Hoikkuuden ihannointi on hengenvaarallista

”Tervettä lihavuutta ei ole.”

Olen joutunut keskustelemaan tästä aiheesta lukemattomia kertoja. Töissä, sosiaalisessa mediassa, kavereiden välisissä keskusteluissa.

En aina tiedä, mitä nämä ihmiset haluavat, että sanon. Tai tiedän. He haluavat, että myönnän, että he ovat oikeassa. Lihavuus on vaarallista. Lihavuudesta sairastuu. Lihavuus on kallista yhteiskunnalle. Lihavuus on moraalisen heikkouden merkki.

Lihavuuteen liittyy terveysriskejä. Totta. Liialliseen hoikkuuteen liittyy terveysriskejä. Totta. Liikkumattomuuteen liittyy terveysriskejä. Tämäkin on totta.

Totuutta en ainakaan itse ole missään vaiheessa kehopositiivisuudesta ja terveystasa-arvosta puhuessani yrittänyt häivyttää.  (Kts. Superhyvää keholle, jossa aihe käsitelty perusteellisesti.)

Mutta otetaanpa askel taaksepäin ja pohditaan tätä lausetta nyt oikein kunnolla.  Suorittakaamme termin ruotiminen ja tulkinta!  Mikä on tämä maaginen terveys, jota meidän kaikkien siis tulee tavoitella?

Maailman terveysjärjestö WHO:n määritelmään ei pääse oikein kukaan, koska siinä tavoitellaan täydellistä psykofyysis-sosiaalista  autuutta ja ”olottomuutta”. Mutta on siinä hyvääkin, kun jätetään täydellinen-ilmaus (engl. complete) pois. Se nimittäin huomioi mielenterveyden ja terveyden sosiaalisen puolen fyysisen terveyden ohella.

Terveys ei siis edes määritelmänsä mukaan ole täydellisiä veriarvoja tai uskomatonta hapenottokykyä eikä varsinkaan sopivaa vaa’an lukemaa tai sallittua, ennaltamääriteltyä painoindeksia. Näissä tilanteissa puhutaan vain yhdestä terveyden osa-alueesta.  Fyysinen terveys mahdollistaa paljon ja tiedetään, että hyvä fyysinen terveys myötävaikuttaa myös henkiseen terveyteen sekä voi parhaimmillaan luoda myös sosiaalisten suhteiden kautta terveyttä.

Mutta tarina ei tosielämässä ole koskaan näin yksinkertainen. Luen paraikaa Anders Hansenin Aivovoimaa-kirjaa, joka tarjoaa ratkaisuksi kaikkiin mielenterveyspulmatilanteisiin hengästyttävää liikuntaa. Kirjan lukeminen on nihkeää, koska Hansenin palikkaratkaisu tuntuu naiivilta, vaikka olen täysin samaa mieltä siitä, että mielenterveyshoitoon tarvitaan lisää liikunta- ja ravitsemus(!)ohjausta ja -neuvontaa sekä ennen kaikkea konkreettisia hoitopolkuja.

Liikunta voi kyllä tuoda hengähdystauon masennuksen keskellä, kuten australialainen stand-up-koomikko Catherine Denevy tässä tarinassaan kirjoittaa. Hän juoksi, koska se oli ainoa hetki elämässä, jolloin hänestä ei tuntunut kurjalta ja hän ei toivonut kuolemaa. Mutta kuten hän myös kirjoittaa, hän juoksi ongelmiaan pakoon. Ei hänen elämäntilanteensa tai mielenterveytensä suoranaisesti parantunut juoksemalla. Hän laihtui kyllä ja sai siitä paljon kehuja ja ihailua. Samaan aikaan sisäisesti hän oli aivan hajalla.

