”Tervettä lihavuutta ei ole.”
Olen joutunut keskustelemaan tästä aiheesta lukemattomia kertoja. Töissä, sosiaalisessa mediassa, kavereiden välisissä keskusteluissa.
En aina tiedä, mitä nämä ihmiset haluavat, että sanon. Tai tiedän. He haluavat, että myönnän, että he ovat oikeassa. Lihavuus on vaarallista. Lihavuudesta sairastuu. Lihavuus on kallista yhteiskunnalle. Lihavuus on moraalisen heikkouden merkki.
Lihavuuteen liittyy terveysriskejä. Totta. Liialliseen hoikkuuteen liittyy terveysriskejä. Totta. Liikkumattomuuteen liittyy terveysriskejä. Tämäkin on totta.
Totuutta en ainakaan itse ole missään vaiheessa kehopositiivisuudesta ja terveystasa-arvosta puhuessani yrittänyt häivyttää. (Kts. Superhyvää keholle, jossa aihe käsitelty perusteellisesti.)
Mutta otetaanpa askel taaksepäin ja pohditaan tätä lausetta nyt oikein kunnolla. Suorittakaamme termin ruotiminen ja tulkinta! Mikä on tämä maaginen terveys, jota meidän kaikkien siis tulee tavoitella?
Maailman terveysjärjestö WHO:n määritelmään ei pääse oikein kukaan, koska siinä tavoitellaan täydellistä psykofyysis-sosiaalista autuutta ja ”olottomuutta”. Mutta on siinä hyvääkin, kun jätetään täydellinen-ilmaus (engl. complete) pois. Se nimittäin huomioi mielenterveyden ja terveyden sosiaalisen puolen fyysisen terveyden ohella.
Terveys ei siis edes määritelmänsä mukaan ole täydellisiä veriarvoja tai uskomatonta hapenottokykyä eikä varsinkaan sopivaa vaa’an lukemaa tai sallittua, ennaltamääriteltyä painoindeksia. Näissä tilanteissa puhutaan vain yhdestä terveyden osa-alueesta. Fyysinen terveys mahdollistaa paljon ja tiedetään, että hyvä fyysinen terveys myötävaikuttaa myös henkiseen terveyteen sekä voi parhaimmillaan luoda myös sosiaalisten suhteiden kautta terveyttä.
Mutta tarina ei tosielämässä ole koskaan näin yksinkertainen. Luen paraikaa Anders Hansenin Aivovoimaa-kirjaa, joka tarjoaa ratkaisuksi kaikkiin mielenterveyspulmatilanteisiin hengästyttävää liikuntaa. Kirjan lukeminen on nihkeää, koska Hansenin palikkaratkaisu tuntuu naiivilta, vaikka olen täysin samaa mieltä siitä, että mielenterveyshoitoon tarvitaan lisää liikunta- ja ravitsemus(!)ohjausta ja -neuvontaa sekä ennen kaikkea konkreettisia hoitopolkuja.
Liikunta voi kyllä tuoda hengähdystauon masennuksen keskellä, kuten australialainen stand-up-koomikko Catherine Denevy tässä tarinassaan kirjoittaa. Hän juoksi, koska se oli ainoa hetki elämässä, jolloin hänestä ei tuntunut kurjalta ja hän ei toivonut kuolemaa. Mutta kuten hän myös kirjoittaa, hän juoksi ongelmiaan pakoon. Ei hänen elämäntilanteensa tai mielenterveytensä suoranaisesti parantunut juoksemalla. Hän laihtui kyllä ja sai siitä paljon kehuja ja ihailua. Samaan aikaan sisäisesti hän oli aivan hajalla.
On tärkeä ymmärtää, että terveyttä ei voi nähdä vaa’an lukemista tai ulkomuodosta. Laihtuminen voi olla merkki syövästä (Denevy kirjoittaa laihtuneensa kaksi kertaa elämässään ja syyt olivat syöpä ja masennus) , syömishäiriöistä tai vaikkapa kilpirauhasen liikatoiminnasta. Kaikki hengenvaarallisia tiloja, jotka vaikuttavat terveyttä heikentävästi, vaikka laihduttavat.
Aika moni syömishäiriöistä toipuva on esimerkiksi Instagramin stooreissaan ja keskustelupalstoilla puhunut siitä, että heille laihduttaminen on vaan no-go, koska tässä tapauksessa terveysriski on laihduttaminen, joka (usein) saattaa laukaista syömishäiriön uudelleen. Sanoisin näin, että aika monen syömishäiriöhistorian omaavan kannatta ruokavaliomuutoksista jutella syömishäiriöitä tuntevan ravitsemusammattilaisen kanssa (meitä on paljon, minut löytää tästä linkistä). Ken ei syömishäiriöitä tunne, niin kerrottakoon, että niissä on erittäin korkea itsemurha- ja kuolleisuusriski. Ei varsinaisesti edistä terveyttä semmoisen pärähtäminen päälle.
Kannustankin ihmisiä kriittisyyteen, kun joku tulee kertomaan, miten tärkeää se terveys on ja herrantähden, kyllä keskivartalolihavuus tulee meille KAIKILLE kalliiksi! Tämmöinen puheenparsi osoittaa vaan kapeakatseisuutta ja terveys-käsitteen väärinkäyttöä. Mitä tulee kustannuksiin, niin Jyväskylän yliopiston mukaan ne mielenterveysongelmat siis ovat se isoin kustannuserä. Graafi ehkä auttaa hahmottamaan tätä. (Yes, wiseguys, tiedän, että noista pienemmistä palkeista tulee isompi palkki ja kyllä, ne ovat sairauksia, joihin lihavuus vaikuttaa. Se ei silti poista tätä argumentaatiotani siitä, että terveys on muutakin fysiologiaa. Noin, ei tarvitse vastata kommenttikentässä tähän.)
