Jokaisessa päivässä on pieni pala unelmaa

Kävin viime viikolla eräänä iltana yksin kaupassa ostamassa banaaneja ja vaippoja, koska ilman ei ehkä oltaisi selviydytty seuraavaan päivään. Päädyin ostamaan samalla reissulla myös aineksia seuraavalle päivälle suunnittelemaani ruokaa varten. Ja suklaata. Että olisi jotain hyvää kahvin kanssa.

Pakkasin ostoskoriini Geisha-suklaalevyn. Kassajonossa edelläni oleva mies oli ostanut Geisha-levyn kanssa samasta muotista tulleen Salmiakki-suklaalevyn. Omia ostoksia pakatessani en voinut olla huomaamatta, miten tämä mies pisteli poskeensa koko suklaalevyn samalla, kun hakkasi kolikkopeliä. Tässä kohtaa pysähdyin ensimmäisen kerran miettimään omaa suhtautumistani herkutteluun. Ajatus siitä, että kiskaisisin kitaani kokonaisen (vaikkakin pienen) suklaalevyn ennen kuin ehtisin edes kaupasta ulos, tuntui hyvin kaukaiselta.

Kotona vastassa oli huutava lapsi ja kiukkuinen isä (lapsen isä, ei oma). Iltapuuro oli syöty ja maitohanaa jo odoteltiin. Kauppakassin purkamisen vastuu siirtyi näissä vallitsevissa olosuhteissa minulta pois.

Myöhemmin illalla nostelin muita kuin jääkaappisäilytystä vaativia kauppatavaroita oikeille paikoilleen (kauppakassin purkamisen kun voi suorittaa ah niin monella tavalla). Muistin suklaan ja tarkistin, oliko se päätynyt vanhasta tottumuksesta jääkaappiin, kuten hellekeleillä taloutemme suklailla oli tapana. Ei näkynyt. Ei näkynyt meidän epävirallisella herkkuhyllylläkään. Eikä ollut liioin eksynyt kahvihyllyllekään. En keksinyt enempää vaihtoehtoja, joten tiedustelin kauppakassin purkajalta, oliko siellä ostosten seasssa suklaata. ”Ei sillä että nyt söisin, mutta ihan mielenkiinnosta, että minne on päätynyt.” (Totta puhuakseni pari palaa olisi tässä vaiheessa voinut maistua.)

Näköhavaintoja suklaasta ei myönnetty. Toisaalta myönnettiin, että suklaa on siellä saattanut olla, keskittyminen kauppakassiin purkamisprosessin aikana kun oli ollut ehkä vähän toisaikaista. Mutta hyvin varmasti sitä ei kuitenkaan ole syöty. Puolisoni tuntien en tosin hetkeäkään epäillyt, että hän olisi sitä salaa pistellyt poskeensa, ainakaan kokonaan. Varsinkin kun on niin kamalan allerginen hasselpähkinöille (mittavaa reaktiota Geishan syömisestä ei vielä tähän päivään mennessä ole havaittu, mutta ilmeisesti suuta kuitenkin vähän kutittaa).

Viimeinen epätoivoinen kurkkaus kauppakassin pohjalle ja uskottava se oli. Olin unohtanut pakata suklaan kaupan kassalta mukaan. En oikein vieläkään voi uskoa, että unohtaminen ja suklaa ovat samassa lauseessa, varsinkaan, jos se kertoo omasta toiminnastani. (Tässä kohtaa muistelin salmiakkisuklaamiestä ja hänen taktiikkaansa suklaan syömisen suhteen uudenlaisin silmin. Toisella meistä ei ainakaan jäänyt suklaa syömättä.)

Seuraavana päivänä join edellä kerrottujen sattumusten seurauksena iltapäiväkahvini ilman suklaata ja mietin uudelleen suhtautumistani herkkuihin. Lapsuudenkodissani iltapäiväkahvipullat (tms herkut) kuuluivat ja kuuluvat edelleen asiaan. Pakastin ei ole koskaan tyhjä jäätelöstä, ja jostain piilosta löytyy aina suklaata. Kotoa pois muutettuani mietin kauhulla, että miten sitä siellä kotonakotona herkutellaan päivittäin. Itselläni taisi tuolloin olla se vaihe, etten voinut ostaa kaappiin herkkua, koska olisin kuitenkin syönyt sen kaiken ja sittemmin soimannut itseäni moisesta kurittomasta käyttäytymisestä. Ja pidin sitä ihan normaalina. Toisin kuin päivittäistä herkkuhetkeä kahvin kanssa.

Nykyään voin ostaa kaappiin suklaalevyn. Tai Tupla shuffle -pussin (älyttömän hyviä, suosittelen tutustumaan!). Tai pakastimeen litran kermajäätelöä. Eikä minun tarvitse pelätä, että hiippailisin yhden illan aikana hakemaan vähän vielä ja kohta huomaisin, että hups, kaikki syöty. Nykyään voin syödä – ja syönkin – päivittäin jotain herkkua. Enkä mitään itse tehtyä raakasuklaakakkua tai banaanijäätelöä enkä edes kotipullaa vaan ihan sitä perussontaa*, mitä mistä tahansa lähikaupasta löytyy. Koska mielestäni on paljon tärkeämpää ja terveellisempää syödä herkkunsa nauttien ja hyvällä mielellä, syyllistymättä ja soimaamatta, kuin miettiä, kuinka terveellisistä tai epäterveellisistä aineksista herkku on muodostunut.