On tärkeä ymmärtää, että terveyttä ei voi nähdä vaa’an lukemista tai ulkomuodosta. Laihtuminen voi olla merkki syövästä (Denevy kirjoittaa laihtuneensa kaksi kertaa elämässään ja syyt olivat syöpä ja masennus) , syömishäiriöistä tai vaikkapa kilpirauhasen liikatoiminnasta. Kaikki hengenvaarallisia tiloja, jotka vaikuttavat terveyttä heikentävästi, vaikka laihduttavat.

Aika moni syömishäiriöistä toipuva on esimerkiksi Instagramin stooreissaan ja keskustelupalstoilla puhunut siitä, että heille laihduttaminen on vaan no-go, koska tässä tapauksessa terveysriski on laihduttaminen, joka (usein) saattaa laukaista syömishäiriön uudelleen. Sanoisin näin, että aika monen syömishäiriöhistorian omaavan kannatta ruokavaliomuutoksista jutella syömishäiriöitä tuntevan ravitsemusammattilaisen kanssa (meitä on paljon, minut löytää tästä linkistä).  Ken ei syömishäiriöitä tunne, niin kerrottakoon, että niissä on erittäin korkea itsemurha- ja kuolleisuusriski. Ei varsinaisesti edistä terveyttä semmoisen pärähtäminen päälle.

Kannustankin ihmisiä kriittisyyteen, kun joku tulee kertomaan, miten tärkeää se terveys on ja herrantähden, kyllä keskivartalolihavuus tulee meille KAIKILLE kalliiksi! Tämmöinen puheenparsi osoittaa vaan kapeakatseisuutta ja terveys-käsitteen väärinkäyttöä. Mitä tulee kustannuksiin, niin Jyväskylän yliopiston mukaan ne mielenterveysongelmat siis ovat se isoin kustannuserä. Graafi ehkä auttaa hahmottamaan tätä. (Yes, wiseguys, tiedän, että noista pienemmistä palkeista tulee isompi palkki ja kyllä, ne ovat sairauksia, joihin lihavuus vaikuttaa. Se ei silti poista tätä argumentaatiotani siitä, että terveys on muutakin fysiologiaa. Noin, ei tarvitse vastata kommenttikentässä tähän.)

Tervettä lihavuutta itse asiassa voi olla, jos laajennamme merkitystä fyysisestä terveydestä laajemmaksi. Jollekin voi olla parempi ottaa ne fyysisen terveyden mukanaan tuomat riskit kuin ne huonon mielenterveyden mukanaan tuomat riskit. Se, mitkä riskit kukin meistä ottaa, on henkilökohtainen päätös. Terveyskirjaston artikkelissa ”Mitä terveys on?” professori Jussi Huttunen kirjoittaa: ”Jokainen ihminen määrittää terveytensä omalla tavallaan, ja tämä määritelmä on lopulta se tärkein.”

Itsekin yritän koko ajan laajentaa katsantokantaani. Olen pitkään kysynyt psyykkisestä voinnista ja stressistä (mitä sinulle kuuluu? millaiseksi koet oman terveytesi?), mutta nyt olen laajentanut sitä niin, että kyselen myös sosiaalisista suhteista. Lapsilta ja nuorilta olen aina kysellyt, mutta jostain typerästä syystä en ole aina aikuisten kanssa muistanut siitä puhua!

Vastaanotollani mennään aina kehon kunnioitus edellä hyviä terveytekoja tehden. Lihavuus on monesti seuraus elämäntavoista, joille suurin osa pystyy tekemään jotain, kun heitä tuetaan ja autetaan siinä. Minun tehtävä on auttaa kutakin löytämään ne omat tärkeimmät jutut, joihin lähteä muutoksia tekemään. Ei kehoa vastaan, vaan kehoa kuunnellen ja ymmärtäen. Kannustan tekemään hyviä ruokavalintoja, liikkumaan ja pitämään huolta ihmissuhteista sekä psyykkisestä jaksamisesta.

