Hyvinvointihämäys

Olen räyhännyt aiheesta jo useammalle ystävälle ja nyt on aika avautua blogin puolelle. Tiedättekö ilmiön, joka englanniksi kulkee nimellä gaslighting?  Itse käytän puhekielessä siitä termiä sumutus tai hämäys, mutta periaatteessa sillä tarkoitetaan tilannetta, jossa uhri tai kohde saadaan uskomaan, että hänen kokemansa tai näkemänsä todellisuus on jotenkin hänen omassa päässään. Laajemmin ajateltuna se voisi olla myös semmoinen keisarin uudet vaatteet – ilmiö, jossa tosiasiat kyllä ovat nenän alla, mutta suuri joukko mölisee tyytyväisenä, että onpa hienoa. (Tämä nyt on taas meikän omaa tulkintaa, että feel free to disagree.)

Meillä on meneillään paraikaa varsin massiivinen sumutusoperaatio niin sanotulla hyvinvointi-alalla, joka on hyvin irvokas nimitys alasta, jonka pääasiallinen tarkoitus on lähinnä tuottaa tulosta isoille lisäravinto- tai valmennusfirmoille. Ala tunnettiin ennen nimellä laihdutusbisnes. Nythän on niin, että Jutta Gustavbergin vanavedessä lukuisat muutkin ”hyvinvointivalmentajat” ovat lisänneet ohjelmistoonsa henkistä valmennusta, puhuvat mindfulnessistä ja itsensä hyväksymisestä.

Samat ihmiset, jotka toisella kädellä myyvät persetreeniä ja pikalaihdutusta sössöttäävät mediassa henkisestä kasvusta ja itsensä hyväkysymisestä. Yes, Fitfarmin tyypit, looking at you. Samaa kuraa on tarjolla sivustolla kuin aina ennenkin, mutta nyt siellä lukee siitä henkisyydestä joka kurssilla.

Aloin jo miettiä, että muistanko nämä asiat jotenkin väärin – että oliko ne ennen muka niin ikäviä ja raakalaismaisia kurinalaisuuteen pyrkijöitä? Kunnes muistin, että onneksi Katri on dokumentoinut Jutta Gustavsbergin Superdieetti-formaatin sanoman upeaan Puolen vuoden supersankarit – blogipostaukseen. Oli ne.

”Ruokavalion ehdottomuutta korostetaan joka välissä. Lipsumisia ei sallita. Keittiövaa-alla punnitut määrät minuuttiaikataululla. Jäävuoren huippu saavutettiin, kun valmennettava lähti sukukekkereistä (rippijuhlista tms.) välillä kotiin syömään. Koska oli ruoka-aika. Koska tätähän säännöllinen ateriarytmi tarkoittaa. Koska koko puoli vuottahan menee toki yhdestä kakunpalasta pilalle. Koska maailmassa ei ole muita värejä kuin musta ja valkoinen.”

”Tavoite määritetään kilogrammoina. Onnistuminen määritetään kilogrammojen perusteella. Dieetin eteneminen arvioidaan puolivälissä kilogrammojen perusteella. Koska laihtuminen puksuttaa eteenpäin tasaista tahtia, puolessa välissä on siten loogista olla pudotettuna puolet tavoitteesta. Kilogrammoista puhutaan yhden desimaalin tarkkuudella. Onhan se nyt oleellista, onko massa vähentynyt 12,2 vai 12,3 kilogrammaa. Niin. Eihän tämä kansa vielä ihan liikaa tuijottanutkaan sitä vaakaa.”

Mikkilä, Puolen vuoden supersankarit

Sami Sundvik on entisen räksyttämisen sijaan alkanut Suomen David Avocado Wolfiksi jakaen täysin merkityksettömiä PeaceWarrior-meemejä ja koristaen kaikki sarkastiset kommenttinsa sydämillä.  Tosin vähän huono vertaus, kun Sami ei kuulemma syö hedelmiä ja sellaiseksi kai se avokado kuitenkin lasketaan? 😉

Miten tämä liittyy mihinkään? Syvällistä sanomaa voi kukin nyt syvällä sisimmässään hakea.

Lempipäiväni, eli Älä laihduta – päivän, yhteydessä törmäsin myös bikinifitness-harrastajan Linda Paldaniuksen postaukseen aiheesta. ”Päivän tarkoituksena on, että edes yhtenä päivänä vuodessa jokainen voi ja saa hyväksyä kehonsa sellaisena kuin se on.” Hän myös mainitsee (trendin mukaisesti)… ”Hyvinvointi lähtee sisältäpäin.”

Kaksi asiaa, ensimmäinen…

Linda, Älä laihduta – päivässä EI ole kyse, että hyväksyy itsensä EDES yhtenä päivänä vuodessa. Siinä ei myöskään ole kyse siitä, että voi muokata itsestään sellaisen kuin itse  haluaa. Älä laihduta – päivä on anarkian ja feminismin päivä. Se on sitä, että hyväksyy itsensä joka päivä enemmän kuin eilen (kiitos tästä ajatuksta, Nora Yrjölä!). Että ei yritetä sopia mihinkään ulkopuolelta annettuun malliin. Esimerkiksi sellaiseen malliin, johon bikinifitness perustuu. Seksistiseen, miehen katseeseen, perustuvaan malliin.

Olen pahoillani, mutta ei ole ok,  että otat tästä propsit kotiin, koska nyt on niin trendikästä hyväksyä itsensä ja puhua siitä, että hyvinvointi lähtee sisältä päin. Katsoin tätä postausta varten juuri Yleltä Muodonmuutoksia-dokumentin, joka kuvaa muun muassa Lindan bikinifitness-harrastusta.

Jos itse luo epätervettä ulkonäkökulttuuria, ei ole oikein, että sen jälkeen puhuu siitä, että hyväksykää te muut itsenne, minä tässä jatkan tämän toisen sanoman levittämistä, että on ”ihan normaalia” oksentaa kuntosalin roskikseen rankan treenin päälle ja punnita ruokaa. (Dokkarista teenkin vielä ihan oman postauksen.)

AdBlock oli hetken pois päältä ja tämä ilmestyi hienosti Lindan blogin yhteyteen. Ehkä lievästi irvokasta, että kaksi kirjoista käsittelee syömishäiriöitä, kolmas ahdistusta ja neljäs tietoista syömistä. Minulle tuttuja kirjoja, ehkä Lindankin kannattaisi niihin tutustua?

Toinen asia…

Hyvät ”hyvinvointivalmentajat”, luulitteko tosiaan, että kukaan ei huomaa, kun tuuli kääntyy ja sanoma vaihtuu? Guess what? I’ve been watching. Ja mä en jaksa olla hiljaa.

