Meijän Katri Aamulehdessä!

Mitäpä sitä ei kehoaktivisti tekisi viestin viemiseksi… Tässä tapauksessa uisi hyisessä Jyväsjärvessä Aamulehden pyynnöstä. 😀 Erinomainen juttu Katrista, kehoaktivismista ja siitä, miten SEFB sai alkunsa. Huomenna lehdessä, tänään jo täällä. Kiitos, Aamulehti, jutusta ja tärkeän asian nostamisesta esille! 

Mainokset

4 kommenttia artikkeliin ”Meijän Katri Aamulehdessä!

  1. Hieno juttu! Itse paljon asiaa pohtineena laihdutusohjaajana päädyin vast ikään samojen asioiden äärelle. Yli Kymmenen vuotta sitten juttelin ryhmissäni samoista aiheista ja nyt käyn sanojani oma kohtaisesti läpi. Lapsuuden kasvoin perheen ainoana hoikkana. Nuoruus oli yhtä äidin painonvartiointia josta ammatinkin hankin. Sairauksien myötä painon räjähdettyä olen opetellut juuri rakastamaan itseäni tälläisena.En ihan ole vielä siellä mutta matkalla.❤

  2. Löysin tämän blogin, ja ahmaisin sen kaikki kirjoitukset yhdessä päivässä. Sen jälkeen luin vielä uudestaan lempikirjoitukseni. Kirjoitatte ihan juukelin hyvää settiä, voisin kuvitella tämän olevan minä kirjoittamassa sitten kun olen kasvanut isoksi.

    Syömishäiriön sairastaneena ja femimistinä löydän tästä paljon yhtymäkohtia elämääni. Toivon blogille pitkää ikää ja menestystä!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s