Oivalluksia

Ehkä parasta elämässä ovat oivallukset. Sellaiset, jotka pulpahtaa mieleen ihan yht’äkkiä arvaamatta, kutsumatta.

Viime viikkojen tähtioivallukset ovat tulleet kivun ja kömpelyyden kautta. Olemme tainneet Katrin kanssa kirjoittaakin näistä raajojen ja kropan ulottuvuuksien mitoista. Katrilla on säärtä vaikka muille jakaa, mulla taas on mäyräkoiran selkä ja mittasuhteisiin nähden vähän hassun lyhyet jalat. Mäyräkoiran selkä nimityksen antoi eräs hieroja. Samainen, joka lukion jälkeen passitti mut kuntosalille. Että ”takaisin ei ole tuleminen ennen kuin olet käynyt pari kuukautta kuntosalilla.” Välivuonna oli lyhyet työpäivät eskarissa, joten aikaa liikkua oli hurumykket.

Pitkä selkä velvoittaa pitämään lihaskunnon yllä, niin selkä- kuin vatsapuolella. Tai niin sen pitäisi tehdä. Työelämään siirtyminen ja kombinaatio työ-opiskelu-matkustus on tarkoittanut pitkiä päiviä ja paljon istumista. Kuntosalitreenit on armotta jäänyt. Jäätävässä stressitilassa päätin myös syksyllä, että liikuntamuotona pitää olla jotain rauhoittavaa, joten jooga oli hyvä vaihtoehto. Vaan ei se kyllä ihan riitä sekään selkää pitämään kunnossa.

Lopputulema: Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis. Hermopinnepulmani alaselässä aktivoitui ja kävely muuttui jäykäksi köpöttelyksi soutulaitelämmittelyn seurauksena. Syytän täysin itseäni tästä. Kukaan ei kiellä jumppaamasta päivittäin olkkarin lattialla vaikak vaan niitä elintärkeitä selkä- ja vatsaliikkeitä. Kun ei ne edes vie kauheasti aikaa. Huomaan nyt, kun olen joutunut jumppaamaan selkääni kuntoon.

Se oivallus. Joskus kipu on hyvää kipua. Tämä oli semmoista wake up call – kipu, joka vaan auttaa minua pitämään itsestäni paremmin huolta. Olen ihan sairaan iloinen (pun unintended) tästä opista  ja motivoitunut tähän perusjumppaan ja kuntosaleiluun. Lisäpontaa on tuoneet monet hyvät blogit, joihin olen tutustunut.

Tämän vuoden oivallukset ovat tulleet muiden ihmisten kautta. Kuten jo tuli kuvailtu, voin vain katsoa taakse päin ja ihmetellä, miten hemmetissä on selvinnyt edes jotenkin selväjärkisenä. Ei edes se tahti, vaan se hajanaisuus. Viime keväänä koin vähintään kaksi tai kolme kaupunkia viikossa ja samalla ehdin pohtia niin maailmanpolitiikkaa kuin terveystiedon opetusta yliopiston kursseilla. Töissä keskustelin painonhallinnasta ja vatsavaivoista.

Ennen kaikkea töissä työterveyshuollossa näki aika monta varottavaa esimerkkiä siitä, mitä liian tiivis tempo ja epäsovinnaiset elämänvalinnat tekee ihmiselle. Huomasin myös, että usein puhuin sellaisista asioista kuin ruokavalio, liikunta, mutta sitäkin enemmän lepo, karsiminen, terve itsekkyys. Tajusin myös, että en elä niin kuin opetan. En ehtinyt tai jaksanut liikkua riittävästi (mitä siis rakastan), saati, että olisin joskus vaan ollut. Tai joo, välillä oli niin puhki, että ei kyennyt tekemään mitään tolkullista, korkeintaan roikkumaan netissä turhanpäiväisillä sivuilla tai katsomaan nettitelkkaria liikaa. Tämä nyt ei mitenkään ole palauttavaa lepoa ja se alkoi kyllä korvien välissäkin tuntua.

Se oivallus. Kiireessäkin, kuuntele muita. Opi muilta, reflektoi. Pidä mieli avoinna. Kuuntele vihjeitä siitä, mitä valintoja kannattaa tehdä. Jos jotain ismiä tunnustan (ehkä tahtomattakin), se on fatalismi. Asioilla on tapana järjestyä ja ne järjestyy niin, kuten niiden kuuluukin. Välillä kivun kautta.  Sitten: Tee irtiottoja, uudistu, tee valintoja. Itsehän sitä on oman elämänsä kippari, joten ihan itsestä on kiinni, mihin satamaan sitä elämässään seuraavaksi suuntaa. Ja apua kannattaa pyytää, jos eksyy. Miten elämä voikin olla näin hieno seikkailu! 🙂

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tähän sydämeni satamaan päädyin intuitiolla. Melbourne St Kilda Beachiltä päin katsottuna.

P.S. Liikunta-alan ammattilaiset: Mitä tämmösellä pitkällä selällä voi tehdä? Että oisko jossain lajissa tästä jotain hyötyä?

