Postres

Olen jälkiruokaihminen. Kotona jälkiruoka kuittautuu parilla palalla suklaata tai todellisella herkullani tahini-tahnaan upotetulla taatelilla tai parilla, mutta aina kun syömme yhdessä ystävien tai perheen kanssa, jälkiruoka mietitään osaksi kokonaisuutta. Yleensä se sesonkiherkkua – milloin raparperipiirakkaa tai mustikkakukkoa (jota muuten söin tänään töissä lounaalla).

Todellisia suosikkejani ovat marjakiisselit. Sellaiset, joissa on sopivasti sokeria: liian vähän ja maistuu vedelle, liian paljon ja maistuu liian karkkiselle. Mikään ei ole masentavampaa kuin äkkimakeilla makeutusaineilla maustetut kuitulisillä koossa pysyvät kiisselintapaiset sotkut. Ehdoton ei myös niille kaupan mehukeitoille, joissa on marjaa huikeat kaksi prosenttia. Kiisselin keitto on hauskaa keittiökemiaa ja toisekseen helppoa ja halpaa. Vitamiineja säilöäkseni lisään kyllä marjat yleensä vasta kiisselin keiton loppupuolella.

Asiakastyössä käyn läpi mitä tyypillisesti tulee päivän aikana syötyä. 99 % tapaamistani ihmisistä sanoo, että eivät syö jälkiruokaa lounaalla (jos ensinnäkään satsataan lounaan syömiseen) tai päivällisellä (jos syödään päivällistäkään). Johtuuko se siitä, että he kokevat, että jälkiruoka on jotain ylimääräistä tai jopa pahe, en tiedä, mutta sellaiseen sävyyn niistä puhutaan.

Itselläni on varsin vastakkaiset ajatukset. Ateria ei ole ateria ellei sitä lopeta makeaan. Minä koen, että saadakseni tunteen, että nyt todella olen syönyt ja ravinnut itseäni, tarvitsen makeaa. Tämä on varsin loogistakin. Kylläisyyden ja mielihyvän tunteita säätelee muun muassa serotoniini, jonka esiaste on proteiinipitoisesta ruosta saatava tryptofaani-aminohappo (sori, kummallinen lause, mutta tiedän/toivon/uskon, että osa lukijoista ei tunne proteiinien ja aminohappojen maailmaa). Yksistään proteiininpitoinen ruoka ei kuitenkaan saa aivoja tuottamaan serotoniinia, sillä jotta tryptofaani siirtyy aivoihin tarvitaan hiilihydraatteja. Ja mikäpä olisikaan nopeimmin vaikuttava lähde kuin sokeri ja nopeat hiilarit. 😉 Jälkiruoka voikin siis olla järkiruokaa.

Tämä ei tarkoita, että mässyttelen puoli litraa jäätelöä menemään aterian päälle tai että syön puolikkaan marjapiirakan, koska se ei ole edes mahdollista. Syön aika reiluja annoskokoja ja usein santsaan, mutta kunnon kasvisvoittoisen ruoan päälle (eli tilavuus suuri, energiatiheys pienehkö luonnostaan) on ikävä vetää ähkyjä jälkkäristä. Siksi jälkiruoka-annos pysyy luonnollisesti tyyliin jälkiruokamaljallisessa. Ja sitten tulee se paras osa ruokailua – hyvä fiilis ja ajatus, että ”olipa hyvää ja tulipa hyvä olo!”

Toinen hyvä puoli on siinä, että jälkiruoka on melkoisen luonnollinen tapa opetella sallivuutta herkuttelussa. Liian jyrkkä asennoituminen makeaan ja herkkuihin johtaa aina ylilyönteihin, eli mässäilyyn, jota seuraa turhaan huono omatunto ja fiilis (onpa yllätys). Tekniikka oli väärä, yksilön käyttäytyminen sen sijaan varsin luonnollinen jatkumo liian tiukasta asenteesta.

Jälkkärin syöminen on hyvä tapa nauttia makeammista ruoista myös niille, jotka haluavat tai diabeteksen takia tarvitsevat pitää verensokeritasonsa tolkullisina.

Fiksuja järki… eikun jälkiruokia arkeen:

– Kotitekoinen kiisseli

– Tummaa suklaata pala tai pari, itse tykkään 70 %:sta. Raakasuklaa on hyvää, mutta itselle valitettavasti aiheuttaa kaamean närästyksen.

–  Pulla, muffini tai mikä tahansa muu kahvileipä. Mielellään kotitekoinen, koska silloin tietää, mitä se sisältää. Suhtaudun skeptisesti leivonnaisiin, jotka säilyvät vuosia ja jotka kimpoaa seinästä lailla tennispallon, jos ne sinne heittää.

– Yosa-kaura”jogurtit”

– Jogurtti tai vanukas. Markkinoilla on ihan tolkullisiakin siellä sokeripommien joukossa.

– Marjarahka, jossa kermavaahdon sijasta vaniljajogurttia. Halutessaan vegaanista ja maidotonta voi valita soijajogurttia ja/tai pehmeää tofua. Kirpsakkuutta saa sitruuna- ja limemehusta tai marjoista itsestään, kun joukossa on karpaloita tai puolukoita.

– Pehmeitä taateleita dipattuna tahiniin (= seesaminsiementahna) tai maapähkinävoilla sipaistuna.

– Marjatalkkunaa, eli hämäläistä talkkunaa, mustikoita, ripaussokeria ja jogurttia/piimää/rahkaa tai itselläni useimmiten se vegaaninen ja maidoton versio, eli soijajogurttia tai tofua.

– Pähkinöitä ja kuivattuja karpaloita tai rusinoita pikku kulhollinen/kourallinen.

– Paahdettu kanelikauraa kaurajuomalla. Tämä syntyi vahingossa yksi päivä kämpillä, kun ei ollut mitään valmista herkkua. Öljyä pannulle kuumenemaan (itsellä taisi olla avokadoöljyä) ja siihen sitten kourallinen kaurahiutaleita kanelin, kurpitsansiemenien sekä auringonkukansiemenien kanssa paahtumaan. Hieman jäähdyttyään oli herkkua kaurajuoman kera! Tähän varmaan sopisi kuivatut ananaspalat (saa punnitse&säästästä) tai kaakaonibsit. 😛

– Tämä on vähän keinotekoisen kuuloinen vinkki, mutta… porkkanat. Minä rakastan porkkanoiden makeaa rapsetta, joten usein syön sellaisen aterin päälle. Joo, ei ole makeaa ja on vähän turhan ravitsemusterapeutin niukon ”vinkin” kuuloinen, mutta minkäs sille voi. Hyviä ovat.

2012-10-02 13.19.19

Jälkkärit ja iltapäiväkahvit on kivoja myös jaettuna. Enpä muista, että oisin koskaan jäänyt itkeskelmään, että olipa liian vähän.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s