Samasta puusta veistettyjä?

Tämän pohdinnan aloitin jo vuonna 2007 tehdessäni kandityötä aiheesta ”Mitä painoindeksi mittaa?” Aihe oli minulle henkilökohtaisesti varsin tärkeä, sillä olin arvottanut itseäni painoindeksin kautta koko siihen astisen nuoruusikäni. Mitä matalampi painoindeksi, sitä parempi ihminen -ajattelumallista on päästy eroon, mutta sen tilalle on tullut terve kyseenalaistaminen koko tätä mittareiden ja viitearvojen värittämää elämää kohtaan. Miksi meidän kaikkien pitäisi sopia samaan muottiin?

Otetaanpa nyt esimeriksi vaikka juurikin se painoindeksi. Painoindeksihän lasketaan jakamalla ihmisen massa (kilogrammoina) pituuden (metreinä) neliöllä. Ikään kuin määritetään sopiva massa neliön malliselle pinta-alalle, jossa jokainen neliön sivu on ihmisen verran pitkä. On tainnut tältä kaavankeksijäneropatilta unohtua pari faktaa. Ensinnäkin, ihmiset ovat kolmiulotteisia, eivät lituskoita maalle levittyviä kappaleita. Johan sen Oxfordin yliopiston numeerisen analyysin professorikin on huomannut. Ja toiseksi, ihmiset eivät ole neliöitä, eivätkä edes nelikulmioita vaan neljäraajaisia vaihtelevanmallisia kappaleita. Ei olla samasta puusta veistettyjä ei. (Tästä aiheesta luvassa myös kuvallista havainnollistavaa materiaalia, jahka päästään Leenan kanssa selät vastakkain, siskoni kanssa vierekkäin polviseisontaan tai 15 cm lyhyemmän opiskelutoverini kanssa mittaamaan uudestaan toistemme selkärankojen liikkuvuuksia.)

Kaikki vähääkään painonhallinnan kanssa tekemisissä olleet tietävät, että normaalipainon viitearvot ovat painoindeksiarvot välillä 18,5 – 25. Mutta kuinka moni on kuullut biologisesta normaalipainosta (ainakaan ennen kuin Leena sen blogautuksessaan mainitsi)? Puhtaaseen mutuun perustuva veikkaukseni on, että ei kovin moni. Biologinen normaalipaino on yksilöllinen, geneettisesti määräytyvä paino, jota voidaan kutsua myös hyvinvointipainoksi, koska siinä painossa ihminen voi fyysisesti ja psyykkisesti parhaiten ja elimistö toimii täysipainoisesti. Useimmilla ihmisisllä biologinen normaalipaino on painoindeksin määrittelemän normaalipainon rajoissa, mutta sitä, onko itselle paras paino normaalipainoalueen ylä- tai alapäässä, tai vaikka vähän sen ulkopuolella, ei voi itse päättää. Perimä ja ruumiinrakenne ovat vastuussa siitä. Elimistö hakeutuu biologiseen normaalipainoonsa, kun ihminen syö normaalisti, riittävästi ja riittävän terveellisesti nälkäviestejään kuunnellen sekä liikkuu normaalisti. Biologista normaalipainoaan ei siten voi muuttaa tai ”ohjelmoida” uudelleen esimerkiksi laihduttamalla.  Samasta syystä laihduttajienkaan ei kannata liian tiukkapipoisesti pitää asettamastaan tavoitepainosta kiinni, vaan antaa kehon viimeistellä tavoitepaino sille parhaiten sopivaan lukemaan.

Eikö olekin lohdullista? On olemassa jokin paino, joka on juuri minulle sopiva, juuri minulle tehty. Vähän niinkuin kengän koko. Tai pituus. Emmehän me niillekään mitään voi. Miksi painolle pitäisi voida?

Näiden edellä esitettyjen perusteiden valossa minusta tuntuu välillä jopa kuvottavalta, että tietyt, tässäkin blogissa jo parjatut urheilulajit perustuvat johonkin vielä painoindeksiäkin utopistisempaan ihmisihanteeseen (tai ihmisen irvikuvaan, näkökulmasta riippuen), joka määrittää, minkälainen kehon pitäisi olla. Huomioimatta erilaisten ihmisten erilaisia rakenteita. Ulkonäköään kun ei (onneksi) voi loputtomiin muokata – ainakaan pelkän ruokavalion ja treenin keinoin.

-K

P.S. Painoindeksi on väestötasolle soveltuva mittari, ja sen perusteella määritelty normaalipainoalue on sopimuksenvarainen, valittu vähäisimmän sairastuvuuden ja kuolleisuuden perusteella. Helppokäyttöisyytensä vuoksi painoindeksiä usein käytetään täysin perustellusti väestötason lisäksi myös kliinisessä yksilötyössä – koska parempaakaan vaihtoehtoa ei toistaiseksi olla keksitty. Tämän kirjoituksen tarkoitus ei siten ollut kyseenalaistaa painoindeksin olemassaoloa eikä edes sen käyttökelpoisuutta vaan muistuttaa yksittäisiä painonsa ja kokonsa hyväksymisen kanssa kamppailevia yksilöitä painoindeksin mustavalkoisuudesta. Painoindeksi ei huomioi sukupuolta, rasvakudoksen ja rasvattoman kudoksen suhdetta eikä esim. raajojen pituutta suhteessa muuhun kehoon, ja siksi se on yksilötasolla parhaimmillaankin vain suuntaa antava mittari.

(Biologisen normaalipainon sananselityksessä käytetty lähteenä Viljanen, Larjosto & Palva-Alholan mainiota teosta Syömishäiriön ravitsemushoito, Duodecim 2005)