Enkä mä jaksa olla tämän korrektimpi:

This is utter bullshit.

On ok kasvaa ihmisenä ja oppia virheistä. Ei ole ok vaivihkaa vaihtaa sanomaa ja sitten omia hyvinvointi-viestit omaksi, mutta tehdä sitä ihan samaa kurjuuteen, kontrolliin ja tyytymättömyyteen perustuvaa dieettaamista ja kurittamista. Tämä on nyt sitä hyvinvointihämäystä.

Tiedän, että kassakone siellä taas kilisee, mutta sitä vaan haluaisin kysyä, että miltä tuntuu repiä oma menestys toisten pahoinvoinnista ja epävarmuudesta? Miltä tuntuu tietää, että kaikki tämä vaikuttaa todella negatiivisesti nuoriin ja pahimmillaan lapsiin?

Kanssakuluttajat, kansalaiset, katsokaapas te tämä hieno tiivistys siitä, millainen laihdutus- aka tänä päivänä hyvinvointi-ala teitä kusettaa. Vastustakaa sen houkutuksia ja viestiä. (MIELEN-)TERVEYDEN  – ei hyvinvoinnin –  nimissä.

Fiksut sivustot painonpudotukseen tai elämäntapojen uudistukseen

Sen sijaan, että jaan ihan jokaista artikkelia mielestäni parhaimmilta nettisaiteilta eteenpäin SEFBin Facebook-seinällä, ajattelin, että ehkä fiksuinta laittaa sivustot yhteen postaukseen. Ideana on, että pääset suoraan käsiksi erinomaisiin juttuihin eikä tarvitse seuloa ja etsiskellä puolta päivää. This is pretty much all you need. SEFBin lisäksi. 😉

Vaakakapina

Ylen proggis, joka lähti liikkeelle Maria Hintikka Show’n kylkeen syntyneestä Jenny ja Läskimyytinmurtajat. LMM toimii edelleen FB:ssä suljettuna keskustelupalstana. Asiantuntijanäkemystä ja Jennyn hienoja ajatuksia taas on artikkeleiden muodossa Vaakakapinan puolella.

Neuvokas perhe

Sydänliiton hankkena syntynyt palvelu, joka valittiin juurikin hallituksen kärkihankkeeksi. Mainostin edellisessä postauksessa, mainostan uudestaan, koska olen Neuvokkaan perheen suuri fani. Lapsiperhefokus, mutta suosittelen kaikkia lapsekkaita vilkaisemaan teemat ja sen hengen, millä näistä terveys-asioista puhutaan. Viestinnällisesti erittäin onnistunut kokonaisuus. 

Pöperöproffa

Virallisesti kai blogi, mutta silläpä ei ole mitään väliä, sillä asiantuntevaa asiaa laidasta laitaan. Ravitsemusasiantuntija Patrik Borgin juttuja vuodesta 2011 alkaen. Harva asiantuntija kirjoittaa painonpudottamisesta ja laihduttamisesta näin moniulotteisesti.

Saako sokeriövereitä vetää?

Sokeri on ollut ainakin parin vuoden ajan superpahis ja sokerihysteria on mennyt naurettavuuksiin asti. Ketsuppeja syynätään ja kauhistellaan, lapsille vaaditaan täysin mauttomia kiisseliannoksia (kiiselifanin mielestä tämä on pyhäinhäväistykseen verrattava teko).

New Yorkiin on avattu huikea liike. Se myy erilaisia keksitaikinoita ja niistä tehtyjä herkkuja, kuten pirtelöä, jäätelökioskin tapaan. Jauhot ja kanamunat tosin on kuumakäsitelty, että kukaan syöjistä ei saa pakkia sekaisin salmonellan tai muiden bakteerien takia. Tötteröön pyöräytetään taikinapallo aivan kuin jäätelökiskallakin. Värikästä, hauskaa ja ihan varmasti hillittömästi sokeria sisältävää!

Eräästä keskusteluketjusta huomasin kauhistelua, että jessus, ihan törkeästi sokeria ja nyt kaikki sairastuvat ja sitten lääketeollisuus rikastuu. Tässä on suuri ajatusvirhe.

Ensinnäkin, kukaan ei pakota syömään megasuuria sokeriannoksia. Tosin itse pidän sokerin paniikinomaista karttelua yhtä epäterveellisenä syömiskäyttäytymisenä kuin sokeriövereitäkin.

Toisekseen, New Yorkissa on arviolta 19,9 miljoonaa ihmistä ja siellä vierailee vuosittain 50 miljoonaa ihmistä. Kun jakaa 50 miljoonaa 365:llä, on turisteja ainakin 136 986 per päivä. Näin ollen asiakaskunta jäätelöbaarilla on reilut 20 miljoonaa. Porukkaa on niin paljon, että övereimmätkin liikeideat eivät yksistään sairastuta ketään.

Helsingissä visiteeraaville vinkkaan myös makoisan kohteen, eli Roobertin Herkun, joka on vanhanajan karkkikauppa. Sillä on liikeeet Viiskulmassa ja  Eerikinkadulla.

Sokeriövereitä saa vetää. Hyvällä omatunnolla silloin tällöin. Suosittelen näihin tilanteisiin kuitenkin kokonaisvaltaista elämystä, kuten kivassa karkkikaupassa tai vaikka sitten keksitaikinabaarissa visiittiä, kuin päätöntä karkin nassuttelua tai jäätelön lappamista ilman, että muut aistit edes ehtivät mukaan. Tuoksut, värit, hajut ja tunnelma on erikoisputiikeissa aivan omanlaisensa.

Voi, kunpa ihmiset tajuaisivat elämän tarkoituksen. Uskoisin, että se helpottaisi suunnattomasti nykyihmisten määrittelemättömään ahdistukseen, uupumukseen ja eksyneenä vaeltamiseen. Tykkään sanonnasta ”Love and kindness, there is nothing else.” Täysin samaa mieltä en kuitenkaan ole, sillä listasta puuttuu yksi olennainen tekijä hyvää elämään.

Nautinto.

Uhriutumisesta

Kertoo jotain viime syksyn sekopäisyydestä, että jo syksyllä kirjoittamani juttu on totaalisesti jäänyt unholaan ja julkaisematta. 😀 Otamme vahingon takaisin.
***

 

Nyt silläkin riskillä, että joku pahoittaa mielensä… Muutamia ajatuksia ilmiöstä, jonka olen nimennyt uhriutumiseksi.

Kiinnitin viime syksynä huomiota pariin tavallaan ihan toisistaan irralliseen tilanteeseen. Niitä tässä miettiessäni olen alkanut huomata, että näitä asioita yhdistää asenne. Uhriutumisen asenne. Lisänä tunneliemessä voi olla kateus, katkeruus, voimattomuus, ahdistus tai epätoivo.

