Oppia lihavuudesta

Sokea ohjaa kuuroa. Siltä tämä meininki välillä tuntuu. Lihavuutta hoitavat ihmiset, jotka eivät sitä kerta kaikkiaan osaa hoitaa. Missä muussa terveydelle vaarallisessa sairaudessa voidaan sanoa, että on ihan ok, että sulla ei ole mitään hajua, miten teoria ja käytäntö tämän sairauden hoidossa menee. Että poraa nyt vaikka reikä siihen. Tai pitäsköhän ton käden paikkaa vaan vaihtaa elimistössä, jos se siitä. Jos nenän tukkis, niin meniskö nuha pois. Lihavuuden hoito terveydenhuollossa on just näin mielipuolista välillä.

Kuka sitä hoitoa sitten antaa? Hoitajan ja lääkärin pakeille kai se tie ensisijaisesti vie. Vaikka tämä lihavuus tuntuu melkoinen mysteeri olevan, sen verran tiedetään, että lihavuuden hoitoon liittyy aika olennaisena osana ruokavalio. Ravitsemuksesta lääkäreillä on oppia maksimissaan 2 opintopisteen verran tunteja (hyvä Kuopio!), suurimmalla osalla ei lainkaan. Kuinka moni on valmis istumaan pilotin koneeseen, joka on käynyt 52 tuntia teoriaa? Tai haluaisitko lastasi opettavan ihmisen, jonka pätevyys perustuu 52 tuntiin pedagogisia opintoja? Jaa, et vai? No, ei ehkä kannata sitten ihmetellä, miksi apua on vaikea saada ja taso on mallia suullinen ohjeistus, että pitää laihduttaa. Näin äärettömän usein tuntuu olevan.

Toivoisin siis ihan tosi yksinkertaista asiaa. Että joku kommentoi tuonne kommenttiosioon, että olen ihan väärässä ja oikeasti terveydenhuollossa osataan antaa hyvää ohjausta ja että hoitajilla ja lääkäreillä on kokonaisvaltainen kuva lihavuuden syistä, seurauksista ja vaikuttavasta hoidosta. Realistinen käsitys siitä, mitä on lihavuuden konservatiivinen hoito ja mitkä ovat hyviä mittapuita edistykselle (se mittapuu ei pitäisi olla vaa’an lukemat). Halua panostaa siihen potilaan yksilölliseen hoitoon ohjaukseen. Toivoisin myös, että olisi ymmärrys siitä, että yhteiskunnalle julmetun kallis lihavuusleikkaus ei tee autuaaksi. Hoitohenkilökunta, kuinka moni olisi itse valmis nippasemaan toimivan elimen itsestään ja elävän loppuelämän pilleripurkkien ja tarkan ruokasuunnitelman kanssa? Sillä jos et elä, tulee puutostauteja. Nähty on. Tällä hetkellä olen itse sitä mieltä, että kokeilisin kyllä mitä tahansa muuta mielummin. Tiedän, että siitä on paljon apua ja hyötyä monelle, ja se heille suotakoon, mutta lihavuusleikauttuja nyt neljä vuotta tavaneena olen alkanut suhtautua tähän touhuun varsin kriittisesti. Se vaatii paljon. Ja se pitäisi ymmärtää ENNEN leikkausta.

Luulen, että lihavuusleikkaus myös nähdään monesti ainoana järkevänä vaihtoehtona, koska muutakaan hoitomuotoa ei oikein ole tarjolla.

Eikä tämä lääkärit ja lihavuuden hoitopulma ole yksilötason ongelma. Haluan uskoa, että suurin osa lääkäreistä haluaa potilaan parasta ja tarkoittavat kannustaa potilasta painonpudotukseen. Aika on vaan tässä systeemissä kortilla ja ei ne keskustelut siitä painonpudottamisesta ja ravinnosta taida mahtua vastaanottoajalle, vaikka niistä tietoa olisikin. Yritän taas vetää luuppia vähän kauemmaksi ongelman ytimestä. Siitä, että terveydenhuollolla ei nyt ole kyllä pallot hallussa tätä peliä varten. Ei se lihavuus sillä poistu, että lääkäri, hoitaja tai ravitsemusterapeutti (tms.) kehottaa laihtumaan. Vähän sama kuin, että ota lääke, mutta ei kirjoita reseptiä. Tosin tähän pulmaanhan ei myöskään lääkereseptiä voi kirjoittaa. Toivoisin siis, että kaikki jotka hoitavat lihavia ihmisiä ymmärtäisivät lihavuutta syvällisemmin.