En turhaan varoittele hoikkuuden kritiikittömästä ihannoinnista.  Siitä kärsivät nimittäin ne hoikatkin. Henkinen kärsimys verhoutuu ihailtuun kehon malliin ja näennäisesti hyvään fyysiseen kuntoon. Tästä aiheesta puhuttiin muun muassa eilisessä Urheiluravitsemusseminaarissa useammassa puheenvuorossa.

Luovutan lopuksi puheenvuoron runoilija Blaire Blythelle, joka kertoo, mitä laihtuminen ja hoikkuus voi kätkeä taakseen.

If you develop an eating disorder when you are already thin to begin with, you go to the hospital.

If you develop an eating disorder when you are not thing to begin with, you are a success story.

So when I evaporated, of course everyone congratulated me on getting healthy.

Girls at school who never spoke to me before stopped me in the hallway to ask how I did it. I said ”I am sick”. They said ”No, you are an inspiration.”

How could I not have fallen in love with my illness?

– Blaire Blythe

 

Lue myös:

https://www.potilaanlaakarilehti.fi/kommentit/onko-tervetta-lihavuutta-olemassa/

Uskaltaako painosta puhua?

Aikanaan muistan, että terveydenhoitopiireissä puhuttiin, että uskaltaako siitä lapsen ylipainosta puhua, kun niin pelätään syömishäiriötä. Asenne oli värittynyt: ”on se nyt kumma, että ei saa puhua asioista suoraan, vaan pitää pelätä jotain mystistä syömishäiriöitä!”

Sitä onkin syytä pelätä. Siis sitä, että mölväisee typeriä ajatukia suustaan. Itse pyrin asettelemaan sanani aina ihmisiä  ja heidän itsemäärämisoikeutta kunnioittavasti. Miksi? Siksi, että haluan tehdä vaikuttavaa työtä. Solvaisemalla jotain typerää ja huolimatonta saatan rikkoa hyvän potilassuhteen ja toisaalta ajatus saattaa jäädä pyörimään asiakkaan mieleen ja tehdä siellä myyrän työtä vuosia tai vuosikymmeniä.

Syömishäiriöt nähdään edelleen jonain mystisenä, hieman etäisenä ja pelottavana ilmiönä. Joskus voidaan ajatella, että sitä sairastava on itsekeskeinen ja pinnallinen, kun oma keho ja syöminen on niin kovin elämän keskiössä. Todellisuudessa kukaan ei valitse sairastua syömishäiriöön. Toistaalta siihen voi sairastua kuka tahansa, mistä myös Syömishäiriöliitto haluaa muistuttaa.

Paino terveysmittarina yksistään on minusta toimimaton. Sitä voidaan kyllä käyttää väestötutkimuksissa, mutta eipä se semmoinen tieto kerro juuri mitään, miten ihminen kokee painonsa tai vaivaako se häntä. Parempia terveysmittareita on jo nyt paljon. Fyysistä terveyttä voi mitata verenpaineella, laborotatoriokokeilla vaikka kuntotestillä (johon voi suhtautua uteliaan neutraalisti, ei ahdistuen). Henkistä terveyttä mittaamaan on olemassa validoituja kyselytestejä, joita pitäisi käyttää paljon enemmän terveydenhuollossa, jos minulta kysytään.

Painosta voi puhua, kuten vaikkapa siinä tapauksessa, kun ostaa suksia (:D sopiva jäykkyys, että luistaa) tai silloin, kun pohditaan, onko heppaharrastus sopiva sinulle. Painosta voi myös puhua aikuisten terveystarkastuksissa, mutta se, että se on ainut keskustelun aihe liittyen terveyteen, ei ole hyvä juttu. Suurimmalle osalle perus terveystarkastusten rinnalla riittää tunne, että on hyvä olo omassa kehossa ja pystyy tekemään niitä asioita, joita haluaa. Kehotuntemukset voivat olla vaimentuneet, mutta pikku hiljaa voi oppia kuuntelemaan, millainen oma keho on. Mistä ruoasta se tykkää, mistä liikunnasta, paljonko se tarvitsee unta ja lepoa.

