Syö stressi pois!

Yleisön pyynnöstä laitan myös blogiin juttua aiheesta stressi ja syöminen. Pidin saman otsikon mukaisen miniluennon Tiedekulma Aleksilla Helsingissä marraskuun alussa. Tilaisuuden järjesti Unisport. Pahoittelut viivästyksestä, mutta koska stressitasojen hallinnan opettelu on paraikaa käynnissä ja en halunnut hötkyillä kirjoituksen kanssa. Yritän elää, niin kuin opetan. 😉

Kirjoitan tämän nyt todella vapaamuotoisesti, sillä en näköjään osaa lähteä purkamaan suht viihdyttävällä (se oli ainakin tavoite) otteella tehtyä tiivistä esitystä tekstiksi! Laitan kyllä pdf:n tähän kylkeen, vaikka se ei ehkä ihan hirveästi kellekään sano mitään, kun harrastan luennoilla ennen kaikkea kuvia enkä niinkään tekstiä.

Huomaattehan, että tämä on yksinkertaistettu karvalakki- ja mutkat-suoriksi – malli aiheesta, sillä en ole stressiasiantuntija ja siten olen avoin tarkennuksille ja lisäkommentteille, joita voi esittää kommentti-osiossa. 🙂

Akuutti stressi on hyvästä

Akuutti stressi on hyvä reaktio: Se pelastaa meidät monelta tapahtumasarjalta, jotka voisivat vahingoittaa meitä vakavasti tai jopa tappaa.

Käden aistima kuumuus saa meidät nykäisemään käden tajuamattamme pois tulen tai hellan läheisuudestä ja näin selviämme vain pienellä palovammalla sormen päässä. Joku heittää sinua kivellä ja refleksinomaisesti väistät ilmassa sinua kohti kaartavaa murikkaa. Ennen jakaessamme elinympäristömme villieläinten kanssa, stressireaktio sai meidät joko pakenemaan tai puolustautumaan teräviltä kynsiltä ja hampailta.

Positiivinen, väliaikainen stressi voi nykypäivänäkin olla hyvä juttu, sillä aika moni työtehtävä jäisi tekemättä tai tulisi tehtyä huonommin ilman pientä stressiä ja huolta suoriutumisesta hyvin.

Pitkäaikainen stressi on pahasta

Ongelmaksi stressi muodostuu, jos se jatkuu pitkään ja siitä ei palaudu. Tähän elimistöämme ei ole luotu. Kroonisen stressin taustalla voi olla niin työelämän murheet, työttömyys kuin ikävät kotiasiat tai koulun ja opiskelujen aiheuttamat paineet. Ihmissuhteet ystävien tai puolisoiden kanssa voivat aiheuttaa stressiä. Tunnetusti ja tutkitusti myös lasten saaminen ja etenkin vauva-aika voi olla olla hyvin stressaavaa. Jälkimmäistä ajanjaksoa värittää lisäksi unettomuus tai pätkittäinen uni.  Uni on muutenkin yksi taustatekijä stressin taustalla.

Pitkäaikainen stressi tuntuu elimistössä ja aiheuttaa monia terveyshaittoja. Stressihormonit sekoittavat elimistön toimintoja muun muassa sokeri- ja rasva-aineenvaihdunnan kautta ja nostamalla verenpainetta. Stressihormonit vaikuttavat myös syömiseen, sillä kortisoli ja greliini lisäävät syömistä ja greliini myös siitä saatavaa mielihyvää. Stressi voi siis vaikeuttaa painonhallintaa ja tervettä suhdetta ruokaan, sillä fysiologia on meitä vastaan. Itsehillintä ja itsekuri ovat erittäin huonoja hoitokeinoja painonhallintaan stressin vallitsessa. Siksi niin moni epäonnistuu laihduttamisessa ruuhkavuosina ja kun mielen päällä on muutakin.

Stressin takia mieliala laskee ja kyky rentoutua ja rauhoittua huononee. Muita tyypillisiä oireita ovat päänsärky, lihaskivut, vatsavaivat, narskuttelu, unettomuus, väsymys ja ruokahaluttomuutena – tai päinvaistoin – ruokahalu kasvaa.

Mielenkiintoista on, että tutkimuksissa on huomattu, että ne jotka ovat niin sanottuja ”ikuisia laihduttajia” lihovat stressin seurauksena, kun taas ne, jotka suhtautuvat joustavasti syömiseen ja painoonsa, eivät koe samaa ruoan houkutusta stressissä, vaan päinvastoin vähentävät syömistään.

Stressi vaikuttaa myös ruokavalintoihin, sillä välipalatyyppinen syöminen lisääntyy ja aterioiminen vähenee. Tämä yleisesti tarkoittaa sitä, että ruokavalio yksipuolistuu, muuuttuu paljon energiaa, mutta vähän ravintoaineita sisältäväksi, eli suomeksi sanottuna lautamasmallin mukainen ateria vaihtuu suklaapatukkaan, sokeroituun proteiinipatukkaan, sokeripommi-smoothieen, voileipään (ilman kasviksia). Nämä erot ovat selkeimpiä erityisesti naisilla.

Uni, uni ja vielä kerran uni

Maailma pelastuisi, jos ihmiset nukkuisivat riittävästi. Siinä se, elämäni viisaus. Onhan tämä aikamoinen yksinkertaistus, mutta on se kiistämättä hyvä lähtökohta terveyden tiellä. Stressiin uni vaikuttaa selvästi ja toisaalta stressi vaikuttaa negatiivisesti uneen.

Unen puute vähentää ruokahalua säätelevän leptiinin pitoisuutta elimistössä ja kuten mainittu, lisää ruokahalua ruokkivan greliinin määrää elimistössä. Lisäksi unen puute vaikeuttaa insuliinin toimintaa elimistössä. Insuliini on haimasta erittyvä hormoni, joka toimii portinvartijan lailla,  sillä se ”päästää” glukoosin lihaksiin. Stressi siis pahentaa insuliiniresistenssiä, joka on tuttu muun muassa ylipainoisille diabeetikoille. Tässä tilassa elimistössä erittyy kyllä insuliinia, mutta se ei toimi kuten se pitäisi ja verensokeri nousee ja toisaalta insuliini varastohormonina alkaa kerätä rasvavarastoja keskivartalolle sisäelinten ympärille. Unen puute saa myös tekemään huonoja ruokavalintoja. Aikamoinen sisäelinsirkushan tuosta unen puutteesta seuraa, eikö vain?

Terveellisyys-stressi

Tätä termiä olen alkanut viljellä, mitä kauemmin tätä kaupallista dieettimaailmaa seuraa. Superruokaa kaupataan miljoonilla, kalliita gluteenittomia tuotteita tuputetaan pseudo-tieteellisin perustein ja ihmiset tehdään vainoharhaiseksi mikroravintoaineiden saannin suhteen pelottelemalla kilpirauhasen vajaatoiminnalla, lihomisella, aivojen terveyen rapautumisella ja tietysti syövällä.

Ei ihme, että herkät ja terveydestä kiinnostuneet ihmiset ottavat stressiä myös siitä, miten pysyä mahdollisimman terveinä. Paradoksaalista kyllä, eikö niin? Uskoisinpa, että jättämällä ääriuutiset lukematta saattaa myös lisätä pari elinvuotta elämäänsä, kun stressitasot laskevat.

Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö saisi olla kiinnostunut terveydestään, terveellisistä ravintoaineista ja ruokavalioista, mutta jos se muodostuu stressin aiheeksi, ohjaa syömistä, ja erityisesti sosiaalista elämää, on hyvä muistaa, että elämässä on muitakin osa-aluita kuin terveys ja sekään ei ole pelkästään syömisestä ja liikunnasta kiinni. Lepo, rentoutuminen ja stressin tietoinen hallinta pitäisikin nostaa tällä terveyden arvoasteikolla ylemmäs.

Täydellistä ja ”optimaalista” (inhokki-sanani numero yksi) ruokavaliota ei ole. SIksi sen tavoitteluun ei kannata laittaa niin paljon paukkuja eikä ainakaan stressata siitä liikaa.

Muistathan myös, että ärhäkät kaikki-kilot-heti-pois – kuurit (joiden aika taas lähestyy vuoden vaihteeseen tullessa) ovat nekin eräänlaisia stressireaktioita elimistölle ja jos niitä harrastaa asiakseen, ne kyllä satavarmasti kääntyvät itsään vastaan. Lainaankin tässä erästä potilasta pitkän ajan takaa: ”Olisinpa ollut laihduttamatta silloin, kun minulla ei ollut siihen mitään syytä.” Amen.

Ruoka on ihanaa!

Make peace with food, eli tee ruoan kanssa aselepo. Se on ehkä vähän kummallisen kuuloinen vinkki, mutta tällä tarkoitan, että moni on – tietoisesti tai tiedostamattaan – jonkinlaisessa sotatilassa ruoan kanssa. Ruokaa pelätään: se lihottaa, se sisältää lisäaineita, se sisältää kemikaaleja, se sisältää liikaa sokeria, se ei ole luomua. Nämä kaikki ovat osin ihan relevantteja pelkoja, mutta monella huolestuminen menee hysterian puolelle.

Todellisuudessa ruoka on ihanaa. Se pitää meidät hengissä, mahdollistaa kaiken hienon kokemisen, näkemisen, elämisen. Pitää huolta, että tunnemme tunteita, sydämemme hakkaa, kun kiipeämme kukkulalle ihailemaan maailmaa ja antaa energiaa ajatella ja pohtia.

Lisäksi ruoka maistuu mahtavalle! Kirpeälle, suolaiselle, happamalle, makealle, napakalle, vetiselle (mutta kivalla tavalla!), raikkaalle, kukkaiselle, hedelmäiselle. Lisäksi se rouskuu, poksuu, narskuu ja sulaa suussa. Ateriointi itsessään on keino purkaa stressiä: Keskity ja rauhoitu ruokaan ja nauti siitä kaikilla aisteilla. Monesti jo se, että miettii, että ”onpa ihana syödä”, saa rauhoittumaan ja tuntemaan mielihyvää.

Syötkö tunteisiin?

Kirjoitin tästä aiheesta jo aiemmin. Kiva pystyä hyödyntämään näitä blogin ajatuksia välillä ihan työssäkin! 🙂

Tiiviisti vielä tämä taulukko, jossa on vähän vinkkiä siihen, että tunteita voi ”hoitaa” muillakin keinoin kuin syömällä. Apua ja tukea tunnesyömiseen saat niin asiansa osaavalta ravitsemusterapeutilta kuin psykologiltakin.

Minä syön stressiin – hyvällä tavalla

Toisaalta: Joskus on ok syödä stressi pois. Minun stressitasot kyllä laskevat, kun rauhoitun syömään tai kahville. Joskus yksin, joskus seurassa. Kasvisvoittoinen, hyväätekevä (eli terveellinen 😉 ) ateria tuo minulle suunnattomasti mielihyvää. Joskus taas on sellainen päivä, että mielihyvää tuon viskin siemailu hyvän teevee-sarjan parissa tai iso kakkupala.

Kaikki ovat hyviä keinoja silloin, kun pitää myös huolen, että käytössä on muitakin stressinhallintakeinoja, eli puhumista luotetuille läheisille, liikuntaa, riittävästi unta ja mielekästä työtä ja tekemistä. Screen Shot 2015-12-28 at 13.14.49

Tässä vielä pdf: Syö stressi pois

(Ethän käytä esitystä omiin tarkoituksiin juttelematta asiasta ensin minun kanssani.)
Kuva: freedigitalphotos.net

Leipä lihottaa

… koska sen avulla voi käydä näin:

katri ja maha korjattu 1

 

katri ja maha maha tekstit 2

 

Jos yhtään seuraatte, rakkaat lukijat, uutisia, niin ootte ehkä huomannut, että vilja puhututtaa taas. Vähän aikaa sitten oli maito. Että pitäisikö vältellä, parantua kaikesta ja ei sairastua mihinkään.

Katrille se leivän syönti tosiaan teki taas sen, että se lihoo. Koska kasvattaa vauvaa pötsissään. Taas. Keho tuntuu toimivan tälläkin ruokavaliolla ihan hyvin, koska pulla oli uunissa (pun unintended) ennen kuin hormonikierto oli toennut esikoisesta.

Emme usko ulkonäköpöllistelyyn, mutta ajattelimme silti (pienen pohdinnan jälkeen) hahmottaa, miten petollista se ns. virallisiin ravitsemussuosituksiin (iiik!!!) perustuva ruokavalio voikaan olla. Rappiotila ja keskivartalolihavuus vissiin tulee viiveellä?

Katri

katri motot

Leena

leenan motot

 

Valitettavasti tämän ruokavalion sivuoireena on tahatonta ja tahallista hönöilyä jatkuvasti.

 

DSC_1149

 

1437537888770

 

Saattaa aiheuttaa myös energianpurkauksia, jotka voivat kohdistua viattomiin, tikapuuttomiin lintotorneihin.

 

leena korjattu 1

 

Tai suunnittelemattomaan tasapainoharjoitteluun. (Kyllä, nuo raajat kuuluvat Katriin ihan oikeasti. Ei ole jatkettu millään, eikä ole photoshopattu.)

katri korjattu 5

Joskus voi myös seota jättiporkkanasta.

DSC_1119

Ei, tässä ei loppunut energia. Tässä nauratti lokin kakkoja väistellessä. Katso kohta hönöilystä. Also known as avustettu belfie.

IMG_1833

 

IMG_1834

”Kehoni tietää” – Se kaksiteräinen miekka

i4mabl5yykdtowjwd3wa

”Kun syö hyvin, sen tuntee.”  Tähän Elastisen tähdittämään mainokseen oli vähän aikaa sitten mahdotonta olla törmäämättä niin bussipysäkillä, metrossa kuin lehtien sivuillakin.

Tuossa on tuo lause, johon suhtaudun kerta kaikkisen ristiriitaisesti, suorastaan skitsofreenisesti. Käytän tuota perustetta itsekin potilaiden kanssa, että hei, kun lautasen täyttää värikkäät ja herkulliset rehut, niin olokin alkaa tuntua kyllä virkeämmältä muutaman viikon päästä.

