Taisin edellisenkin Älä mahdu muottiin – kuvan kohdalla korostaa, että minulle tämä ajatus on muutakin kuin kehon kuvaan liittyvä juttu (sitä se myös on kuvaajien Niina Stoltin ja Mirkku Merimaan mielestä). Koska let’s face it, olen saanut kauneusihanteisiin suht hyvin istuvat geenit, oppinut suht mutkattomat liikuntatottumukset sekä keho- ja ruokasuhteeni ovat kunnossa. Omat kipuni olen kipuillut ja työstänyt etenkin jälkimmäisiä seikkoja paljon vuosien saatossa. Selluliitit ja ekat harmaat aiheutti lähinnä päivän tai kahden päivittelyn ja sitten olin, että excuse me, mulla on tässä muutakin tekemistä ja miettimistä.
Se ”muu” tässä onkin se, mikä edustaa itselleni sitä todellista kapinahenkeä. Ei, mulla ei ole vakkari asuntoa, kun en oikein tiedä, missä asuisin. Ei, mulla ei ole ”omaa” perhettä enkä koe itseäni vajaaksi mitenkään. Olen 36-vuotias ja vielä on perheenperustamispaniikki kokematta. Ei, mulla ei ole vuosiin ollut kasista neljään duunia. Totta kai tulee päiviä, että näitä kysymyksiä pohtii, mutta pääasiassa tallustan tyylilläni levollisin mielin.
Ammattipuolella mun multitalenttius vasta ”ongelma” onkin, kun en istu mihinkään muottiin. Laillistettu ravitsemusterapeutti (joka puhuu todella paljon muustakin kuin ravitsemuksesta vastaanotoilla ja luennoilla), tietokirjailja (suolisto, eettiset ja ekologiset kysymykset ja kehoaktivismi ja kaikkia kehoja kunnioittava terveyskäsitys), FODMAP-asiantuntija, eräopas. Mun elämää helpotti melkoisesti David Epsteinin Range-kirja, jonka tuossa juuri kuuntelin. Mä en suostu pyytämään anteeksi, että olen kiinnostunut monesta asiasta. Onnekseni tämä oma laaja-alainen ongelmanratkaisutaipumukseni on juuri se, jota tarvitaan monimutkaisten sairauksien (ärtyvä suoli, muut suolisto-aivo-yhteyteen liittyvät toiminnot) ja ympäristökysymysten käsittelyyn ja käytännön ratkaisujen jalostamiseen.
Olen törmännyt ikäväkseni jonkinmoiseen vähättelyyn siitä, että en olen ”vain” ravitsemusterapeutti. For the last time (oikeesti saan selittää tän ehkä tuhat kertaa vielä…), ravitsemusterapeutin työ on vaativaa, soveltaa työtä, eikä sovi niille, jotka haluaa kertoilla vaan faktatietoja kuulijoille. Se on sitä, että tajuaa, että empatia ja toivo ovat työkalupakin tärkeitä työkaluja tiedon ohessa. Ruohonjuuritason työ pitää kiinni erilaisissa näkökulmissa ja lisää ymmärrystä siitä, miten tietoa saa jalostettua todellisiksi terveysteoiksi. Miten puhua tieteestä niin, että sitä ymmärtää vaikka kuusivuotiaskin (ei, se ei tee sinusta ”tyhmää” vaan taitavan viestijän). Lisäksi työ on välillä salapoliisihommia ja siksi suorastaan jännittävää! (Tämä ei koske pelkkää potilastyötä, vaan voi olla monelaista muutakin ravitsemusasiantuntijatyötä.)
Yritän olla identifioitumatta liiaksi ammattiini, mutta tänään haluan nimenomaan korostaa sitä. Koska mulla on maailman siistein, erittäin haastava ja siten myös erittäin antoisa ravitsemusalan ammatti, jossa saa ja pitää käyttää omaa ajattelua. Yhtä innolla odotan, että pääsen tekemään eräoppaan monipuolisia ja raskaita työtehtäviä joku päivä kunnolla.
Valetaan omat muottimme. Siten solahdamme niihin varmasti ilman suurempia kipuiluja. Muottia kannattaa myös muovata vuosien mittaan, jos se ei enää tunnu omalta. Luo sellainen muotti, jota pystyt ensisijaisesti itse arvostamaan.
P.S. Kirjoitin tämän osittain sen takia, että mulla on ihana harjoittelija Elina hommissa ja paljon olen pohtinut tässä sitä ammattikuvaa, jota opiskelijoille välitän. Mä haluan, että meidän ammattikunta pääsee työelämässä sille kuuluvaan arvoon, mutta se arvostus lähtee ensin sisäpiiristä ja siitä, että saadaan hyvä, rohkea tekemisen meininki ammattilaisten keskuuteen.
P.P. S. Vähän kehoasiaakin! 😀 Jos kuitenkin oman kehon kanssa on vaikeuksia kaveerata, kirjakaupoista löytyy nyt Katarina Meskasen ja Heidi Strengellin Rakas keho – opus, jonka kehotarinat voivat auttaa katsomaan omaa kehoaan suopeammin. Lisää #älämahdumuottiin – proggiksesta täällä.
Se erilainen fitness -blogi 