Lasten painosta puhuminen onkin sitten kinkkisempää. Ystäviltäni olen kuullut ihan liikaa tarinoita siitä, miten lasten kasvukäyriä luetaan kuin piru raamattua. Aivan tavalliset, aktiiviset lapset, joiden syöminen on aivan tavallista, saavat kuulla olevansa jollain tavalla poikkeavia.

Toivoisin, että kenenkään lapsen (0-18 v.) ei tarvitsisi joutua keskustelemaan painosta terveydenhuollossa. Keksin nopeasti ainakin nämä oleellisemmat terveyskysymykset:

1. Tykkäätkö itsestäsi?
2. Onko sinulla kavereita? Jos teille tulee kinaa, miten ratkotte tilanteen? Viihdytkö koulussa?
3. Nukutko hyvin?
4. Maistuuko ruoka? Tykkäätkö laittaa ruokaa?  Mikä on lempiruokasi? Millaisia uusia ruokia olet syönyt viime aikoina? Syöttekö yhdessä perheen kanssa?
5. Pelaatko jotain ulkopelejä tai leikitkö ulkona? Mitä harrastat?
6. Onko sinulla luottoaikuinen, jonka kanssa voit jutella kaikestaa?

Näiden pohjalta voi sitten jutella laajemmin kullekin keskeisistä aiheista lapsen iästä riippuen joko lapsen itsensä tai vanhempien kanssa. Muistutan myös, että lapsuudessa laihduttaminen ei ole tavoite oikeastaan koskaan, sillä pituuskasvu tasaa tilannetta. Siksi on kyllä tärkeää, että kasvua seurataan. Toivon, että asiasta voitaisiin puhua siten, että kenellekään ei tule paha mieli. (No, lähinnä perheelle tai lapsille, koska terveydenhuollon asiantuntija voi paljon omalla toiminnallaan vaikuttaa keskustelun sävyyn.) Jos paino jotenkin pitää huomioida vastaanotolla, niin tässä siihen avuksi rakastamani Neuvokas perheen aineisto.

Kollegani Patrik Borg  puhui jo vuosi siitä, että lasten kehosuhde lähtee vanhempien kehosuhteesta. Tämä on niin totta. On turha kuvitella, että lapset välttyisivät painopelolta,  ulkonäköpaineilta ja pulmalliselta syömissuhteelta, jos vanhempi ei kunnioita omaa kehoaan tai kommentoi muiden ihmisten kehoja epäkunnioittavasti.

Olin viime viikolla psykologi Katarina Meskasen ja valokuvaaja Heidi Strengellin hienon Rakas keho – kirjan kirjajulkkareissa. Puheessaan Katarina painotti, että ihminen ei tarvitse uutta uljasta kehoa, vaan uuden uljaan kehosuhteen. Suosittelen lämpimästi tutustumaan tuohon uutukaiskirjaan, jos oman kehosuhteen kanssa on pulmia. Omaa Superhyvää keholle – kirjaa suositan kyllä myös lämpimästi, jos haluaa lukea ja pohtia ulkonäköpaineiden ja painopelon vaikutuksista yhteiskuntaan ja sitä kautta myös omaan toimintaan. Luonnollisesti molemmissa kirjoissa on konkretiaa siihen, miten saavuttaa parempi kehosuhde ja miten siitä rakkaasta kehosta pitää parhaiten huolta.

Painosta voi puhua, jos se on tarpeen, mutta se, miten siitä puhutaan, on tärkeää. Paino lukuna on ok, mutta  ei ihmisarvon mittarina, mitä se liian usein tänä päivänä on. Uskoakseni me kehoaktivismiin kallellaan olevat ammattilaiset olemme aika varoittelevalla kannalla painon tarkkailun suhteen siksi, että  olemme kuulleet ja nähneet liian paljon niitä negatiivisia vaikutuksia, joita se saa aikaan. Tyytymättömyyttä omaan kehoon, toisten kehon arvostelua, yleistä huonommuuden tunnetta, epätoivoisia laihdutuskuureja, jotka vain pahentavat tilannetta, toivottomuutta ja alakuloa. Nämä eivät missään nimessä edesauta fyysistäkään terveyttä.