Tai kun ihminen, jonka tarvitsisi syödä enemmän, alkaa suurentaa annoskokoja ja lakkaa stressaamasta painosta koko ajan, niin varmasti mieliala ja olo kohenee.

Vatsavaivoista kärsivät varmasti kokevat, että kun syö yhdellä tavalla, niin voi hyvin, ja kun taas syö toisella tavalla, niin sen tuntee hemmetinmoisena kipuna, vessassa juoksemisena ja ilmavaivojen päästelynä.

Kyllä, kun syö hyvin – tai huonosti – sen voi tuntea.

Mutta.

Kasvissyöjä, joka ei ole pahemmin paneutunut kasvissyöntiin, voi elellä kuukausia ellei vuosia ilman ihmeellisiä tuntemuksia. Hän ei voi tuntea hiipivää B12-vitamiinin puutostilaa, sinkin puutosta ja rautatasotkin on yleensä jo selvästi alhaalla, ennen kuin hälytyskellot kilkattavat. Lihaani voi pistellä poskeensa vuosiakin lihaisia aterioita rehuja kartellen, eikä hän välttämättä hokase liittää orastavaa vetämättömyyttä ja flunssailua vitamiinien ja kivennäisaineiden vajeeseen, jota tällainen ruokavalio voi synnyttää. Koholla olevaan verenpaineeseen havahdutaan yleensä vasta rutiinimittauksissa terveystarkastuksessa. Harva sitä tuntee mitenkään. Saati koholla olevia kolesteroliarvoja.

Minä taas en tunne enkä tiedä suolistobakteerieni sielunelämää, vaikka se minua kiinnostaakin. Vaikuttaakohan juuri minun suolistobakteeristooni negatiivisesti se, että ruoassani on vähänlaisesti huonosti imeytyviä FODMAP-hiilhydraattiyhdisteitä? Onko suolistossani hyviä bifidobakteereja lainkaan? Pitäisikö minun kärsiä vatsakivuista, jotta suolistobakteerit voisivat hyvin ja takaisiko se minulle kokonaisvaltaisen terveyden?

Tietoisesta syömisestä puhuessani ja sitä opettaessani puhun varsin paljon siitä, miltä mikin nälkätuntemus kehossa tuntuu.

Silti AINA ei vaan voi tuntea, kun syö hyvin. Kuukausi sitten kohua herätti personal trainerin ja professorin mittelö siitä, millaista ruokavaliota ihmisten pitäisi syödä. Vastassa olivat ”tuhannet laihdutetut kilot ” (mittaustapa, jota SEFB-tiimi arvostelee jyrkästi mittarina terveydelle ja hyvinvoinnille), asiakkaiden fiilikset sekä ravitsemustieteen tutkimustieto.

Minun on vaikea välillä purematta niellä näitä sankaritarinoita, että kun tämä toimii minulla, suosittelen sitä asiakkaillenikin. Ei myöskään ole ihme, että jos ihminen alkaa kasvisvoittoistaa ja vähäsokeristaa ruokavaliotaan, siitä tulee parempi olo.

Toisaalta eipä se ravitsemustietokaan tee auvoiseksi – tämän tiedän ihan omasta kokemuksesta, kun yritin hoitaa omaa ärtyvän suolen oireyhtymää niillä vanhoilla ravitsemusohjeilla, jotka vain pahensivat oireitani järkyttäviin sfääreihin.

Minun tarinani vatsavaivojen saralla on siis samankaltainen kuin kyseisellä personal trainerislla, eli aloin etsiä apua, kun en sitä senhetkisistä ohjeista saanut.  Kylläkin sillä erotuksella, että etsin sitä tieteestä enkä fiiliksestä. Ensisijaisesti halusin tietää, mitä minun sisälläni tapahtuu ja miten sitä voisi kontrolloida. Sitä kautta löysin onneksi FODMAP-ruokavalion. Tunne seurasi tiedettä. 🙂

Osaan erottaa sen mikä toimii minulla ja sen mikä toimii asiakkaillani.  Omat kokemukseni hyödyttävät arjen tietotaitona, mutta minä en ole yhtä kuin kaikki vatsaongelmaiset.

11048657_10153136000006141_1791494292340729790_n

Kehoni tunsi vastustamatonta tarvetta syödä belgialaista vohvelia kirsikkahillolla ja kermavaahdolla Antwerpenin rautatieasemalla. Pic by J.Bersa

Olen kiitollinen koulutustaustastani, joka helpottaa työtäni ravitsemusräätälinä hyvien muutosten hakemisessa, sillä en halua, että neuvoistani on jossain vaiheessa haittaa. Ravitsemustiede ei suinkaan ole erehtymätön tiede ja se, mitä neuvon nyt, voikin jossain vaiheessa paljastua haitalliseksi. Tiedostan tämän ja hyväksyn sen. Silti tutkittuun tietoon perustuva ravitsemusneuvonta on todennäköisesti pienempi paha kuin ”musta tuntuu”-neuvonta. 

Syövän kehittymistä ei tunne. Verisuonten tukkeutumista ei tunne. Sitä verenpainetta ei tunne. Siksi valintani on tunteiden huomioiminen ja kuunteleminen – tiedettä unohtamatta.

Lensku

P.S. Kirjoittaja edustaa tätä nykyä todellista, antiikinaikaista huuhaata. Näitä juttuja luetaan nyt sitten ihan vaan omalla vastuulla siellä ruutujen ääressä!

Arlan mainos täältä.

Kun syöminen ei täytäkään – Mitä tarkoittaa ahmintahäiriö?

Lupailin aikoja sitten varsin luetussa postauksessani, että kirjoittelisin ahmintahäiriöt aiheesta enemmän blogiin. Ajattelin, että Älä laihduta – päivän viikolle tämä aihe istuu hyvin.

Osallistuin helmikuussa Etelän SYLI:n tilaisuuteen, jossa psykologi Anna Grandlund kertoi ahmintahäiriöistä. Tein kiivaasti muistiinpanoja, joita pyrin hyödyntämään tässä jutussa. Lisäksi käytän poimintoja loistavasta kirjasta Irti ahminnasta – Kohti tasapainoista suhdetta ruokaan (Keski-Rahkonen A, Meskanen K, Nalbantoglu M. Duodecim 2013).

irti_ahminnasta-22539724-3930428043-frntl

Koska en ole ahmintahäiriötä kokenut, en luonnollisestikaan mitenkään pääse kovin henkilökohtaiselle tasolle, mutta yritän silti painottaa niitä yksilöiden tuntemuksia ja ajatuksia, joita sairauteen liittyy. Irti ahminnasta – kirjasta hyödynnän sairastuneiden lainauksia.

Lääketieteellistä lähestymistä ja diagnooseista syömishäiriöihin (sis. ahmintahäiriöt) saa joulukuussa uudistuneesta Käypä hoito – suosituksesta.

Ahmimishäiriöt – mistä on kyse?

Ahmimishäiriöiksi lasketaan bulimia ja ahmintahäiriö BED, Binge Eating Disorder (kyllä, suomenkieliset nimeämiset ei ole mennyt ihan nappiin tässä… itsekin menin aluksi ihan sekaisin, kun aloin tätä kirjoittaa) ja epätyypilliset ahmimishäiriöt. Käytännössä suurin osa sairastaa epätyypillistä, eli sellaista, jossa oireiden kirjo on hyvin moninainen. Tässä jutussa puhun nyt enimmäkseen BEDistä, vaikka varmasti monet näistä pointeista koskevat erilaisia ahmimishäiriöitä.

