Yökyöpelin kohtalo

Lueskelin tässä männäviikolla toimittaja Aurora Rämön kertomusta siitä, miltä valvominen tuntuu ja mitä se tekee ihmisen terveydelle. Tutkiva journalismi on kiehtovaa. Otsikko Toimittaja valvoi niin kauan kuin pystyi: näkökyky hämärtyi ja muisti meni kuulostaa kyllä melko hasardilta työltä. 😀 Juttu on hyvä, kannattaa lukea. Lähinnä kuitenkin huomioni kiinnittyi ruokaa koskevaan havaintoon:

”Lounaalla tekee mieli ainoastaan vitriineissä olevia berliininmunkkeja. Tiedän, että se johtuu väsymyksen aiheuttamasta energiavajeesta, jonka aivojen nälkäkeskus luulee tarkoittavan ruuan puutetta.”

Siinä se nyt on tiivistettynä. Valvomisen ja vuorotöiden pulma painonhallinnalle ja vaikka sille painonpudottamiselle. Eikä se hyvää tee myöskään tavoitteellista treenamista harrastavalle, kuten Timo Haikarainen hyvin kuvailee Lihastohtori-blogin vieraskirjoituksessa. Luonnollisesti tämä lausahdus on yksinkertaistus monisäikeisestä ongelmasta.

Ravitsemusterapeuttina tekisi monesti mieli sanoa vastaanotolla, että ”Arvaa, mitä? Tule uudestaan, kun olet ensin opetellut pari kuukautta nukkumaan.” Voin vakuuttaa, että molemmat osapuolet ovat ihan yhtä turhautuneita siihen, että paino ei lähde laskuun ja energiatasot paranemaan, vaikka ruoka- ja liikuntapuolella miten YRITTÄISI entrata (vaan ne valinnat ei ehkä sittenkään ole parhaita mahdollisia…).

Ja huom! huom! Viikon univaje voi selvittää pään, mutta ei sisuskaluja. Tulehdustekijät koholla, nälkä- ja kylläisyyshormonit all over the place… Nämä tekijät altistavat sitten niin metaboliselle oireyhtymälle kuin tyypin 2 diabetekselle. Suosittelen lukaisemaan Suomen Lääkärilehden kattavan ja selkotajuisen artikkelin asiasta: Suomen Lääkärilehti 2011; 66(36):2573-2578. 

Helppo huudella? Ehei. Itse olen ollut univammainen jo syntymästä lähtien. Vauvana valvoin ihan kummallisiin aikoihin ja nukuin kahteentoista. Vanhemmat riemuitsivat. Nukkumistani ei auta yhtään sekavat unet, joista kärsin. Välillä pitää miettiä, että onko joku asia tapahtunut vai olenko vaan nähnyt siitä unta. Aina en ole varma. Haluaisinkin tietää, että vaikka nukun 7-8 tuntia, mutta nukun ne levottomasti, niin onko se vähän sama kuin valvoisi? Siltä se kyllä välillä tuntuu. Mutta on tilanne kyllä vähän parantunut, kun tämän vuoden projektina on ollut tämä uneen satsaaminen.

Huomaan myös omassa kehossani , jos nukun vähemmän. Siihen se alkaa pakata. Keskivartalolle. Eikä painossa välttämättä kauheasti tapahdu mitään. Ja sehän ei ole hyvä juttu, noin niinku terveyden kannalta. Yleensä tässä kohti huomaan myös että ruokailutottumukseni ovat salakavalasti muuttuneet energiapitoisempaan suuntaan ja tummaa suklaata kuluu enemmän. Havahdun myös siihen, etten ole jaksanut väsymykseltäni käydä ajatuksen kanssa kauppareissulla ja hevi-osastolla ei ole shoppailtu riittävästi. Ratkaisuna: unta, lepoa, unta, taidenäyttelyitä, kavereiden näkemistä, pitkiä, pitkiä lenkkejä vuorotellen metsässä ja kivoissa kaupunginosissa, lisää unta, riittävästi monipuolista (myös rasittavaa) liikuntaa. Niin ja hyvää ruokaa. 🙂

Yksi seikka on helpottanut nukkumistani. Televisiottomuus. En jaksanut/raaskinut hankkia uutta, kun siirryttiin digi-aikaan. Nettitelkkareita katson kyllä päivittäin, mutta kaikki ylimääräiset telkkarin katsomiset on karsiutunut – nyt katson valikoidusti. Yhtä olennainen, ellei jopa tärkeämpi seikka on se, että käy raittiissa ilmassa ulkoilemassa. Unen laatu on vaan niin paljon parempaa. Tyhmästä päästä kärsii sitten nukkumameno aikaan, jos ei ole huolehtinut siitä, että käy edes lyhyellä kävelyllä. Parasta on hiihto. Ehkä siksi, että rakastan sitä niin paljon (ainakin suurimman osan aikaa) ja siten olen semmoisessa ihme arjen euforiassa lenkin jälkeen. Joskus myös nukahtamiseen on syynä vain uupumus hiihdon jälkeen. Hyvällä tavalla.

Monet pikkulasten (ei vauvojen… ) vanhemmat selittävät, että iltaisin tulee valvottua, koska ilta on omaa aikaa. Toivoisin, että ihmiset alkaisivat vähitellen ymmärtää, että arvokasta omaa aikaa se on se nukkuminenkin. Kandee kokeilla. On nimittäin vähän vähemmän raskasta se arki, kun pää pääsee huilimaan sen seitsemisen tuntia plus yössä. Kyllä se kroppakin kiittää, vaikkei se välttämättä päälle päin heti näy.

herra hakkarainen

Method Hakkarainen. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla: liikunta ja uni. 😀

 

P.S. Muutin Lääkärilehden linkkiä – toimiiko nyt? Laittakeehan viestiä kommenttiosioon! 🙂

Mainokset

3 kommenttia artikkeliin ”Yökyöpelin kohtalo

    • Häh? Voihan. Testasin sen kyllä, mutta ilmeisesti olin kirjautuneena muuta kautta.Katson, mitä asialle voi tehdä. Mean while… Potilaan Lääkärilehdestä (netistä) löytyy hakusanalla samantyyppistä tietoa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s