Yökyöpelin kohtalo

Lueskelin tässä männäviikolla toimittaja Aurora Rämön kertomusta siitä, miltä valvominen tuntuu ja mitä se tekee ihmisen terveydelle. Tutkiva journalismi on kiehtovaa. Otsikko Toimittaja valvoi niin kauan kuin pystyi: näkökyky hämärtyi ja muisti meni kuulostaa kyllä melko hasardilta työltä. 😀 Juttu on hyvä, kannattaa lukea. Lähinnä kuitenkin huomioni kiinnittyi ruokaa koskevaan havaintoon:

”Lounaalla tekee mieli ainoastaan vitriineissä olevia berliininmunkkeja. Tiedän, että se johtuu väsymyksen aiheuttamasta energiavajeesta, jonka aivojen nälkäkeskus luulee tarkoittavan ruuan puutetta.”

Siinä se nyt on tiivistettynä. Valvomisen ja vuorotöiden pulma painonhallinnalle ja vaikka sille painonpudottamiselle. Eikä se hyvää tee myöskään tavoitteellista treenamista harrastavalle, kuten Timo Haikarainen hyvin kuvailee Lihastohtori-blogin vieraskirjoituksessa. Luonnollisesti tämä lausahdus on yksinkertaistus monisäikeisestä ongelmasta.

Ravitsemusterapeuttina tekisi monesti mieli sanoa vastaanotolla, että ”Arvaa, mitä? Tule uudestaan, kun olet ensin opetellut pari kuukautta nukkumaan.” Voin vakuuttaa, että molemmat osapuolet ovat ihan yhtä turhautuneita siihen, että paino ei lähde laskuun ja energiatasot paranemaan, vaikka ruoka- ja liikuntapuolella miten YRITTÄISI entrata (vaan ne valinnat ei ehkä sittenkään ole parhaita mahdollisia…).

Ja huom! huom! Viikon univaje voi selvittää pään, mutta ei sisuskaluja. Tulehdustekijät koholla, nälkä- ja kylläisyyshormonit all over the place… Nämä tekijät altistavat sitten niin metaboliselle oireyhtymälle kuin tyypin 2 diabetekselle. Suosittelen lukaisemaan Suomen Lääkärilehden kattavan ja selkotajuisen artikkelin asiasta: Suomen Lääkärilehti 2011; 66(36):2573-2578. 

Helppo huudella? Ehei. Itse olen ollut univammainen jo syntymästä lähtien. Vauvana valvoin ihan kummallisiin aikoihin ja nukuin kahteentoista. Vanhemmat riemuitsivat. Nukkumistani ei auta yhtään sekavat unet, joista kärsin. Välillä pitää miettiä, että onko joku asia tapahtunut vai olenko vaan nähnyt siitä unta. Aina en ole varma. Haluaisinkin tietää, että vaikka nukun 7-8 tuntia, mutta nukun ne levottomasti, niin onko se vähän sama kuin valvoisi? Siltä se kyllä välillä tuntuu. Mutta on tilanne kyllä vähän parantunut, kun tämän vuoden projektina on ollut tämä uneen satsaaminen.

Huomaan myös omassa kehossani , jos nukun vähemmän. Siihen se alkaa pakata. Keskivartalolle. Eikä painossa välttämättä kauheasti tapahdu mitään. Ja sehän ei ole hyvä juttu, noin niinku terveyden kannalta. Yleensä tässä kohti huomaan myös että ruokailutottumukseni ovat salakavalasti muuttuneet energiapitoisempaan suuntaan ja tummaa suklaata kuluu enemmän. Havahdun myös siihen, etten ole jaksanut väsymykseltäni käydä ajatuksen kanssa kauppareissulla ja hevi-osastolla ei ole shoppailtu riittävästi. Ratkaisuna: unta, lepoa, unta, taidenäyttelyitä, kavereiden näkemistä, pitkiä, pitkiä lenkkejä vuorotellen metsässä ja kivoissa kaupunginosissa, lisää unta, riittävästi monipuolista (myös rasittavaa) liikuntaa. Niin ja hyvää ruokaa. 🙂

Yksi seikka on helpottanut nukkumistani. Televisiottomuus. En jaksanut/raaskinut hankkia uutta, kun siirryttiin digi-aikaan. Nettitelkkareita katson kyllä päivittäin, mutta kaikki ylimääräiset telkkarin katsomiset on karsiutunut – nyt katson valikoidusti. Yhtä olennainen, ellei jopa tärkeämpi seikka on se, että käy raittiissa ilmassa ulkoilemassa. Unen laatu on vaan niin paljon parempaa. Tyhmästä päästä kärsii sitten nukkumameno aikaan, jos ei ole huolehtinut siitä, että käy edes lyhyellä kävelyllä. Parasta on hiihto. Ehkä siksi, että rakastan sitä niin paljon (ainakin suurimman osan aikaa) ja siten olen semmoisessa ihme arjen euforiassa lenkin jälkeen. Joskus myös nukahtamiseen on syynä vain uupumus hiihdon jälkeen. Hyvällä tavalla.