Määritelmät ovat muutenkin niin ja näin: Eiköhän pulmana ole ne ajatukset, jotka oireilevat ongelmallisena syömisenä eikä niinkään se, mitä syö ja millä tahdilla ja kompensoiko syömistä vai ei.

Ahmimisen tarve on usein epäselvä ja aina yksilöllinen. Siten myös hoidon on tärkeä olla yksilöllinen.

Ahminta pakoporttina

Ahminnan tarve ei ole mikään kevyt tuntemus. Anna Granlund hahmotti luennolla, että ahmimisen tarve ohittaa (terveys-)tiedon, tehdyt päätökset ja lupaukset. Ahminnalla turrutetaan tunteita, mikä vahvistaa negatiivista ajatusta itsestä. Nämä arvottomuuden ja huonommuuden tunteet fuusioituvat osaksi minuutta. Tämä on hyvin tyypillistä myös ihan peruslaihduttajille: ajatellaan, että koska nyt mokasin tämän dieetin, olen huono ja heikko ihminen. Eihän siitä ole kyse, vaan tapa käsitellä pettymyksiä on liian mustavalkoinen tai asetetut tavoitteet ovat epärealistisia. Harva tiedostaa tätä ajattelumallia – sen olen omassakin työssäni huomannut.

Ahmimiskohtaus saa aikaa hetkellisen jopa transsinomaisen hyvänolon tunteen, joka kuitenkin kestää vain hetken ja saa loppujen lopuksi aikaan itseinhon tunteita ja pettymystä, että tarvetta ei ole pystynyt kontrolloimaan.

Ahminta toimii pakoporttina ahdistukselle ja haastavien tilanteiden tai tunteiden kohtaamiselle. Tämä johtaa negatiiviseen kierteeseen, joka vaikeuttaa ahminnan lopettamista.

”Minulle ahminta on liittynyt patoutuneisiin tunteisiin, joita en jostain syystä ole kokenut voivani purkaa muuten. Tai oikeammin, en edellenkään ahminnalla purkanut tunteita, vaan lohdutin itseäni ja tein paremman mielen itselleni. Ehkä jopa peitin hyvänolontunteella oikeita tunteita.” 

”Ahmin, kunnes olen liian ähkyssä ja tunnen itseni iljettäväksi ja ihraiseksi palloksi. Mutta ahmiminen on kannattavaa, koska olen kuitenkin saanut makunautinnon, suuhuni jotain pureskeltavaa sekä ajatukset siirrettyä muualle. Eikä ruoka koskaan sano vastaan tai pahoita mieltäni: se tulee aina mielellään ostoskoriin ja ujuttautuu pala palalta luokseni.”

”Ongelmasyömisestä on vaikea päästä eroon, koska ihminen lähtökohdiltaan on varmasti ennemmin vaikeita asioita karttava kuin ne kohtaava. Jotta voisi päästä ongelmasyömisestä eroon, pitää ensin kohdata itsessään ne asiat, jotka ajavat siihen. Jos ongelma olisi pelkkä syöminen, se olisi helppo asia saada kuntoon. Kysessä on kuitenkin enemmän kuin vain kyltymätön rakkaus ruokaan, ja syyt ovat poikkeuksetta vaikeita asioita ja tunteita, usein monimutkaisia ja monisyisiäkin, joiden käsittelyä ennemmin välttelee kuin tarttuu niihin ja selvittää ne.” 

Lainaukset Irti ahminnasta – kirjasta

Negaatiokierteen seuraukset

Monella ahmintahäiriöstä kärsivällä on takana useita laihdutuskuureja ja painon kanssa jojoilua. Nämä tiedetään tehottomiksi painonpudotustavoiksi, mutta ne myös altistavat ahminnalle. Tällaisten kierteiden seuraukset voivat olla melkoisen dramattisia. Monen ahmintahäiriötä sairastavan tunne-elämä voi olla epävakaa ja ajattelu on passiivis-aggressiivista. Tällöin on myös vaikea uskoa muiden myötätuntoon ja moni on armoton itseään kohtaan. Kuulostaa kovin vaikealle ja rajoittuneelle elämälle.

”Koen olevani jotenkin huono, väärässä ja surullinen ja ahmin, jotta tuntisin oloni paremmaksi. Jos en kuitenkaan jostain syystä pysty käsittelemään asiaa, joka mielenkuohahduksen on aiheuttanut, niin en tavallaan pääse lainkaan irti ahdistuksesta ja sama paha mieli vain pyörii mielessäni ja siten jatkan ahmimista.”

Lainaus Irti ahminnasta – kirjasta

Ylipaino = heikko itsekuri, kun ei osaa edes syömisiään hallita.

Anna Granlund puhui luennollaan siitä, että helposti anoreksiaan sairautena liitetään jonkinasteinen itsekuri-gloria. Päivitellään, miten kova itsekuri sairastuneella on, kun pystyy kontrolloimaan liikuntaa ja syömistä niin rajusti.

Tosiasiassa moni ahmimishäiriötä sairastava rajoittaa itseään elämän kaikilla osa-alueilla, ei vain liikunnan ja ravitsemuksen suhteen. Tämä ei vain näy päälle yhtä selvästi. Ehkä sen takia, että ahmimishäiriötä sairastava vetäytyy sosiaalisista tilanteista ja ihmissuhteet voivat negaatiokierteen takia heiketä. Ehkä sen takia, että häpeää omaa ulkomuotoaan. Ehkä sen takia, että haluaa uppoutua syvämmälle ahmintaan ja lykätä negatiivisten tunteiden kohtaamista.

”Kun muutin yksin, syömiseni lähti käsistä. Haalin itselleni usein ison kasan kaikkea halpaa, makeaa ruokaa: illan kasa saattoi olla suklaalevy, karkkipussi, keksipaketti, jäätelöä. Söin ne kaikki. Tunsin pahaa oloa ja jäin joskus pois sosiaalisista menoista sen vuoksi, että halusin viettäää illan herkkujeni kanssa. Ahmimishetkessä en miettinyt ensimmäisen suklaapalan jälkeen makua enää. Tärkeintä oli saada mahdollisimman paljon suuhun kaikkea. Nopeasti. Enemmän. Olo oli välillä kauhea, mutta jotenkin päätin aina ahmimiskohtauksen jälkeen, että nyt sellaista ei tule hetkeen.”

Lainaus Irti ahminnasta – kirjasta.

Mikä avuksi?

Ahmintahäiriöistä on vaikea parantua, jos ei kohtaa niitä ongelmia, jotka siihen ajavat. Se ei vain voi olla vaikeaa, se aivan varmasti on sitä. Kuitenkin on hyvä ymmärtää, että vaikeudet on tehty voitettaviksi ja se kokemus taas vahvistaa ihmistä. Ilman eheää minuutta on vaikea tietää, kuka on ja mitä haluaa. Elämän mielekkyys voi olla vaakalaudalla.

