Motivaationa perse

”Mun mielestä kaikki ulkonäöstä märehtiminen on negaa. Piste. ”

– Katri Mikkilä

Aloitan lainaamalla kanssablogistiani, sillä tästä teemasta ollaan nyt kuohuttu erityisesti viime viikko, vaikka aihe aina nouseekin tapetille tasaisin väliajoin. Skabaan tämän teeman ympärillä jatkuvasti myös sosiaalisessa mediassa ja muiden kavereiden kesken. Ja myönnän: minun on todella vaikea pysyä rauhallisena, kun aletaan puhua ulkonäkökeskeisestä liikunnasta ja erityisesti ulkonäkölähtöisestä ajattelusta ja arvottamisesta.

What you see is not who you are

Kerro, kerro kuvastin, ken on maassa kaunehin? Ongelma vaan on siinä, että se, mitä sinä näet peilissä ei vastaa todellista kehonkuvaasi. Syömishäiriöitä sairastavat ovat tässä mielenpetturuudessa mestareita. Heidän oma näkemys kehostaan on todella kaukana todellisuudesta. Peilikuva ei kerro totuutta.

Paradoksaalisesti ”kauneus” (mitä se nyt ikinä sitten onkaan) ei paranna eikä paikkaa itsetunto-ongelmia, vaan aivan kuten kaikilla muillakin ”kauniilla” ihmisillä on henkisen kuraveden samentamat rillit naamallaan, kun he katsovat peiliin. Virheitä, epätäydellisyyttä, korjattavaa.

Seuraavan kerran kun näet näyttävännäköisen ihmisen peilailemassa ja tuhahtelet, että pitääkö tonkin muka erikseen itseään sukia, niin syy sille sukimiselle voikin olla epävarmuus, ei häikäisevän kova itsetuntoa ja itseihailu.

Niin on aina ollut ja niin on aina olemaan

Saimme väittelyn aikaiseksi miespuolisen ystäväni kanssa viime viikolla aiheesta ”ovatko naiset todella aina murehtineet ulkonäköään?”. Minun argumentti oli, että eivät ole. Perustin tämän asiantuntevasti lähinnä oman äitini kanssa käytyihin keskusteluihin (yhtään ei ollut mutu-tuntumalla heittettyä juttua). Äiti sanoi, että he lähinnä miettivät poikia. Hyvä sekin. Tosin kuvista päätellen he kyllä miettivät ulkonäköään. Muuten en voi käsittää niitä 60-luvun paplari-tupeerausrutiineja.

Päätin vähän kuitenkin etsiskellä laajempaa näkemystä netistä. Onhan se huimaa. Kyllä, naiset on ilmeisesti aina olleet ulkonäön perään. Erona menneiden mietteisiin ja nykyiseen on se, että nämä kauneusstandardit ovat kaventuneet merkittävästi: vain pieni murto-osa naisista mahtuu siihen tiukkaan muottiin, jota mainokset, naistenlehdet ja televisio meille syöltää.

Netin ihmemaasta bongasin syiksi kaventuneille käsitteille muun muassa sen, että korsetit hoitivat ennen kehon muokkauksen, joten niistä vapauduttua naiset eivät olleetkaan tyytyväisiä kehoonsa. Teollisesti tuotetut vaatteet taas tekivät sen, että niitä oli vain tietyissä kooissa, toisin kuin vaatturilla teetetyt oman mallin mukaiset vaateparret. Siten syntyi käsitys normeista ja vertailu eri kokojen (eli naisten kehojen) välillä oli helpompaa.  Vallalle tuli myös käsitys, joka alkoi yhdistää ylipainon ja henkiset epäsuotavat ominaisuudet, kuten laiskuuden. Oma lisäykseni on: because money makes the world go around. Mitä tyytymättömämpi tyyppi, sitä varmemmin hän kuluttaa rahaa täydellisyyden tavoitteluun.

Lempilainaus päivän surffailusta on presbyteeripappi Sylvester Grahamin tiukka mielipide ylipainoisuudesta ja yleisestä ruodusta lipeämisestä: ”Spices, stimulants and other overindulgences lead to indigestion, illness, sexual excess and civil disorder.” Eli mausteet, piristeet ja yleinen överöinti johtaa ruoansulatusvaivoihin, sairauksiin, yliseksuaalisuuteen (aina paha :P) ja yleiseen hämminkiin yhteiskunnassa. Hienosti on osattu vetää mutkat suoriksi terveysasioissa jo vuonna 1840-luvulla. Mausteet –> hullut halut ja sekasorto. Jos D-vitamiini olisi ollut keksitty, epäilen, että sitä olisi tarjottu vasta-aineeksi. Tai gluteenittomuutta. Graham sen sijaan tarjosi ratkaisuksi kuivahkoa ruokavaliota ja diettaamista (eiku onko tää nyt ihan sama…). Lupauksena pidättyneisyydelle oli hyvä terveys ja puhtoinen moraali (pois meistä ne seksuaalisuuden tunteet).

Itse haluan kuitenkin uskoa, että muutos on mahdollista. Eli vaikka joku asia on aina ollut näin, ei sen tarvitse olla sitä tulevaisuudessa, jos se kerta on huono tapa tai ajatusmalli. 

Mites miehet ja ulkonäköpaineet?