Ensimmäinen tapaus oli terveeseen laihduttamiseen tähtäävässä ryhmässä. Tapaus: nainen postaa kivan kuvan treeniasussa ja kertoo, mihin aktiviteettiin on matkalla hikoilemaan. Kommenttiketjuun alkaa ilmestyä nillittäviä kommentteja: ”mitä tuo NORMAALIPAINOINEN täällä postaa kuvia?” ja ”kyllä vituttaa, kun hoikat nipottaa muutamasta jenkkakahvastaan”.

Nyt muutama kysymys nillittäjälle: Millä asenteella oikein olet omaa painoasi pudottamassa ja kehoasi muokkaamassa? Millä eväillä ja voimavaroilla meinasit tehdä sen?  Miten toisten iloisuus ja onnistuminen on sinulta pois?

Voisikohan mahdollisesti olla kyse siitä, että uhriutat itsesi johonkin ”minulla on niin vaikeaa, teillä kaikilla muillakin pitää olla” -karsinaan? Ei, ei ole kiva, jos KUKAAN, minkäänkoinen nainen ruikuttaa kehostaan.

Paljastui muuten, että kuvan laittaja oli pudottanut reilusti painoa ja oli vaan iloisena menossa urheilemaan ja jakoi hauskan treenivinkin muillekin. Raukka varmaan lähinnä nieleskeli kyyneleitä hyvin ikävien kommenttien jälkeen. Varmaan muillekin tuli yhtä paha mieli kuin minulle uhriutujasta.

Mallia hyvään kehopositiivisuus-nettifoorumiin olen saanut englanninkielisestä Eat the Food -ryhmästä, jossa on jäätävän tarkat säännöt, mutta niiden ansiosta ryhmässä on vain ja ainostaa uskomaton tsemppihenki — silloinkin, kun joku purkaa sydäntään, kun on vaikeaa. Ryhmän ehdoton sääntö on, että toisiin ihmisiin ei saa verrata. Mutta uhriutujille tämä on vissiin täysin mahdoton ajatus.

Yritän ymmärtää uhriutujia, believe me, joka päivä yritän. Joskus vaan tuntuu, että sen jatkuvan ymmärtämisen sijaan ehkä he hyötyisivät enemmän siitä, että joku laittaa sille uhriutumiselle stopin. Tämä kaikella rakkaudella. Negatiivisten ajatusten vahvistaminen märehtimällä tunnetusti vain pahentaa tilannetta ja ratkaisuja ongelmiin on entistä vaikeampi nähdä.

Toinen laajempi uhriutumis-keissi  tuli suositussa tv-ohjelmassa. Arman Pohjontähden alla -sarjassa oli ravinto-jakso, jotenkin hyvin irrallaan sarjan muusta linjasta. Muina aiheina ovat olleet muun muassa päihteet, kodittomuus, vankilaelämä ja vanhushuolto.

”Jeesus, mitä paskaa meille syötettään!”
”SALALIITTO!” ”
”Maito ja viljat on myrkkyä — meitä on huijattu!”
”Lapset koukutetaan sokeriin.”

Toinen vastaava esimerkki vastaavasta kohkaamisesta on erään nimeltämainitsemattoman valmentajan ihmiskoe.

Kenelle tuli yllätyksenä, että tuotteita markkinoidaan? Nyt oikeesti, onko tää maa täynnä aivottomia lampaita? Ainakin ne lampaat aktivoituivat Armanin FB-sivujen kommenttiosiossa kiitellen, että wau, eipä oo tullut mieleen ja on tää ihan hirveetä. Oikein tyylipuhdasta uhriutumista. En, minä kuluttajana ole voinut tehdä yhtään mitään tälle.  Minua on vaan ohjailtu ylhäältä päin. ”Someone made me do it.” Tämä käsittämätön vastuun pakoilu ja uhriutuminen on todella ikävää ja kielii enemmän siitä, että nyt ei ehkä olla oman elämän herroja muutenkaan.

Suomi on maa, jossa on korkea koulutus ja varsin varakasta väkeä. Täällä ruokakaupassa voi olla ostamatta (ainakaan joka päivä) karkkia ja pizzaa ja syödä kasviksia ja nassuttaa kalaa iltaruoaksi.

Paitsi arvatkaas mitä? Top 3 ongelmissa omilla asiakkailla on tätä nykyä se, että kun he välttelevät täysjyväviljaa ja ihan mitä vaan terveellistä hiilihydraatin lähdettä, niin heidän tekee ihan helvetisti mieli sokeria. Sitten he selittävät, että nyt heillä on makeanhimo — mikä kivennäisaineen puutos voi olla kyseessä? (vastaus: ei mistään, syö leipää — kyllä, todella monelle tuntuu se leipä sopivan, what do you know?) Lisäoireena vetämättömyys, arjen raskaus ja huono uni. Jos kyseessä on liikunnallinen ihminen, saadaan bonuksena tästä vielä palautumisongelmat, hysteeriset ruoka-ajatukset, koska elimistö huutaa energiaa ja jossain vaiheessa sitten ylikunnon kanssa kilpirauhasongelmat. Bueno! Kyllä kannatti.

Ravitsemusterapeuteilla on semmonen ainutlaatuinen tilanne, että me itse asiassa kuullaan hyvin erilaisten ihmisten ja perheiden ruokailutarinat. Siis kymmenien ja satojen perhekuntien yksityiskohtaiset raportit vuosittain. Seuraavan kerran, kun tekee mieli tehdä ravitsemuksesta ohjelmaa, ilmoittaudun vapaaehtoiseksi selvittämään, mistä se kana pissii. Tutkijoilta kannattaa jatkossakin kysyä, mutta väitänpä, että ravitsemusterapeuteilla olisi tähän täydentävä ja melkoisen herkullinen näkökulma myös.

Tehtävä on kesken

”…Mä luulen, että mun ois pitänyt olla viistoista kiloa laihempi..”

Kahvilassa naapuripöydässä parikymppiset tytöt kävivät keskustelua, että miksi poika ei ollutkaan pitänyt heistä. Johtopäätös oli, että olisi pitänyt olla laihempi.

Ehkä Se erilainen fitness – blogi jatkaa kehopositiivisuudesta puhumista, vaikka välillä tuntuu, että eikö sitä oo jo sanonut kaiken aiheesta.

Ehkä meitä vielä tarvitaan.

Kiitos meidän 1004 Facebook-seuraajalle! Rajapyykkejä ylitelty tässä männä päivän. 🙂

Kaikki kehot ovat kauniita. – Katri ja Leena, Se erilainen fitness -blogi

Kallista kuraa ja karkkia

Tunnustuksen paikka. En ole ikinä saanut yhtäkään annosta VLCD-, eli ENED-pussia alas. Oksennusrefleksi on väistämätön.

