Onko pakko punnita?

Olen perin kyllästynyt siihen syyllistävään ja avoimen inhoavaan ilmapiiriin, joka leijuu ylimääräisen rasvakudoksen ympärillä. Oli kyse sitten monesta kymmenestä ylipainokilosta tai siitä, että on vähän ”ylimääräistä” tai ”tutisevaa” vyötäröllä. Olen kyllästynyt siihen, miten jokaisella terveydenhuollossa tai liikunta-alalla työskentelevällä tuntuu olevan oikeus ja velvollisuus yrittää hävittää jokikinen ympärillä tallustelevasta ylipainokilo. Jos ei ylipainokilojen kantaja vielä itse sitä halua, pistetään haluamaan. Olen kyllästynyt siihen, miten terveet, elinvoimaiset, normaalipainoiset ihmiset haluavat ”kiristellä” kuntoa, nipistää jostain pois ja saada johonkin lisää.

Olen kyllästynyt kauhukuvien luomiseen siitä, miten lihavuus tappaa, miten lihavuus on riskitekijä oikeastaan mihin tahansa sairauteen, johon saatat ikinä sairastua ja miten lapset eivät liiku vaan kasvattavat jo 8-vuotiaana miestissejä eikä heistä voi lihavina aikuisina tulla ikinä mitään muuta kuin yhteiskunnan pohjasakkaa.

Olen kyllästynyt siihen, että lihavuus nähdään kansanterveydellisenä ongelmana, että jokaista lihavaa syytetään ja syyllistetään omasta lihavuudestaan ja että jokainen osaa laskea ja tulkita oman painoindeksinsä. Olen kyllästynyt siihen, että ihmiset tuhlaavat aikaansa syötyjä ja kulutettuja kaloreita kytäten tai laskien. Olen kyllästynyt siihen, että vastaanotolle tuleva ylipainoinen ihminen pistetään ensimmäisenä puntarille ja määritetään tavoitepaino.

Olen kyllästynyt tähän kaikkeen, koska se mielestäni ylläpitää läskivihapuhetta. Sitä, että lähes pahinta, mitä ihmiselle voi tapahtua, on lihoa tai olla lihava. Sitä, että vaaka tai mittanauha kertoo, kuinka arvokas olet ihmisenä. Sitä, että voidakseen hyvin, pitäisi olla tietynkokoinen tai tietynmallinen. Sitä, että näyttääkseen hyvältä, pitäisi olla tietynkokoinen tai tietynmallinen.

Ei näin…

(Kuva napattu täältä.)

Otetaanpa ajatusleikki. Vastaanotolle, oli se sitten terveydenhoitaja, lääkäri, ravitsemusterapeutti, personal trainer, tulee ylipainoinen ihminen, joka joko itse tuo esiin huolen omasta painostaan tai koostaan tai asia tulee esille jonkin sairauden tai muun ongelman yhteydessä. Ihminen toteaa, että joo, kyllähän minä tiedän, miten pitäisi syödä ja miten pitäisi liikkua ja kymmenen kiloa pitäisi ainakin pudottaa, mutta kun työ ja perhe ja kiire ja laiskuus ja huono ihminenhän minä olen.

Vastaanottaja kuuntelee myötätuntoisesti, yrittää löytää, mitä kaikkea hyvää ruokailu- ja liikuntatottumuksissa on, tsemppaa ja kannustaa muutosten tekemiseen. Ottaa huomioon ihmisen kokonaisvaltaisesti. Kaikki hyvin so far. Mutta. Sitten se vastaanotolle tullut ihminen isketään vaa-alle. Jotta voidaan selvittää lähtötilanne. Jotta nähdään, kuinka paljon muutosta tulee. Jotta ihminen saa elämäntapamuutoksiinsa konkreettisen motivaattorin, kun voi seurata vaa-an väheneviä lukemia. Jotta voidaan määrittää, kuinka paljon niitä kiloja pitäisi pudottaa. Jotta homma ei leviä käsiin, kun vaaka kertoo kylmän totuuden.

Siinä menee minun mielestäni pieleen.