Tervettä lihavuutta itse asiassa voi olla, jos laajennamme merkitystä fyysisestä terveydestä laajemmaksi. Jollekin voi olla parempi ottaa ne fyysisen terveyden mukanaan tuomat riskit kuin ne huonon mielenterveyden mukanaan tuomat riskit. Se, mitkä riskit kukin meistä ottaa, on henkilökohtainen päätös. Terveyskirjaston artikkelissa ”Mitä terveys on?” professori Jussi Huttunen kirjoittaa: ”Jokainen ihminen määrittää terveytensä omalla tavallaan, ja tämä määritelmä on lopulta se tärkein.”
Itsekin yritän koko ajan laajentaa katsantokantaani. Olen pitkään kysynyt psyykkisestä voinnista ja stressistä (mitä sinulle kuuluu? millaiseksi koet oman terveytesi?), mutta nyt olen laajentanut sitä niin, että kyselen myös sosiaalisista suhteista. Lapsilta ja nuorilta olen aina kysellyt, mutta jostain typerästä syystä en ole aina aikuisten kanssa muistanut siitä puhua!
Vastaanotollani mennään aina kehon kunnioitus edellä hyviä terveytekoja tehden. Lihavuus on monesti seuraus elämäntavoista, joille suurin osa pystyy tekemään jotain, kun heitä tuetaan ja autetaan siinä. Minun tehtävä on auttaa kutakin löytämään ne omat tärkeimmät jutut, joihin lähteä muutoksia tekemään. Ei kehoa vastaan, vaan kehoa kuunnellen ja ymmärtäen. Kannustan tekemään hyviä ruokavalintoja, liikkumaan ja pitämään huolta ihmissuhteista sekä psyykkisestä jaksamisesta.
En turhaan varoittele hoikkuuden kritiikittömästä ihannoinnista. Siitä kärsivät nimittäin ne hoikatkin. Henkinen kärsimys verhoutuu ihailtuun kehon malliin ja näennäisesti hyvään fyysiseen kuntoon. Tästä aiheesta puhuttiin muun muassa eilisessä Urheiluravitsemusseminaarissa useammassa puheenvuorossa.
Luovutan lopuksi puheenvuoron runoilija Blaire Blythelle, joka kertoo, mitä laihtuminen ja hoikkuus voi kätkeä taakseen.
If you develop an eating disorder when you are already thin to begin with, you go to the hospital.
If you develop an eating disorder when you are not thing to begin with, you are a success story.
So when I evaporated, of course everyone congratulated me on getting healthy.
Girls at school who never spoke to me before stopped me in the hallway to ask how I did it. I said ”I am sick”. They said ”No, you are an inspiration.”
How could I not have fallen in love with my illness?
– Blaire Blythe
Lue myös:
https://www.potilaanlaakarilehti.fi/kommentit/onko-tervetta-lihavuutta-olemassa/
Se erilainen fitness -blogi 
Ahhhhh IHANA kirjoitus! Oon itse 23 ja tällä hetkellä BMI huitelee yli 30:ssä – mutta jessus että tunnen itteni onnellisemmaksi kuin ikinä.
Oon huidellut koko kasvuiän siellä terkkarin käyrän yläpäässä, oon ajatellut olevani ihan jättiläismäisen lihava ja oon saanut painon pidettyä kurissa lähinnä nälkäkuureilla. Lukiossa olin kevyimmilläni, siellä BMI:n normaalin ylärajoissa mutta sairastin paniikkihäiriötä ja keskivaikeaa toistuvaa masennusta sekä syöminen oli ahminta-nälkälakko -kierteessä monta vuotta. Myös liikkuminen on ollu aina hankalaa kun oon pitänyt sitä ”pakkona” ja on nolottanut liikkua kun oon ollut ”niin lihava”.
Nykyään oon käynyt mielenterveyden kannalta psykoterapian läpi ja voin mielenterveydellisesti paljon paremmin, mikä on vaikuttanut myös oman kehon hyväksymisenä: nykyään syön intuitiivisemmin ja pyrin välttämään nälkälakkomeininkiä (ja jos suklaa alkaa olla jokapäiväistä, otan tavaksi jättää itse ostamatta ja syödä vain jos joku tarjoaa – ei siis totalitaarimeininkiä) ja oon alkanut nauttia päivittäisistä kävelyistä.
Lisäksi oli ihan silmiä avaavaa käydä ravitsemusterapeutilla kehonkoostumusmittauksessa, koska paino oli terapian myötä lähtenyt nousemaan ihan kymmenellä kilolla vuodessa. Pelotti ja hävetti ihan hitosti, mutta kehonkoostumusmittauksessa tuli ilmi että joo, on sitä rasvaa mutta myös lihasta on enemmän kuin keskimääräisesti ihmisellä.
Tällä hetkellä yritän keskittyä siihen, että pidän kropan kunnossa semi ok ravinnolla, hyvällä unimäärällä ja päivittäisillä vähintään 30 min kävelyillä.
Tähän loppuun vielä: BMI on kyllä täyttä paskaa.
Kiiti paljon sun kokemusten jakamisesta! Näitä tarinoita ja esimerkkejä tarvitaan, jotta porukalle hahmottuu, mistä puhutaan! Ja sun loppu! xD
Erinomainen kirjoitus!
Kiitos, kiitos! ❤