Ken ei tiedä, mistä nyt puhutaan, niin avataan vähän. VLCD on lyhenne sanoista very low calorie diet ja ENED taas erittäin niukkaenergiainen dietti.  Uskomatonta, mutta totta, nämä huijaustuotteet saavat olla markkinoilla . Eikä siinä vielä kaikki. Nämä ovat osa Käypä hoito suositusta lihavuuden hoidossa. Joo, jos halutaan saada paino keinotekoisesti vauhdilla alas, niin siihen nää tosiaan toimii. Sen sijaan lihavuuden hoitona? Ei, ei todellakaan.

Olen ollut huono ihminen. Olen joskus selittänyt potilaille, miten näitä käytetään ja ohjannut laihduttamaan näillä. Se on ehkä hirvein ammattimoka, jonka olen koskaan tehnyt. Muuten olen pyrkinyt hyvin vahvasti ”do no harm” -toimintaan. Anteeksi kaikille, joille olen näistä puhunut ja kannustanut käyttämään.

Puolustuksekseni sanottakoon, että en tiennyt silloin paremmin, enkä vastavalmistuneena varmasti tajunnut riittävästi lihavuudesta ja sen hoidosta, jotta oisin voinut olla kriittisempi. Kyseenalaistamista kun oppii vasta vuosien mittaan. Mutta aina voi oppia ja tarvittaessa pyytää julkisestikin anteeksi.

Toinen puolustuksen pointti on, että ihmiset olisivat kyllä löytäneet nämä tuotteet, nutrilettit ja pelit, ihan itsenäisestikin ilman apuani. Niitä nimittäin kaupitellaan aikas aggressiivisesti.

Se pitää laskea ENED-tuotteitten kuitenkin kunniaksi, että en oo kuullut, että niillä ois kukaan maksaa saanut hajalle.  Mutta sappikohtauksen voi äkillinen laihtuminen aiheuttaa. Onneks ne sappikivet ei satu yhtään tai mitään *sarkasmivaroitus* Tässä jutussa piti käsitellä myös ENE-tuotteita, mutta luulen, että jätän niiden ruotimisen toiseen kertaan. Päivän aihe liittyy sen sijaan ruoankorvikkeisiin.

Kun syöminen väsyttää

Sain juttuvinkin Facebookista, että suoramarkkinointi-kavanien uusinta uutta (?) on Juice PLUS+ -tuotteet. En ollut ikinä kuullut näistä, mutta hyvä, että kuulin, koska voidaan ottaa semmonen tuoteselosteiden luetun ymmärtämisharjoitus tähän. Ensin kuitenkin muutama sana tieteellisestä sumutuksesta.

”Tätä on oikein tutkittukin!”

Eipä oikeastaan ole. Juice PLUS+:lla on kökköä suomea sisältävä nettisaitti, jossa esitellään erilaisia terveysvaikutuksia ja hyötyjä. Ei tosin tuotteesta, vaan kasviksista, hedelmistä ja marjoista sekä näiden sisältämistä ravintoaineista. Horistaan antioksidanteista ja niiden vaikutuksista, vitamiineista, mitä näitä nyt hevi-osastolta ja marjametsistä löytyvistä herkuista löytyy.

Sivustolla viitataan lasten terveyttä määrittäneeseen ”seurantatutkimukseen”, jonka firma on itse tehnyt, kukaan ei ole kontrolloinut mitään ja jonka tulokset esitetään pylväsdiagrammina tai mitä lie palkkeja nämä nyt ovatkaan. ”Tulokset” perustuvat kyselylomakkeeseen, jonka vanhemmat ovat saaneet täyttää. Edellisestä linkistä, joka vie MLM Watchin sivuille (MLM = multilevel marketing), löytyy myös kysymykset, joita perheille on esitetty.

Mikä tässä ihan eniten mättää (niiden biljoonien tutkimusvirhelähteiden lisäksi)?

Noh, siis. Tutkimukseen osallistuu lapset, jotka nauttivat tutkimusjakson aikana ilmaisia tuotteita. Purukapseleita, joissa on marjoja ja hedelmiä, nam. Pillereitä, joissa on tosi kallista mehumäskiä tai vastaavaa. Mitä tekevät vanhemmat? No, he osallistuvat tavallaan myös, sillä saadakseen ilmaiset tuotteet lapselleen, he ostavat omat tuotteensa.

Lisää Juice + -tutkimusten ruotimista löydät tästä blogista. (Pisteet pt:lle, joka rehellisesti kertoo omat sponssinsa ja vielä päälle pyytää kysenalaistamaan hänenkin markkinointinsa. Mikä sekin voi olla markkinointikikka… hmmm….)

”Melkein kuin naapurin maanviljelijältä tilaisi!”

”Miten Juice PLUS+ tuotetaan?” -osiossa esitellään karpalon tuottaja ja söpösti piirretty tuotantoketju. Jutussa vilahtelee termit ”suoraan pellolta”, ”auringon kypsyttämät” ja ”huippulaatua”. Tuotteella on myös SGS Institut Freseniuksen sertifikaatti. Mikä se on? No, en todellakaan tiedä.

Halpaa kuin haiseva silakka

Sillä tämä juttu todella haiskahtaa… huijaukselle. Mennään vihdoin siihen tuoteselosteiden lukuharjoitukseen, jonka alussa lupasin. Tekniikan ihmelapsi ei nyt osaa säätää niin, että kuva näkyisi suurempana (joo, yritin kyllä vaikka mitä), mutta kuva suurenee klikkaamalla.

 Tuote 1. Juice PLUS+ -marjasekoitus. Helpotin oppituntia ja alleviivasin ongelmakohdat. Mennään järjestyksessä.

• ”Tuote sisältää vaihtelevissa määrin” ainesosia. Siis aha, tässä ostetaan tuote, jossa voi olla jonkun verran mustikkaa tai sitten homeopaattinen hönkäys? Kiva, no, onneks tän tuotteen kuukausihinta on vaan 32 euroa, että silleen ei oo niin tarkkaa, mitä tässä on.
• Tuotteessa on niin vähän marjaa, että siihen pitää lisätä C-vitamiinia, jota lisäyksen jälkeenkin on äärettömän vähän. Suositellusta päiväannoksesta, 2 kapselia, saa hukeat 36 % päivän saantisuosituksesta.
• Tuotetta ei suositella raskaana oleville. Mistä lähtien marjojen syönti on ollut vaarallista raskaana oleville?

Tuote 2. Kasvissekoitus-kapselit.

