Meijän Katri Aamulehdessä!

Mitäpä sitä ei kehoaktivisti tekisi viestin viemiseksi… Tässä tapauksessa uisi hyisessä Jyväsjärvessä Aamulehden pyynnöstä. 😀 Erinomainen juttu Katrista, kehoaktivismista ja siitä, miten SEFB sai alkunsa. Huomenna lehdessä, tänään jo täällä. Kiitos, Aamulehti, jutusta ja tärkeän asian nostamisesta esille! 

Otetaan rennosti, ei syyllistytä… ja pysytään paksuna?

Suunnittelematon osa 2 kirjoitukseen Parantaako paheksunta? Tsekatkaas ensin osa 1, niin ootte, rakkaat lukijat, kärryillä paremmin.

***

Ei, jessus sentään, ei. Älä laihduta – päivä, rento painonhallinta tai nautinnollinen katsantokanta syömiseen ei tarkoita, että ihmisen elopaino ei saisi missään tilanteissa muuttua. Että riskeistä huolimatta, ihmisen pitää pitää kiinni syömällä ja juomalla haalituista kiloista kaikin voimin.

Se, että edellisessä postauksessa kannustan ihmisiä ja terveydenhuollossa toimivia ammattilaisia olemaan käyttämättä syyllistämistä työkaluna ei ole suora johtopäätös, että kannustan  ihmisiä olemaan puhumatta painosta tai ekstrakilojen tuomista terveyshaitoista.

Puhun siitä siksi, että se ei toimi. 

Syyllistäminen on yhtä tehokasta kuin homeopatia ylipainon hoidossa. Se ei toimi, ei tehoa. Jos siitä jotain pientä vaikutusta saa, se on tilapäistä ja verrattavissa alkuvaiheen psykologiseen vaikutukseen – plaseboon. Plasebossa on vaan semmonen kurja piirre, että se ei kyllä vaikuta, kun todistusaineistoa alkaa kerääntyä sitä vastaan. Tässä tapauksessa siihen, että se syyllisyyden tunteminen ei itse asiassa johda laihtumiseen, vaan negatiiviseen jojoilukierteeseen ja häiriintyneeseen syömiskäyttäytymiseen.

Kukaan ei väitä, etteikö jokaisen kuulu kantaa vastuu itsestä ja terveydestään. Sen välttelystä ei ole kyse, kun sanotaan, että ei kannata syyllistää tai syyllistyä. Kyllä, ihmisen pitää hakea ja ottaa apua vastaan, jos on terveyshuolia. Ongelmana on, että se mitä on tarjota, on usein täysin toimimattomia keinoja, jotka pahentavat tilannetta. Jos laihduttaja hakee apua, että nyt treenataan ja syödään terveellisesti, mutta saa huonoja neuvoja (niitä perinteisiä syyllistämiskeinoja yhdistettynä ”syö vähemmän ja liiku enemmän” -mantraan), niin siinä helposti käy niin, että  näitä näennäistuloksia (paino putoaa, liikunta lisääntyy) syntyy hetkellisesti, mutta jos ei fiksata syvällisempiä ajatusmalleja , ollaan todennäköisesti saatu ihminen tilaan, jossa hänellä on käytännössä yksi epäonnistumisen kokemus lisää ja viturallaan oleva aineenvaihdunta.

Itsensä hyväksyminen ja painonhallinta on kanssa toinen asia, joka varmaan pitää tähän samaan syssyyn purkaa auki.  Se, että hyväksyy itsensä ei tarkoita, että ei sen jälkeen saisi lisätä liikuntaa tai fiksuntaa syömiskäyttäytymistään. Rento painonhallinta ei tarkoita, että otetaan rennosti ja odotellaan, että terveys ja kunto kohenee pelkästään sillä. Itsensä hyväksyminen on ainakin osittain minuuden erottamista ruumiillisesta puolesta. Sitä, että kokee olevansa arvokas ja ainutlaatuinen ihminen – oli elopaino mitä vain. Että ei jätä tekemättä elämässä asioista ylipainon takia.