Ahminnasta parantumisen tiellä on monien hyvien taitojen opettelu. Myötätunnon lisääminen, hyväksynnän opettelu (erityisesti itseä kohtaan) sekä tietoisuustaitojen vahvistaminen. Näistä on varmasti apua ja hyötyä myöhemmin elämässä. Toiveikkaasti voidaankin mielestäni ajatella, että vaikka parantuminen on kivuliasta, sen myötä saa sellaisia työkaluja elämään, joita tarvitaan monessa tilanteessa.

Olen huomannut, että monelle ammattilaiselle tämä aihe on vaikea. On vaikea hahmottaa, missä menevät omat ammattitaidon rajat. Uskoakseni kuitenkin se, että toivoo toiselle hyvää, osaa olla objektiivinen tilanteen suhteen ja ymmärtää sairauden perustat, vie jo pitkälle. Nähdäkseni ravitsemusterapeutin tonttia on täsmäsyömiseen kannustaminen, suunnitelmallinen ja konkreettinen apu, mitä syödä ja miten herkutella järkevästi ja tietoisempaan syömiseen harjaannuttaminen.  Tämän lisäksi koen, että ahmintahäiriöistä kärsivälle on tärkeä valaa uskoa, että muutos on mahdollista. Sillä mitä useammasta suusta tätä viestiä tulee, sitä parempi.

”Nykyisin haluan tosissaan unohtaa nuo kolmekymmentä vuotta, jolloin syöminen määriteli elämääni. Jäin monesta asiasta mielestäni paitsi. Nyt yritän kuroa kiinni noita asioita elämässäni. Toisaalta tiedän, että olen hirmuisen vahva. Olen taistellut jotain sellaista vastaan, mitä ei voi sanoin kuvailla. Tiedän selviytyväni mistä vain, koska olen pystynyt pysäyttämään ahmimiskierteeni. Rakastan sen verran itseäni ja elämääni, etten anna ahmimispeikon tulla enää luokseni.”

Lainaus Irti ahminnasta – kirjasta

Itsehoitovinkit ja -linkit

Irti ahminnasta – kirjan alkupuheessa todetaan: ”Kirjoitimme tämän oppaan, koska Suomessa suurin osa ahminnasta kärsivistä ei pääse minkäälaiseen hoitoon. Huolimatta ahminnan aiheuttamista terveysvaaroista ja kärsimyksestä apua on vaikea saada sen paremmin julkisen terveydenhuollon piiristä kuin yksityisestikään, pääkaupunkiseutua lukuun ottamatta.”

Siksi ajattelin, että on hyvä laittaa tämän postauksen oheen tiedoksi niin tuo jo edellä mainittu kirja kuin Mielenterveyskirjaston nettisivusto Irti ahminnasta. Soisin tietysti, että jokainen saisi hyvää, henkilökohtaista hoitoa, mutta ainakin nämä lähteet ovat huolella laadittuja, kattavia ja niistä on varmasti hyvä lähteä liikkeelle. Ehkä henkilökohtaisen avun hakeminen ja saaminen tuntuu alun jälkeen myös helpommalta.

(Toivottavasti voitte olla ylianalysoimatta esiintymisiä toisin kuin meikä… Videoiden tekijöille huomio, että saa hymyillä! 😀 Suositus: Kuunnelkaa harjoituksia, älkää katsoko… Vaikka on vakava aihe, se ei siitä muutu paremmaksi, jos puhuja kuulostaa ja näyttää siltä kuin olisi itse itkuun purskahtamassa. T: entinen masistelija, että tiedän vähän mistä puhunkin. 😉 )

***

ala-laihduta-logo

Älä laihduta – päivä on ensi viikolla keskiviikkona 6.5.  No Diet Day on vuosittainen, kansainvälinen teemapäivä, jolloin yritetään muistuttaa, että laihduttaminen voi olla varsin haitallista. Elämäntapojen kohentaminen ja hyvinvoinnin lisääminen sen sijaan ei ole.

Se erilainen fitness – blogissa julkaistaa Älä laihduta – päivää edeltävällä viikolla joka päivä uusi juttu teeman ympäriltä (miinus vappu 😀 ).

Ei tehdä tästä nyt vaikeeta

Koska on sunnuntai ja pyrin siihen, että minulla on elämää myös blogin ulkopuolella, pidän tämän nyt lyhkäisenä tälle päivälle.

Olen yrittänyt olla aktiivinen SEFBin Facebook-sivulla ja sinne tulee linkattua jos jonkinmoista nettiartikkelia ja videon pätkää. Jos ei ole tuttu paikka, niin käyhän tarkastamassa. Muutkin kuin me kirjotellaan fiksuja (ehe ehe), niin ei sitten jää hyvät artikkelit lukematta.

Faceen syölsin joskus tuohtuneessa mielentilassa noin kahdessa minuutissa terveen elämän salaisuuden kommenttina johonkin dorkaan nettiartikkeliin.

Nyt jaan sen täällä blogin puolella. Ihan ilmaiseksi.  Sillä ehdolla, että jaat sen eteenpäin mahdollisimman monelle! 🙂

Kerrataanpa terveen elämän salaisuus:

1) Tutustu itseesi, opettele olemaan sinut itsesi kanssa.
2) Nuku riittävästi.
3) Vältä stressiä, järjestä elämä tasapainoon. Meditoi, keskity, ole tietoinen, ole läsnä.
4) Syö säännöllisesti ja pääsääntöisesti terveellisesti.
5) Liiku, mielellään joka päivä. Vaihtele lajeja, tee sellaista, mistä nautit.
6) Älä ylianalysoi ruokavaliotasi, liikuntatottumuksiasi, kehonkoostumustasi ja ihmissuhteitasi.

Ei muuta kuin rentoa sunnuntaita! Itse unelmoin näistä hetkistä hetken päästä maalla. Kesä tulee, ihan varmasti tulee!

10527373_10152174948050800_1156328197217939290_n (1)

Kenen on vastuu, kun aineenvaihdunta on pilalla ja pää hajalla?

Tavoittelin seitsemää kirjoitusta ennen Älä laihduta – päivää, joka on keskiviikkona 6.5. Eilen, aurinkoisena vappuaattona tämän jutun raskaus tuntui kuitenkin väärältä ja jätin sen siksi julkaisematta. Paasausvaroitus annettu.

***
Tärskäytänpäs eetteriin ruodintaa siitä, mikä MEIDÄN tervespalveluja tarjoavien tyyppien vastuu toisten ihmisten terveydestä oikein on. Sillä, kyllä, kuulun itsekin tähän porukkaan.

Olen kuullut ravitsemusterapeutin ammatissani, ja ihan siviilissäkin, karmeita tarinoita hirviö – personal trainereista, nipottavista ja tunnekylmistä ravitsemusterapeuteista  sekä itsensänäännyttäneistä jumppareista. Lääkäreistä ja hoitajista, jotka tarjoavat ylipainoon ratkaisuksi suun suppuun laittamista tai mahalaukun nipistämistä pienemmäksi. Droppeja ja uutteita myyvistä terveslähettiläistä, joista iso osa on intoilijoita, ei niinkään ammattilaisia.