• Sama juttu kuin edellisessä, että itse asiassa nuo vitamiinit on dumpattu lisänä kasvisjauhesössöön. Siltikään vitamiinimäärät eivät päätä huimaa, kun annostelu on kaksi kapselia per päivä.
• Tällä kertaa varoitetaan, että lääkäriltä pitää saada lupa, jos meinaa lapsille ja raskaana oleville antaa. Muistutuksena, että ihan peruskasviksia saa syödä maisteluannoksia 4-6 kk iästä lähtien. Raskaana olevien pitää nauttia kasviksia raskausaikana.
• Yhdessä hedelmäpuristeen kanssa 55 egeä kuussa.

Tuote 3. Marjapurutabletit 

• Nyt on energisyyttä pienessä paketissa! Tuoteluettelon ensimmäiset raaka-aineet ovat nimittiän tapiokasiirappi ja ruokosokerimehu.
• Hedelmäjauheseoksen osuus on 7,6 %. Blow your mind.
• Taas on lisätty vitskui, mutta himmaillen. Neljästä purutabletista saa jopa 35 % päivän C-vitamiinista. E- ja foolihappopitoisuudet sentään on suuremmat. Mutta ei nämäkään lukemat itse marjoista tule, vaan lisästä.
• 38 euroa kuussa. Aika kalliita viinikumikarkkeja mun mielestä.

Tuote 4. Kasvissekoitus-purutabletit. Nam. 😛 Nyt alan jo toistaa itseäni, mutta siis…

• Vitamiinit lisätty. Saanti neljästä tyynystä 80 % päivän saantisuosituksesta muiden paitsi C-vitamiinin osalta, joka on taas 38 %.
• Sokerien lisäksi tuote sisältää huimat 8,3 % vihanneksia. Eikö tässä kandeis olla huomautus ”saattaa sisältää jäämiä kasviksista”?
• Hedelmä- ja kasvispurutyynyt yhteensä 38 euroa kuussa. Sillä saa tällä hetkellä verrattaen kallista kotimaista paprikaa noin 7,5 kiloa. Ihan vaan vertailun vuoksi.

Pikainen laskutoimitus loppuun… Jos ostaisin kaikki nämä tuotteet ja söisin suosituksen mukaan, tämä lysti (sisältää myös ne hedelmäpillerit ja -purutabletit) kustantaisi 163 euroa. Sillä saisi aika hemmetin paljon kasviksia ja hedelmiä lähikaupasta. Lisää tuotteita, kuten ateriankorvikkeita löytyy näiden nettikaupasta läjäpäin.

Pikainen yhteenveto, miksi nämä ovat hölmöjä tuotteita:

• Hiton kalliita vitamiineja.
• Huijausta markkinoida erityisesti kasvis-, hedelmä- ja marjakärjellä—ei näissä oo niitä nimeksikään.
• Hevi-osaston ja marjapuskien hyveitä ei voi purkittaa pillereiksi. Yritetty on, mutta koska ruoka ja ravintoaineet on niin maagisia, niitä ei voi noin vain jalostaa purkitettavaksi tuotteeksi. (Huomaatteko, alan oppia markkinointikieltä?)
• Höpöhöpön verhomaista tiedeviittaan. Aku Ankkakin on uskottavampi referenssi kuin nämä näiden kyselylomakkeet. Toimiskohan omassa gradussa tämä viittaustapa?
• Raivostuttavaa lasten terveyteen vetoamista täysin katteettomin perustein.
• EI jatkoon. Todellakaan.

Kovastihan nämä kaupittelevat hullua energiaa, elinvoimaisuutta ja tajunnan selkeyttä. Olen joskus naureskellut (blogin FB:ssä ainakin), että mitähän mulle tapahtuisi, jos olisin vieläkin energisempi ja touhukkaampi. Lentäisin ehkä kuuhun maagisilla voimillani?  Come to think of it…  😛 Tajunnan selkeyttä oisin tänäänkin kyllä monesti tarvinnut, mutta se johtui siitä, että saastutin aivojani tällä hutulla.

Oikotie onneen—paitsi että…

Pointti nyt kuitenkin on, että kaikki nämä pillerit, pulverit, sheikit, patukat ja pilipali-ruoankaltaiset valmisteet ovat pääosin kukkua. Ne eivät laihduta tai tee terveemmäksi.

Ateriankorvikkeet,  pikalaihdutukset ja ravintolisät myyvät meille lupauksia, joita ne eivät mitenkään voi lunastaa. Terveys ja hyvinvointi ei tule rapisevassa kääreessä eikä sheikkerissä huljuteltavana liuoksena. Ei myöskään pureskeltavina kasvis- tai marjageelityynyinä.

Terveys ja hyvinvointi tulee siitä, että opettelee, mitä kannattaa kaupasta ostaa, miten kokataan ja miten tehdään hyvistä liikunta- ja unitottumuksista tapa. Ennen kaikkea mietitään, mitä sitä elämällään haluaa tehdä ja millainen ihminen siinä omassa elämässä seikkailee.

Hektisessä ajassa ei tarvita lisäenergiaa, vaan pysähtymistä ja priorisoimista, oman elämänpolkujen siivoamista ja terveitä ihmissuhteita.

Mainoslauseiden kavalkaadi

Loppuun tunnelman keventäjä (tai verenpaineen nostattaja, miten vaan), eli mainoslauseiden parhaimmistoa. Reiluuden nimissä linkkien kera! Älkää silti ostako.

”Valitsemalla proteiiniyhdistelmän, annat kropallesi laajan spektrin tärkeitä ravintoaineita.”

Laajan spektrin saadaan ihan pureskeltavana ruokana myös, ei tartte olla teollinen jauheseos. (Tää ei oikeastaan edes liity tähän juttuun, mutta oli pakko sisällyttää tuon dorkan lauseen takia.)

”Complete—täydellinen elämäntapa” (ateriankorvikeet)

Ahaahaa! Joo, masokistille.

”Käyttöohjeet: Lämmitä kattilassa 300 ml rasvatonta maitoa (0,1 % rasva). Lisää yhden pussin sisältö (29,5 g jauhetta) ja sekoita vispilällä. Odota noin 1 minuutin verran ennen syömistä. Keiton valmistamisessa on noudatettava näitä ohjeita. ”

Korostus oma. Vaihtoehtoinen tapa ehkä sniffata tai suoneen tiputus? Hauskinta muuten on, että tätä kasviskeittoa toisaalta mainostetaan mm. näin:

+ keitto hyvinvointisi parantamiseksi (Tää on mun all time favourite nyt! Keitto, joka parantaa hyvinvointia – woop, woop!)
+ täydellinen ateriankorvike (Subjektiivinen määritelmä uskon.)
+ sopii vegaaneille (Siis sekoitetaan rasvattomaan maitoon…? Eikö maito tule lehmästä…?)
+ valmistettuna kasvimaitoon (Mutta se maito…? Ohjeesta ei saanut poiketa!)

