Vielä viisi kiloa – Läski-monologin jälkipuintia

Käytiiin eilen, lauantai-iltana, kaveriporukalla  katsomassa säväyttävä Läski-monologi, jossa läskeydestä pääsee – kerrankin – puhumaan itse ylipainoinen (huom., että en edes meinaa osata sanoa läski, kun sen on omasta sanastosta aika tehokkaasti raivannut).

Kuten tekijät, monologin kirjoittaja ja näyttelijä Raisa Omaheimo ja ohjaaja, dramaturgi Elina Kilkku, sanovat Huomenta Suomen haastattelussa, on eri asia kuka saa näytelmän katsomisesta eniten ja kuka tarvitsisi sitä eniten. Läski- ja kehofasismi rehottaa esimerkiksi terveydenhuollossa ja liikuntabisneksessä sen verran pahasti, että ainakin sen puolen ammattilaisille tätä on pakko suositella. Painoon katsomatta esityksessä on paljon, johon kehokeskeisessä kulttuurissa voi samaistua.

Läski-monologi pyörii Helsingissä Teatteri Takomossa ja vaikka lähiviikkojen esitykset on jo loppuunmyyty, helmikuun esityksiin on vielä lippuja jäljellä. Viikonlopun liput näyttävät hupenevan jo kovaa tahtia, eli jos haluat omasi, klikkaa tästä Tikettiin lippuostoksille.

Tässä joitain ajatuksia, joita esitys herätti ja joita esityksen jälkeisillä kaljoilla kavereiden kanssa keskusteltiin.

Läski se siinä rumentaa katukuvaa

Vaikka olen kuullut ravitsemusterapiavastaanotoilla lähes kaikki monologin kohtauksien kaltaiset tilanteet, suu loksahteli auki tasaiseen tahtiin.

Kun ne kokemukset tiivistää yhteen esitykseen, tulee absurdi olo: Miten hulluja ihmiset voivat olla? Kadulla voi vapaasti huutaa läskiksi ja huoraksi, persettä voi kopeloida ja todeta, että olisit sinäkin läski kiitollinen, että joku koskee.

Vaikka esityksessä on monta kohtausta, joissa on jotain tuttua eri elämänvaiheista, niin lihaviin kohdistuvat negatiiviset ja halventavat ajatukset on jotenkin ihan eri kategoriassa. Koska jostain kummasta syystä lihavien oletetaan olevan vapaata riistaa moraalisen paheksunnan kentällä.

Koska pitäähän sitä nyt patistaa tekemään itselleen jotain ja ottamaan itseään niskasta kiinni!

Vielä viisi kiloa

Eipä silti, kulttuurillinen perinne on, että jokaisen tulisi olla laihdutuskuurilla laihduttamassa sitä perinteistä viittä kiloa, oli lähtöpaino mikä vaan. Tilanne pysyy samana myös silloin, jos joltain putoaa se viisi kiloa. Viiden kilon laihduttamisella ei ole loppua.

Jatkoilla puhuttiin kaveriporukalla myös siitä, että kahvihuoneissa on lähes aina painostava tunnelma, sillä kaikki määkivät yhteen ääneen, kuinka ei pitäisi syödä tarjoiluja (niitä, joita joku on sinne vaivautunut leipomaan tai ainakin kaupasta tuomaan – onpa kohteliasta). Tässä syy, miksi aikanaan lakkasin eräässä työpisteessä syömästä eväitä kahvihuoneessa. Viiden kilon -kerho kokoontui siellä säännöllisesti.

Edelleen tunnen tuskan kouristuksia monessa kahvihuoneessa vieraillessani, kun ihmiset joko alkavat ammattini kuultuaan (tilanteessa, jossa joku esittelee, että tässä tulee ravitsemus-luennoitsija) äkkiä selittelemään, että ei heillä normaalisti ole tällaista tai alkavat kysyä laihdutusvinkkejä. Laihdutus kiinnostaa. Liikaa.