Inspiraatiota – ei enää yhtään lisäsyyllisyyttä – ELÄMÄÄN kaiken kokoisille tästä videosikermästä.

Vikassa videossa ei nyt näy koko tarina, mutta ainakaan videolla ei mainita motivaatioksi tiedon puutetta (päinvastoin) eikä musertavaa syyllisyyttä.

Hyvinvointihämäys

Olen räyhännyt aiheesta jo useammalle ystävälle ja nyt on aika avautua blogin puolelle. Tiedättekö ilmiön, joka englanniksi kulkee nimellä gaslighting?  Itse käytän puhekielessä siitä termiä sumutus tai hämäys, mutta periaatteessa sillä tarkoitetaan tilannetta, jossa uhri tai kohde saadaan uskomaan, että hänen kokemansa tai näkemänsä todellisuus on jotenkin hänen omassa päässään. Laajemmin ajateltuna se voisi olla myös semmoinen keisarin uudet vaatteet – ilmiö, jossa tosiasiat kyllä ovat nenän alla, mutta suuri joukko mölisee tyytyväisenä, että onpa hienoa. (Tämä nyt on taas meikän omaa tulkintaa, että feel free to disagree.)

Meillä on meneillään paraikaa varsin massiivinen sumutusoperaatio niin sanotulla hyvinvointi-alalla, joka on hyvin irvokas nimitys alasta, jonka pääasiallinen tarkoitus on lähinnä tuottaa tulosta isoille lisäravinto- tai valmennusfirmoille. Ala tunnettiin ennen nimellä laihdutusbisnes. Nythän on niin, että Jutta Gustavbergin vanavedessä lukuisat muutkin ”hyvinvointivalmentajat” ovat lisänneet ohjelmistoonsa henkistä valmennusta, puhuvat mindfulnessistä ja itsensä hyväksymisestä.

Samat ihmiset, jotka toisella kädellä myyvät persetreeniä ja pikalaihdutusta sössöttäävät mediassa henkisestä kasvusta ja itsensä hyväkysymisestä. Yes, Fitfarmin tyypit, looking at you. Samaa kuraa on tarjolla sivustolla kuin aina ennenkin, mutta nyt siellä lukee siitä henkisyydestä joka kurssilla.

Aloin jo miettiä, että muistanko nämä asiat jotenkin väärin – että oliko ne ennen muka niin ikäviä ja raakalaismaisia kurinalaisuuteen pyrkijöitä? Kunnes muistin, että onneksi Katri on dokumentoinut Jutta Gustavsbergin Superdieetti-formaatin sanoman upeaan Puolen vuoden supersankarit – blogipostaukseen. Oli ne.

”Ruokavalion ehdottomuutta korostetaan joka välissä. Lipsumisia ei sallita. Keittiövaa-alla punnitut määrät minuuttiaikataululla. Jäävuoren huippu saavutettiin, kun valmennettava lähti sukukekkereistä (rippijuhlista tms.) välillä kotiin syömään. Koska oli ruoka-aika. Koska tätähän säännöllinen ateriarytmi tarkoittaa. Koska koko puoli vuottahan menee toki yhdestä kakunpalasta pilalle. Koska maailmassa ei ole muita värejä kuin musta ja valkoinen.”

”Tavoite määritetään kilogrammoina. Onnistuminen määritetään kilogrammojen perusteella. Dieetin eteneminen arvioidaan puolivälissä kilogrammojen perusteella. Koska laihtuminen puksuttaa eteenpäin tasaista tahtia, puolessa välissä on siten loogista olla pudotettuna puolet tavoitteesta. Kilogrammoista puhutaan yhden desimaalin tarkkuudella. Onhan se nyt oleellista, onko massa vähentynyt 12,2 vai 12,3 kilogrammaa. Niin. Eihän tämä kansa vielä ihan liikaa tuijottanutkaan sitä vaakaa.”

Mikkilä, Puolen vuoden supersankarit

Sami Sundvik on entisen räksyttämisen sijaan alkanut Suomen David Avocado Wolfiksi jakaen täysin merkityksettömiä PeaceWarrior-meemejä ja koristaen kaikki sarkastiset kommenttinsa sydämillä.  Tosin vähän huono vertaus, kun Sami ei kuulemma syö hedelmiä ja sellaiseksi kai se avokado kuitenkin lasketaan? 😉

Miten tämä liittyy mihinkään? Syvällistä sanomaa voi kukin nyt syvällä sisimmässään hakea.

