Samasta puusta veistettyjä?

Tämän pohdinnan aloitin jo vuonna 2007 tehdessäni kandityötä aiheesta ”Mitä painoindeksi mittaa?” Aihe oli minulle henkilökohtaisesti varsin tärkeä, sillä olin arvottanut itseäni painoindeksin kautta koko siihen astisen nuoruusikäni. Mitä matalampi painoindeksi, sitä parempi ihminen -ajattelumallista on päästy eroon, mutta sen tilalle on tullut terve kyseenalaistaminen koko tätä mittareiden ja viitearvojen värittämää elämää kohtaan. Miksi meidän kaikkien pitäisi sopia samaan muottiin?

Otetaanpa nyt esimeriksi vaikka juurikin se painoindeksi. Painoindeksihän lasketaan jakamalla ihmisen massa (kilogrammoina) pituuden (metreinä) neliöllä. Ikään kuin määritetään sopiva massa neliön malliselle pinta-alalle, jossa jokainen neliön sivu on ihmisen verran pitkä. On tainnut tältä kaavankeksijäneropatilta unohtua pari faktaa. Ensinnäkin, ihmiset ovat kolmiulotteisia, eivät lituskoita maalle levittyviä kappaleita. Johan sen Oxfordin yliopiston numeerisen analyysin professorikin on huomannut. Ja toiseksi, ihmiset eivät ole neliöitä, eivätkä edes nelikulmioita vaan neljäraajaisia vaihtelevanmallisia kappaleita. Ei olla samasta puusta veistettyjä ei. (Tästä aiheesta luvassa myös kuvallista havainnollistavaa materiaalia, jahka päästään Leenan kanssa selät vastakkain, siskoni kanssa vierekkäin polviseisontaan tai 15 cm lyhyemmän opiskelutoverini kanssa mittaamaan uudestaan toistemme selkärankojen liikkuvuuksia.)

Kaikki vähääkään painonhallinnan kanssa tekemisissä olleet tietävät, että normaalipainon viitearvot ovat painoindeksiarvot välillä 18,5 – 25. Mutta kuinka moni on kuullut biologisesta normaalipainosta (ainakaan ennen kuin Leena sen blogautuksessaan mainitsi)? Puhtaaseen mutuun perustuva veikkaukseni on, että ei kovin moni. Biologinen normaalipaino on yksilöllinen, geneettisesti määräytyvä paino, jota voidaan kutsua myös hyvinvointipainoksi, koska siinä painossa ihminen voi fyysisesti ja psyykkisesti parhaiten ja elimistö toimii täysipainoisesti. Useimmilla ihmisisllä biologinen normaalipaino on painoindeksin määrittelemän normaalipainon rajoissa, mutta sitä, onko itselle paras paino normaalipainoalueen ylä- tai alapäässä, tai vaikka vähän sen ulkopuolella, ei voi itse päättää. Perimä ja ruumiinrakenne ovat vastuussa siitä. Elimistö hakeutuu biologiseen normaalipainoonsa, kun ihminen syö normaalisti, riittävästi ja riittävän terveellisesti nälkäviestejään kuunnellen sekä liikkuu normaalisti. Biologista normaalipainoaan ei siten voi muuttaa tai ”ohjelmoida” uudelleen esimerkiksi laihduttamalla.  Samasta syystä laihduttajienkaan ei kannata liian tiukkapipoisesti pitää asettamastaan tavoitepainosta kiinni, vaan antaa kehon viimeistellä tavoitepaino sille parhaiten sopivaan lukemaan.

Eikö olekin lohdullista? On olemassa jokin paino, joka on juuri minulle sopiva, juuri minulle tehty. Vähän niinkuin kengän koko. Tai pituus. Emmehän me niillekään mitään voi. Miksi painolle pitäisi voida?

Näiden edellä esitettyjen perusteiden valossa minusta tuntuu välillä jopa kuvottavalta, että tietyt, tässäkin blogissa jo parjatut urheilulajit perustuvat johonkin vielä painoindeksiäkin utopistisempaan ihmisihanteeseen (tai ihmisen irvikuvaan, näkökulmasta riippuen), joka määrittää, minkälainen kehon pitäisi olla. Huomioimatta erilaisten ihmisten erilaisia rakenteita. Ulkonäköään kun ei (onneksi) voi loputtomiin muokata – ainakaan pelkän ruokavalion ja treenin keinoin.