Monet pikkulasten (ei vauvojen… ) vanhemmat selittävät, että iltaisin tulee valvottua, koska ilta on omaa aikaa. Toivoisin, että ihmiset alkaisivat vähitellen ymmärtää, että arvokasta omaa aikaa se on se nukkuminenkin. Kandee kokeilla. On nimittäin vähän vähemmän raskasta se arki, kun pää pääsee huilimaan sen seitsemisen tuntia plus yössä. Kyllä se kroppakin kiittää, vaikkei se välttämättä päälle päin heti näy.

herra hakkarainen

Method Hakkarainen. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla: liikunta ja uni. 😀

 

P.S. Muutin Lääkärilehden linkkiä – toimiiko nyt? Laittakeehan viestiä kommenttiosioon! 🙂

Vajaaravittu keho voi olla iso tai pieni

Blogisssamme on aika paljon ollut juttua syömisen henkisestä puolesta ja ruokaan liittyvistä asenteista, joten lienee itsellekin muistutella, että myös se fysiologinen ja  biologinen puoli on tärkeää ja olennainen osa hyvää syömistä ja liikkumista. Mind and body – ei unohdeta sitä bodyä. 😉 Tässä aiheesta muutamia mietteitä.

***

Mielipide: Terveellisellä ruoalla ei liho.

Perustelut: Lautasmalli voi olla tylsä (itsehän en sitä sellaisena koe), mutta mielestäni toimivin painonhallintakeino kuunaan. Lautasmalli-ajattelu voi johtaa harhaan, jos ei hokase, että se tulisi olla käytössä myös välipaloilla – oli lautasta tai ei. Nimittäin muuten käy niin, että kasviksia tulee riittävästi (eli puolet annoksesta) vain pääaterioilla, lounaalla ja päivällisellä. Jos sitten ei syö kuin korkeintaan yhden pääaterian, tilanne on vieläkin keljumpi. Terveellinen ei tietysti tarkoita pelkkiä kasviksia,  mutta jos puolet annoksesta on kasvista, hedelmää tai marjaa, ei annos voi olla pöllömmästä päästä ravintoainesisältönsä puolesta. (Kokonaisuudesta voi lukea enemmän vaikka Katrin kirjoituksesta. ) Tällainen ruoka on energiatiheydeltään niukkaa, mutta massa, vesi ja kuitu tuo mukavasti kylläisyyttä. Tällaisella ruoalla on oikeasti vaikea lihoa, koska täydellä nassulla santsaaminen ei nappaa. Vielä kun ainakin osa kasviksista on raakoja, joutuu purukalustokin hommiin ja tämän pitäisi hidastaa syömistä. Sekin on oleellinen osa painonhallintaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ehdoton lempilisukkeeni: lehtikaalia ja tuoretta pinaattia pikafreesattuna. N-A-M! Toimii esimerkiksi kalan kanssa.

Mielipide: Ylipaino on vajaaravitsemuksen merkki.

Perustelut: Ylipainon syyksi kuulee monenmoista teoriaa: liikkumattomuus, perimä(tähän vedotaan vastaanotolla yllättävän usein), stressi, uusimpana teoriana muoviastioista liukenevat kemikaalit, jotka vaikuttavat geenien toimintaan. Olennaisempana pitäisin kuitenkin sitä, että elimistöä on ruokittu jollain ihan muulla kuin ravitsevalla ruoalla. ”Meillä syödään ihan tavallista kotiruokaa – en tajua, miksi paino ei laske.” Jos se ihan tavallinen perusruoka on päivällisellä makaronilaatikkoa, lurtsaus ketsuppia, 2 lasillista kevytmaitoa ja 3 siivua sekaleipää (joka muistuttaa höttöistä pesusientä) voilla niin minä en kyllä yhtään ihmettele, että paino ei laske sillä ”peruskotiruoalla”. Tässä on hyvä runko, mutta aika paljon petrattavaa sisällön laadun ja  määrien suhteen. Makaroniloota ruokana nyt ei todellakaan ole pahimmasta päästä , mutta aika moni kuittailee aterioita pikaruoalla (pizzeriat, kebab-paikat, grillit ja monet muut) tai sitten vaan napostelemalla vähän ”jotain”. Löytäisipä ne kasvikset sinne patoihin jo keittovaiheessa.

Miksi sitten väitän, että ylipaino on vajaaravitsemuksen merkki? Siksi, että kehoon on kyllä lastattu energiaa, mutta sitä ei ole ravittu.  Vajaaravitsemus = vajausta ravintoaineista. Tämä on vähän sama kuin kastelisi kukkiaan pelkällä vedellä eikä koskaan vaihda multaa. Aikanaan mullan ravinteet on hyödynnetty ja kasvi alkaa nuupahtaa ja lopulta kuolla pois, vaikka miten kraanavettä sille tarjoilisit. (Tästä kasviravitsemuksesta minulla on runsaasti kokemuksia. Lähinnä negatiivisessa mielessä.) Sama käy ihmiskeholle. Ei se toimi eikä voi hyvin, jos sille antaa helppoa energiaa hubbabubbasokerin ja -rasvan muodossa. Kroppa kyllä paisuu, mutta elimistö on vajaaravittu.

2012-11-14 10.25.02

Luentokeikalta. Erään työpaikan evästarjontaa. Näillä eväillä ei kyllä pitkälle pötkitä. Miksi pelle? Naurettava tarjonta?

Mielipide: Ihminen ei voi hyvin eikä varsinkaan toivu, jos ei saa ravitsevaa ruokaa.