Miten tähän on päädytty? Avainasemassa on riittävä syöminen. Nälkään, orastavaankin, syödään ensin kunnon ruokaa ja sitten vasta herkkua, jos vielä maistuu. Itselläni tämä konkretisoituu monesti juuri siihen iltapäiväkahvihetkeen. Lounaasta on kulunut jo jonkin aikaa ja vatsan pohjalla ei kurni, mutta pikkuisen kutittelee orastava nälänpoikanen. Jos tässä kohtaa avaisin Geisha-suklaalevyn, se olisi melko varmasti sen levyn menoa. Mutta kun nappaan ensimmäiseksi ”kahvipullaksi” esimerkiksi maustamaton jogurtti + omena/banaani/marja + pähkinä -setin, jää suklaata vielä huomiselle ja sitä seuraavallekin päivälle.

Rohkenenpa veikata, että salmiakkisuklaamiehelläkin olisi tässä yhtälössä petrattavaa.

-K

*Lähtökohtaisesti en haluaisi kutsua mitään ruokaa sonnaksi, koska ruoka on ruokaa ja sonta on kakkaa, mutta menköön nyt tämän kerran.

P.S. Pari päivää tapahtuneen jälkeen lähikauppamme tuttu myyjä huikkaa viereiseltä kassalta: ” Hei, sulta jäi se Geisha-suklaa sillon yks ilta, käy hakemassa uus tilalle!” Nyt joudun syömään kaksi levyllistä Geishaa (koska olin tietenkin jo ehtinyt ostaa uuden unohtuneen tilalle). Kyllä niin on rankkaa.

Kuvan suklaalevyt liittyvät tapaukseen.

Kuvan suklaalevyt liittyvät tapaukseen.

P.S. – osa II. Otsikko on Geisha-suklaan slogan. En tahtonut millään keksiä yllä olevalle tarinalle otsikkoa, joten googletin Geisha-suklaan otsikonluontituskissani ja tämä tuli vastaan. Aika osuva, vai häh? Tykkään erityisesti jokaisesta päivästä ja pienestä palasta.

Mainokset

6 kommenttia artikkeliin ”Jokaisessa päivässä on pieni pala unelmaa

  1. Mä toivon todellakin, että jonain päivänä tuohon pystyisin. Mulla vaan on se homma, että jos ostan kotiin jotain varastoon en pysty nukkumaan (tai elämään, tai mitä tahansa – ajattelemaan mitään muuta) jos tiedän, että siellä kaapissa on jotain hyvää. Tosin pärjään kyllä ihan hyvin näinkin. Ja jos tekee mieli jotain hyvää niin meen sitten ostamaan ja syön ihan hyvällä omatunnolla, ilman mitään syyllistämistä (ennen en tähän pystynyt). Ja oon joskus joo vetänyt suklaapatukan (tai muun vastaavan) samalla tavalla kun salmiakkisuklaamies 😀 Oho.

    • Ja mä puolestani uskon todellakin, että sä jonain päivänä pystyt! Askel kerrallaan ja ajan kanssa, tuo syyllistymättömyys on jo iso juttu. Hassuinta musta tässä on, että en ole mitenkään tietoisesti pyrkinyt siihen, että voisin säilyttää herkkuja kaapissa. Nykyään olen vain havahtunut siihen että hei, nehän säilyy siellä. Kai siellä omassa päässä jotkut palaset on sitten loksahdellut hiljaa itekseen paikoilleen. 🙂 Hohoi, kuulitko salmiakkisuklaamies, et ole yksin! 😀

  2. Ihan pakko kehua, että huipputekstiä! Monesti blogin tekstit kolahtaa muhun, samoja asioita usein yrittäny selittää kavereille/sukulaisille, mutta jotenkin mun päässä niin selkeät ajatukset tulee ulos hyppelevänä ja sekavana selityksenä. Ihanaa kun kirjoitat niistä selkeästi ja voin sitten kivasti vaan jakaa näitä facebookissa eteenpäin 🙂

    • Kiitos, onpa mukava kuulla, että on onnistunut luomaan ihan selkokielistä tekstiä! Ja kiva kun jaat kivasti, näin juuri pitääkin toimia. 🙂

  3. Hyvä teksti, se vain häiritsee, että kommentoit tuota salmiakkisuklaamiehen syöntitapaa, koska se ei kenellekään kuulu. Vähän samaan tapaan kuin noilla ”tavallisissa” fitnessblogeissa kauhistellaan muiden ruokakoreja. Eikö jokaisen pitäisi pitää huolta omista asioistaan (ja suklaistaan…)?

    • No se on kyllä aivan totta, että salmiakkisuklaamies saa syödä suklaansa ihan juuri niin kuin haluaa. Tarkoituksenani ei ollut kauhistella, salmiakkisuklaamiehen toiminta sai vain ajattelemaan omaa suhtautumistani herkkuihin, miten vääristynyttä se on joskus ollut ja miten se ei enää ole sitä ja miten vääristynytkin voi suoristua. Todennäköisesti salmiakkisuklaamiehellä ei ole tullut mieleenkään, että joku edes voi märehtiä niinkin tyhjänpäiväistä aihetta kuin herkkujen syömistä näinkin paljon ja elää ehkä siksi elämänsä ainakin näiltä osin paljon onnellisempana.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s