Koska minun mielestäni on tuhannesti tärkeämpää, että se ihminen löytää itsellensä mukavia ja mielellään muutamia erilaisia tapoja liikkua. Että liikkumaan saa lähteä ja pääsee, eikä kertaakaan pitäisi. Tuhannesti tärkeämpää on löytää sen verran ruuanvalmistustaitoa ja etenkin ruuanvalmistusiloa, että järkevä arkiruokailu ei kaadu niiden puutteeseen. Tuhannesti tärkeämpää on opetella tankkaamaan riittävän usein ja riittävän paljon, että jaksaa seuraavaan ruokailuun asti ja siten myös oppia kuuntelemaan kehonsa nälkä- ja kylläisyysviestejä ja etenkin oppia vastaamaan niihin. Tuhannesti tärkeämpää on ymmärtää, että voi olla terve ja voi voida hyvin, vaikka olisikin ylipainoinen. Tuhannesti tärkeämpää on ymmärtää, että on kaunis ja upea ja ihana, vaikka olisikin ylipainoinen tai vaikka ei painaisikaan juuri niin vähää kuin itse toivoisi painavansa. Tai ehkä juuri siksi, kun uskaltaa olla kuka on ja on sitä ylpeästi.

...vaan näin.

…vaan näin.

(Tämä kuva puolestaan napattu täältä.)

Tämä kaikki on tuhannesti tärkeämpää kuin kytätä epätoivoisena painolukeman muutosta ja määritellä oma onnistumisensa ja arvonsa ihmisenä sen yhden, mitättömän lukeman vuoksi. Puhumattakaan siitä, että joku muu kyttää sitä samaa painolukemaa ja muistaa syyllistää sinua siitä vielä lisää, jos muutosta ei tapahdu.

Niin se ajatusleikki. Jos sinä olisit se vastaanotolla työskentelevä ihminen, uskaltaisitko sinä haudata työhuoneen nurkassa olevan vaakasi niin syvälle arkistojen perukoille, ettet vahingossakaan kaivaisi sitä sieltä esiin ainakaan seuraavan vuoden aikana? Tai uskaltaisitko kokeilla, kuinka lujasti vaakaan pitäisi iskeä vasaralla, että saisit siitä käyttökelvottoman? Uskaltaisitko kohdata ihmisen, rehellisesti, piiloutumatta tai piilottamatta ihmistä painolukeman taakse? Uskaltaisitko nähdä hyvinvoinnin ja onnistumisen mahdollisuuden ilman ensimmäistäkään painolukemaa? Uskaltaisitko olla pioneerijoukoissa?

Koska kyllä tähän nyt saatana* pitää saada muutos.

-K

*Nöyrimmät pahoitteluni voimasanan käytöstä. Tarvitsin sitä kuvaamaan mielentilaani. Lupaan, etten ota tavaksi.

Advertisements

17 kommenttia artikkeliin ”Onko pakko punnita?

  1. Jos joskus teen sairaanhoitajan hommien tilalla terveydenhoitajan työtä (tähän koetan pyrkiä), lupaan, että olen yksi niistä, joka ei esim. neuvolantätinä kehoita 2-vuotiasta laihduttamaan, koska lapsi ei mahdu keskiarvokäyrän ihannekohtaan sisälle. Tai äitiysneuvolassa pakota odottavaa äitiä vaa’alle joka helvatun tapaamiskerta, tai ainakaan pakota äitiä tuijottamaan sitä nousevaa kilolukemaa samalla todeten ”nyt tulleen kuules kilo liikaa painoa TAAS”. Tai kouluterveydenhoitajana totea viidesluokkalaiselle tytölle, että olet kyllä aika pulskassa kunnossa (sen kommentin nimittäin muistan edelleen näin 30vuotiaana).

    • Jee, hyvä Laura! Jospa se maailma sittenkin muuttuu, yksi terveydenhoitaja kerrallaan. 🙂 Tosin ensin sun pitäis päästä sinne terveydenhoitajan hommiin, pidän isosti peukkuja tälle!

  2. Asutteko kenties pääni sisällä? 😀 on nimittäin niin sama ajatusmaailma tässä blogissa kuin omassanikin. Nykyinen terveyspuhe on mennyt ojasta allikon kautta syvimpään mahdolliseen jorpakkoon.