Perustelut: Newsflash niille, jotka eivät ole terveydenhuollon palveluksessa. Suomessakin (saati sitten kehittyvissä maissa) ihmisiä saatetaan unohtaa ravitsematta pitkäksikin aikaa. Järkytyin sairaalaharjoittelussa, jossa kuulin, kuinka mummelit saattoi olla viikkojakin glukoosiliuoksen varassa mitä energian saantiin tulee. Nyt puhutaan siis sadoista kilokaloreista, ei tuhansista. Monesti vedotaan siihen, että ei ole ruokahalua. Tämä tilanne muuten ei myöskään parane muuta kuin syömällä/syöttämällä/ravitsemalla enteraalisesti/parenteraalisesti. Pointti on, että ihminen ei ole kuin auto parkissa, joka ei kuluta, kun ei ole liikkeessä. Sairaana sängyssä maatessakin elimistö vaatii energiaa ja taas… niitä ravintoaineita. Glukoosiliuos ei niinku missään maailmankaikkeudessa saisi olla ravitsemuksen perusta.

***

Eriävät mielipiteet sekä niiden perusteluita kuulisin mielelläni kommenttiosiossa. Btw, minä toteutan lautasmalli-ideaa enemmänkin päivien ruokailuissa, en aina joka aterialla. Toisaalta minä olenkin hionut syömistäni ainakin 15 vuoden ajan aktiivisesti, joten tähän on jo tullut ihan hyvä tatsi. Tähän kehon kuunteluun. 😉

P.S. Tällä postaustulvalle on syynsä ja palataan siihen jossain vaiheessa…

Synkät sanat vastaanotolla

Edellisellä kerralla kirjoitin yksilöiden syyllistymisestä ja huonosta omatunnosta syödessä. Nyt sitten ajatuksia siitä syyllistämisestä.

Olen kuullut lukuisia ja taas lukuisia kertomuksia siitä, miten potilaita/asiakkaita/kanssaihmisiä (lempisanani, tiedän – yritän luoda semmoista me-henkeä 😉 ) on syyllistetty vastaanotoilla ylipainosta, heikosta hoitotasapainosta, siitä, ettei jaksa tehdä kuntoutussuunnitelman mukaisia harjoitteita.

Kauhutarinoiden vastaanoton pitäjä voi olla niin lääkäri, sairaanhoitaja kuin ravitsemusterapeuttikin tai muu hoitoalanhenkilö. Muutamalla pussikuuri- tai mikä x-factor/se-yliopiston-nimi-firma – ohjaaja nyt onkaan,  on ollut hurmaava tapa kutsua asiakkaitaan suoraan vaan läskeiksi. Nice.  Painonvartijoissa kuulemma on ”nuhdeltu” julkisesti, jos vaa’an viisari ei ole vingahtanut alaspäin. Tosi motivoivaa.

Kuinka moni teistä tykkäsi lapsena, kun sai julkisen nuhtelun tai luokassa naurettiin, kun et tiennyt vastausta tai vastasit hassusti? Käsi ylös vaan reippaasti! Ai, ei kukaan? No, aikuisena se tunne tuskin on yhtään sen kivempi, saati, että se tunne johtaisi muuttamaan elämäntapojaan yhtään mitenkään. Että voitaisko jo lopettaa se ”ylemmältä tasolta puhutellaan potilasta” – tyyli? Ihan todella ärsyttävää.

Psycho

Siis näin ärsyttävää.

Hoitoala (joka näyttää heijastelevan sinne laihdutuskursseille) on vanhakantaista, ei käy kieltäminen. Hoitoalalla ei ehkä ihan ole tajuttu, että maailma sairaalan tai terveyskeskuksen ympärillä on muuttunut aika radikaalisti muutamana viimeisenä vuosikymmenenä. Ei voi vain sanoa, että ”tee näin, koska minä auktoriteettina käsken”. Ihmiset hakevat tietoa oma-aloitteisesti ja tietoa on saatavissa paljon ja nopeasti. Väittäisin myös, että potilaista on tullut keskustelevampia. He haluavat, että heidän näkemystään tilanteesta oikeasti kuunnellaan.

Eihän se tietenkään tarkoita sitä, että asiakas on aina oikeassa (tällä periaatteella kitulaihdutuskuurit, aamupalan skippaaminen ja se syyllistyminen todella auttaisivat laihtumaan), mutta korvat pitää olla höröllä ja sanansa pitää pystyä asettelemaan fiksusti, jotta kommunikaatioyhteys myös säilyy. Sillä ilman sitä on hiukkasen vaikea motivoida sitä kanssaihmistä muutoksen polulla. Eräs lääkäri oli kirjannut papereihin, että potilaalla on bulimia, kun potilas oli sattunut mainitsemaan, että oli oksentanut jokunen päivä sitten ja ruokavalio on kaventunut vatsaongelmien takia. Pikkasen vaikea hoitaa, jos näin pahasti menee männikköön ihan tämä vian selvittäminenkin. Tehokkuus ei tarkoita puolella korvalla kuuntelua, sillä tämmöinen toiminta johtaa vaan turhiin tutkimuksiin ja potilaan pallotteluin. Hoitokeinona se syyllistäminen on myös varsin tehoton, en suosittele. (Oman kirjoituksen aihe onkin sitten se, kuinka tehokasta tämä nykyinen ”10 minuutin vastaanotto ja ulos” – malli oikein onkaan… )

