Ettei vaan sattuis mitään

Lupasin taannoin, etten vallitsevista olosuhteista huolimatta tee tästä mitään mammablogia. Tänään, kun laskettuun eräpäivään on enää vähän toista viikkoa, päätin antaa itselleni tästä huolimatta luvan tarkastella maailmaa kasvaneen mahan takaa yhden blogitekstin verran. Ottakaa tai jättäkää.

***

Tiedättekö sen ihmistyypin, joka positiivisen raskaustestin tehtyään muuttuu yhtäkkiä yhdestä ylimääräisestäkin töytäisystä pieniksi säpäleiksi hajoavaksi olennoksi ja kietoutuu siksi kokovartalopumpuliin yhdeksäksi kuukaudeksi, ”ettei vaan sattuis mitään”. Liikuntaharrastuksia lopetetaan tai vähintäänkin karsitaan rankalla kädellä varmuuden vuoksi. Kato ettei vaan sattuis mitään. Ja joo, tää on kyllä ihan liian painava, ehkä mun on parempi olla nostamatta tätä. Ettei sitte vaan sattuis mitään.

Minä en edusta tuota ihmistyyppiä. Minä lähdin sen positiivisen raskaustestin tehtyäni samana iltana pyöräilemään maastoon alkukesän aurinkoon ja seuraavalla viikolla jyrsimään äitin kasvimaata. Myöhemmin kesällä pistettiin muun muassa pyöräillen Kolin huipulle ja sittemmin vaihteettomalla Kombilla parhaimmillaan sadan kilometrin päivärykäisy. Syksyllä jaksoin viimeiseen asti kantaa sekä vatsapuolelle asettautuneen lisäkuorman että selkäpuolelle asetetun toisen lisäkuorman (eli rinkkani) matkakeskukselle maanantaiaamuna kello 6.05 lähtevään linja-autoon. Täälläkin mainostamillani Petran kahvakuulatunneilla kävin niin pitkään, kunnes maha alkoi ihan olla fyysisenä esteenä kuulan heiluttelulle. Salilla käyntiä en onneksi ole joutunut lopettamaan. Vieläkään. Tai no, ehkä näinä päivinä se on edessä.

Kyllä, salilla tekemäni liikkeet ovat erilaisia kuin esimerkiksi vuosi sitten. Kyllä, raskaus rajoittaa jonkin verran liikerepertuaaria. Mutta ei, raskaus ei silti varsinaisesti estä minkään lihasryhmän harjoittamista. Yksijakoisen saliohjelman läpivienti onnistuu, edelleen. No okei, suoria vatsalihaksia kuormittavat rutistukset  ovat jo kauan sitten jääneet pois ohjelmistosta, mutta eihän se silti tarkoita, etteikö keskivartaloa voisi mitenkään treenata. Mielikuvituksen ja soveltamiskyvyn käyttö on onneksi sallittua salillakin. Luulisin.

Ei, kehittymistä salilla ei tässä viimeisien kuukausien aikana ole varsinaisesti tapahtunut. Lähinnä päinvastoin. Esimerkiksi etunojapunnerruksia teen nykyään polvet maassa ja ylävartalo (koko ajan enemmän) kohotettuna (ettei maha olisi se, joka ottaisi ensimmäisenä lattiaan kiinni) ja silti niitä toistoja tulee koko ajan vähemmän. Tai vähintään tuntuvat koko ajan rankemmilta. Mikä lienee ihan ymmärrettävää, kun ylös punnerrettavaa massaakin on koko ajan enemmän. Mutta mitäpä siitä. Miettikääpä sitä hetkeä, kun tämä reilun kymmenen kilon lisämassa tästä häviää. Joutuu varmaan ottamaan lisäpainokiekon selkään, että saa punnerrukset edes jossain tuntumaan. Hehe.

Olin etukäteen asennoitunut siihen, että salijäsenyys olisi ehkä jo loppusyksystä asti jäädytettynä. Toisin kävi. Viimeisen parin viikon aikana olen käynyt ehkä jopa ahkerammin salilla kuin kuluneen syksyn aikana, siitä yksinkertaisesta syystä, että äitiyslomalla on ollut enemmän aikaa. Minä kun en myöskään ole sitä ihmistyyppiä, joka leipoisi ristiäispullia valmiiksi pakkaseen, neuloisi vauvalle nuttuja tai tehtailisi kestovaippoja. Jotain ajankulua sitä on pitänyt keksiä.

Ja voi pojat, että olen nauttinut! Kun on voinut hyvällä syyllä unohtaa harjoittelun nousujohteisuuspyrkimykset ja ennätyspainot, kun ei ole ollut pakko yrittää koko ajan enemmän, paremmin ja korkeammalle, on keskittymistä riittänyt tekniikkaan ja tuntumaan ihan eri tavalla. Ja kas kummaa, kyllä sitä näinkin tuntee tehneensä. Eihän sen treenin tarvitsekaan aina olla solkenaan verta, hikeä ja kyyneliä!

