Kenellä on vastuu terveydestä?

Blogosfäärissä on käyty keskustelua (jälleen kerran) siitä, ovatko ylipaino, huono kunto ja mitä siihen nyt liittyy, hyvä elämä(?), sellaisia asioita, jotka ovat pääosin yksilön itsensä käsissä. Haluaisinpa antaa vähän omaa näkökulmaa siihen, missä mielestäni vastuun painopiste pitäisi olla nykyistä enemmän.

Istu alas keittiön pöydän ääreen ja mieti, mitä kaupasta ja torilta hakisi. Ota tenavat mukaan. Anna tehtäväksi valita oman mielen mukaan hedelmiä ja kasviksia ja pistä punnitesemaan. Isommat mukulat voi lähettää kauppareissulle ihan omin nokkineen. Voisivat muuten mennä kauppaan pyörällä, jos vain mitenkään mahdollista. Suomessa en kyllä muuten ole sellaista metropolia nähnyt, etteikö siellä lapset osaisi lähikauppaan mennä. Maaseudulla 30 km kauppamatka voi tosin olla 8-vuotiaalle vähän turhan pitkä matka, myönnetään.

Kotona pannut ja kattilat esille ja koko lössi ideoimaan! Reseptiikkaa ei tarvitse lähteä arjessa kaivamaan yhtään mistään, jos osaa kokkauksen aakkoset. Sopiiko chili tähän ruokaa vai ei? Pitäisikö kokeilla? Mitähän ripaus sokeria tekee kastikkeelle – ihmeitä? Hyvä arsenaali mausteita, etikoita ja öljyjä on mielestäni kaiken a ja o, että saa maistuvaa ruokaa. Myös kasvisruoista, joita jostain syystä parjataan mauttomiksi. Huonon kokin merkki, sori nyt vaan. Lisätreeniä vaan!

Ihania tuoksuja! Kuka kattaa pöydän? Voisiko perheen kolmevuotias repiä salaatin valmiiksi – tietysti voi! Teini voisi ideoida jälkkäriksi hyvän smoothie-yhdistelmän. Olisiko tänään puolukkapiimän paikka? Ei, nyt on omena-aika. Tehdään sittenkin uuniomenoita jälkkäriksi!

Pöytä katettu, telkkarit sammutettu ja porukka kokoontuu vihdoin pöydän ääreen syömään. Ei kiirettä, ei häslinkiä. Vain hyvää, itse tehtyä ruokaa rakkaudella tehtynä.

Ihan sama, kauanko sen tekemiseen meni. Sillä nimittäin ei ole väliä, jos ihmiset arvostaisivat syömistä, yhdessä oloa ja sitä, mitä aterian jakaminen syvällisemmin merkitsee – laumaan kuulumista, välittämistä, rakkautta, terveyttä. Tässä on todellisen vastuun paikka: millaisia arvoja välität lapsillesi ja millaisten arvojen mukaan itse elät?

Oletko terveysterroristi? Ei sitä voi syödä, henki lähtee, jos lapsi saa tänään enää grammaakaan sokeria! Kuulin ehkä yhden dorkimmista keskusteluista ekokaupassa, jossa äiti kielsi lapsia ottamasta kuivattuja hedelmiä, koska sen päivän sokerikiintiö oli kuulemma jo täysi. Just… taas on oleelliset asiat hallussa.

Oletko höveli? Ei kai se haittaa, että tälläkin viikolla 4/7 päivällisistä on tehtaan tätien valmistamaa? Onhan se jotain ruoan tapaista, mutta karhunpalvelus se on jos mikä. Joku herkkänahkainen nyt taas syyllistyy ja loukkaantuu, mutta silläkin uhalla nimitän tällaista käytöstä karhunpalveuksen tekemiseksi lapsilleen.

Nämä janipetterit nimittäin eivät tajua, miten ruoka lautaselle päätyy siinä vaiheessa, kun itsenäistyminen koittaa. Ravitsemusterapeutin työmaa on melkoinen, kun koulukiusatun ikä + 0 kg painoisen lapsen kanssa pitää alkaa miettimään ruokajuttuja, jos lapsi ei ole saanut oppia kauppareissuja ja kokkausta varten. Ihminen on kyllä ainut poikasensa kanssa elävä eläin, joka onnistuu olemaan opettamatta hengissäselviämistaitoja niinä parina vuosikymmenenä, kun poikanen on vanhempiensa seurassa. Älykäs eläin? Epäilen usein.