Tältä pohjalta katsottuna en yhtään ihmettele, miksi henkilökohtaiset kunto- ja ravintovalmentajat ovat suosittuja. On se nyt hemmetin paljon henkilökohtaisempaa ja pääosin uskon, että palkitsevaa ja mukavaa, kun joku on oikeasti kiinnostunut juuri sinun tilanteestasi ja pulmistasi. Ajan kanssa. Siitä kyllä pisteet pt-palveluille. Sillä vaikka ruokavalioseikkoihin tullaan meikäläiseltä hakemaan spesifisempää apua, ollaan näihin palveluihin muuten tyytyväisiä. Että pt on mukava tyyppi ja on kiva mennä treenamaan/kuntoilemaan/liikumaan, miksi sitä nyt haluaakaan kutsua. Syyllistämiskertomuksia ei ainakaan omiin korviini ole lainkaan kantautunut. Ellei idioottimaisia Suurin pudottaja – ohjelman personal trainereita lasketa mukaan.

Meinasin tiivistää viestin vanhaan lauseenparteen, eli siihen, että kohtele toisia, kuten toivoisit itseäsi kohdeltavan. Kumman sitkeässä vaan elää ihmisten ajatus siitä, että saavat asioita aikaan, jos joku muu, ulkopuolinen, ohjaa ja käskyttää. Itse vaan en tähän jaksa uskoa.  Ihmisessä itsessään on uskomattomia voimia. Näitä voimia tulisi vahvistaa ja vaalia, ei syyllistää niiden näennäisestä puuttumisesta. Uskon, että siinä on avaimet todelliseen muutokseen.

Synkät pilvet päivällispöydässä

Morkkis. Huono omatunto. Syyllisyys. Jos nämä kolme KOSKAAN yhdistyvät ruokaan, jossain on vikaa.

Harvassa asiassa olen jyrkkä. Tässä olen. Yleensä ajattelen, että asiat ovat moniulotteisia ja asioilla on monta puolta. Tällä ei ole. Maailma ja ihmiset siinä olisivat paljon onnellisempia ja tasapainoisempia, jos ihminen söisi hyvällä ruokahalulla nauttien.

Olit sitten painokäyrien ylä- tai alapäässä, jokaisella on oikeus nauttia ruoasta. Joskus minusta tuntuu, että moni ei syö aterioita, koska jotenkin kokee, että ne pitää ansaita. Ansaita liikkumalla ensin. Ansaita ne olemalla vähän vielä ahkerampi ja täydellisempi. Fysiologinen nälkä ohjaa sitten valitsemaan ihan hölmöjä vaihtoehtoja ja sellaista ruokaa, jotka eivät ravitse. Ilta-ajan voileivät ja makkaranpalatkin syödään ikään kuin itseltään ohi. Tässä teen voileivän ”itseltä salaa”, ihan kuin en söisi ollenkaan. Suomalaisten yleisin iltaruoka on ”jotain”.

Siksi suosittelen ihan kaikille ruoasta nauttimista. Ajatusta mukaan. Tämä on taas sitä tietoista syömistä. Mielelään nautinnon kohde on tietysti värikästä ja ravintoainerikasta ruokaa itse tehtynä, mutta vaikka se olisi mikä tahansa teollinen suklaapatukka tai einesloota ja et laita siihen ajatusta, on se suoranainen vääryys. Oli se perunasuikale siinä lootassa nyt sitten miten pitkälle jalostettua vaan, maasta se on tullut ja on epäkunnioittavaa itseäsi, viljelijää, tuottajaa ja vaikka luontoa kohtaan halveksia ateriaa tai olla suomatta sille ajatusta. Olen nähnyt nälkäisiä lapsia ja tunnen ihmisiä, joille ruoka ei ole itsestäänselvyys. Siksi harmittaa, kun ruokaan liitetään niin paljon sääntöjä ja pingotusta.  Lataat itsesi täyteen negatiivista energiaa, jos jokainen haarukallinen on lastattu ruoan lisäksi syyllisyydellä. Sen verran ekohippihörhö olen, että uskon, että ruoka on muutakin kuin ravintoaineita ja kemiaa.

En myöskään usko, että syyllisyydellä saa aikaan sitä, mitä monesti tavoitellaan: kieltäytymistä herkuista ja sitä kautta laihtumista. Ravitsemusasioita olen pyöritellyt opiskelu- ja ammattimielessä kymmenen vuotta ja siitä asiakas-/potilastyössä on tullut oltua joku nelisen vuotta. En ole nähnyt yhtään onnistunutta painonpudotusta, jota maustaisi aimo annos syyllisyyttä.

Ruosta nautin niinäkin päivinä, kun muut asiat ottavat päähän.  Riittävän paljon itsekin tullut syyllistyttyä teinivuosina ruokailuista.  En lohtusyö, mutta ruokahetkistä olen tehnyt sellaisen oasiksen arjen ahdistusten keskelle, että silloin ei ajatella ikäviä. En haluan käyttää tätä ainutlaatuista elämääni ruoasta syyllistymiseen, sillä onhan syöminen ja ruosta nauttiminen yksi elämäni suurimmista iloista ja noh, edellytys elämälleni. Niinä huonoinakin päivinä.

2013-06-05 19.05.32

La dolce vita @ Tintå, Turku

Nourish yourself, don’t punish. Tämä ajatus on pyörinyt mielessäni jo pitkään. Suomenksi taipuisi kenties muotoon: Ravitse ja rakasta, älä rankaise.