Heille haluan tässä lausua kiitokseni: Thanks for making EVERYONE’S life difficult. Niin sen tyypin, joka yrittää saada elämäntapojaan kuosiin kuin meidän, jotka yrittää auttaa siinä järkevin ja toimivin keinoin (jotka tosin vievät vähän enemmän aikaa).

Turhat lupaukset

”Saavuta ihannepaino.”

Kenenkä ihannepainosta olikaan kyse? Tiedetään, että etenkin nuorten naisten käsitys ihannepainosta on kaikkea muuta kuin realistinen ja terve, niin mitähän tässä nyt lähdetään tavoittelemaan? Kuuta taivaalta? Maagista, mielessä päätettyä lukua vaa’alla?

Se on lukema. Se on vain lukema. Se ei kerro lihasmassasta, voimasta, jaksamisesta, paremmasta unesta ja vastustuskyvystä, paremmista verensokeriarvoista, maltillisemmasta verenpaineesta tai paremmasta potenssista (kyllä vain! Tästä aiheesta lupaan puhua blogissa lisää!  Kovat (pun unintended) keinot käyttöön terveysvalistuksessa! :P).

Samaa viestiä terveydenhuoltoon. Se on vain lukema. For the love of god,  ihminen on enemmän kuin paino tai ylipainoinen ulkomuoto. Ihan hirveästi tulee palautetta siitä, että millekään terveysasialle ei tehdä mitään, kun vastaus on ”kun sulla on tota ylipainoa”. Terkut hoitajille ja lääkäreille, että ohjatkaa vaan ravitsemusterapeuteille. Uskoisin, että suurin osa kollegoista keksii kyllä tukun juttuja, joilla terveyttä voi kohentaa. Turhat lupaukset on siis eri asia kuin ihan realistiset lupaukset, joita voi antaa, jos tietää mitä tekee.

Epärealistiset tavoitteet

Mitä vastata, jos asiakas/potilas kysyy: ”Miten laihtua 3 kg viikossa?”

Reippaasti ylipainoa omaavalle vastaus on: Tämä voi tapahtua ihan vaan ruokaremonttia tekemällä, eli karsimalla turhat napostelut ja lipittelyt, mutta syömällä muuten riittävästi ateria-aikoina. Liikunta tukee tavoitetta.

Sellaiselle ehkä hieman ekstrakiloja omaavalle vastaus on: Don’t do it. Liian kovat tavoitteet ovat epärealistisia, syövät motivaatiota ja ovat hulluja, koska ei elimistön puolesta nyt ihan noin vaan päätetä, että tästä veke sen ja sen verran. Syömiseen ja liikuntaan voi vaikuttaa, mutta esimerkiksi stressin ja univajeen vaikutus on epäselvempi.

Plus liian nopea tahti syö lihasmassaa. Jos sitten hetken päästä paino lähteekin nousuun, tilalle tulee rasvakudosta. Eli noin! Kehon rasvaprosentti saatiin suuremmaksi, kun yritettiin laihduttaa liian nopeasti.

Asiakasta/potilasta pitää kuunnella, mutta ammattitaitoon kuuluu myös sanoa ”kuule, tämä ei tee sinulle hyvää pidemmän päälle ja nytpä minä voin selittää miksi ei…”.

”Yksilöllisyys”-harha

Kätösiini on vastaanotolla päätynyt useampi ”henkilökohtainen” ateriasuunnitelma, jossa on jokaiselle päivän aterialle suositellut ruoat. ”Laatijana” joku nettisaitti tai pt. En tiedä, millä perusteella näitä kaupitellaan yksilöllisiksi, sillä niissä kaikissa toistuu a) samat ruoat: salaattia, kananrintaa, raejuustoa, rahkaa, kalaa, pähkinöitä välipalaksi b) ne muistuttavat toisiaan asiakkaan kokoon tai sukupuoleen katsomatta.

Ja kyllä, ravitsemusterapeutitkin välillä käyttävät ateriasuunnitelmia. Suhteeni niihin on kuitenkin kankea: en itse niistä pidä, mutta jos niitä käytän (asiakkaan ehdottomasta toiveesta tai tiettyjen potilasryhmien kanssa), painotan, että tämä on vain esimerkki ja käytän kipsivertausta: Ateriasuunnitelma on kuin kipsi. Se auttaa alkuun, mutta ei ole tarkoitus, että se ohjaa syömistä hamaan tulevaisuuteen saakka.

Itsekin puhun paljon samoja teemoja asiakkaiden kanssa: Kasviksia lisää, riittävästi hyviä rasvoja (vieläkin saa tähän ”patistaa”), maltillisesti alkoholia ja runsasrasvaisia ja -sokerisia makupaloja (kuulostaa vähän koiranruoalta, sorkke) ja arkiliikuntaa lisää, mielekkäitä urheilutapoja valitsemaan. Stressinhallinta ja uni ovat myös tapetilla usein.

Yksilöllisyys sen sijaan syntyy siitä, että huomioidaan työt ja vapaat, perhetilanne, yhteiset syömiset perheen, puolison tai ystävien kanssa ja tietysti erityistarpeet (ruoka-yliherkkyydet, painonpudotus tai -nostamistarve jne.). Ja puidaan, mistä ne huonot tavat oikein tulee ja miten niitä voisi muuttaa jatkossa. Just kyseisen asiakkaan kohdalla. Hänen ehdoillaan.

Unelmientoteuttajat

”Me teemme unelmistasi totta!”

Olen mielestäni aika hyvä näkemään sumutuksen läpi, joten käännänpä näkemäni mainosviestit ymmärrettävälle kielelle. Tsekkailin tässä vähän netissä kaupiteltäviä ”elämä remonttiin paketteja”. Sivustoilla kaupitellaan kisadieettiä tai jotain vastaavaa ”paras sinä pikana” – pakettia. Mitä todellisuudessa saa on rasvattoman vartalon, hormonitasapainon häiriön, epäsosiaalisen elämän, kasan orjallisesti noudatettavia ateriasuunnitelmia, hiustenlähdön, rahanmenon suihkurusketukseen ja kynsisalonkiin (miksi niitä kutsutaan?), ahdistuneen mielentilan, harhakäsityksen siitä, mikä on normaalia ja mikä tervettä. Halvalla lähtee. Terveys. Ja tämäkö oli jonkun unelma?

Saatavana yhdellä saitilla näyttäisi olevan myös erityisesti perseen treenaamiseen suunnattu paketti. What can I say? Oh, I said it already.

Kenelle markkinoidaan?

Jatkoin selailua. Sitten hymy hyytyi totaalisesti. Nuorille tarkoitettu ohjelma. Ihmisten toimesta, joiden käytös muita ihmisiä kohtaa vaikuttaa lähinnä läksyttämiseltä ja joista netissä on useita tarinoita huonosta asiakaspalvelusta ja semmosesta ”jos et meitä kuuntele, mene muualle” – asenteesta. Plus ihan tutuilta kuullut myös samaa tarinaa. Että näin. Sinne vaan lapsukaiset näiden tyyppien käsiin koulittavaksi. Kuulemma myös nuorille sopiviin ravintolisiin saa vinkit. *kiroilee itsekseen*

Pelastakaa Lapset ry:lle uusi kohde.