Sori, nyt tää kitinä, mutta olen vain niin turhautunut, kun minulla ei ole edes mahdollisuutta ohjata ihmisiä painonhallintaryhmiin tai perusterveydenhuoltoon ravitsemusterapeutille jatkohoitoon sairaalasta. Olen kyllästynyt kuuntelemaan, että ylipainosia ihmisiä kehotetaan laihtumaan vuodesta toiseen ilman konkreettista apua. Onko työterveydessä painonhallintaryhmä tai joukossa ravitsemusterapeutti? Onko jonot lyhyemmät kuin puoli vuotta? Saako seuranta-aikoja? Onko mahdollisesti tarvetta psykoterapeutille tai fysioterapeutille? Liikunta- ja/tai painonhallintaryhmää? Mites perusterveydenhuolto? Mitä teillä on tarjota Pauli 53 veelle, joka on työkyvyttömyyseläkkeellä, kroonisia sairauksia kolme(toista) ja mieliala nollassa? Viekö joku Paulin lenkille, jotta saataisiin sokeritasapaino paremmaksi ja mieliala buustattua? Luulisi, että tällaisessa hyvinvointivaltiossa osattaisiin handlata näin perustavanlaatuinen pulma edes vähän fiksummin.

Ja huom.! en todellakaan ole yksioikoisesti tarjoamassa tässä ratkaisuksi pelkästään oman ammattikunnan edustajien työpanosta, vaan toivon tiimityötä, hoitopolkuja, varasuunnitelmia. Kuten sanoin, uskon, että yksilöiden tarkoitusperät ovat hyvät, mutta tämä pitäisi saada näkymään myös työn eli hoidon jäljessä ja laadussa. Toivon, että tajuttaisiin myös vihdoin, mistä ne säästöt syntyy. Ennaltaehkäisystä.

Sisäinen kansalaismarisija hiljenee tältä päivältä. 😛

Mainokset

10 kommenttia artikkeliin ”Oppia lihavuudesta

  1. Kiitos hyvästä tärkeään aiheeseen puutumisesta. Lihavuuden käypähoitosuositus on ilmeisesti ihan pelkkää teoriaa. Lihavuuden hoitoa ei ole kovinkaan monessa paikassa saatavana niinkuin pitäisi KH-suosituksen mukaan. Perushoidoksi suositellaan painonhallintaryhmiä, mutta niitä ei vain ole. Minustakin on järkyttävää, että leikkaus nähdään niin hyvänä vaihtoehtona. Ja vasta lihavuusleikattujen hoidossa tarvitaan ravitsemusterapeutteja ja ravitsemusterapeutin työtää arvostetaan kirurgienkin taholta. Ravitsemusneuvonnan tehostamista tarvittaisiin jo paljon aikaisemmassa vaiheessa.

    Sitten viime päivinä on taas tuotu esiin ISO-kirjan julkaisun tiimoilta, että ”kaikki asiantuntijat” muka terveydenhuollossa syyllistäisivät lihavia henkilöitä. Jos syyllistämista tapahtuu, se kertoo vain ja ainoastaan näiden ”asiantuntijoiden” ammattitaidon puutteesta. Lihavuuden hoito on taitolaji ja siihen täytyy kouluttautua. Kukatahansa vastavalmistunut sairaanhoitaja ei valitettavasti ole pätevä lihavuuden hoitoon.

    Myös se harmittaa, että kauhistellaan esim. tyypin2 diabeteksen lääkehoidon kustannuksia, jotka ovat paaaljon suuemmat kuin ravitsemushoidon/-neuvonnan kustannukset. Miksi ei panosteta kyllin varhain aloitettuun ravitsemusneuvontaan/painonhallintaneuvontaan (syyllistämättä), jolloin lääkehoidon aloittamista voitaisiin siirtää tai mahdollisesti lääkkeitä ei tarvitsisi aloittaa lainkaan.

    • Mitäpä tähän muuta sanoisi, että samaa mieltä. 🙂 Kiitos paljon palautteesta! Kaikki ei varmasti syyllistä, mutta ehkä se vaikutelma myös tulee siitä, kun tuskastuneena kehottaa potilasta laihduttamaan, mutta ei pysty oikein mitään kättä pidempää edes tekemään, kuten ohjaamaan ryhmään tai ravitsemus- tai ehkä psykoterapeutin pakeille.