P.S. Jos haluat syödä edullisesti ja maukkaasti heviä, niin muista Satokausikalenteri.

***

Tässäpä englanniksi hyvät artikkelit aiheesta:

http://www.devingrayfitness.com/debunked-juice-plus-a-research-review/

http://www.mlmwatch.org/04C/NSA/juiceplus.html

http://www.mlmwatch.org/04C/NSA/crf.html

 

Makuelämyksien karsiminen tuntuu ankealta

Olen aloittamassa mökillä parin viikon kirjoituslomaa, joten olen jo mökkeytynyt ja tuntuu kuin viime viikon debatista olisi aikaa jo vaikka kuinka. Ajattelin, että poimin keskustelusta muutaman pointin. Ihan jokaiseen kommenttiin en ehtinyt enkä pystynyt vastailemaan mökiltä. Risusavotta, vesurin käytön opettelu ja aika perheen parissa meni edelle.

Kirjoitimme Katrin kanssa myös vastineen Hanna Partasen Helsingin Sanomien juttuun.  Varsinaista keskustelua käytiin ennen kaikkea SEFBin Facebook-sivulla.

Halusin, ja haluan, vain painottaa, että en yhtään allekirjoita sitä, että apua painonhallintaan saisi siitä, että yrittää tekemällä tehdä ja syömällä syödä ei-niin hyvää ruokaa. Katri on samoissa mietteissä, vaikkei some-keskusteluun ehdikään osallistua.

Miten voi aina syödä hyvää ruokaa?

Valitsemalla hyviä raaka-aineita satokauden mukaan. Omassa keittiössäni ja vastaanotoilla painotan satokausien mukaan syömistä. Olen tehnyt niin aikoja ennen kuin edes hokasin Satokausikalenterin olemassaoloa (mikä ei poista sitä tosiasiaaa, että se on nerokas keksintö).

Sillä uskon vahvasti, että ihminen tulee aina valitsemaan maku edellä ja satokauden mukaan valitut ruoat nyt vaan maistuvat herkullisimmilta.

Lisäksi erittäin keskeinen juttu omassa ajattelussa on, että ruoanlaittoa kannattaa muuttaa siten, että ruoanlaitto (ja kauppareissu, ja kauppalistan suunnitellu) alkaa aina kasviksista. Suoraan sanottuna, ns. vastarintaa tulee kyllä verrattaen harvoin ja usein seurantakertaan mennessä on uudet ajatuksetkin kypsynyt niin, että voidaan alkaa pohtia reseptejä tai muuten miettiä, mitä kannattaisi laittaa ruoaksi.

Jos taas ongelma on se, että on tottunut (ja sittemmin turtunut) hyvin suppeaan makumaailmaan, aletaan juttelemaan uusien makujen opettelusta ja miten sen tekisi helpoiten. Harvoissa asioissa olen jämäkkä, mutta tämän seikan ilmaisen kyllä suoraan, että ilman kasviksia, hedelmiä ja marjoja on mahdotonta syödä terveellisesti. Suurin osa TIETÄÄ tämän, joten sitten pitää alkaa pehmittämään vaan maaperää kokeiluja varten.

Moni muuten on turtunut semmoiseen mietoon, kapeaan makumaailman eineksiä syömällä, mikä on minusta surullista ja harmillista. Etenkin lapset, jotka ovat tottuneet todella pliisuun makumaailmaan, voivat hyvinkin säikähtää kouluruokaa tai kasvisten karvaita makuja. Lasten ruokailussa keskiössä on monesti myös vuorovaikutussuhteet ja perhe-tilanteet. Monen aikuisen ruokahaasteet taas kumpuavat näistä samoista syistä tai tilanteista.

Pitääkö ei-hyvä ruoka jättää syömättä?

Ei tietenkään. Jos joskus saa eteensä vähemmän hyvää sapuskaa tai vaikka mautonta kasvisruokaa tai liian suolaista muonaa, niin siinä voi puntaroida, että nakkaanko tämän keittiöön takaisin vai lapioinko menemään. Joskus palautan keittiöön, joskus syön. Kyläpaikassa tietysti syödään kohteliaasti annos loppuun.

Omista kokkauksistani arviolta joka kymmenes tai kaksi kymmenestä on sinnepäin. Syynä on useimmiten vähemmän hyvä raaka-aine (karvas nauris, mauton tomaatti tms.) tai kiireessä huonosti valittu kombinaatio.

Tavoitteena on kuitenkin syödä rakkaudella  ja tehdä ruokaa raaka-aineita kunnioittaen.

Kriitiikin pointtina ei missään vaiheessa ollut, että ala kermapyllyilemään ruoan kanssa, vaan se, että minusta on hullua ohjeistaa ihmisiä syömään ei-niin hyvää ruokaa, jotta ei syö ”liikaa”.

Se tuntuu keinotekoiselta ja pakoteltulta. Ja erittäin ahdistavalta. Ikään kuin rankaisisi itseään siitä arjesta ja elämästä, jota elää.

Esimerkki, kun ruoanlaitto ei mennyt nappiin. Tavoittelin herkullista beer can cabbagea grillissä. Sain kitkerää varhaiskaalia apealla kaljan aromilla.

Mikä on realistista?

Kyllä, on alueellisia eroja siinä mitä lähikaupasta löytyy. Kyllä, kokkaustaidoissa on eroja.

Mutta Suomi on vauras hyvinvointivaltio, jonka lähikauppohinkin saadaan kyllä hyvää ja terveellistä ruokaa. Koskaan ei ole liian myöhäistä oppia kokkaamaan. Vaikkapa sitä pastaa. Minä en oikein edes tajua, miksi ihmeessä sitä pitäisi rajoittaa vain satunnaisesti syötäväksi? Helppoa, nopeaa ja hyvää.

Kävin juuri Leppävirralla kaupassa mökkireissua varten. Ostin kilotolkulla kasviksia, hedelmiä, papuja, linssejä ja tofua, näkkäriä, maapähkinävoita, mitä nyt voi parin viikon ajalle tarvita. Lisää fillaroin hakemaan kyläkauppaan tarvittaessa. (Sijaitsee vain tunnin pyöräreissun päässä! Tajuan, että maalla ihmisillä on autot.) Perässäni tuli nuori kundi, joka osti metripizzan. Jutusteli siinä savolaisen letkeällä otteella kassarouvan kanssa, että kun ei jaksa tehä ruokaa ja tämähän on halvempaakin kuin grillillä.

