Ei mul sit muuta

Nythän on niin, että tämä blogi on proggis, vähän niinkun kesäharrastus. Meillä on sekä hyviä että huonoja uutisia. No, tääkin on kyllä subjektiivista. Sanotaan siis näin, että meillä on uutisia, muutosuutisia.

Joka kesän lopussa alan huokailemaan, että tää on kyllä ollut paras kesä ikinä. Jotenkin jokainen kesä on toistaan parempi, että ilmeisesti olen joko todella onnekas ihminen (mitä kyllä olenkin) tai ehkä paremmin, koen, että vuosi vuodelta järkeä tulee enemmän, sydän on suurempi ja mieli levollisempi. Mä rakastan vanhenemista näin paljon (* venyttää käsiään niin paljon kuin lihakset ja nivelet antaa myöten *). Eiku olihan mulla tästä(kin) kuva:

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Yritän sulautua Australian länsi-rannikon poltettuun metsään. PItäisi vissiin seistä käsillä.

Noh, tässä kesän aikana tuli tietoon, että siirryn potilastyöstä muille työkentille. Tämä on siis omasta näkövinkkelistäni enemmän kuin hyvä uutinen. Ei sen takia, että en tykkäisi potilastyöstä. Edellä mainitut ikääntymiseen liittyvät ”sivuvaikutukset” ovat isolta osin kyllä juuri  potilastyön ansiota. Olen saanut ihmisenä tästä erittäin paljon ja en todellakaan opiskelijana ollessa tajunnutkaan, miten oikean alan olin valinnut tai miten paljon siitä saisin eväitä omaan henkiseen kasvuun. Kuulostaa vähän korkealentoiselta, mutta siltä se nyt vaan tuntuu.

Uutinen on enemmän kuin hyvä sen takia, että nyt on aika uusille haasteita. Ei niin, etteikö haastetta olisi potilastyössä. Nyt kuitenkin tarvitsen UUSIA pähkinöitä purtavaksi ja maisemanvaihdosta.

Uusi työ pitää sisällään myös sen, että bloggailut loppuvat nyt ainakin tämän blogin osalta tähän. Siksi näitä postauksia on tullut tiheään – piti kirjoittaa nyt, jos meinasi kirjoittaa. Katri totesi tähän, että ”Huh, onneksi. Mahtava, että joku säätelee sun työ- ja vapaa-aikaa.” (vapaa lainaus, jotain tonne päin) Ja kaiken rehellisyyden nimissä: eiköhän tässä ole tullut suollettua suurin osa mieltä askarruttavista ravitsemus- ja liikunta-asioista tämän blogin kautta kevään ja kesän aikana. Pitää hautoa uusia, että voi taas joskus blogia pitää. 😉 MUTTA: Katri jatkaa! Luulen, että tuleva harjoittelu tuo myös liudan blogiaiheita.

Bloggailu on ollut lähinnä vaan mukavaa. On ollut kiva lukea kommentteja, joita ei määrällisesti ole tullut massoittain, mutta ne ovat olleet sitäkin nasevampia ja asiapitoisia. Hyvä näin. Bloggailu on ollut informatiivistakin, koska tämän myötä olen tutustunut tosi hyviin liikunta- ja ihan vaan ajattelublogeihin. Niitä seuraan varmasti jatkossakin. Yksi pulma kyllä on: jos nyt haluaisin liikunta-alan ammattilaisen apua, niin nyt on kyllä tiedossa monta hyvää tyyppiä (blogien kautta), että kellekähän sitä sitten soittas, jos tarve tulee? Runsauden pula. 🙂 Fysioterapeuttihan mulla onneks on jo tässä lähipiirissä. 😉

Joku taisi Pronutritionist-blogin Facebook-sivulla kysellä, että onko tämä meidän Se erilainen fitness – blogi joku syömishäiriöisille tarkoitettu blogi. No, ei todellakaan. Ja Katri kävikin tämän kuittaamassa Facessa. Tämä on miesten, naisten, tyttöjen ja poikien sekä jotain siltä väliltä olevien blogi. (Btw, sairauden mukaan ei pitäisi ihmisiä ikinä muutenkaan määritellä.) Tämän olemme myös iloksemme kesän aikana todenneet, kun olemme huomanneet lukijoinamme olevan esimerkiksi nuoria kundeja (menneisyydestämme 😉 ) ja kavereiden sukulaisia. Kiitos ihan kaikille, jotka ovat blogimme pariin löytäneet!

Itselläni on tausta-ajatuksena ollut, että ainakin osittain ja ajoittain kirjoitan näitä juttuja sille 15-vuotiaalle Leenalle, joka koki olevansa liian iso, liian ruma, rillipää ja liian hyvin koulussa pärjäävä (yläaste, ei niin kiva paikka, jos osaat lukea, kirjoittaa, laskea ja tulet juttuu opettajien kanssa). Hänelle, joka oli tuijotellut reisiään 10-vuotiaasta lähtien ajatellen niiden olevan kauheat pökkelöt.  Hänelle, joka ei ehkä edes tiedostanut tätä kaikkea. Katri ja minä haluttiin antaa erilaista näkövinkkeliä siihen, mitä ulkonäköpaineet, osittain terveyden nimissä, tekevät ihmisille ja miten ne voivat kääntyä terveyttä vastaan. Siis blogi on kaikille miehille, naisille… jne.

