Tyylitajuu

Kevät tulee, suomalaiset kuoriutuvat mustista ulkoiluasuistaan. Tai pinkeistä. Niitäkin on alkanut näkyä. Ei tosin miehillä – jännä. Hiihtoladulla klassinen punainen on edelleen suosittu. Jälleen vain naisten keskuudessa. Välillä sorrun tekstiiliurheiluun eli mätsäämään kaikkea ja ostelemaan kivoja paitoja ja housuja urheiluun. Silloinkin kun vanhatkin vielä kelpaisi. Tyylitajuu pettää kuitenkin säännöllisesti ja loppujen lopuksi päädyn urheilemaan mitä kummallisimmissa comboissa. Reissussa (eli hyvin usein) yhdistelmät ovat lähes aina ”ainutlaatuisia”. Paita on kotona, housut vanhemmilla, hiuspanta unohtui taas matkasta. Lainaan jotain joltain. Yhdistelmät hivelevät silmää.

Yritän silti olla välittämättä ja mennä sinne lenkille vähän tyhmemmänkin näköisenä. Sunnuntaina kävelin Tampereen keskustassa ja Pyynikillä (siinä sivussa Kissanmaalla, Kalevassa, Armonkalliossa ja Petsamossa) muistuttaen lähinnä joko lypsyltä tulevaa maatilan piikaa ja/tai savolaista töyhtöhyyppää (en sitten jaksanut meikata enkä laittaa tukkaa). Tällä kertaa minulla ei tosin ollut mitään tekosyytä – kotona kun olin. Mut hei, ei se oo niin justiinsa. Ihana lenkki tuli tehtyä ihanaisen Jatan seurassa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Paita ei näyttänyt avaruusrää’än väriseltä nettikaupassa. On kyllä niin hyvä päällä, että tulen sokaisemaan tällä Tampereen ja Kotkan kansalaiset. Sori ny vaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Housuille ei oikein oo selitystä. Paitsi, että iskä keksi kerran, että munkin pitää ostaa makkarankuorihiihtoasu. Halvalla sai. Ja kyllä, juoksen näissä julkisissa paikoissa. Nämäkin on vaan niin mukavat päällä. Toisaalta en kehtaa hiihtää näissä. Joku voi erehtyä luulemaan oikeaksi hiihtäjäksi.
Värit voi olla aika techno, mutta muuten ehtaa luomuliikunta-lookia. 😉

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tässä sama hiihtoasu punaisena. Ja teemabileiden rekvisiittana. 😛 Juoksen tässä naapuripellon mullikoita karkuun (puu ois ehkä helpompi kiivetä tosin). Eivät arvosta punaista.

kypäräpipo

Mitä? Eikö teillä ole tapana mennä paikalliseen lätkäkypäräpipossa ja ”Reipasta menoa Leppävirralla” – hikinauhassa? Kesäkuussa.

Rogaining_0017

Australian reissulla ei ollut kauheesti varaa nirsoilla asujen suhteen ulkonäöllisesti. Tässä kuuden tunnin rogainingin alussa elämää tyylikkäämmässä yhdistelmässä. Erityisesti tykkään tosta Suomi-henkisestä lippiksestä, joka oli lainassa.

DSC00902

Fanitan vanhempiani aikas paljon näissä liikunta- ja elämänasenneseikoissa. Ilmeisesti tyylitajukin periytyy. 😉 Äidin legendaarinen karhukuvioinen hiihtoasu pysäyttää ja saa tuppisuiset suomalaisetkin hymyilemään ja kommentoimaan positiivisessa hengessä. (Klikkaa suurennos, jos uskallat.)

En voi sille mitään, mutta mielestäni miehet vaan näyttää paremmalta urheillessa kuin naiset. Tai ainakin paremmalta kuin meikä. 😀 Todistusaineistoa.

uimassa

Hot babe by the pool.

kukkia korvissa

Sex appeal – pisteet kohoaa kuva kuvalta. Kukkia kasvaa korvissa leikkimielisessä suunnistuksessa. Vähän tais vettä tihuttaa.

Kavereista on ihan yhtä lystikkäitä otoksia, mutta jotta mulla ois jatkossakin kavereita, en uskalla niitä tänne julkiseen jakoon laittaa. MUTTA jos joku haluaa jakaa urheilutrikootraumoja, otamme mielellämme jakoon muidenkin kuvia! 😀

Aurinkoista ja vinkeää viikon alkua kaikille!

Mainokset

2 kommenttia artikkeliin ”Tyylitajuu

  1. Minä olisin voinut kantaa korteni tähän kuvasarjakekoon kiskaisemalla ihan mitkä tahansa täysipitkiksi tarkoitetut urheiluhousut jalkaan. Siinäpä sitä vasta on tyylitajua kun lahje loppuu kesken vähintään kymmenen senttiä liian aikaisin. Meitä pitkäraajaisia ei ilmeisesti ole tarkoitettu urheilemaan – ainakaan housut jalassa. Sortsikelejä odotellen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s