Omat palikat paikallaan

On ihan syynsä, miksi terveydenhuoltohenkilöstö kouluttautuu ennen kun lähtee kentälle auttamaan ihmisiä. Koulutus auttaa ymmärtämään, mitä tietää ja pystyy suhteuttamaan omat rajansa. Ns. virallisen linjan tyyppien sanomiset on tasoa ”tästä VOI olla sinulle apua”, ei ”kun teet niin kuin minä tässä nyt sanon, niin näin VARMASTI tapahtuu”. If it’s too good to be true, it is not true. Monen maallikkoauttajan tausta on oma muodonmuutos, mutta pitäisi ymmärtää, että silloin on kokenut vain yhden tavan ja version siitä, miten  muuttaa elämää. Ammatti-ihmisillä on yleensä aikas paljon laajempi näkemys, pääosin ihan sen takia, että tapaavat paljon erilaisia ihmisiä.

Ei tarvitse välttämättä kuitenkaan olla terveydenhuoltoalan ihminen auttaakseen ihmisiä, jos ymmärtää, missä menee omat rajat. Ja ei ole alalla auttaakseen itseään. Sillä jos meinaa olla muille avuksi, omat pään sisäiset palikat olisi hyvä olla järjestyksessä. Koskee myös meikäläisiä: Syömisestä ahdistuneet terapeuttikollegat, hakekaa apua (ainkin siellä opiskelijoissa ongelmaisia on useampi per vuosikurssi – ja noin, the secret is out).

Se, että välittää muista ihmisistä eikä ole rahastus-mielessä liikenteessä on hyvä lähtökohta. Toki itsekin kärvistelen sen kanssa, missä menee raja tässä, kun pitäisi markkinoida ja kaupallistaa elinkeinon varmistamiseksi, mutta haluan tehdä sen hyvän maun ja eettisen toimistantavan rajoissa. Tätä joutuu pohdiskelemaan aikas paljon.

No, kenen on vastuu?

Meidän kaikkien. Ei voi syyllistää ylipainoista siitä, että on yrittänyt laihduttaa pussikuurilla, rääkkiliikuntakuurilla, karppauksella, paastoamalla ja muilla huonoilla keinoilla, jos ne ovat ne näkyvimmät keinot, joita tuputetaan lehdissä, netissä ja telkkarissa. ”Mitäs hassahdit!” Ja ennen sitä ”Mitäs söit!” Ei näin. Kaupalliset tahot vetää porukkaa kuin pässiä narussa ja porukka on vaan silleen: markkinatalous, what can you do? Tarvitsemme aikamoisen  ajatus- ja periaatevallankumouksen!

Jotain terveydenhuollossa tehdään pirun väärin, kun meillä ei ole tarjota kovinkaan toimivia keinoja auttaa ihmisiä, jotka haluavat omaksua paremmat elintavat. Yritin aloittaa Helsingin keskustassa eräällä yksityisellä klinikalla vastaanottoja. Sain vastauksen, että ei ole kysyntää. Siis ei ole kysyntää ravitsemusterapeutille, kun tiedetään, että terveellinen ruokavalio on isoin selittävä tekijä suurimpien sairausryhmien ehkäisyssä? Pientä epätoivoa ja ahdistusta tunsin kyllä. Tunnen edelleen. Puhelun soitin toissapäivänä.

Palvelun tarjoajien pitää ymmärtää, että jos kaupittelee epäeettisiä keinoja laihduttaa ja muokata ruokavaliota, voi aiheuttaa yksilölle todella isoa hallaa. Pahimmassa tapauksessa peruuttamatonta vahinkoa, kuten näissä kilpirauhasongelmatapauksissa, joihin törmää jatkuvasti ja joista soisi puhuttavan enemmän. Plus jojoilu tosiaan tekee painonpudottamisen aina vaan hankalammaksi. Mihinkäpä muuhun nämä niukkuuteen ja vippaskonsteihin perustuvat kuurit johtavatkaan kuin juuri siihen.

Fiksuja toimijoita on kyllä, mutta näyttäisi valitettavasti siltä, että ne hautautuvat räväkämpien ja rohkeampien viestien alle. Terveys on edelleen monelle yhtä kuin painonpudotus.

EPIX-Health-Fitness-Weight-Loss-Resources

Tarjolla päätöntä ja paidatonta laihdutusta ja omenan syöntiä.

***

ala-laihduta-logo

Älä laihduta – päivä on ensi viikolla keskiviikkona 6.5.  No Diet Day on vuosittainen, kansainvälinen teemapäivä, jolloin yritetään muistuttaa, että laihduttaminen voi olla varsin haitallista. Elämäntapojen kohentaminen ja hyvinvoinnin lisääminen sen sijaan ei ole.

Se erilainen fitness – blogissa julkaistaa Älä laihduta – päivää edeltävällä viikolla joka päivä uusi juttu teeman ympäriltä (miinus vappu 😀 ).

Laihdutuksen uusi aikakausi

”Syö vähemmän, kuin kulutat.” 

”Liiku enemmän.”

”Tarkkaile mitä syöt.”

Kuulostaako tutulta?

”Potilasta vaivaa energiatasapainon epätasapaino.”

Lääkäriä sen sijaan vaivasi joko vakava unenpuute tai pahaksi äitynyt lääketieteen kapulakielen tartunta.

***

Painonhallinta, painonpudotus, laihdutus. Nämä termit ovat minusta kovin latteita ja kankeita. Toisaalta niin on monesti suhtautuminen ja asennoituminen itse aiheeseen. Kukapa ei olisi kuullut edellä esitettyjä hokemia, että kun vaan tietoisesti tsemppaat ja otat itseäsi niskasta kiinni, niin kyllä se sillä sitten korjaantuu. Vaan kun se ei mene niin.

Olen itsekin ymmärtänyt vasta viime aikoina, miten väärinymmärretty tila ylipainoisuus on. Valitettavasti terveydenhuollossakaan ei tajuta, miten monisyisestä ongelmasta on kyse. En ole vielä tavannut sellaista potilasta, jonka ongelma olisi pelkästään energiatasapainon epätasapaino.

Ensinnäkin, painonpudottaminen ei ole kuuriluontoista. Se on uusien hyvien tapojen omaksumista sellaisten tilalle, jotka haittaavat terveyttä. Eikä vain fyysistä vaan myös henkistä terveyttä. Syömiseen liittyy hyvin usein negatiivisia mielikuvia, morkkista syömisestä ja sellaista ikuista mielen painia mitä saa ja mitä ei saa syödä. Tämä vie ilon niin ateriahetkiltä kuin elämästä yleensäkin. Minusta on kauhean surullista, miten moni ei nauti syömästään ruosta.

Toisekseen, kaikki painonpudottamisessa äkkiliikkeet ovat tuhoontuomittuja. Tarkat ateriamallit, sahanjauhonmakuiset sheikit (yhtään hyvänmakuista ei ole maisteluista huolimatta tullut vielä vastaan) ja tiukat treenisuunnitelmat eivät tuo pysyviä painonpudotustuloksia ja voivat pahimmillaan olla terveydelle haitallisia. Superdieetit voivat johtaa hetkelliseen ulkoiseen muutokseen, mutta sisäisesti ei tapahdu juurikaan. Painonpudottamisessa tärkein treenattava kehon osa sijaitsee korviesi välissä.