-K

P.S. Painoindeksi on väestötasolle soveltuva mittari, ja sen perusteella määritelty normaalipainoalue on sopimuksenvarainen, valittu vähäisimmän sairastuvuuden ja kuolleisuuden perusteella. Helppokäyttöisyytensä vuoksi painoindeksiä usein käytetään täysin perustellusti väestötason lisäksi myös kliinisessä yksilötyössä – koska parempaakaan vaihtoehtoa ei toistaiseksi olla keksitty. Tämän kirjoituksen tarkoitus ei siten ollut kyseenalaistaa painoindeksin olemassaoloa eikä edes sen käyttökelpoisuutta vaan muistuttaa yksittäisiä painonsa ja kokonsa hyväksymisen kanssa kamppailevia yksilöitä painoindeksin mustavalkoisuudesta. Painoindeksi ei huomioi sukupuolta, rasvakudoksen ja rasvattoman kudoksen suhdetta eikä esim. raajojen pituutta suhteessa muuhun kehoon, ja siksi se on yksilötasolla parhaimmillaankin vain suuntaa antava mittari.

(Biologisen normaalipainon sananselityksessä käytetty lähteenä Viljanen, Larjosto & Palva-Alholan mainiota teosta Syömishäiriön ravitsemushoito, Duodecim 2005)

Advertisements

10 kommenttia artikkeliin ”Samasta puusta veistettyjä?

  1. Amen, Katri. Jos tähän yhdistää tietoista syömistä ollaan jo aika pitkällä siinä, että elimistö todellakin hakeutuu tuohon biologiseen painoon.

    Kinkkiseksi tilanteen tekee se, jos elimistöä on härnättyä vuosikymmeniä liian vähäisellä unella, korkeilla stressitasoilla tunnesyömisellä tai vastaavilla negatiivisesti ihmisen elämään vaikuttavilla seikoilla. Silloin elimistö kuuroutuu sille, mikä se biologinen paino oikein olikaan.

  2. Kiitos hienosta blogista, ihanaa saada vahvistusta omille ajatuksille! Ongelmallista omassa työssä on se, että painoindeksiä kyseenalaistetaan siihen suuntaan, että halutaan olla selkeästi alle alarajan 18,5 (tai että se on nimenomaan maksimi, jo ylipainoa :O ). Kuitenkin juuri nuo biologisen painon kriteerit (toimiva kroppa, NORMAALI liikkuminen ja syöminen, nälän ja kylläisyyden mukaan syöminen) näissä tapauksissa eivät ole kunnossa, vaan liikutaan pakolla ja liikaa, rajataan syömisiä, ei kuukautisia tai nei epäseäännölliset, jolloin voidaan todeta jo että alle 18,5 harvemmin on se luonnollinen paino.

    • Kiva, että tykkäät! 🙂

      Tietyillä potilasryhmillä tosiaan varmaan tulee tuollaista kommenttia, mutta eipä siihen muuta voi sanoa, kuin että alaraja se 18,5 on. Aika hoikka saa kyllä olla, että tuo 18,5 on se luonnollinen lukema. Joitain pitkiä hongankolistaja miehiä olen tavannut kyllä. Tosin hekin taisivat olla aika urheiluhulluja ja meinasi se ruokailu jäädä turhan vähäiseksi. Että oliko luonnollinen vai ei, vaikea sanoa… Luulen Katrin viitanneen kommentilla rajojen ulkopuolella olemiseen enemmän sinne toiseen suuntaan, eli 25 yli. Sinne nyt menee moni lihaksikas mies automaattisesti ja ”luonnostaan” isokokoisempi nainenkin.

    • Kyllä, viittasin toki enemmän sinne 25:n rajan ylittämiseen, mutta en pidä mahdottomana, etteikö joku pienikokoinen ja hentorakenteinen nainen voisi olla biologisessa normaalipainossaan, vaikka painoindeksi jäisi sieltä toisesta päästä vajaaksi. Painoindeksillä ku on vielä sellainen ominaisuus, että se ns. suosii lyhyempiä eli on herkemmin matala lyhyemmillä ihmisillä, siksi viittaus pienikokoisuuteen (johtuu neliön käyttämisestä pituuden eksponenttina, vaikka ihmiset ovat kolmiulotteisia). Ja tällä en tarkoita, etttä lyhyempien ihmisten biologinen normaalipaino olisi automaattisesti painoindeksillä mitattuna matalampi kuin pidempien. Koska se on YKSILÖLLISTÄ. Koska ihmiset eivät ole toistensa kanssa yhdenmuotoisia kappaleita, joita voisi verrata toisiinsa painoindeksin kaltaisella mittarilla, joka olettaa meidän olevan yhdenmuotoisia. Pysyittekö kärryillä?

  3. ”Näiden edellä esitettyjen perusteiden valossa minusta tuntuu välillä jopa kuvottavalta, että tietyt, tässäkin blogissa jo parjatut urheilulajit perustuvat johonkin vielä painoindeksiäkin utopistisempaan ihmisihanteeseen (tai ihmisen irvikuvaan, näkökulmasta riippuen), joka määrittää, minkälainen kehon pitäisi olla.”

    Huoh.

