Liiduilla piirtävät lifecoachit

Vietin maanatai-iltapäivän leikkipuistossa alle kouluikäisten kanssa. Tunnen oloni aina hyvin kotoisaksi tässä porukassa – todennäköisesti eskaritädin hommat on jättänyt jälkensä. Touhuiltiin vähän kaikenlaista. Lapset piirteli katuliiduilla (no, ehkä minäkin yhden kiven graffitteja tuunasin ja piirtelin tapani mukaan sydämiä asvalttiin) ja Katrin kanssa hypittiin portaita ja yhden jalan hyppyjä, samalla kun rupateltiin lasten kanssa.

Lapsilla on paljon opittavaa ihmisenä olosta ja aikuisten hommiin kuuluu tietysti näyttää hyvää esimerkkiä. Lapsena on monta tehtävää. Opetella syömään monenlaista ruokaa. Oppia sitomaan kengännauhat. Treenata tunteiden hallintaa ja säätelyä, jotta jokainen epämiellyttävä tilanne ei aiheuta kilareita, huutoa ja yleistä älämölöä. Eilen yksi sanoi, että ei leiki toisen kanssa, koska se on heittänyt joskus mutavelliä päälle. Totesin, että kyllä mekin Katrin kanssa välillä kinataan ja kiusataan toisiamme ja silti ollaan ystäviä. (Plus, että Katri pakotti heräämään 5.30 aamujumppaan, mikä on vähän sama asia.)

Vaan kyllä meillä aikuisillakin on paljon opittavaa lapsilta.

Jokainen lapsi, joka siinä skeittipuistossa kohdallemme tuli pyörähtämään muisti ylpeyttä uhkuen mainita, minkä erikoistaidon omaa.

”Mä osaan ajaa yhellä kädellä.”

”Mä uskallan ajaa noista portaista. *tups, tups, tups*”

Aah , miten virkistävää! Näinhän ne lapset tosiaan puhuu! Oon tosi taitava ja osaan vaikka mitä taitoja. Miten tämä aikuisille on paljon vaikeampaa?

Olen kärsinyt tässä jonkinmoisesta huijari-kompleksista siitä lähtien, kun olen kirjoja tehnyt ja vastaanottoajat on alkanut täyttyä mukavasti. Että olenko riittävän hyvä, jotta ihmisten kannattaa minua kuunnella?

Mun pitää selvästi itsekin treenata pokkana oman osaamisen alleviivaamista ja olla ylpeä omista taidoistani – ja ehkä ennen kaikkea asenteestani. Olen tosi kiitollinen, että eräs ystäväni esittelee minut Suomen johtavana ravitsemusasiantuntijana. Hän on pohjalainen, mikä selittää paljon. 😀 Toinen taas sanoi hinnoittelusta, että ”lähdet siitä, että oot priceless.”

Yritän parhaani mukaan treenata sitä, että osaan rehennelllä (terveellä ja realistisella tavalla tietty) osaamisellani. Täytyy sanoa, että nuorena tämä tuli helpommin, mutta nyt sitä joutuu tietoisesti harjoittelemaan, että tämä hehkutuksen taito ei ruostu ja katoa. Fakta kun on, että olen aika jees paketti sydäntä, tietoa, intuitiota ja hyväntahtoisuutta. Erityisosaamistakin on vaikka ja mistä.

Yhtä erityistaidoistani sain onneksi esitellä Optimoven aamun jumppatunnilla, kun ohjaaja Tommi kysyi, että osaako joku äänellä delfiinin lailla. Todistetusti osaan naksutella delfiini-ääntä myös lankutuksen aikana. 😀

Suosittelen lämpimästi nassikoiden seuraa myös meille, joilla ei omia muksuja ole.  Voi olla hyvinkin opettavaista. Ennen kaikkea hauskaa, vaikka sitä katuliitu pölyä onkin kaikki paikat täynnä. Tai ehkä just siks. Hyvä muistutus leikkimielisyyden säilyttämisestä ja hyvästä asenteesta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.