Matonpesu kera rinkan

Kaksipäivänen (siis -iltainen, töiden jälkeen) mattojen pesu-urakka opetti paljon. Esimerkiksi sen, että välillä alan vahvasti epäillä omaa älyllistä kapasiteettiani. Toisaalta lopputulokseen olen erittäin tyytyväinen. Eli ainakin tiedän olevani ambivalentti tunneskaalaltani.

Eilen pesin onnistuneesti kolme mattoa. Hyvä alaselkätreeni ja hartioissakin se hullu jynssääminen tuntui. Puoltoista tuntia ja puhdasta tuli. Paljastettakoon, että en varmaan ikinä ole omia mattojani pessyt. Ainakaan en muista näin tehneeni. Hajamielisyys ei enää tule yllätyksenä. Piti siis pestä ja jynssätä kunnolla. Lähinnnä näön vuoksi. Ei ne nyt kovin likaisia ollut.

Jätin matot kuivumaan toivoen, että kukaan ei pöllisi äitini tekemiä ihastuttavia mattoja. Tänään päätin hakea ne fillarilla, kuten eilen olin ne matot sinne roudannut. Tarkoitus oli myös pestä suurin matoistani. Tässä kohti muistin, että kumit pitää pumpata. Kymmenenvuotinen yhteinen taival pumpun kanssa loppui kuitenkin tasan siihen paikkaan, kun olin venttiilissä kiinni. Aha, no ei sit mennä pyörällä.

Nohevana tyttönä en kuitenkaan aikonut ohittaa tätä aurinkoisen ja tuulisen päivän luomaa optimaalista matonpesusäätä. Halusin myös hakea eiliset matot turvaan.  Ensin katsoin Ikea-kassia. Ei, liian pieni. Sitten välähti – rinkka! Tadaa, sulloin koko komean jättimattoni rinkkaan ja terhakkaana suuntasin ulos. Matkaa ei todellakaan ollut kyllä kilometriä enempää.

Parkkiksen kohdalla iski toinen älynväläys: Ai, niin, mulla on Katrin siskon auto lainassa, kun sillä köröttelin Ruissista keskellä yötä kotiin. Ripeä tää ajatuksen juoksu kyllä. Toistaalta… hyvä ilma, aurinkoa, tsäänssit tummentaa rusketusta, rinkka köytettynä selkään… Ei, kyl mä nyt vaan kävelen.

Olin ainut rinkkailija, muut oli tullut autolla. Aika jännä. Testattu: kolme mattoa mahtuu keskikokoiseen rinkkaan hyvin, eikä paina juuri mitään. Rinkka mattoineen käy myös tosi hyvästä rantatuolin nojasta, kun lojuu kalliolla onnistuneen matonpesun jälkeen.

Auto, en vieläkään tarvitse sinua.

matot

Tarinan sankarit

Liikunnan harrastaminen suolet solmussa ja pallo mahassa

Dear vatsavammaiset, tämä on teille.

***

Myönnän, että masennun välillä siitä, että minulla ei ole (aina 😉 ) pyykkilautavatsaa. Olipa hauska heitto, heh heh.  Ei vaan, tällä tarkoitan, että subjektiivisesti mahani tuntuu ajoittain todella pömpöltä. Objektiivisesti kuvasta voi jokainen päätellä, miksi aika harva IBSiläinen (=ihminen, jolla on ärtyvän suolen oireyhtymä, irritable bowel syndrome) ottaa selfie-kuvia. Koittakaa kestää, tältä ne tavisihmiset näyttää työpäivän jälkeen.

yllätysraskaus copy

Lähetin kuvan raskaanaolevalle kaverilleni ja kysyin, että monennella kuulla mä nyt sit oisin? 😀 Ja ei, olen ihan varma, että en ole raskaana. Maha nimittäin tuli ja meni yhdessä päivässä.

Onneksi tämmöisiä päiviä ei ole kauhean usein sentään. Kyseisenä päivänä olin matkustanut junalla 3 tuntia ja ollut siihen päälle töissä 8 tuntia. Koko aika istuen lyhyitä siirtymiä kodin, rautatieaseman ja työpaikan sekä hotellin välillä lukuunottamatta.  Syöden evästellen asiakasvastaanottojen välissä. Ei missään mielessä ideaalitilanne IBSin kanssa eläessä.

Juoksin lukioikäisenä, mutta lenkin hankaloituivat, kun suolistovaivat ärtyivät. Juoksut jäi. Suurin osa yliopistoa meni kärvistellessä ja vaikka jumppailin innoissani ja liikuin tuntitolkulla päivittäin, vatsavaivat senkun paheni. Eli ei ollut pelkkä istuminen syynä. Spinning ja pump onneksi eivät sisältäneet liiaksi hyppyjä. Muistan kyllä, että minä ja pompulavatsani hilauduttiin jumpalle yleensä useamman wc-käynnin kautta.

Pahimpina aikona en todellakaan halunnut mennä julkisiin suljettuihin tiloihin jumppaamaan. Lenkkeilin ja madalsin päivän aikana turvonnutta mahaani… yes, you guessed it.  Päästelemällä ilmoja pihalle. Koittakaa kestää, tämmöistä se elämä oikeasti joillekin on.