    Ei riitä, että ihmiset ovat ylipainoisia, heidät pitää lisäksi vielä masentaa ja lannistaa asian takia. Toitottamalla lihavuusepidemiasta ja siitä kuinka kaikki kuolevat siihen just nyt tällä sekunnilla tai teroittamalla, kuinka lihavuus johtuu ihmisen laiskuudesta ja tyhmyydestä. Ratkaisuksi annetaan: se on helppoa! Syöt vain vähemmän ja liikut enemmän!

    Jotain tälle asialle pitää tehdä. Näkökulmaa ja asenteita pitää muuttaa. Teillä on juuri se oikea ote tähän asiaan! Kunpa media ja terveydenhuoltokin tajuaisi tämän.

    • No mistäs näistä todellisuudentasoista tietää, ehkä asutaankin!? 😀 Kiitos tsempeistä. Näkökulmat ja asenteet on turhan sitkeitä mut niin ollaan onneks mekin.

    • ”Ratkaisuksi annetaan: se on helppoa! Syöt vain vähemmän ja liikut enemmän!” Jos se ratkaisu on niin helppo, niin miksi niin moni on tästä neronleimauksesta huolimatta ylipainoinen?
      Syömiseen liittyy niin monta ulottuvuutta: sosiaalinen, psykologinen, kaupallinen, fysiologinen.. mitä nyt ensimmäisinä mieleeni tulee. Tuo lausahdus syömisen rajoittamisesta ja liikunnan lisäämisestä kertoo tilanteen pelkistämisestä äärimmilleen.
      Muistan kun olen selkäkipuisena saanut neuvon syödä enemmän salaattia ja työtä estävistä niskakivuista kärsiessäni lääkäri tivasi montako tuntia päivässä tulen kävelemään jos hän kirjoittaa sairaslomaa. Ymmärrän että lääkärin mainitsemilla asioilla oli yhteys vaivoihini, mutta tuntui ettei sen hetkistä kipua ja kärsimystä haluttu ottaa vastaan. ”Taas yksi liikkumaton läski tulee valittelemaan särkyjään”
      Jos olisin lähtenyt kävelemään päivittäin tuntikausia, miten pitkäaikainen harrastuksesta olisi tullut? Eikä pelkkä salaatin syönnin lisääminenkään olisi pysyvää kilojen karistusta tuonut mukanaan.

      • Meillä on terveydenhuollossa vielä menossa murroskausi siitä autoritäärisestä tavasta käskyttää potilaita siihen, että tajutaan, että terveydenhuollossa lääkärit, hoitajat ja terapeutit on PALVELIJOITA ja he ovat/me olemme siellä muita varten. Sehän se. Lihavuutta ja sen syitä ei ymmärretä ja tällä hetkellä sitä ei käytännössä hoideta mitenkään. Puheen tasolla ehkä, mutta missä on liikunta-, ravitsemus- ja kokkailuryhmät (ehkä rentoutus- ja terapiaryhmät?) tk-tasolla? Aivan, ei missään.

  3. Mulla on PT, joka ei vaakonut, kun sanoin, etten haluaisi. Tiesin itse, paljonko painoin, mutta en halunnut kertoa sitä kamalaa lukemaa kenellekään muulle. Reilun vuoden asiakkuuden jälkeen tosin tämäkin kynnys ylitettiin, enemmän kyllä mun aloitteestani.

  4. Pisteet Katrille voimasanan käytöstä. Nim. Kova kiroilemaan… 😛 Terveydenhuoltoon olisi kiva päästä vaikuttamaan, mutta voi jumalauta, että siellä jähitään vielä monessa paikassa niin vanhoillisissa meiningeissä, että omakin työtsemppi on koetuksella. En myöskään ravitsemusterapeuttina arvosta, jos tulee lähete, jossa ilmoitetaan, että potilaan tulee laihtua sen ja sen verran. Ei näitä hommia niin tehdä.