Salitreenin lisäksi tein pari viikkoa sitten paluun myös sisäpyöräilytunneille, jonka aikojen alussa eli joskus yläasteikäisenä opin tuntemaan spinning-nimellä enkä osaa suostu lajia muulla nimellä kutsumaan. (Jos laji on joillekin vieras, Sami Hedberg kertoo tällä mainiolla juutubevideolla kohdasta 1:57 alkaen oleellisimmat faktat.) Ajattelin, että spinning olisi näin viimeisellä odotuskuukaudella juuri otollinen laji, koska a) ulkona liikkuminen on harmaan sään vuoksi ollut niin kurjaa ja sitä ulkona tallustelua tulee arkiliikunnan muodossa muutenkin tehtyä päivittäin, b) ryhmäliikuntatunti toisi mukavaa vaihtelua (ja kestävyysnäkökulmaa) salilla puurtamiseen, c) eihän siellä spinningpyörän päällä ole pakko täysillä polkea, kun on oman vastussäätönuppinsa herra ja d) tapaturmariskin olettaisin olevan tässä lajissa pienimpiä mahdollisia. Eli ei muuta kuin spinningpyörän mummoasetuksille eli ohjaustanko selvästi satulaa korkeammalle, jotta asento pysyy mukavan suoraselkäisenä ja kyytiin. Ohjaajakaan ei tuominnut läsnäoloani vaan totesi iloisesti: ”Ai sulla on tollanen twopack, ne sixpackit onki jo ihan out!” ja käski ojentaa ruotoa välillä, jos alkaa tuntua pahalta.

Eikä juurikaan alkanut. Koska osasin ottaa iisisti(!). Ohjaaja karjuu vääntämään vastusta lisää ja ”nousemaan putkelle” (eli pylly irti penkistä) ja jaksaa, jaksaa! Sami Hedberg mietti, että ei v***u välttämättä jaksa, minä mietin, että no totta hitossa jaksaisin, eihän se siitä ole kiinni, mutta jatkanpa silti tyytyväisenä leppoisaa sunnuntaiajeluani mummopyöräni satulassa. Kävin toki siellä putkella ja väänsin vastustakin lisää, mutta en sillä samalla raivolla, millä normaaliolosuhteissa. Tunnin loputtua paita oli hiestä märkä, jäsenissä mukavan raukea treenannut olo, mutta ei sitä samaa ”ensin pelkäsin että kuolen kohta ja sitten pelkäsin etten kuolekaan” -oloa, minkä ah niin kovin helposti spinning-tunnilla pystyisi saavuttamaan. Ehei, tällä kertaa olisi helposti voinut heittää toisen pyöräilytunnin perään. Ellei olisi jo alkanut olla nälkä.

Ja mikä se tämän tarinan opetus oli? Sekö että olen voinut jopa raivostuttavan hyvin koko raskauden ajan, mihinkään ei (juurikaan) ole sattunut, olen pystynyt vielä viimeisinkien viikkojen aikana treenaamaan ja muut vähemmän hyvinvoivat/-voineet odottavat/odottaneet äidit todennäköisesti vihaavat minua tällä hetkellä?

Opetus nro 1 menee kaikille, enemmän, vähemmän tai ei ollenkaan raskaana oleville: himmailu on välillä hyvästä, joo, mutta himmailu on välillä myös ihan älyttömän hauskaa! Jos ei työelämässäkään, ei treenissäkään tarvitse aina yrittää enemmän, paremmin ja korkeammalle. Kehitystä on sekin, että jarruttaa alamäkeen vyörymistä. Terveisiä vaan tulevaisuuden ei enää raskaana olevalle itselleni.

Opetus nro 2 menee lähinnä nillle raskautetuille, mutta on hyvä tietoisku myös neuvoja tuputtaville kanssaeläjille: raskaus ei (tiettävästi) ole sairaus. Raskaus on hyvä hetki (viimeistään) opetella kuuntelemaan kehoaan ja sen levontarvetta, mutta kyllä sitä silti saa ja uskaltaa rasittaakin. Vauhti hidastuu, se on selvä ja se pitää hyväksyä, mutta kokonaan ei tarvitse pysähtyä. Eikä kannata pysähtyä. Voi sen sijaan lähteä vaikka kokeilemaan pitkästä aikaa spinningtuntia.

-K

Mainokset

2 kommenttia artikkeliin ”Ettei vaan sattuis mitään

  1. Kyllä, näin ajattelin itsekin raskaustestin tehtyäni, että jatkan jumppia mahdollisimman pitkään. Sitten ultrassa näkyi kaksoset, minkä jälkeen päästiin melkein puoleen väliin, kun sain totaalikiellon KAIKKEEN ylimääräiseen liikuntaan, olipa siinä sitten täyttä vuodelepoakin muutama viikko. Lopulta synnytys kuitenkin käynnistettiin, eli liikkumattomuus lääkärin varotoimi. Kyllä tuon liikuntakiellon aikana v***tti Se ”raskaus ei ole sairaus” jauhaminen ja raskaudenaikaisen liikunnan tärkeyspuheet… Halu liikkua oli kova (okei, ei ehkä enää rv32 jälkeen, kun maha oli niin valtava), mutta kiellot oli ehdottomat.

    • Mitä tästä opimme (lisää), liikkukaa, kunnes se teiltä kielletään! Sekin mahdollisuus tosiaan on olemassa, että lääkäri pistää salijäsenyyden jäähylle ja takavarikoi lenkkitossut. Ei kiva ratkaisu. Onneksi tosin vain väliaikainen. Ja elämän kokonaismittakaavassa varsin lyhyt.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s