Tästä voisi masentua. Että yhyy, työmaa ei lopu ikinä. Mutta tosiasia on, että siitä samasta kaupasta saa näitä kaikkia ruokia. En oikein usko, että tällaisten nuorten miesten ylipaino asettuisi sillä, että kehottaisin heitä syömään vähemmän hyvää, vaan sillä, että hän saisi kokemuksia siitä, miten hyvää se kasvisvoittoinen perusruoka voi olla. Joo, olen ikuinen optimisti ja naiivi, mutta hey, that’s just me.

Näihin Suomen parhaimpia mansikoita tuottavassa kunnassa onneksi satsataan! Muistakaa kysyä ”onko leppävirtalaisia mansikoita?” 😉 Eilen hain lisää lähitilalta.

In mindful eating I trust

En todellakaan ikuna rajoita ruokailuani laskeskelemalla, että onko nyt jo pizzapäivä tai kannattaako tänään ottaa kakkua. Olen näemmä sisäistänyt tietoisen syömisen käsitteen niin hyvin, että meinaan välillä unohtaa, että aika iso osa muuta maailmaa kontrollointia vielä harrastaa. Siinä mielessä tämä keskustelu on ollut silmiäavaavaa ja sehän on siten hyvä vaan.

Katrin kanssa ihmeteltiin  tuossa puhelimessa myös sitä, että kumpikaan ei tietoisen syömisen taidon opittuani edes osaa syödä ähkyyn. Lopetan syömisen ilman mitään tunnelatausta, että voi ei, en voi syödä tätä enää. Jos olen ravintolassa, pyydän lopun ruoasta mukaan, jos kotona, nakkaan loput ruoat jääkaappiin myöhäisempää ajankohtaa odottamaan. (Tämä ei tarkoita, etten tajuaisi, mistä ahmintahäiriöissä on kyse.)

SIksi se, että painottaa hyvään ruokaan ei tarkoita, etteikö voisi joskus syödä vain tankkausmielessä. Tietoiseen syömiseen kuuluu myös se, että ruoasta kyllä nautitaan, mutta se ei ohjaa elämää ja tekemistä. Tietty neutraalius on tärkeä osa ajatteluani. Sillä haluan tehdä elämässä paljon muutakin kuin elää makuelämyksestä toiseen.

Tämän keskustelun jälkeen alan myös entistä selvemmin painottaa, että oma ravitsemusterapia-työskentely perustuu tietoiseen syömiseen. En itse ajattele ruokaa kaloreina, vaikka osaankin niitä laskea. Annosmäärät ja ateriasuunnitelmat on käytössä vain erittäin perustelluista syistä ja vain alussa.

Mottoni tässä on, että ateriasuunnitelmat ovat kuin kipsi, joka auttaa paranemiseen alussa, mutta jota ei voi jättää ikuisiksi ajoiksi, sillä muuten se rampauttaa ja rajoittaa turhaan.

Välillä tuntuu, että olen syntynyt väärään ruokakulttuurimaahan. Iloitsen ruoasta monta kertaa päivässä ja nimenomaan mauista. Olen oppinut pienestä pitäen monenlaisiin makuihin. Siitä, että rakastan ruokaa, on kiittäminen nimenomaan vanhempiani ja kasvuympäristöäni eikä suinkaan alan koulutusta. Itse asiassa alan koulutus on suurin uhka, joka minulla on koskaan ollut ruokasuhteeseeni. (Ehkä siitäkään syystä en koe, että minun tarvitsisi jumittaa dogmeissa, jotka eivät minusta toimi tai joita en allekirjoita.)

Minulle lapsuuden makumaailma on puutarhaletkun alla huuhdeltuja retiisejä, maalta napsittuja ruohosipulin kukkia, kirpeitä karviaisia, mutta myös äidin pullat, kakut, raparperikiisseli kermavaahdolla ja rosmariini-possuvuoka sekä punajuuri-jauhelihavuoka.

Tässä muutama otos viikon varrelta. (Kuvaanko oikeasti näin paljon ruokaani? Huolestuttavaa! 😀 )

Maanantain pikalounas: järkisärki-salaattia. Joukossa kasvisten lisäksi hampunsiemeniä ja oluthiivaa. To die for. Järjettömän hyvää. Valmistusaika 4 minuuttia.

Töissä basilika-tofua, leipää, avomaankurkkua, porkkanoita, hummusta ja mansikoita. Brunbergin pusun nappasin vielä illlalla ennen kotiin lähtöä.

ResQ Clubista saa edullisesti lounasruokien ylijäämiä. Nämä tuli Modern Asian Dinerista ja olivat niin hyviä, että laitoin ystävälleni Marille tekstarin, että tekisi mieli itkeä. 😀

Tällä viikolla oli myös sukulaistytön synttärikakkua!

Suomessa on ihanaa ruokaa ja ihania makuja. Iso osa näistä ruoista on terveellisiä ja hyviä kaikilla mittareilla. Kotimaiset raaka-aineet myös taipuvat monen ruokakulttuurin ruoiksi. Kyllä, minun toiveeni on, että suomalaiset heräisivät tajuamaan tämän. Hintapolitiikasta voidaan vääntää kättä, mutta se on eri keskustelu — tärkeä sellainen.

Miksi riistää itseltään jokapäiväinen elämysmatka ruoan parissa, kun ei tarvitse?

Taivaallista pizzaa ja juomaa.

Mutta parasta tässä pizzahetkessä oli ystävien seura! Kiitos Marille kuvasta!

P.S. Niistä toimivista painonpudotustaktiikoista sitten myöhemmin taas lisää. 😉

Sairaan terve elämä

Tämä kirjoitus on SEFB:n vastaus Syömishäiriöliitto-SYLI ry:n perinteiseen(?) Älä laihduta -päivän blogihaasteeseen.

***

Älä laihduta -päivän 2016 teema. Sairaan terve elämä. Minua pyydettiin alustamaan aiheesta osana Syömishäiriöliitto-SYLI ry:n vuosikokousviikonlopun ohjelmaa huhtikuun puolivälissä. Ensin olin, että joojoo, totta kai voin puhua. Sitten (n. viikkoa ennen h-hetkeä) iski paniikki, että mitä sanottavaa tai mitä varsinkaan uutta sanottavaa mulla muka tästä aiheesta on. Kunnes lopuksi tajusin, että sanottavaahan on vaikka ja kuinka paljon, ja vaikka itsestä välillä tuntuu, että eikö-tästä-jo-ole-jauhettu-tarpeeksi-settiä, niin ei ole. Siksi näitä päiviä, näitä teemoja ja näitä haasteita tarvitaan. Kiitos Syömishäiriöliitto-SYLI ry!