    Pitäisi varmaan lopettaa kaikki urheilulajit, jotka vaativat äärimmilleen treenattua kroppaa. Koska tuskin kukaan huippu-urheilijoista on biologisessa painossaan. Omakin paino (ei, en ole huippu-urheilija mutta urheilija kuitenkin) on yleensä painoindeksin ylärajoilla jos ei jopa yli ja kisakunnossakin mahdun painoindeksin normaalirajoihin, vaikka olen silloin siinä utopistisessa ihanteessa.

    En ymmärrä miksi on niin kovin kamalaa haastaa itseään ja kroppaansa. Onko se aina automaattisesti syömishäiriöriski, jos alkaa haastamaan kehoaan? Ei olla samasta puusta ja kaikille meistä ei riitä liikkuminen liikkumisen ilosta. Itse tiedän kyllä mihin painoni automaattisesti hakeutuu ja olen jokaisen utopistisen tavoitteen jälkeen valmis painoni sinne nostamaan (tai siis antaa sen nousta).

    Mun pitää ehkä lopettaa tämä blogin lukeminen, koska en selkeästikään pysty olemaan tarttumatta näihin kommentteihin 😉

    • Kehon haastaminen ei automaattisesti tarkoita syömishäiriötä, mutta kyllä, yksi riskitekijä se varmasti on. Sairastumiseen tarvitaan kuitenkin enemmän kuin yksi riskitekijä. Pidän sua lajin edustajista yhtenä tolkuimmista, en edes itse tiedä miksi, ja jostain syystä luotan, että sun pää pärjää siinä menossa mukana. Ja varmasti monen muunkin. Lajin ihannoiminen ja turhan laajalle kasvanut suosio on se, mistä tässä olen eniten huolissani.

      Monissa lajeissa tosiaan tarvitaan sitä äärimmilleen treenattua kroppaa, ja koko urheilumaailman ”terveyttä” voisi halutessaan lähteä kyseenalaistamaan. Kaikissa lajeissa se äärimmilleen treenattu ulkonäkö ei kuitenkaan ole keskiössä, vaan tulee ikään kuin sivutuotteena. Siksi nämä ulkonäkökeskeiset lajit ovat tässä joutuneet lyhyiksi leikattuihin kynsiini.

      Mutta hyvä, että välillä niitä herneitä menee muihinkin neniin! Se ehkä jopa oli tän blogin tavoite. 😉 Omat nenät kun alkaa jo olla aika tukossa.

  4. Jaa-a. Onhan se vähän radikaali ajatus. Että suurin osa kilpaurheilusta on liian painokeskeistä. Toisaalta olen sitä mieltä, että markkinatalouskin on pääsyy suurimpaan osaan schaissea tässä maailmassa ja silti se ympäröi minua joka puolella ja sitä pidetään normina.

    Kyllä, olen avoimesti sitä mieltä, että mikä tahansa kilpaurheilu tai ihan vaan urheilu, joka uhkaa mielen- tai kehonterveyttä on sairaita (there, I said it) ja siten niitä ei tarvittaisi. Tämä ei tarkoita, etteikö itseään tulisi ja voisi haastaa fyysisesti. Kilpaurheilla voi varmasti ilman näitä ulkonäkösekoilujakin ja kuten Katri jo totesi, useimmissa lajeissa hyvä fysiikka tulee kaupanpäällisenä.

  5. Paluuviite: ÄLÄ LAIHDUTA | Se erilainen fitness-blogi

  6. Törmäsin tänään blogiisi sattumalta ja nyt olen ahminut tekstejäsi hurjalla tahdilla. Olen tässä pari kuukautta henkisesti kamppaillut itseni kanssa riittämättömyyden ja rumuuden tunteiden kanssa ja niin moni tekstisi tuntuu siltä, kuin se olisi suoraan itselleni kohdennettu. Kummasti on mieliala ja kokemus itsestä parantunut. Biologisesta painosta olen joskus ennenkin kuullut ja jaksanut muistutella muutamille läheisille, jotka ulkonäöstään ja kiloistaan valittavat, mutta näiden asioiden sisäistäminen omalta kohdalta on aina niin paljon vaikeampaa.

    Asiasta kukkaruukkuun, tarkoitus oli siis kiittää ihanasta, suvaitsevaisesta ja lämminhenkisestä blogistasi ja kertoa, että ainakin yhdelle henkilölle siitä on ollut suurta apua! ❤

    • Moikka ja kiitos superihanasta palautteesta! Tää oli päivän paras juttu kevyesti! ❤ Tää oli tosi tärkeä palaute.

      Me molemmat kiitämme tästä. Kyllä, meitä on kaksi kirjoittajaa, vaikka Katrin ja minun ajatusmaailmat ovat niin samanlaisia, että tekstit ovat kovin samanlaisia.:D Katri on kahden muksun mama (hänen ovat ne raskauskirjoitukset) ja minä taas vatsavaivainen tietoisesta syöisestä tohottaja (minun ne jutut). Tarkemmin meistä tuolla: https://seerilainenfitnessblogi.wordpress.com/kehoaktivistit/

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s