Onneksi kotoa tullut viesti oli hyvinkin itsetuntoa tukevaa ja liikuntaharrastusten sponssaus on ollut kullanarvoinen apu vuosien mittaan. Vanhemmilleni olen todella kiitollinen ikuisesti ja aina siitä, että kotoa on tullut hyvä liikkumisen malli, eli mielihyvä ja virkistys – ei pakonomainen treenaus.  Vaikka sosiaaliset paineet voi olla raakoja, ja on ollut kiva, että kotona ei moisesta tarvinnut välittää. Äitini ei koskaan ole puhunut laihduttamisesta eikä puhunut ikävää kehostaan ja tämä on yksi parhaista malleista evö. Mitä ilmeisesti tämä on myös harvinaista, minkä tietysti olen tajunnut vasta kasvettuani aikuiseksi. Että kandee muidenkin miettiä, onko se palosammutin siinä vieressä, kun alkaa voihkimaan vatsamakkaroistaan. Iskä nyt… Niin. Harva tyttö saa syntymäpäivälahjaksi World Loppet – hiihtopassia. 🙂

Blogimaailmakin on täynnä jos  jonkinmoista liikuntahaastetta. On ihan hyvä, että näin on,  mutta ennen kaikkea on tärkeä, että ihmisellä on henkisesti tavoiteltavaa. Luen tässä paraikaa kirjaa ayurvedasta, eli intialaisesta elämänfilosofiasta, ja siinä oli aika mahtava lausahdus: ”Jos terveydessä on vain kyse ihon kimmoisuudesta ja lihasten koosta, kehosta tulee jäykkä ja kova.” Tulkintani: Koska sydän on lihas, siitäkin tulee jäykkä ja kova. 😉 Kesän ajan olen varsin aktiivisesti näitä liikuntablogeja seuraillut ja toivoisin, että seuraava blogitrendi olisikin aiempaa holistisempi. Hyvä elämä ei tule täydellisistä äbseistä eikä timakasta pyllystä. Tästä ajatuksestahan meidän blogikin ponnisti. Ja kyllä, väittäisin, että blogimaailmassakin on jo monipuolisempi ja kattavampi ote terveyteen ja treenaamiseen. Monia Se erilainen fitness – blogin kaltaisi blogeja on iloksemme tullut vastaan.

(Ayurveda-kirja on muuten päätynyt lukulistalle sen takia, että haluaisin ymmärtää, missä ihmiskunnan vaiheessa lännen näkemykset terveydestä muuttuivat täysin fysiologisiksi, mitattaviksi määreiksi ja miksi näin oikein kävi. Tässä onkin varmaan selvittelytyötä. Saa muuten varastaa blogi-ideaksi, jos ketä kiinnostaa. 😉 )

IMG_0529

Nääshallin upea salitaulu. Täydelliset pakarat?

Ihmeellistä jaarittelua ilman mitään rakennetta – ei haittaa, tämä on blogi. Katri tahtoo olla vähän turhan perfektionisti kirjoitustensa kanssa ja yritin tässä ”jäähyväisiksi” sanoa, että ei se ole niin justiinsa. Hommahan on nimittäin niin, että on hyvä tietty miettiä, mitä kirjoittaa, mutta virheitä ei saa pelätä. Tämä muuten viestiksi myös tuleville ravitsemusterapeuteille. Ihan kun oisin eläkkeelle jäämässä. 😀

Noni, nyt menee kyl jo ihan liian pitkäks, olkoonkin jäähyväispostaus. Syökee hyvin ja naattikee liikunnan ilosta ja elelkee immeisiks! Tämä kaikella rakkauvella. (Savo, kielistä jaloin, maakunnista rakkain.)

Ravitsemusterapeutti Putkonen kiittää ja kuittaa.

kuva

KIITOS, KATRI! Oli kivaa! 🙂

Advertisements

7 kommenttia artikkeliin ”Ei mul sit muuta

  1. No, hitto. Ajattelin just, että onneksi sä vielä kirjoitat, omalla raikkaalla tavallasi. Mä kestän jotekin kuitenkin sen, että lopetat bloggailun, mutta mä en kestä sitä että lopetat potilastyön. Olet liian hyvä siinä ja meidän pienessä joukossa tarvitaan sinunkaltaisia toimijoita. Oikeasti toivon kaikkea hyvää ja onnea menestystä uusilla urilla (joista kuulen vamrasti toisaalla)

  2. Kiitos blogistanne, on ollut mielenkiintoista ja mieltäavartavaa lukea juttujanne. Paljon olen saanut ajateltavaa teksteistänne!

    Menestystä Leenalle uusiin haasteisiin, onneksi meille jää vielä Katri =)

  3. Täälläkin on lueskeltu tätä blogia jo jonkun aikaa. Olen tykännyt kovasti! Iso kiitos hyvistä, oivalluksia synnyttäneistä teksteistä, ja tsemppiä tulevaan! Onneksi Katri jatkaa blogin parissa. 🙂

  4. Kiitos munkin puolestani! Vaikka bloggaaminen toistaiseksi loppuu, toivottavasti vuorovaikutus jatkuu muiden blogien kommenttipalstoilla. Ja onnea hei uusiin duunikuvioihin!

    Katrille haluan vielä sanoa, että rimaa alemmas ja tekstiä pukkaavan. Sisältö on tärkein, ei muoto. Nimim. Harjoittelen sitä kovasti itsekin.

  5. Yhteisvastaus kommentteihin, joista iso kiitos! Olen iloinen, että Katri halusi jatkaa ja toki seurailen blogia tiiviisti. Mun on kyl fiksua myös kohdentaa tää kirjoittamisharrastus tohon tokaan graduun, joka ois hyvä saada tehtyä. Eiköhän mä vielä joskus palaa potilastyöhönkin. 🙂 Välillä vaikea päättää mitä tekis, kun niin moni asia kiinnostaa. Joskus pitää valita ja ennen kaikkea: luottaa perstuntumaan. 😉

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s