Vatsalihasten teko on muuten myös aika hankalaa, kun alavatsa on pinkeä, kireä ja kipeä. Pahimmillaan kipu muistuttaa sitä, kun joku vetelisi partakoneenterällä viiltoja sisältäpäin. Lisäksi suolistossa pyörivä ilma vetää ryhtiä lysyyn ja osalla heijastelee kipuina myös selkäpuolelle. Look at my abs, they are there somewhere… I swear…

Liikunta muuttui merkittävästi miellyttävämmäksi, kun sain vatsa- ja suolistovaivat kuntoon. Ei, en ryhtynyt trendikkäästi gluteenittomalle tai viljattomalle. Jossain vaiheessa kokeilin puolivahingossa jonkinasteista hyväkarppausta, mutta sitten ei ainakaan jaksanut lenkille lähteä. Aivan vetämätön olo ja maailma ketutti. No, se tosin saattoi ketuttaa ihan vaan niiden vatsa- ja suolisto-oireiden takia.

Mitä sitten tapahtui? Lyhyesti: Tutustuin hyvän ystäväni ja kollegani Jennin kautta FODMAP-ruokavalioon, josta hän oli oppinut eräässä kongressissa USA:ssa. Jutustellut tutkimustiimin toisen pääjehun kanssa ja kuullut sen vaikuttavuudesta IBSin hoidossa. Koska Jenni-raukka oli jo vuosia kuunnellut minun valitusta vaivoistani, hän ehdotti, että kokeilisin.

Aluksi kokeilin vähän sinnepäin. Ei apua. Sitten totesin, että ehkä pitäisi perehtyä tarkemmin ja luin kaikki julkaistut tutkimukset (Jennin kautta taisin saada nämäkin käsiini) ja tajusin, mikä vaikutusmekanismi on ja miksi tiettyjä ruokia karsitaan ja tiettyjä voi hyvin syödä. Tadaa, johan alkoi toimia! Henkinen nörttiys siis kannatti. 😛 Tämä tapahtui v. 2010.

Vaan mitä tuo kryptinen FODMAP-ruokavalio oikein tarkoittaa? Sanahirviö on lyhenne sanoista fermentable oligo-, di- and monosaccharides, and polyols, eli suomennettuna huonosti imeytyvät, fermentoituvat lyhytketjuiset hiilihydraatit. Yleisimpien ruoka-aineiden FODMAP-pitoisuuksia määritetään Australiassa Monashin yliopistossa, jossa tein itsekin vuosi sitten tähän aikaan kolmen kuukauden yliopistoharjoitteluani. Ruokien karsiminen ei perustu mutu-tuntumaan kuten ennen ärtyvän suolen potilaita ohjattaessa, vaan ruoka-aineiden analyyseihin. Myös mekanismi imeytymispulmien ja oireiden synnyn taustalla on todennettu.

Päälähteet ovat ruis, ohra, sipulit (vihreät osat ok), pavut, monet kuitulisät (ruoansulatusjogurtit aka ruoanulostusjogurtit – sori, oli pakko) ja vehnä, lähinnä siitä syystä, että sitä tulee monesta lähteestä. Muutaman leipäsiivun FODMAP-pitoisuus on verrattaen maltillinen. Tässä paraikaa pyörittelen myös toisen graduni aineistoa, eli Monashissa analysoituja kotimaisia ruokanäytteitä, kuten marja-, kaura- ja spelttituotteita. Kaipa se gradu tuloksineen joskus valmistuu. 😉 Tsekkailin tuossa just IBS-foorumin juttuja ja mitä ilmeisemmin olisi hyvä koota vähän dataa yhteen paikkaan… 😀

Nykyisin pystyn taas juoksemaan. Tosin pientä säätöä se vaatii. Ei mitään mahista, että pystyisin starttaamaan lenkille pian aterian jälkeen. Kaksi tuntia olisi melko hyvä väli (+ vessankäynti). Paras aika olisi aamukympiltä, mutta silloin olen yleensä töissä. Pari vuotta on tullut nautittua edullisia opiskelijalounaita ja silloin FODMAPeja meinaa väkisin tulla (sipuli!!!). Hyviä iltalajeja on semmoiset, joissa ei pompita. Spinning, kävelylenkkeily ja hiihto toimii, vaikka maha vähän kiristäis – molemmissa kun ei tartte ihan pystyasennossa olla. Jooga relaa hermoja ja tuntuu sekin sopivan. Jatkossa luvassa lienee omat eväät, jos ja kun iltaisin mielin tanssitunneille. Eli tämmöstä suunnittelua tämä vähän vaatii, mutta ainakaan ei ole ihan tuurista kiinni, menenkö illalla jumppaan/kaupungille/kylään. Sillä mitä laittaa suuhun, voi oloaan kuitenkin hallita huomattavasti paremmin kuin ennen.