Lempipäiväni, eli Älä laihduta – päivän, yhteydessä törmäsin myös bikinifitness-harrastajan Linda Paldaniuksen postaukseen aiheesta. ”Päivän tarkoituksena on, että edes yhtenä päivänä vuodessa jokainen voi ja saa hyväksyä kehonsa sellaisena kuin se on.” Hän myös mainitsee (trendin mukaisesti)… ”Hyvinvointi lähtee sisältäpäin.”

Kaksi asiaa, ensimmäinen…

Linda, Älä laihduta – päivässä EI ole kyse, että hyväksyy itsensä EDES yhtenä päivänä vuodessa. Siinä ei myöskään ole kyse siitä, että voi muokata itsestään sellaisen kuin itse  haluaa. Älä laihduta – päivä on anarkian ja feminismin päivä. Se on sitä, että hyväksyy itsensä joka päivä enemmän kuin eilen (kiitos tästä ajatuksta, Nora Yrjölä!). Että ei yritetä sopia mihinkään ulkopuolelta annettuun malliin. Esimerkiksi sellaiseen malliin, johon bikinifitness perustuu. Seksistiseen, miehen katseeseen, perustuvaan malliin.

Olen pahoillani, mutta ei ole ok,  että otat tästä propsit kotiin, koska nyt on niin trendikästä hyväksyä itsensä ja puhua siitä, että hyvinvointi lähtee sisältä päin. Katsoin tätä postausta varten juuri Yleltä Muodonmuutoksia-dokumentin, joka kuvaa muun muassa Lindan bikinifitness-harrastusta.

Jos itse luo epätervettä ulkonäkökulttuuria, ei ole oikein, että sen jälkeen puhuu siitä, että hyväksykää te muut itsenne, minä tässä jatkan tämän toisen sanoman levittämistä, että on ”ihan normaalia” oksentaa kuntosalin roskikseen rankan treenin päälle ja punnita ruokaa. (Dokkarista teenkin vielä ihan oman postauksen.)

AdBlock oli hetken pois päältä ja tämä ilmestyi hienosti Lindan blogin yhteyteen. Ehkä lievästi irvokasta, että kaksi kirjoista käsittelee syömishäiriöitä, kolmas ahdistusta ja neljäs tietoista syömistä. Minulle tuttuja kirjoja, ehkä Lindankin kannattaisi niihin tutustua?

Toinen asia…

Hyvät ”hyvinvointivalmentajat”, luulitteko tosiaan, että kukaan ei huomaa, kun tuuli kääntyy ja sanoma vaihtuu? Guess what? I’ve been watching. Ja mä en jaksa olla hiljaa.

Enkä mä jaksa olla tämän korrektimpi:

This is utter bullshit.

On ok kasvaa ihmisenä ja oppia virheistä. Ei ole ok vaivihkaa vaihtaa sanomaa ja sitten omia hyvinvointi-viestit omaksi, mutta tehdä sitä ihan samaa kurjuuteen, kontrolliin ja tyytymättömyyteen perustuvaa dieettaamista ja kurittamista. Tämä on nyt sitä hyvinvointihämäystä.

Tiedän, että kassakone siellä taas kilisee, mutta sitä vaan haluaisin kysyä, että miltä tuntuu repiä oma menestys toisten pahoinvoinnista ja epävarmuudesta? Miltä tuntuu tietää, että kaikki tämä vaikuttaa todella negatiivisesti nuoriin ja pahimmillaan lapsiin?

Kanssakuluttajat, kansalaiset, katsokaapas te tämä hieno tiivistys siitä, millainen laihdutus- aka tänä päivänä hyvinvointi-ala teitä kusettaa. Vastustakaa sen houkutuksia ja viestiä. (MIELEN-)TERVEYDEN  – ei hyvinvoinnin –  nimissä.