Sairaan terve elämä. Miksi tämä teema? Olen jo monina vuosina ollut mukana kampanjoimassa Älä laihduta -päivän puitteissa ja joka vuosi vahvemmin on tullut se tunne, että päivän nimessä on jotain harhaanjohtavaa. Eräs ravitsemusterapeuttikollega sanoi jo vuosia sitten, että hänestä laihduttaminen alkaa olla vähän passé (ranskaa, wikisanakirjan mukaan tarkoittaa ikivanhaa, mennyttä, kulunutta, jep, tarkistin googlesta, että ymmärsinkö oikein). Ja oikeassahan tuo oli. Laihduttaminen ei enää ole pitkään aikaan ollut koko kansan juttu. Tilalle on tullut kiinteytymisen / kiristymisen / lihaserottuvuuden lisäämisen / kehonkoostumuksen muokkaamisen tavoittelu. Halutaan satsata ulkonäköön vahvuuden ja hyvinvoinnin kautta, ei hoikkuuden. Mutta yhtä kaikki, ulkonäkö on panoksena.

Miksi näin? Siksi että elämme olet mitä syöt ja syöt mitä olet -kulttuurissa. Tästä aiheesta puhui Nuorisotutkimusseuran kulttuuritutkija Anne Puuronen Valtakunnallisilla ravitsemuspäivillä jo vuonna 2012. Puurosen mukaan terveyden merkitys on kulttuurissamme ylikorostunut. Terveyskäsitysten mukaan elämisestä ja terveellisten elämäntapojen noudattamisesta on tullut yksilöllinen ja sosiaalinen hyve, mikä pahimmillaan näyttäytyy samankaltaisena kurinalaisuutena ja tunnustuksellisuutena kuin yksilölle asettuu hänen eläessään jonkin uskonnon oppien mukaan. Ruokalautasella ratkotaan elämän arvovalintoja yhä enenevässä määrin.

Toisena selittävänä tekijänä Puuronen mainitsi medikalisaation yleistymisen erityisesti ravitsemuksen kentällä. Medikalisaatiolla tarkoitetaan sairauden ja terveyden leiman sekä lääketieteellisen hoidon ulottumista yhä arkipäiväisempiin ilmiöihin. Kun ennen vanhaan pieraisi, sanottiin oho, ja jatkettiin elämää. Nykyään kun pieraisee, on välittömästi vähintään laktoosi-intoleranssi. Noin niinkuin helppona esimerkkinä.

(Puurosen puheenvuoro on näköjään jäänyt harvinaisen hyvin mieleen. On muistaakseni ainut Valtakunnallisten ravitsemuspäivien puhuja, jonka esitykseen olen omissa esityksissäni ikinä viitannut. En tosin ihan hirmu aktiivinen päivien kävijäkään ole ollut…).

Miten tämä terveyden kulttuurinen ylikorostuminen ja laihduttamisen tilalle tullut kehonkoostumuksenmuokkaamisbuumi sitten näkyy käytännössä? Esimerkiksi ehdottomien ton-päätteisten ruokavalioiden lisääntymisenä. Räjähdysmäisesti lisääntyneinä laihduttajien (aka kehonkoostumusta muokanneiden) sankaritarinoina ennen- ja jälkeen-kuvineen. Hyvinvointibisneksen raadollisuutena: ”anna meille rahaa, me annamme sinulle ruokavalion ja/tai liikuntasuunnitelman, jolla saat itsellesi terveen elämän ja kaupan päälle ihannevartalon”. Terveysterrorismina, jota omienkin alojeni ihmiset (terveisiä vaan ravitsemusterapeutti- ja fysioterapeuttikollegat!) liikaa harrastavat. Fitness-lajien suosiona (joka joko on jo vähän hiipumassa, tai sitten pylly-pose-kuviin alkavat turtua joko kuvien ottajat, katsojat tai molemmat). Kurinalaisuuden palvomisena ja pitäisi-kulttuurina (”ei kyllä pitäisi tätäkään syödä”, ”pitäisi liikkua enemmän”, ”minulla on niin huono itsekuri”, jne).

Ja näkyy varmasti monessa muussakin. Nämä tulivat itselleni ensimmäisenä mieleen.

Missä menee raja? Milloin terveestä tulee sairaan tervettä eli ei enää yhtään tervettä vaan sairasta? Onko jokaisella fitnessurheilijalla muka syömishäiriö? Milloin ehdoton ton-ruokavalio on oikeasti perusteltu ja hyvinvointia lisäävä? Eikö se lihavuus kuitenkin ole terveysriski ja laihtuminen siksi ihan hyvä juttu? Mutta kun se maidoton/viljaton/elämänhaluton/jne-ton ruokavalio vaan toimii, mikset säkin kokeilisi? Mutta entäs sydän- ja verisuonitaudit ja diabetes ja KANSANTERVEYS!?

Näihin kysymyksiin minulla ei ole vastausta. Sen sijaan huomaan palaavani yhä ja aina vaan uudestaan Syömishäiriön ravitsemushoito -kirjassa (Viljanen ym. 2005) esitettyihin listauksiin, joissa kerrotaan, mikä on normaalia ja mikä epänormaalia syömistä (tsekkaa listat ja lähdeviite kokonaisuudessaan esim. tästä Leenan muinaisesta kirjoituksesta). Ja miettiväni, milloin epänormaalista syömisestä tuli normaalia? Tsekatkaa vaikka alla olevat poiminnat ja peilatkaa siihen, miten ruuasta ja syömisestä nykyään lähes kaikkialla puhutaan:

Normaalia on

• järjestää ruokailunsa niin joustavaksi, ettei se häiritse työtä, opiskelua, perhe- tai sosiaalista elämää.
• syödä herkkuja ilman, että muusta ruoasta täytyy vähentää.
• syödä ruokia, joiden ravintosisältöä ei tiedä.
• syödä toisinaan pikaruokaa.
• juhlistaa juhlatilanteita myös ruoalla.
• syödä sekä paljon että vähän energiaa sisältäviä ruokia eli monipuolisesti kaikkea ilman syyllisyyttä.

Sen sijaan epänormaalia on

• laskea kaloreita tai punnita ruokia.
• päättää elimistönsä puolesta, milloin on nälkä tai milloin on kylläinen.
• tuntea itseinhoa ja syyllisyyttä poiketessaan tiukoista ruokasäännöistä.
• suunnitella tarkasti pitkälle etukäteen ruokailujaan ja pidättäytyä jäykästi suunnitelmassaan.
• jättää itseään aterioilla nälkäiseksi.
• jättää terveys- ym. syihin vedoten ruoka-aineita pois ruokavaliosta, kun todellisuudessa poisjättämisen syynä on halu laihduttaa.

Milloin, miksi ja miten normaali syömiskäyttäytyminen ja sen myötä pollan terveys  jäi hyvinvointibisneksen, terveysterrorismin ja kansanterveyden jalkoihin?

-Katri