Feminismiä pojille

Helsingin Sanomissa ilmestyi juttu ”kevyellä” otsikolla  ”4 tapaa, joilla miehet sairastuvat syömishäiriöön: suomalaistutkija selvitti, miten eri tavoin sairaus voi alkaa – ja miksi siitä pitää puhua”. Uutisessa kerrotaan Henri Hyvösen pro gradu -työn löydöksiin. Hyvösen mukaan kyseessä on vaiettu ja piiloteltu ongelma. Jokaisen graduun haastateltavan miehen tarina on erilainen, mutta yhdistävä tekijäkin löyty.

”He olivat tyytymättömiä omaan sosiaaliseen asemaansa ja heillä oli vakaa uskomus, että muovaamalla omaa ruumista johonkiin suuntaan, muiden ihmisten asenne heihin alkaisi muuttua.”

Olen jo ainakin vuoden päivät jauhanut useammassa keskustelussa siitä, että olen huolissani pojista. Koska olen feministi, olen tällä hetkellä erityisen huolissani pojista. Siitä, tulevatko he varmasti kuulluiksi. Saavatko he varmasti olla kaikkea, mitä haluavat.

Uskallan tehdä jonkinmoisia yleistyksiä nyt sen perusteella, mitä ympärilläni näen. Tytöistä ja naisista on vuosien saatossa tullut yhä paremmin pärjääviä – niin työssä kuin elämän muilla saroilla. Kiltin tytön syndrooma saattaa kyllä vaivata ja sen takia tytöt ovat (osittain omien) paineiden alla ja uuvahtavat.

He voivat kuitenkin olla kaikkea mahdollista: tyttömäinen hupsuttelija, sporttinen verkkarihoppari, dramaattinen älykkö tai herkkä taiteilijasielu. He ottavaat ja lähtevät  parikymppisinä toiselle puolelle maailmaa seikkailemaan pienistä kotikylistään, jossa ei tapahdu mitään. (Olin aivan koukussa Au pairit -sarjaan :D). No biggie.

Vaan pojat. Minulla on vähän semmoinen fiilis nyt, että pojat ovat jääneet huomiotta. Juttelin tästä aiheesta noin vuosi sitten ystäväni ja hänen ruotsalaisen työkaverin kanssa. Ruotsalainen nainen oli sitä mieltä, että feminismiltä on unohtunut ottaa huomioon miehet. Ilmiö näkyy heillä siinä, että maassa on kyllä hyvä boss-lady -meininki, mutta boss ladyt eivät oikein innostu pariutumaan niiden hieman reppanoiden miesten kanssa, jotka ovat pudonneet ”minä osaan ja olen hyvä” -kärryiltä.  Kuten hän ilmaisi: Ruotsissa on keskitytty vuosia vahvistamaan tyttöjä, mutta siinä sivussa unohtuivat pojat. Tämä ei ole missään määrin hyväksyttävää tai toivottavaa. Kaikki hyötyvät feminismin sanomasta, siitä, että hyvässä yhteiskunnassa on todellinen tasa-arvo ja vapaus. Feminism is unisex (teksti paidassa, jota en ostanut Riikasta ja nyt harmittaa).

Toinen vähän eri henkinen merkki epätasa-arvosta ovat pienet, arkiset asiat. Mies ei noin vain voi vetäistä hametta päälle ja lakata kynsiä. Luin itsekin vähän yllättyneenä nettiartikkelin, jossa purettiin miesten netissä käymää keskustelua siitä, mitä tekisivät, jos stereotypiat eivät heitä rajoittaisi. Ompelisivat. Käyttäisivät kukkaishajuvesia. Käyttäisivät meikkiä silmäpussien peittämiseen. Itkisivät. Eräs toteaa: : “I’d knit so hard, bro.” 

Seuraan sukulaispoikien käsityksiä ruoasta ja jako on aika selkeä: kasvikset eivät ole heitä varten. Näin typerät mielikuvat haittaavat poikin terveyttä dramaattisella tavalla. Se ei haittaa, että he eivät syö kasviksia teini-iässä, mutta jos heillä on yleisesti käsitys, että liha on miehistä ja kasvikset ei, ei siitä seuraa hyvää. (Ääripäitä välttääkseni mainittakoon vielä, että en toivo myöskään, että kukaan syö pelkkää salaattia ja kuvittelee sen olevan terveellistä. Tarvitaan monipuolisuutta – lihalla tai ilman. Mielellään ilman.)

Kitisin muuten niin hienolle ympäristönsuojeluhankkeelle 1MillionWomenille Facebookissa, että minkä ihmeen takia tässä ei huomioida miehiä? Kai heitäkin kiinnostaa maapallon ja jälkikasvun tulevaisuus siinä missä naisiakin. Tällaista keinotekoista jakoa miehiin ja naisiin en vaan voi tajuta. Minusta se ei myöskään ole feminismin hengen mukaista. Omaan näkemykseen voi tietysti vaikuttaa se, että olen luontevasti ollut sekä tyttö- ja poikaporukoissa sekä nyt myöhemmällä iällä nais- ja miesporukoissa ja lähimmät ystävät ovat niin miehiä kuin naisiakin.

Olen sitä mieltä, että jos tahallamme saarramme pojat hyvien juttujen ulkopuolelle – oli se sitten maailman pelastaminen tai itsensä kehittäminen ja itseilmaisu – se tulee kostautumaan ikävällä tavalla. Olen tässä maahanmuuttokriittisten digiritarien esiintuloa seurannut ja miettinyt, että onko tässä siitä kyse, että heillä ei ole muutakaan keinoa tulla huomatuksi? Kokevatko hekin, että heidän sosiaalinen asema on niin heikko, että hakevat vahvistusta – syömishäiriöiden sijaan – ulkopuolisesta vihan kohteesta?

-Leena

Mainokset

3 kommenttia artikkeliin ”Feminismiä pojille

    • Riippuu varmaan, miten sen määrittää. Itselleni se on tasa-arvoa kaikkien luomakunnan tallustelijoiden välillä. Usein kytkeytyy sukupuolen luomiin eriarvoisuuksiin. Jossain oli hauskasti, että jospa ei takerruttas siihen ”feminism”-sanaan, kun englanniksi ihmiskunta on ”mankind”. 😀

  1. Paluuviite: Muodonmuutoksia-dokumentti osoittaa, että feminismiä tarvitaan | Se erilainen fitness -blogi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s