Kaikki kehot ovat kauniita, siksi… #älälaihduta

Kuudes toukokuuta. Vuoden paras päivä, koska se on Älä laihduta – päivä. Enkä nyt (tavoistani poiketen) liioittele yhtään. Tämä on minulle aidosti tärkein päivä vuodesta.

Se on minulle kapinallinen päivä. Se viestii jotain ihan muuta kuin yhteiskunnassa on totuttu viestimään.

Lihavuus on vaarallista.

Huono lihaskunto tappaa.

Ollaksesi seksuaalisesti haluttava, sinun tulee olla tietyn mallinen, tarakka tiukkana, tukka pitkänä ja tissit timakkana. Miehenä tulisi pullistella lihaksia kuin urosgorilla konsanaan ja pitää tukka tyylikkäänä.

I say fuck it.

Älä laihduta tarkoittaa itselleni juurikin sitä. Olen ravitsemusterapeutti, joka ei suosittele laihduttamista siinä muodossa kuin sen yleisesti tunnemme. Ei dieettejä, ei itseinhoa, ei kalorilaskentaa, ei överiliikuntaa. Elämäntapojen terveyttäminen omista lähtökohdista, itsestä huolehtiminen ja välittäminen ja hyvää oloa tuovat syömis- ja liikuntatottumukset ovat jotain ihan muuta kuin ”laihduttamista”.

Älä laihduta – päivää elävöittää tänä vuonna suuresti ihailemieni valokuvaajien Mirkku Merimaan ja Niina Stoltin Ihana Elämys Oy:n hyväntekeväisyyskamppis Älä mahdu muottiin. Mirkku ja Niina pyörittävät suosittua Ihana Nainen – elämyskuvauksia.

Minusta #älämahdumuottiin-viesti on simppeli: Riko rajoja, ole oma itsesi, älä yritä ähtää itseäsi kauneusihanteisiin. Ole sinä. Ole oma itsesi. 

Siispä tein niin. Marssin hikisenä, ehkä vähän likaisissa reissuvaatteissa lähes suoraan Lapin lennolta saapuneena olemaan oma itseni ja pöllistelemään kameralle. (Mustavalkoisessa kuvassa ei muuten näy kunnolla upea laskettelurusketus! XD #goggles)  Ei jännittänyt, kun tiesin, että ammattilaiset antaa kyllä ohjeet, miten olla ja mitä tehdä.

Ja voi jumankekka, miten hyvältä näytän! Jos jotain elämästäni kadun, niin niitä teini-iän ja kakskymppisten alkuvuosien itseinhoa ja mietintää, kenelle kelpaan ja kelpaanko. Joudun nyt kyllä  julkisesti kiittämään entistä poikaystävääni Villeä siitä, että hänen suhtautumisensa kehooni muutti pysyvästi kaiken. Hän katsoi minua, kuin olisin parasta maailmassa. Villen ansiosta opin rakastamaan itsekin kehoani aidosti ja rehellisesti. Sellaisena kuin se on, ei sellaisena kuin sen kuuluisi olla. Toivon, että jokainen  saa kokea elämässään jotain niin eheyttävää.  Ehkä tämä kuvaus ja kampanja toimii joillekin samanlaisena kokemuksena.

Suurkiitos Niinalle ja Mirkulle! ❤ Ja Villelle. 😉

 

Ihastelemaasa upeita kuvia!

Tyypit, miten oottekin noin kauniita kaikki!

Fiksut sivustot painonpudotukseen tai elämäntapojen uudistukseen

Sen sijaan, että jaan ihan jokaista artikkelia mielestäni parhaimmilta nettisaiteilta eteenpäin SEFBin Facebook-seinällä, ajattelin, että ehkä fiksuinta laittaa sivustot yhteen postaukseen. Ideana on, että pääset suoraan käsiksi erinomaisiin juttuihin eikä tarvitse seuloa ja etsiskellä puolta päivää. This is pretty much all you need. SEFBin lisäksi. 😉

Vaakakapina

Ylen proggis, joka lähti liikkeelle Maria Hintikka Show’n kylkeen syntyneestä Jenny ja Läskimyytinmurtajat. LMM toimii edelleen FB:ssä suljettuna keskustelupalstana. Asiantuntijanäkemystä ja Jennyn hienoja ajatuksia taas on artikkeleiden muodossa Vaakakapinan puolella.