Ei ole tässä fitness-maailmassa ihan helppoa olla mieskään. Luin juttua vuodelta 1997 (edelleen validia asiaa), josta sai käsityksen, että ei se ulkonäkö niin miehiä kahlitse. Paitsi bodarimiehiä, joilla jutun mukaan oli komeista muskeleista huolimatta itsetunto-ongelmia ja tyytymättömyyttä kehoonsa. Yleiset miehisen mallin ihanteet ovat jonkun verran väljemmät kuin naisilla, mutta uskoisin (ja olen lukenut), että tässä ollaan menty kehnompaan suuntaan sitten vuoden 1997. Ennen miehisyyden statukset paksu lompakko, komea auto ja vaikutusvalta ovat saaneet rinnalleen lihaksikkaan ulkonäön. Eli lisää stressin aiheita. En koe tätä hyvänä muutoksena mitenkään.

Mitä haittaa siitä on, että motivaationa on hyvä perse?

Tästäkin kinasin viime viikolla. Että mitä vikaa on siinä, jos joitain ihmisiä hyvän kropan tavoittelu motivoi liikkumaan ja syömään hyvin. Sen takia, että en ole nähnyt yhtään pysyvää kelkankääntöä näistä lähtökohdista. Jossain vaiheessa se peiliin tuijottelukin alkaa tympäisemään. Toisilla nopeammin, toisilla hitaammin.

Toisekseen sen takia, että jokainen keho on kaunis ja jokainen sielu sen kehon sisällä on arvokas. Tiedän, että käsite ”beauty bias” ohjaa ajatteluamme. Eli ”kauniit” ihmiset saavat enemmän palkkaa, menestyvät urallaan paremmin ja heidät tuomitaan rikoksista epätodennäköisemmin kuin ”rumat” yksilöt. Tähän harhaan liittyy myös ajatus, että ”kaunis on yhtä kuin hyvä”. Tiedostan tämän. Minä vaan haluan kapinoida sitä vastaan, koska koen, että on moraalisesti rappeuttava ajattelumalli. Olkoonkin miten yleinen ja muka-biologinen (serious BS warning tämän argumentin kohdalla aina) tahansa.

Lisäksi perse motivaation lähteenä on huono, koska perse ei ole yhtä kuin sinä. Se on ruumiinosa, jonka päällä istutaan. Se myös on hyödyllinen ruumiinosa monessa liikunnassa. Kannikassa on voimaa. Sen koko, muoto, kiinteys tai kimmoisuus ei korreloi mitenkään älyn tai sen puutteen kanssa. Hysteerisesti oman kehon parissa puuhailu vie esimerkiksi aikaa perheeltä, ystäviltä ja parisuhteelta. Se perse ei tule loppupeleissä kiittämään, että olit spartalaisen kurinalainen syömisissä ja juomisissasi. Yksin. Se, että haluaa hyvän perseen, koska funktio x, on ihan eri asia.

Kehoon VOI suhtautua lempeästi

”Paljastus”. Tsekkailen kroppaani lähes päivittäin peilistä. En sen takia, että märehtisin, että voi hitto, oonpa ruma ja virheellinen (sillä oli aika teininä, jolloin nipistelin itseäni inhon vallassa). Ehei, vaan sen takia, että katson kehoani kunnioittaen ja iloiten (eli en myöskään silleen, että vauvauvau! :D). Lapissa hiihtoreissun jälkeen katsoin reisiäni ja ajattelin kiitollisena, että upeeta, miten te jaksoitte hiihtää mut ylös raskaita nousuja ja kestitte tiukat laskut – en olis uskonut! Olen myös luvannut, että jatkan tätä kroppani arvostamista myös niinä hetkinä, kun tajuan, että on kyykyt jäänyt tekemättä ja painoa on tullut lisää esimerkiksi stressaavan elämäntilanteen takia. Eipä silti, yritän pitää kropastani myös huolta, sillä kyllä kivuttomampana on kivempaa. 🙂

Miettiminen on eri asia kuin murehtiminen. Huolenpito on eri asia kuin stressaaminen. 

Eli en missään nimessä suhtaudu kehon ihasteluun sillä, että herranjestas, ei koskaan saa miettiä ulkonäköä! Absolutely not. Mutta se, että nykykauneusihanteiden rajat ovat niin helkutan kapeat, tekee se meistä henkisesti heikkoja, vaikka habaa olisikin.

Lopuksi: Mitä haittaa siitä on, jos miettii jatkuvasti ulkonäköään?

Tähän keksin ihan vaan tiiviisti yhden fraasin: Such a waste of time, money and energy.

10698510_10152497715674037_8709028419917918044_n

Ruma kuva turkulaisen ravintolan ruokalistasta. En jaksa fotoshopata. Viesti: priceless and beautiful.

Vähän lueskeltavaa:

http://www.sirc.org/publik/mirror.html
http://www.livescience.com/18131-women-thin-dieting-history.html
http://www.bostonglobe.com/ideas/2013/08/23/who-will-fight-beauty-bias/Kq3pbfOy4VRJtlKrmyWBNO/story.html


P.S. Toinen lempilausahdus vuoden 1997 artikkelista oli:
Programmes such as ’Baywatch’ are also likely to induce a sense of dissatisfaction.” 😀 Tässä kohti on pakko olla vähän eri mieltä. Koska Hasselhoff. Koska teemabileet.

Michael Knight 2014

”Kit, do you read me?”

 

 

Advertisements

3 kommenttia artikkeliin ”Motivaationa perse

  1. Paluuviite: #kommentoikeskenäs | Se erilainen fitness – blogi

  2. Paluuviite: Kenen on vastuu, kun aineenvaihdunta on pilalla ja pää hajalla? | Se erilainen fitness – blogi

  3. Paluuviite: Tuuliajolla | Se erilainen fitness – blogi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s