Tehtävä on kesken

”…Mä luulen, että mun ois pitänyt olla viistoista kiloa laihempi..”

Kahvilassa naapuripöydässä parikymppiset tytöt kävivät keskustelua, että miksi poika ei ollutkaan pitänyt heistä. Johtopäätös oli, että olisi pitänyt olla laihempi.

Ehkä Se erilainen fitness – blogi jatkaa kehopositiivisuudesta puhumista, vaikka välillä tuntuu, että eikö sitä oo jo sanonut kaiken aiheesta.

Ehkä meitä vielä tarvitaan.

Kiitos meidän 1004 Facebook-seuraajalle! Rajapyykkejä ylitelty tässä männä päivän. 🙂

Kaikki kehot ovat kauniita. – Katri ja Leena, Se erilainen fitness -blogi

Mittanauhalla ei voida mitata ihmisarvoa – vieraskirjoitus

SEFB proudly present…. lukijamme, sosiaalipsykologi Salla Saxénin kirjoituksen ulkonäköpaineista. Kiitos Salla! 

***

Kiitos Se erilainen fitness – blogille kannanotoista, jotka pureutuvat eri tavoilla ja eri näkökulmilla meitä kaikkia velvoittaviin ulkonäköpaineisiin. Blogi peräänkuuluttaa harvinaisia, mutta niin mittaamattoman arvokkaita kriittisiä näkökulmia vallitsevaan ruumis- ja kauneuskulttuuriin.

Blogi on osunut yhteiskunnallisesti polttavaan teemaan, jota voisi mielestäni pitää jopa uutena ihmisoikeuskysymyksenä. Sen ytimessä on kulttuuriimme vakiintunut pahaa ilmapiiriä ja ihmisten välistä eriarvoisuutta levittävä uskomus siitä, että mittanauhalla voitaisiin mitata ihmisarvoa. Tämä uskomus on karannut käsistä kuin rutto. Se näkyy esimerkiksi kiusaamisena kouluissa, itsetunto-ongelmina, ahdistuksena, masennuksena, syömishäiriöinä ja syrjintänä työnhaussa.

Hyvä lukija, suhtaudutko kriittisesti omaan ulkonäköösi? On ymmärrettävää, jos oma peilikuva ahdistaa: se nimittäin ahdistaa suurinta osaa, ja aivan erityisesti se ahdistaa nuoria naisia. Toivon, että Se erilainen fitness – blogin antama esimerkki ottaa asia rohkeasti puheeksi antaa voimia kaikille niille, jotka päivittäin katsovat itseään peilistä kriittisin silmin, peilaten itseään mahdottomaan ihanteeseen – ja uskoen usein olevansa mielipahansa kanssa yksin.

Vastaukseni heille, jotka kokevat yksin kärsivänsä ulkonäköpaineista, on yksinkertaisesti tämä: ulkonäköpaineet eivät ole lähtökohtaisesti yksilöllinen ongelma. Yksilölliset kokemukset rakentuvat suhteessa kulttuurilliseen ihanteeseen, joka on yksilöille kuitenkin niin normittava ja armoton, että ongelma voi tuntua yksilölliseltä.

Julistankin nyt, että ruumiin rajojen survominen ahtaaseen kulttuurilliseen muottiin on yhteiskunnallinen ongelma. Emme enää suvaitse rasismiakaan; miksi siis suvaitsisimme yhtä ahdaskatseisia kauneusihanteita? Kuulutan nyt kaikkia katsomaan kauneuden ihanteita kriittisesti ja keskustelemaan niistä avoimesti. Tällä hetkellä ruumiinkulttuurimme pakottaa erityisesti naisia – ja vuosi vuodelta enemmän myös miehiä – ahtaisiin muotteihin, jotka useimmissa meissä tuottavat pahan olon ja riittämättömyyden tunteiden tuhoisia kierteitä.