Neuvokas perhe

Sydänliiton hankkena syntynyt palvelu, joka valittiin juurikin hallituksen kärkihankkeeksi. Mainostin edellisessä postauksessa, mainostan uudestaan, koska olen Neuvokkaan perheen suuri fani. Lapsiperhefokus, mutta suosittelen kaikkia lapsekkaita vilkaisemaan teemat ja sen hengen, millä näistä terveys-asioista puhutaan. Viestinnällisesti erittäin onnistunut kokonaisuus. 

Pöperöproffa

Virallisesti kai blogi, mutta silläpä ei ole mitään väliä, sillä asiantuntevaa asiaa laidasta laitaan. Ravitsemusasiantuntija Patrik Borgin juttuja vuodesta 2011 alkaen. Harva asiantuntija kirjoittaa painonpudottamisesta ja laihduttamisesta näin moniulotteisesti.

Feminismiä pojille

Helsingin Sanomissa ilmestyi juttu ”kevyellä” otsikolla  ”4 tapaa, joilla miehet sairastuvat syömishäiriöön: suomalaistutkija selvitti, miten eri tavoin sairaus voi alkaa – ja miksi siitä pitää puhua”. Uutisessa kerrotaan Henri Hyvösen pro gradu -työn löydöksiin. Hyvösen mukaan kyseessä on vaiettu ja piiloteltu ongelma. Jokaisen graduun haastateltavan miehen tarina on erilainen, mutta yhdistävä tekijäkin löyty.

”He olivat tyytymättömiä omaan sosiaaliseen asemaansa ja heillä oli vakaa uskomus, että muovaamalla omaa ruumista johonkiin suuntaan, muiden ihmisten asenne heihin alkaisi muuttua.”

Olen jo ainakin vuoden päivät jauhanut useammassa keskustelussa siitä, että olen huolissani pojista. Koska olen feministi, olen tällä hetkellä erityisen huolissani pojista. Siitä, tulevatko he varmasti kuulluiksi. Saavatko he varmasti olla kaikkea, mitä haluavat.

Uskallan tehdä jonkinmoisia yleistyksiä nyt sen perusteella, mitä ympärilläni näen. Tytöistä ja naisista on vuosien saatossa tullut yhä paremmin pärjääviä – niin työssä kuin elämän muilla saroilla. Kiltin tytön syndrooma saattaa kyllä vaivata ja sen takia tytöt ovat (osittain omien) paineiden alla ja uuvahtavat.

He voivat kuitenkin olla kaikkea mahdollista: tyttömäinen hupsuttelija, sporttinen verkkarihoppari, dramaattinen älykkö tai herkkä taiteilijasielu. He ottavaat ja lähtevät  parikymppisinä toiselle puolelle maailmaa seikkailemaan pienistä kotikylistään, jossa ei tapahdu mitään. (Olin aivan koukussa Au pairit -sarjaan :D). No biggie.

Vaan pojat. Minulla on vähän semmoinen fiilis nyt, että pojat ovat jääneet huomiotta. Juttelin tästä aiheesta noin vuosi sitten ystäväni ja hänen ruotsalaisen työkaverin kanssa. Ruotsalainen nainen oli sitä mieltä, että feminismiltä on unohtunut ottaa huomioon miehet. Ilmiö näkyy heillä siinä, että maassa on kyllä hyvä boss-lady -meininki, mutta boss ladyt eivät oikein innostu pariutumaan niiden hieman reppanoiden miesten kanssa, jotka ovat pudonneet ”minä osaan ja olen hyvä” -kärryiltä.  Kuten hän ilmaisi: Ruotsissa on keskitytty vuosia vahvistamaan tyttöjä, mutta siinä sivussa unohtuivat pojat. Tämä ei ole missään määrin hyväksyttävää tai toivottavaa. Kaikki hyötyvät feminismin sanomasta, siitä, että hyvässä yhteiskunnassa on todellinen tasa-arvo ja vapaus. Feminism is unisex (teksti paidassa, jota en ostanut Riikasta ja nyt harmittaa).

