Oikeita pyöräilijöitä

Olen pyöräillyt koko ikäni siitä asti, kun tasapaino riitti pyörän satulan päällä pysymiseen. Ala-asteella hiekkaista ja kuoppaista koululle johtavaa kylätietä fillaroitiin edestakas päivittäin. Yläasteella elinympäristö ja siten välimatkat esimerkiksi kavereiden luo kasvoivat, mutta fillari säilyi, vaikka päivittäiseen koulumatkantekoon sitä en enää voinutkaan käyttää. Ikäluokkani oli ensimmäinen, jolta vaadittiin 15 vuoden iän lisäksi mopokorttia mopolla ajamiseen. En koskaan hankkinut korttia, vaikka isoveljen vanha Suzuki PV olisi ollut käytössäni. Totesin, että voisin yhtä hyvin pyöräillä ne välimatkat, joihin muka mopoa tarvitsisin.

Omilleni muutettuani fillarista on tullut yhä tärkeämpi osa jokapäiväistä elämääni. Polkupyörä on ollut minulle aina ennemmin kulkuneuvo kuin liikuntaväline: kauppaan, kouluun, kesätöihin, harrastuksiin jne. Fillarilla toteutetut reissut ovat toistaiseksi onnistuneimmat reissuni. Polkupyörällä matkustaessa itse matkanteko on määränpäätä tärkeämpää. Tykkään polkupyörästä toki lenkkivälineenäkin. Maisemat vaihtuvat nopeammin ja jalka ei ala painaa yhtä nopeasti kuin tossujen tahdittamalla lenkillä, kun esimerkiksi alamäet voi ottaa levon kannalta.

Liikuntaharrastuksista puhuttaessa en silti osaa sanoa harrastavani pyöräilyä. Eikö se kuulosta siltä, että tapanani olisi vetäistä haarovälistä pehmustetut, tiukat pyöräilytrikoot päälle ja kiitää hyvin riisutun näköisellä, peukalonpaksuisilla renkailla varustetulla polkupyörällä jalat polkimiin lukittuina pitkin maantien piennarta? Tai siltä, että päästelisin tukevarenkaisella ja -rakenteisella maastopyörällä menemään pitkin metsiä kintut polviin asti kurassa? Enhän minä ole sellainen. Oikea pyöräilijä.

Vietin viime viikonlopun seerilaisen blogitoverini Leenan luona liikuntaleiritunnelmissa. Matkaan pakkasin moneen taipuvien tekstiilikappaleiden lisäksi myös monenlaiseen ajoon soveltuvan hybridipolkupyöräni. Enkä turhaan, Leena oli suunnitellut pääni ja pyöräni menoksi pääosin latupohjaa pitkin kulkevan reitin kohti Kangasalaa ja takaisin heti perjantai-iltana. Kauniina kesäiltana keskellä metsää toimiva fillari alla. Toimi. Sekä pyörä että yhdistelmä.

Iloinen pyöräilijä.

Iloinen pyöräilijä.

Matkalla tuli puhetta erilaisista polkupyöristä ja etenkin erilaisista polkupyöräharrastajista eli niistä oikeista pyöräilijöistä, jonka tuntomerkkejä kumpikaan meistä ei täytä (Leenalla tosin oli pehmustetut housut – riskipiste!). Yhden naisen lähinnä näköaistiin perustuva tuntuma on, että kaikenlainen hifistely on pyöräilyssä yhä yleisempää. Oikeiden pyöräilijöiden määrä on kasvanut räjähdysmäisesti viimeisen reilun kymmenen satulan päältä tarkkailun vuoden aikana. Pyöräilyharrastuksessa tarvittaviin varusteisiin ei enää riitä toimiva pyörä ja ehjä kypärä. Pyörän fiksaamiseen, huoltamiseen ja hellimiseen kulutetaan aikaa melkein yhtä paljon kuin satulassa istumiseen.

Eikä siinä mitään, parempi se minusta on fillaria helliä kuin esimerkiksi autoa, ja varusteiden kanssa saa lajista riippumatta kukin kikkailla itsensä ja rahapussinsa haluaman verran. Välillä olisi kuitenkin itse kunkin ja varsinkin itseni hyvä muistaa, että pyöräilyn harrastusarvoa ei vähennä pyörän tai oheisvarusteiden taso. ”Enhän mä mitään silleen harrasta mutta pyöräilen kyllä aika paljon” on ihan yhtä arvokasta pyöräilyä kuin niiden oikeidenkin pyöräilijöiden pyöräily. Toiset tykkää treenata hifistellen. Minä kuulun (taas) niihin toisiin toisiin.

Janoinen pyöräilijä.

Janoinen pyöräilijä.

Lopuksi on vähän vedettävä takaisin omia aikaisempia näkemyksiäni. Pukeudu huonommin -kirjoituksessa otin kantaa siihen, miten huonommin pukeutumalla voi lisätä omaa spontaania arkiliikuntaansa. Tämä todistettiin liikuntaleiriviikonloppuni aikana vääräksi. Leenan Euroviisujen kunniaksi räpsyttimiinsä asettamien irtoripsien yhteistyökyvyttömyys usutti meidät tilanteenfiksausreissulle kotiin ja takaisin kaupunkiin kesken illan. Monen monta arkiliikuntakilometria lisää. Kiitos turhamaisuuden. Joskus näinkin.

Euroviisuilmeet.

Euroviisuilmeet.

-K

P.S. Lisää materiaalia liikuntaleiritunnelmista luvassa tuonnempana. Tässä ei päästy vielä juuri perjantaita pidemmälle. Tai no, näiden irtoripsien verran.

Advertisements

3 kommenttia artikkeliin ”Oikeita pyöräilijöitä

  1. Unelmoin edelleen elämästä, jolloin minulla on monta pyörää. Haluan sen kapeepyöräisen kilpurin. Ihan vaan, koska ne on niin mageennäkösiä ja niillä kuulemma pääsee lujaa = aina hyvä. Mummopyörän, koska se on söde. Ja sillä pääsee hitaasti ja ei tartte kyyristellä. Cyclo kiinnostas kyl kans. Se ois kai hyvä möksäreissuilla. Maastorälläilykin kyllä kiinnostas… 🙂 Toistaiseksi tyydyn puolirikkinäiseen hybridiin, joka vaihtaa tällä hetkellä vaihteita ihan automaattisesti itsestään. Tämä kaikki 190 euron ”peruskorjauksen” jälkeen. * huokaus * Lauantaina ehdin fillariliikkeeseen aukioloaikoina, jee.

  2. Paluuviite: Ettei vaan sattuis mitään | Se erilainen fitness-blogi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s