Söin ihanaa italialaista ruokaa La Majaccassa Kotkassa (varoitus: herkullinen ruokamainos!) ja juttelin omistajattaren kanssa aikani kuluksi ravintolan toiminnasta. Laulava italiaano-mies kokkaa ja suomalainen rouva hoitaa salin puolta. Puhetta tuli myös siitä, että kohderyhmän löytäminen on vähän haastavaa pienessä kaupungissa, koska suomalaiset ovat tottuneet vale-ravintoloihin. Suurin osa ravintola-kylttiä kannatteleva seinä pitää minunkin mielestäni sisällään syöttölän. Sellaisen, jossa tankataan nopeasti eikä ravita itseään eikä nautita ruoasta. Italian lomalla sain minäkin näpäytyksen, kun epähuomiossa sanoin, että eipä olla tänään tehty oikein mitään. Alkuasukas katsoo minua hölmistyneenä. ”Mitä ihmettä tarkoitat? Mehän on tehty ruokaa koko päivä!” Heh, niin joo… Tiukassa on omatkin ajatusmallit välillä. Lähiruoka on hyvä juttu, mutta ehkä olisi hyvä saada lisämaustetta asenteen osalta muista ruokakulttuureista.

la majacca

Kuva liittyy tapaukseen. La Majaccan rouva tuli kehottamaan, että kiipeisimme (uudestaan) tähystystorniin katsomaan auringonlaskua, kun oli niin häkellyttävä. En varmasti ikinä unohda näkyä, kun putkahdin umpitunnelista näkötasanteelle pikkuruisesta ovesta. ”Oh, wow!”

Otetaan siis vastuuta siitä, että opetetaan ruoanlaittoa ja yhdessä aterioimista lapsille ja vaikka kavereille. Jamie Oliverin Food Revolution on ihan hyvä proggis (jos Jamie vielä tajuaisi, miten nerokasta olisi käyttää sitä lautasmallia… 😉 ). Kutsutaan kavereita ja sukulaisia syömään hyvää ruokaa yhdessä. Pidetään nyyttäreitä. Ilman näitä perusseikkoja, ruoanlaittotaitoa ja ruoasta nauttimista,  on on helppo olla kuin pässi narussa, kun blogit ja lehdet toitottaa jos jonkinmoista dieettiä ja gurua, jonka oppeja pitäisi kuunnella. Tie itsensä sydämeen ja sieluun – sekä sitä kautta hyvinvointiin – vie köksän tunnin kautta. 😉

Mainokset

4 kommenttia artikkeliin ”Kenellä on vastuu terveydestä?

  1. ” Ihminen on kyllä ainut poikasensa kanssa elävä eläin, joka onnistuu olemaan opettamatta hengissäselviämistaitoja niinä parina vuosikymmenenä, kun poikanen on vanhempiensa seurassa. Älykäs eläin? Epäilen usein.”

    Parasta ja hauskinta mitä olen lukenut pitkään aikaan. Todellakin hämmentävää!

  2. Paluuviite: Kauppa-idea, osa käänteispsykologia | Se erilainen fitness-blogi

  3. Jos ei oli sitä joidenkin äitien ruokaa ollut, niin oi voinut jäädä aika moni ruoka tällä lapsella syömättä t. asennuksesta kärsineen äidin lapsi

    • Moi Ninni, ja kiitos kommentista. Näin on, tietenkin, että on tilanteita, jolloin ei ole voimavaroja laittaa ruokaa. Toivoisin näissäkin tilanteissa, että lapset kuitenkin saavat oppinsa ruoanlaittoon vaikka sitten naapurin tädiltä, sukulaiselta tai sosiaalityöntekijältä. Onneksi koskaan ei ole liian myöhäistä ja kokkikursseja järjestetään edullisesti esimerkiksi kansalaisopistoissa. Itse kun näkee töissä ikääntyneitä leskiä, joiden puolisot ovat vastanneet kokkauksesta, niin tilanne on aika lohduton alkuun. Koska mitä enemmän ikää ja sairauksia tulee, niin se ruokavalion siellä pohjalla on entistä tärkeämpi. Siksi toivoisin, että kaikilla on perusruoanlaittotaidot ja se perus ois ihan, että osaa puuroa keittää, kalaa paistaa ja mielellään laatikkoruoankin osaisi uuniin pyöräytää. Ei tarvitse gourmee-kokki olla, että saa hyvää ruokaa tehdyksi. Toivottavasti et nyt liiaksi tästä pahastunut, sillä missään nimessä ei ollut tarkoitus aliarvioida ketään.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s