Toinen vähän eri henkinen merkki epätasa-arvosta ovat pienet, arkiset asiat. Mies ei noin vain voi vetäistä hametta päälle ja lakata kynsiä. Luin itsekin vähän yllättyneenä nettiartikkelin, jossa purettiin miesten netissä käymää keskustelua siitä, mitä tekisivät, jos stereotypiat eivät heitä rajoittaisi. Ompelisivat. Käyttäisivät kukkaishajuvesia. Käyttäisivät meikkiä silmäpussien peittämiseen. Itkisivät. Eräs toteaa: : “I’d knit so hard, bro.” 

Seuraan sukulaispoikien käsityksiä ruoasta ja jako on aika selkeä: kasvikset eivät ole heitä varten. Näin typerät mielikuvat haittaavat poikin terveyttä dramaattisella tavalla. Se ei haittaa, että he eivät syö kasviksia teini-iässä, mutta jos heillä on yleisesti käsitys, että liha on miehistä ja kasvikset ei, ei siitä seuraa hyvää. (Ääripäitä välttääkseni mainittakoon vielä, että en toivo myöskään, että kukaan syö pelkkää salaattia ja kuvittelee sen olevan terveellistä. Tarvitaan monipuolisuutta – lihalla tai ilman. Mielellään ilman.)

Kitisin muuten niin hienolle ympäristönsuojeluhankkeelle 1MillionWomenille Facebookissa, että minkä ihmeen takia tässä ei huomioida miehiä? Kai heitäkin kiinnostaa maapallon ja jälkikasvun tulevaisuus siinä missä naisiakin. Tällaista keinotekoista jakoa miehiin ja naisiin en vaan voi tajuta. Minusta se ei myöskään ole feminismin hengen mukaista. Omaan näkemykseen voi tietysti vaikuttaa se, että olen luontevasti ollut sekä tyttö- ja poikaporukoissa sekä nyt myöhemmällä iällä nais- ja miesporukoissa ja lähimmät ystävät ovat niin miehiä kuin naisiakin.

Olen sitä mieltä, että jos tahallamme saarramme pojat hyvien juttujen ulkopuolelle – oli se sitten maailman pelastaminen tai itsensä kehittäminen ja itseilmaisu – se tulee kostautumaan ikävällä tavalla. Olen tässä maahanmuuttokriittisten digiritarien esiintuloa seurannut ja miettinyt, että onko tässä siitä kyse, että heillä ei ole muutakaan keinoa tulla huomatuksi? Kokevatko hekin, että heidän sosiaalinen asema on niin heikko, että hakevat vahvistusta – syömishäiriöiden sijaan – ulkopuolisesta vihan kohteesta?

-Leena

Muka-läskimaha ja muita muistoja 15 vuoden takaa

Järjestin yläasteen luokkatovereilleni luokkakokouksen viikko sitten lauantaina. Loin fb-tapahtuman, kyselin aika- ja paikkaehdotuksia, otin nopeat kopit ensimmäisistä ehdotuksista, varasin kabinettitilan ehdotetusta ravintolasta ja kutsuin paikalle myös ne loput, jotka eivät tuhlaa aikaansa facebookissa hillumiseen. Sain saaliiksi 13 luokkakaveria 19 mahdollisesta + luokanvalvojan .

Ja voi jehna miten mahtavan illan! Olemme napanneet peruskoulun päättötodistukset käpäliimme kunnioitettavat 15 vuotta sitten ja silti juttu jatkui niin kuin ei oltaisi hetkeä oltu erossa (hmm, vai voikohan tästä päätellä, että juttujen taso ei ole viidessätoista vuodessa juuri kohentunut…). Olen fiilistellyt onnistunutta luokkakokoustamme koko viikon. Mahtavia ihmisiä, upeita kohtaamisia, kovaäänistä naurua. Ihan niin kuin silloin ennen.