Kuulkaas hönöt siellä terveydenhuollossa

Monologissa on kohta, jonka tunnistin lähes sanasta sanaan. Se on kertomus siitä, miten lääkäri alkaa lihavan potilaan edessä kertoa karppauksen hyödyistä ja sen piristävästä vaikutuksesta – ”kannattais sunkin kokeilla”. Taito ymmärtää lihavuutta ja auttaa lihavaa ovat vielä kyllä todella hakusessa terveydenhuollossa. Etenkin kun tässä tapauksessa oli kyse mieliala-ongelmista.

Eikä tässä ole tarkoitus mollata nyt ketään yksittäistä ammatti-alaa. Silti on pakko sanoa ääneen, että lihavien ihmisten kohtaamisessa ja hoidossa on ihan hitosti petrattavaa. Ei sitä faktaa kyllä voi vältelläkään sillä ajatuksella, että nyt tulee jollekin paha mieli. Lihavilla on jo paha mieli.

Tässä pari SEFB-purkausta aiheesta:

Oppia lihavuudesta

Synkät sanat vastaanotolla

Aikuisillakin on syömishäiriöitä

Minusta oli todella hienoa myös se, että estraadilla mainittiin sana syömishäiriö ja kerrottiin, että sen myöntäminen oli iso osa muutoksessa ja suhteessa itseensä. Erityisesti ahmintahäiriöt, varsinkin BED, ovat vielä huonosti tunnettuja. Blogissa avasin aihetta toukokuussa.

Esityksessä todetaan, että Raisasta tuntui vaikealta myöntää, että hänellä on syömishäiriö. ”Eihän aikuisella voi olla syömishäiriö, sellaisiahan on vain nuorilla!” Kun se olisikin näin, vaan ei, ei ole. Aikuisillakin on syömishäiriöitä ja niihin pitäisi suhtautua vakavasti.

Monen niitä sairastavan piilottelu-helvetti on voinut jatkua vuosikymmeniä ja siten niiden hoitoon pitäisi panostaa selvästi nykyistä enemmän. Psykoterapiaa, ravitsemusterapiaa ja todennäköisesti myös somaattisten sairauksien hoitoa pitää tarjota hyväksyvässä ja ymmärtävässä hengessä, ei ketään syyllistäen ja ongelmaa turhaa yksinkertaistaen.

Meitsi on hyvä tällaisena

Olipa kokoluokka mikä hyvänsä, jokaisen tulisi voida iloita ja arvostaa kehoaan ilman, että yhteiskunnan normit, omat päänsisäiset demonit tai vaikkapa huonosti valittu puoliso dissaa sinua. Kenenkään ei tarvitse alistua odottamaan toisten hyväksyntää.

Sisäisen rauhan ja oman hyväksynnän hakeminen ei varmasti tapahdu kellään sormia napsauttamalla, mutta jo se, että ymmärtää, että tässä maailmassa mielikuvat itsestä eivät ole täysin oma päätös, voi tuntua helpottavalta. Ihminen, joka ei ole tyytyväinen itseensä, ostaa kaikkea maan ja taivaan väliltä, mikä vaan mahduttaisi hänet johonkin käsittämättömään mielikuvitusmalliin. Sillä let’s face it: juuri kukaan ei vastaa tuota länsimaisen naisen ihannetta. Siksi kaupallisten tahojen orjuuttavaa viestiä ”osta, koska et ihan vielä ole oikeastaan minkään arvoinen”, vastaan kannattaa taistella. Niin yksin pään sisällä kuin laajemmalla rintamalla vaatimalla muutosta.

Olen pyytänyt tätä lukuisia kertoja blogissa, mutta pyydän edelleen: Unohdetaan toisten kanssaihmisten ruokien ja painon kommentointi. Kiitos.

#painorauhaa #ulkonäkörauhaa

Se erilainen fitness – blogimme on pullollaan näitä aiheita ja ne löytyvät helposti hakusanoilla tai teema-pilvestä. Erityisesti viime kevään Älä laihduta -kirjoitusmarathon tuotti suman kehonhyväksyntä-tekstejä. Ne löytyvät valikoista toukokuun 2015 kohdalta. Näiden tekstien joukosta löytyy myös tietoa huonosti ymmärretyistä ahmimishäiriöistä. Joukossa on muuten myös kehon vapaasta kommentoinnista juttua.

Oli aihe tuttu tai ei, Läski-monologiia kannattaa tulla katsomaan kauempaakin!

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s