  2. Meillä on! Hoitohenkilökuntaa on koulutettu lihavuuden alueellisen hoitomallin tiimoilta ja on järjestetty infoja, jotta ylipainoisia osattaisiin ohjata kerran kuussa järjestettävään kertaluontoiseen PIKA-ryhmään, josta taas ohjataan eteenpäin ryhmiin. Painonhallintaryhmät pyörivät erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon yhteistyönä kaksi kertaa vuodessa, lisäksi miehille oma painonhallintaryhmä ja internetissä toimiva verkkopuntari-ryhmä. Kyllä, pääsee yksilövastaanotolle noin kuukauden päästä. Mitäs vielä? Homma toimii, mutta välillä tuntuu että ryhmäläisiä saa hakea kivien ja kantojen alta. Katukuva kyllä kertoo, että ylipainoisia on., Kysymys siis kuuluu, miten heidät saadaan motivoitua ryhmiin, jossa heitä ohjataan tekemään elämäntapamuutokset itse. Moni ryhmiin tuleva kun luulee, että siellä annetaan valmis aterisuunnitelma/dieettiohjeet, joilla laihtuu varmasti (?!) Ovatko lääkärit ja hoitajat niin ”tuudittuneita” tilaan, että ylipainolle ei voi tai ei ole resursseja tehdä mitään, etteivät edes ohjaa heitä eteenpäin? Ja toisaalta, onko ylipaino ja sen puheeksi ottaminen hieman tabu, koska terveydenhoitaja/lääkäri voi itsekin olla ylipainoinen? Pidetäänkö ylipainoa niin henkilökohtaisena ettei siihen uskalleta puuttua.

    Tälläistä siis Suomen pienimmässä sairaanhoitopiirissä, jossa meillä on 3 ravitsemusterapeuttia/45 000 asukasta. En tarkoita, että ravitsemusterapeutit olisivat ainoita ohjaamaan painonhallintaa, mutta he ovat tärkeässä roolissa organisoimassa ryhmiä ja kouluttamassa terveydenhoitajia ryhmien/yksilöiden ohjaajiksi. Meillä terveydenhoitajat ovat enemmän kuin mielissään, kun saavat lähettää potilaan ravitsemusterapeutille. Terveydenhoitajan kun täytyy lyhyen vastaanottokäynnin aikana tehdä yhtä sun toista toimenpidettä ja potilaan asioiden hoitamista.

    Meillä siis toimii,eli tarjontaa on, kun vaan saataisiin ryhmäläisiä 🙂

    • Wow! En ole vielä ollut sellaisella paikkakunnalla töissä, jossa olisi mitään vastaavaa. Yksi ongelma ryhmissä on se, mihin aikaan ne järjestetään. Työssäkäyville intensiivikurssi työaikaan harvoin on paras vaihtoehto, jos ei sitten kuulu osaltaan työterveyshuoltoon. Tuo Verkkopuntari tietysti teillä vähän paikkaa tätä tilannetta. Toivotaan, että saatte ryhmät täyttymään!

      Tabu tämäkin: Miksi ravitsemusterapeutin vastaanotolla ei koskaan näy lääkäreitä? Hoitajia on välillä, mutta verrattain vähän. Vuorotyö kun näyttää kerryttävän kiloja aika monen vyotärölle. Ei tarvitse olla mikään einstein tämän havainnon tekemiseen. Kertokaa mulle, miksi muu hoitohenkilökunta loistaa poissaolollaan? Monesti olen sanonut, esim. vatsavaivaisille lääkäreille/hoitajille, että tervetuloa vastanotolle, mutta eipä ole vielä näkynyt. Suurimmalla osalla kollegoista kyllä tuntuisi olevan aito halu auttaa, että rohkeasti vaan tutustumaan ravitsemusterapiaan! 😉

  3. Kaikessa th:n alalla se on sama juttu. Asiakasta kehoitetaan, mutta mitä sitten. Resurssit pissii ja rahaa ei ole. Siihen aina vedotaan. Vaikka ennaltaehkäisystä puhutaan, nin silti siihen ei löydy todellista halua tai ymmärrystä.

  4. Sehän se. Silti minun on todella vaikea tajuta, mihin tällä terveydenhoitojärjestelmällä oikein pyritään. Ja muuten, hymyily ja silmiin katsominen ei ole resursseista kiinni, se on tasan tarkkaan asenteesta kiinni.

    • Ryhmät pyörii meillä ilta-aikaan, joten ei se osallistuminen ainakaan siitä jää kiinni. Ehkä se pitäisi olla päiväsaikaan, että pääsisi työajalla ja palkka juoksisi kaikenaikaa..

      • Ilta-aika ei ole kaikille vapaa-aikaa… Itselläni osallistuminen työterveyshuollon painonhallintaryhmään tyssäsi siihen, kun ryhmä kokoontui iltaisin ja mulla on ”jatkuva iltavuoro”. Samoin yleensä kaikki ryhmäliikuntatunnit järjestetään iltaisin. Okei, tiedän olevani poikkeus….

  5. Paluuviite: Vielä viisi kiloa – Läski-monologin jälkipuintia | Se erilainen fitness – blogi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s