  5. Sopisiko sitten mittanauhan käyttäminen? Miten lääkärin pitäisi kirjata ylös tieto potilaan ylipainosta? Potilastekstissä pelkkä sana ”ylipainoinen” ei ole tarpeeksi konkreettinen, siitä lääkäri ei voi tietää mihin suuntaan muutosta on mahdollisesti tapahtunut vastaanottojen välillä. Jos potilaskaan ei seuraa tilannetta tai jopa valehtelee?

    • No, tämä tässä juuri oli pointtina, että se tieto ylipainosta ei ehkä olekaan oleellisin, mitä potilaasta pitää tekstissä mainita. Ja että muutosta tapahtuu muuallakin, kuin vaa-an lukemassa. Tai ympärysmitoissa. Ja ne muunlaiset muutokset on miljoonasti olennaisempia. Kun vain itse kukin, sekä hoitohenkilökunta että potilas itse, ymmärtäisi lakata tuijottamasta aina vaan sitä vaa-an lukemaa.

  6. Suuret kiitokset hyvästä, ajankohtaisesta ja monia puhuttelevasta tekstistä.
    Olen avannut facebookiin ryhmän ahmimishäiriöstä kärsiville ja jo ensimmäisen vuorokauden aikana sen löysi YLI KAKSISATAA ihmistä. Tarinat toistavat toisiaan: laihduttamista kerta toisensa jälkeen, vuosikausia kuria ja kurittomuutta syömisessä, itsensä rankaisemista ja häpeää, voimattomuutta, luovuttamista, kelpaamattomuutta.
    Ihmisten elämät ainaisen painonpudotushaasteen edessä ovat sanoinkuvaamattoman rankkoja, siinä jää elämä elämättä. Kukaan ei tunne olevansa kaunis ja sen arvoinen, että kesällä kulkisivat hameessa hymyssä suin ja nauttisivat jäätelön sen kummempia aiheesta ajattelematta. Niin, että se pieni suuri ääni sisällä ei huutaisi ”mitä sä pelleilet, ei noin saa syödä, miten sä kehtaat laittaa hameen, mitä hymyiltävää noin surkealla tapauksella luulet olevat, parempi käydä hakemassa litra jätskiä lisää kun jo aloitin…”.
    Ehkä olisi parempi olla itseensä tyytyväinen pullukka, ja tanssia tanssimisen ilosta eikä kaloreiden kulutuksen vuoksi?

  7. Kunpa tosiaan voisin unohtaa ylipainoni, olla tyytyväinen ja keskittyä elämään onnellisena. Unohtamisen tekee mahdottomaksi vain se, että muutaman kerran vuodessa joku ulkonäöstäni haluaa minulle kertoa: ”Onpa sulle tullut kiloja, olet niin suuri, hentoinen vartalosi, poikkiraidallinen ei oikein sovi lihaville, sä et ainakaan palele talvella, jne jne”. Vaikeaa rakastaa ”raskasta rakennetta”, kun ei noita kommentteja varsinaisesti kehuiksi koe.
    Voi kun oikeasti voisinkin rakastaa, enkä koko elämääni hävetä kehoani.

  8. No, nyt ei auta kuin sisseillä nyt näitä dorkia kommentteja vastaan. Aloitamme tänään #rantakuntoon – kampanjan avulla. 🙂
    http://huumalehti.com/2015/05/13/huuma-haastaa-suomalaiset-olemaan-lempeampia-itselleen/

    Ja kokeilepa, mikä on reaktio, kun sanoo hanttiin. 😉 Mua on suojellut tää itsepäinen luonne ja löysät kielenkannat pahimmilta. Muistan, kun yläasteella pojat huuteli ”läski” (olin siis pitkä, en leveä), niin minä kyllä huutelin takaisin ja aika paljon ikävämmillä termeillä (muistaakseni naljailin poikien kääpiöpituuksista…). Mutta en tietysti aikuisena kannusta ihan ääliöilemään vastausten kanssa, mutta kyllä napasti saa sanoa, että mitä tää mun painoa sua hetkauttaa. Tsemppiä! Sisseilemme yhdessä!

  9. Paluuviite: Kehoaktivisti kasvaa isommaksi | Se erilainen fitness – blogi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s