Nää tyypit! <3

Nää tyypit! ❤

Tosiaan. Illan aikana toistui useasti, että et se ole sinäkään mihinkään muuttunut. Kenenkään elämäntarina ei päässyt yllättämään. Kaikki olivat ihan niin kuin silloin ennen.

Ai oikeastiko? Ai minäkinkö?

Teki mieli huutaa, että hei, ihanko tosissanne väitätte, etten ole muuttunut mihinkään. Ettekö te muista sitä epävarmaa, itseään rumana ja lihavana pitävää Katria, joka piiloutui telttapaitojen syvyyksiin, ettei kukaan näkisi minkäkokoinen ja -näköinen olen siellä sisällä? Joka pörrötti tukkansa mahdollisimman pöyhkeäksi, jotteivät kasvot näyttäisi pyöreiltä? Joka vihasi aknen runtelemia poskiaan niin syvästi, että lintsasi liikuntatuntien uimahallikerralta, kun ei halunnut näyttäytyä kenenkään edessä ilman tasoittavaa kosmetiikkaa? Sekö minä olen edelleen?

Tavallaan lohdullista. En ole muiden silmissä ollut se surkimus, joka olin itselleni. Muut näkivät minut kaiken sen ulkonäköepävarmuuden ja -tuskan takaa. Mutta silti surullista. Koska kaiken saatavilla olevan faktatiedon valossa tiedän, etten ole voinut olla niin iso ja ruma kuin kuvittelin.

Olen monesti miettinyt, että haluaisin kohdata yläasteikäisen itseni. Nähdä näillä silmillä ja tällä ymmärryksellä, kuinka ne reidet ei olleet ainakaan yhtään paksummat kuin nykyäänkään. Pistää sen katsomaan kokovartalopeiliin ilman telttasuojaa, ja nähdä, millanen se mukaläskimaha oli, koska sitä en koskaan silloin uskaltanut tehdä. Kertoa sille, että tuut 15 vuoden päästä painamaan monta kiloa enemmän kuin nyt (ja syömään täysrasvaista juustoa) ilman, että se ahdistaa sua yhtään. Ja etenkin näyttää sille, että hei, kato mua, sä oot kolmekymppisenä näin upea, vaikket muutu yhtään! Aika mageeta, eiksje?

– Katri (joka pukeutuu itsensä kokoisiin, istuviin vaatteisiin ja kantaa kehoaan ylpeydellä, joka kävi (taas) ajamassa hiuspinta-alastaan n. kolmasosaan kolmen millin siilin eikä kasvot näytä silti yhtään pyöreiltä ja joka on sittemmin käynyt uimahallin lisäksi täysin vapaaehtoisesti ja monesti jopa ilolla ilman peittävää kosmetiikkaa mm. kaupassa, koulussa, töissä, juhlissa ja yöelämässä.)

P.S. Yksi luokkatovereistani tuli paikalle grammantarkasti mitatut eväät muovirasiassa. Suhtauduin asiaan lähinnä olankohautuksella. En heti ajatellut, että vääräuskoinen pitää käännyttää vaan ennemmin että ”toi nyt ei vaan vielä oo tajunnut, miten sairasta toi on, sääli sille, ehkä sekin vielä joku päivä tajuaa” -meiningillä. Ei tullut enää sitä samaa angstia, joka olisi tullut muutama vuosi sitten (esim. tämän blogin synnyinhetkinä). Haittaakse?

Tehtävä on kesken

”…Mä luulen, että mun ois pitänyt olla viistoista kiloa laihempi..”

Kahvilassa naapuripöydässä parikymppiset tytöt kävivät keskustelua, että miksi poika ei ollutkaan pitänyt heistä. Johtopäätös oli, että olisi pitänyt olla laihempi.

Ehkä Se erilainen fitness – blogi jatkaa kehopositiivisuudesta puhumista, vaikka välillä tuntuu, että eikö sitä oo jo sanonut kaiken aiheesta.

Ehkä meitä vielä tarvitaan.

Kiitos meidän 1004 Facebook-seuraajalle! Rajapyykkejä ylitelty tässä männä päivän. 🙂

DSC_1149

Kaikki kehot ovat kauniita. – Katri ja Leena, Se erilainen fitness -blogi