Disclamer: FODMAP-ruokavalio on sitten vain osa IBSin itsehoitoa. Erittäin tärkeää on myös muut elämäntapaseikat, kuten reipas JA rauhallinen liikunta, säännöllinen ateriarytmi ja stressinhallinta sekä riittävä uni. Brain-gut-axis, you know…

Mielelläni vastaan kysymyksiin ja kommentteihin, jos aiheesta tulee. Jos ette halua julkisesti kysyä, laittaakaa mailia putkonen.leena@gmail.com. Mä olen sitten varsin tottunut puhumaan aika ronskisti ja suorin sanoin aiheesta, että ei tartte nolostella. 🙂

Ei päivää, blogimaailma

Yritin olla  avarakatseinen tässä yksi päivä ja tutustuin erilaisiin ”ääri”ravitsemusblogeihin. Meinasi itku päästä. Ei oikeesti. Lähinnä otti päähän. Pumpattua kehoa esitellään puoliksi ilman paitaa ja sätitään virallisia ravitsemussuosituksia siitä jos tästä. Ja siinä sivussa ylipainoisia. Ja ravitsemusterapeutteja, kun kehottavat ihmisiä hölläämään. Kuulemma ei saa, koska ollaan niin läskiä ja sairasta kansaa. Ilmeisesti meitä pitää ruoskia syömään hormonitasapainottavammin ja mielellään proteiiniä tai kaukaa raahattuja eksoottisia juureksia, jos on ihan pakko niitä hiilareita jostain ottaa. Kärjistän, koska pystyn. Tajuan jotain ravitsemuksesta, ruoantuotannosta ja terveydestä.  Myös globaalilla tasolla. Siten osa jutuista on täysin absurdilla tasolla.

Tietysti joukossa on paljon hyviä periaatteita, kuten vaikkapa sitä, että laita itse ruokaa raaka-aineista lähtien. Liiku, aina hyvä. Treenaa tehokkaasti, ei hullumpi sekään. Tällä hetkellä tuntuu, että siihen ne nyt sitten jääkin. Päällimäisenä mieleen tulee yliampuvat teoriat, joihin on haettu tueksi muutama kirjallisuusviite. Ja ei, en ala käymään niitä kaikkia läpi, koska tekstistä paistaa ihan riittävästi läpi teorian pulmat ja johtopäätöksien keinotekoisuus.

Jos en handlaisi ravitsemustiedettä lainkaan, olisi päivän lukusaldo tiivitettynä jotain tähän suuntaan:

– Maito on luonnotonta ruokaa ja aiheuttaa autoimmuunisairauksia/maito on hyvä proteiinin lähde ja avuksi palautumiselle/kaseiini on paha, mutta hera hyvä/A2-maito miehen/naisen tiellä pitää.

– Viljoja ei saa syödä, luonnotonta nekin/ hiilihydraatteja ei tarvitse välttää, mutta ne pitää ottaa muodossa yucca/taaro/bataatti (eläköön rikas ruokakulttuurimme!)/hiilihydraatteja kaikissa muodoissa pitää ehdottomasti välttää/gluteeni on pahasta, kaikkien pitäisi karsia gluteeni ruokavaliosta (olkoonkin, ettet sairasta keliakiaa ja gluteenisensitiivisyys-ilmiönä on lähinnä teoriatasolla).

– Rasvan lähteenä on oltava kookosrasva ja oliiviöljy/liha ja voi/kehon pingotuskuurilla ei mikään edellä mainituista.

– Jostain syystä ihmiset ihannoivat täysin luonnotonta kehon rakennetta, joka muistuttaa anatomian oppikirjan hahmoa, siis sitä, jolta on kuorittu iho pois.  Iho myös värjätään niin punaruskeaksi, että yhtäläisyys ei varmasti jää huomaamatta.

– Ihminen on lihava, koska on laiska ja tyhmä. Viralliset ravitsemussuositukset ovat tähän syypäitä.

Nyt seuraa kysymyksiä, jotka mieleeni heräsi:

– Miten ihminen on evolutionäärisesti pystynyt asuttamaan lähes kaikki mantereet ja elämään maidottomalla ruokavaliolla, maidollisella ruokavaliolla, viljattomalla ruokavaliolla, viljallisella ruokavaliolla, bataatilla ja ilman, marjoilla ja hedelmillä, joissa on saatanallista fruktoosia ja eräät lähinnä hapatetulla maidolla ja verellä?

– Miten on mahdollista, että ihmiset tuhansia vuosia sitten söivät ihan eri tavalla eri puolilla maailmaa, mutta nyt yritetään yhdenmukaistaa tämä ”oppeiksi” siitä, miten luolamiehet söivät?

– Mitä yksilön ”optimaaliset” terveyspyrkimykset ja ”superterveys” (mitähän *piiip* sekin tarkoittaa?)  tekevät yhteisölle? Kulttuurimme on itsekeskeistä verrattuna aika moneen muuhun kulttuuriin, johon olen saanut tutustua. Miten merkityksellistä sosiaalinen elämäntyyli, yhteisöllisyys ja toisista välittäminen ovatkaan yksilön terveydelle?

– Milloin koskaan missään päin maapalloa on ihmisellä luonnollisesti ollut niin näkyvät lihakset, kuin mitä tietyissä lajeissa tavoitellaan? Mitä niillä tekee?

– Miksi  ruokailusta on tullut suoritus?

– Missä maailmassa elää ihminen, joka julistaa lähdeveden ylimaallista vaikutusta terveydelle? (Vastausehdotus: Liian hyvässä, että on aikaa pohtiä tällaisia asioita? Nim. mikä tahansa vesi, josta ei saa ripulia on hyvä.)

Kiitos ja anteeks, olihan iltapäivä.

Maasai-blood-Milk

Bon appetit the Maasai style.
Lähde: http://www.tucatravels.com