Kolmanneksi, positiiviset muutokset lähtevät positiivisista ajatuksista. Tämä ei yleensä ole se laihduttamisen lähtökohta. Ylipainoiset kokevat paljon syrjintää painonsa takia – useimmat jo lapsesta lähtien. Monilla on itsestään kaikkea muuta kuin mairitteleva kuva. Näinhän sen ei tietenkään pitäisi olla: keho ei ole yhtä kuin se persoona siellä sisällä. Terve ja positiivinen minäkuva on tärkeimpiä apuvälineitä laihduttamisen polulla.

Laihdutuksen uusi aikakausi on täällä!

Näistä ajatuksista ja halusta tarjota tilalle jotain paljon parempaa syntyi Koodinimi: Kaizen. Hassu nimi, mutta sillä on hieno merkitys. Kaizen tarkoittaa hyvää muutosta ja jatkuvaa kehittymistä. Olen mukana Kaizen – liikunta- ja ravitsemusryhmässä yhdessä personal trainer Juhani Pitkäsen (K3Fitness), syömisen psykologiaan erikoistuneen psykologi Anna Riihimäen (Luminous Mind) ja ravitsemusasiantuntija Patrik Borgin (Pöperöproffa) kanssa.

Kurssin sisältö rakentuu kolmen tukirangan varaan: ravinto, liikunta ja psykologia. Valmennus, kurssi, ihan miksi haluat sitä kutsua, toimii netissä ja siten sille voi osallistua mistä päin maailmaa vain ja rauhassa itselle sopivaan vuorokauden aikaan. Kurssin kesto on kahdeksan viikkoa ja se on aika intensiivinen. Ruokailun puolesta lupaan paljon asiaa tietoisesta syömisestä, mutta myös hyviä käytännön vinkkejä ja ruoanlaittovinkkejä! Lisätietoja kurssin rakenteesta, sisällöstä, valmentajista ja aikataulusta löydät osoitteessa www.kaizen.fi (nettisivut pelittää n-y-t-nyt! 🙂 )

Tämä on siis avoimesti mainospostaus. Ennen kaikkea siksi, että toivomme kovasti, että Kaizen-kurssin löytävät kaikki ne, jotka tarvitsevat apua ruokarauhan löytämiseen ja saadakseen vaikuttavat apukeinot painonhallintaan ja siten painonpudottamiseen. Tervetuloa mukaan!

???????????????????????

Minä, minä, mutta entä me?

Miten se mitä minä teen heijastuu muihin?

Televisiotähtiä. Turhia julkkiksia. Fitnessbeibejä. Dopingia käyttäviä urheilijoita. Sekoilevia teinejä. Tai henkilöitä, joissa yhdistyy nämä kaikki piirteet. Kaikki janoavat kapeaa valokeilaa, sellaista, joka kohdistuu vain yksilöön. 

Yksilö valokeilassa on esimerkki, malli, osoitus siitä, että on tehnyt jotain niin, että muut ihailevat tai kadehtivat – eikä aina ihan järkevistä syistä. Yksilön takana, siellä minne valokeila ei yletä, löytyy kuitenkin joukko muita. Yksilö ei olisi erikoinen ilman joukkoa. 

Todellisuus löytyy joukosta ja joukon muodostamien ihmisten välisistä kontakteista – fyysisistä ja henkisistä. Voimme tuntea henkistä yhteenkuuluvaisuutta Internetin, TV:n tai aikakauslehden välityksellä johonkin, joka ei välttämättä edes tunne meitä. Valokeilassa pällistelevä laulaja voi tuntua meistä sieluntoveriltamme, vaikka emme ole häntä koskaan tavanneet. 

Yksilö on yhteisöjensä peili. Hän heijastaa yhteisiä ajatuksia, haluaa erottua, mutta toisaalta huomaa kaipaavansa sulautumista joukkoon – ei aina jaksa olla yksin, olkoonkin, että on ihailtuna valokeilassa.

Teinit, nuo brutaalilla tavalla rehelliset ja avoimet esiaikuiset ovat hyvä joukko tutkailla ihmisten kaipuuta joukkoon ja vaikeutta vetää rajaa yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden välille. Lähtökohtaisesti kukaan teini ei halua olla yksin, kaikilla pitäisi olla luotettavia ystäviä muutama ja lisäksi bonusta olisi, jos hänellä olisi löyhempi verkosto kavereita, joukko.

Teinille on tärkeää olla yksilö, minuus kehittyy ja rakentuu, haluaa tulla huomatuksi. Ennen ehkä (?) enemmän tekojen takia, nykyään tuntuu riittävän ulkoinen habitus. Tosiaalta teinin kauhistus on erottuminen joukosta, sitä, että joutuu silmätikuksi ilman lämpöä säteileviä spot-valoja.

Aikuiset toimivat aivan samoin, mutta ajelehtivat turhan kauas joukosta. Aikuinen pärjää, vaikka töissä olisi huonompikin työyhteistö: Elantoahan sitä vain tehdään. Aikuinen pärjää sinkkuna: Kyllä nykyihmisen pitää osata tulla toimeen omillaan ja osata kaikkea remontoinnista kukkamaan laittoon. Tietenkin. Olisihan se hullua ajatella, että kotitaloudessa olisi kaksi aikuista, jotka toisivat omat erikoistaitonsa pottiin ja täten arki – ja elämä yleensä – olisi hieman jouhevampaa.

Yksilöllisyyden jankuttaminen on ajanut ihmiset syviin poteroihin. Joskus tuntuu, että vihamielinen joukko, yhteisö, on heittänyt yksilön poteroon. Suorita, ole kaunis, treenaa, syö juuri prikuulleen näin. Poterossa murjottaa syömishäiriöinen ahdistunut ihminen, jonka lihassyyt erottuvat turhankin hyvin.

Poteroa tuskin pääsis syntymään, jos yhteisön viesti olisi jotain sinne päin, että ole kiitollinen terveydestäsi ja vaali sitä, muista, että ehdottomuus on hölmöä ja että syö niin, että voit hyvin.

Siksi se, miten sinä ajattelet ja mitä sinä teet, vaikuttaa siihen, miten kaikki muut reagoivat ja toimivat. Rohkeita joukkuepelaajia tässä maailmassa ovat ne, jotka hyppäävät oravanpyörästä, kääntyvät ympäri ja ojentavat käden ja huikkaavat muillekin, että tulkaa tekin sieltä pois. Muuten pyörän pyöriminen ei lopu koskaan.

***
Näiden sanojen alkuperä on täysi mysteeri. Löysin tämän koneeltani päiväkirjojen ja kaiken maailman omaterapiapohdintojeni kansiosta. En muista yhtään milloin tämän olen luonut, enkä muista, missä tilanteessa. Dementian alkua ehkä, mutta toistaalta allekirjoitan ajatukset edelleen. Hassua kyllä, tänään luin Hyvejohtajuus.fi (yksi lempiblogeistani) samanhenkisen (mutta toki paljon syvällisemmän) jutun yksilön ja yhteisön dynamiikasta.