Väärin ymmärretty fitnesskritiikki

Iltalehti julkaisi eilen verkkosivuillaan jutun, jossa entinen fitnessurheilija Nora Yrjölä ilmaisee huolensa fitnessihanteen ja syömishäiriöiden yhteydestä. Toinen, julkisuudesta hyvinkin tuttu, entinen fitnessurheilija älähti ja toi omaa näkemystään aiheesta esille facebookpäivityksen muodossa. Kumpikaan teksteistä ei yllättänyt. Nora Yrjölä on muistaakseni aikaisemminkin tuonut tätä samaa aihetta mediassa esille, ja aina kun fitnessurheilusta ja syömishäiriöistä puhutaan samassa yhteydessä, joku fitnessprinsessa* pahoittaa mielensä. Loogista, luonnollista ja jopa ymmärrettävää. Koirat älähtää, kun kalikat kalahtaa.

Aioin sivuuttaa jutut olankohautuksella. Ei mitään uutta fitnesstaivaan alla, sitä samaa jankutusta. Toinen väittää, että fitnessmaailma on sairas ja altistaa syömishäiriölle, toinen tuo esiin omaa terveyttä ja hyvinvointiaan fitnessurheilutaustasta huolimatta ja muistuttaa, ettei laji sovi kaikille. Joojoojoo, blaablaablaa, oisko teillä vaihteeks jotain uutta sanottavaa.

Jätin olkani kohauttamatta, kun tajusin, että tässähän puhutaan aidasta ja tuolla taas aidanseipäästä. Samalla tajusin, miksi tämä urheilulaji ja sen yleistyminen risoo minua niin vietävästi. En näe punaista siksi, että olisin huolissani nimenomaan fitnessurheilijoiden terveydestä. En mieti, että mitenhän sillekin toverille nyt käy, kun kisat on ohi. Ehei. Olen huolissani niiden kaikkien muiden terveydestä. Niiden, jotka seuraavat tätä touhua sivusta, lukevat blogeja, kuulevat puhuttavan aamuaerobisista, näkevät eväsrasioihin grammalleen punnitut kananpalaset ja miettivät, pitäisiköhän minunkin juoda treenin päälle veden sijaan tuota samaa pirtelöä kuin kanssatreenaajakin. Olen Nora Yrjölän tavoin huolissani ”nuorten naisten keskuudessa kasvavasta alan ihailusta”.

Toistan ja alleviivaan: alan ihailusta. Voin hyväksyä, että urheiluahan se on fitnessurheilukin, kovaa työtä, verta, hikeä ja kyyneliä, vaikka finaali muistuttaakin enemmän missikisoja kuin urheilutapahtumaa. Voin yrittää ymmärtää, että yhä useampi fiksukin ihminen haluaa kokeilla rajojaan ja ylittää itsensä nimenomaan tässä urheilulajissa. Voin myöntää, että fitnessurheilija voi lajivalinnastaan huolimatta suhtautua täysin terveesti syömiseen ja liikkumiseen. Mutta sitä en jaksa ymmärtää, eivätkö fitnessalan ihmiset näe, minkälaisia esikuvia he tuottavat ympäröivälle maailmalle.

Facebookissa julkaistu puolustuspuheenvuoro keskittyy kertomaan, miten hän ja monet muut alan ihmiset ovat täysin terveitä ja järjissään vielä kisakauden loputtua ja miten järkevästi suunniteltu dieetti ei ole Iltalehden artikkelissa kuvaillun kaltainen kauhutarina. Puolustuspuheenvuoro puhuu siitä marginaalisesta joukosta, joita fitnessurheilijoiksikin voidaan kutsua. Puolustuspuheenvuoro ei ota kantaa, mitä alan ihailu saa aikaan tai minkälaisia esikuvia fitnessurheilijat ovat.

Fitessurheilija ei elä pelkällä urheilulla eikä pelkkää urheilua. Fitnessurheilijat tulevat meitä vastaan paitsi salilla (ja blogeissa) myös työssään, perheessään ja kaveripiirissään. He ymmärtävät itse, että dieetinmukainen syöminen ja pakaroiden peilailu kuuluu lajiin, ei normaaliin elämään. Mutta me muut, töissä, perheessä, kaveripiirissä, harrastuksissa, kaupan kassajonossa, me emme välttämättä ymmärrä. Mitä nuoremmasta kanssaeläjästä on kyse, sitä herkemmällä ollaan väärien vaikutteiden imemisessä. Kun mietitään, mikä on normaalia syömistä (normaaliin syömiseen ei kuulu keittiövaaka vaan esimerkiksi monipuolinen koululounas), minkälainen on kaunis vartalo (juuri sinun vartalosi on kaunis!) tai minkä takia liikuntaa kannattaa harrastaa (hyvän ja iloisen mielen, terveen ja hyvinvoivan kehon vuoksi, ei siksi, että peilistä näkyisi timmimpi pylly, erottuvampi kutospäkki ja isompi haba), fitnessurheilija ei vaan voi olla hyvä esikuva. Kenellekään.

Kunpa oikeasti olisikin olemassa se fitnesskupla, jonka sisällä nämä urheilijat voisivat rauhassa harrastaa lajiaan.

-K

*Antakaa niiden herneiden olla patjojen alla vain, ymmärrän kyllä, että fitnessurheilijan elämä on kaikkea muuta kuin prinsessaelämää, mutta en korkokenkiä, meikkiä, rakennekynsiä, tekorusketusta ja blingblingiä vihaavana vain malttanut olla prinsessoimatta teitä.

Advertisements

4 kommenttia artikkeliin ”Väärin ymmärretty fitnesskritiikki

  1. Katri ja Leena, teidät on haastettu!

    Älä laihduta -päivä 6.5. lähestyy. Syömishäiriöliiton blogi haastaa teidät kirjoittamaan ajatuksianne päivästä ja sen ideasta sekä julkaisemaan painorauhan julistuksen ja/tai Älä laihduta -päivän logon blogissaan. Linkit näihin löytyvät blogistamme: http://www.syomishairioliitto.fi/salt-hanke/

    Toivomme että jaat myös haastetta eteenpäin! Blogikampanjaa vietetään sunnuntaihin 11.5. asti.

    Jotta voisimme seurata, kuinka laajalle Syömishäiriöliiton historian ensimmäinen blogikampanja leviää, ilmoitathan blogimme kommenttilaatikkoon, jos otatte haasteen vastaan!

  2. Paluuviite: Omat eväät mukaan mummolaan | Se erilainen fitness-blogi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s