Kuulutan myös käytäväksi julkista kriittistä keskustelua siitä, millaista mainontaa ja ruumiskuvastoa hyväksymme levitettäväksi, ja millaisia arvoja haluamme tämän aiheen osalta yhteiskuntana edustaa. Käsillä on paitsi uhka myös mahdollisuus. Mikäli kaikista ongelmistamme huolimatta voisimme kyetä suhtautumaan kriittisesti kulttuurimme kauneusihanteisiin ja niiden tuottamiin yksilöiden kokemuksiin, mahdollistaisi tämä myös eriarvoistavaan kauneuskulttuuriin puuttuvan kriittisen keskustelun. Toisaalta, jos tätä keskustelua ei käydä, emme koskaan pääse yhteistyöhön ja eteenpäin ongelmien ratkaisemisessa. Samoin, mikäli tätä keskustelua ei käydä, siirrämme ajallemme yleisen kielteisen kehonkuvan ja itseinhon kierteen väistämättä myös tuleville sukupolville.

Tällöin kasvatamme tulevaisuuden lapsistamme koneenosien sukupolvia, jotka ostavat ruumiillisen hyväksyntänsä ja itseymmärryksensä kauneuskulutusmarkkinoilta sen sijaan, että he oppisivat tärkeää kriittisyyttä, sananvapautta, erilaisuuden tunnustamista sekä toisten ihmisten empaattista kunnioittamista.

Kieltäydytään tästä tulevaisuudesta! Avoimen keskustelun ja kriittisen äänen kuulemisen aika on nyt.

Salla Saxén, YTM

Tohtoriopiskelija (sosiaalipsykologia), Itä-Suomen yliopisto
2014–2015 Harvard Medical School Bioethics Fellow
Kirjoittaja on usein ulkonäköpaineista kärsinyt nuori nainen.

***
Leenan infoisku

Etelän-Syli ja Sydänliiton Neuvokas perhe järjestävät Helsingissä tämän teeman ympäriltä keskiviikkona tilaisuuden Kansalissalissa. Katri luennoi Läskivihapuheen loppu – aiheesta Jyväskylässä Tulikarin auditoriossa JAMKissa.

Kaikki Syömishäiriöliiton Älä laihduta – päivän tapahtumat eri paikkakunnilla löytyvät täältä.

***

Älä laihduta – päivä on ensi viikolla keskiviikkona 6.5.  No Diet Day on vuosittainen, kansainvälinen teemapäivä, jolloin yritetään muistuttaa, että laihduttaminen voi olla varsin haitallista. Elämäntapojen kohentaminen ja hyvinvoinnin lisääminen sen sijaan ei ole.

Se erilainen fitness – blogissa julkaistaa Älä laihduta – päivää edeltävällä viikolla joka päivä uusi juttu teeman ympäriltä (miinus vappu 😀 ).

Kenen on vastuu, kun aineenvaihdunta on pilalla ja pää hajalla?

Tavoittelin seitsemää kirjoitusta ennen Älä laihduta – päivää, joka on keskiviikkona 6.5. Eilen, aurinkoisena vappuaattona tämän jutun raskaus tuntui kuitenkin väärältä ja jätin sen siksi julkaisematta. Paasausvaroitus annettu.

***
Tärskäytänpäs eetteriin ruodintaa siitä, mikä MEIDÄN tervespalveluja tarjoavien tyyppien vastuu toisten ihmisten terveydestä oikein on. Sillä, kyllä, kuulun itsekin tähän porukkaan.

Olen kuullut ravitsemusterapeutin ammatissani, ja ihan siviilissäkin, karmeita tarinoita hirviö – personal trainereista, nipottavista ja tunnekylmistä ravitsemusterapeuteista  sekä itsensänäännyttäneistä jumppareista. Lääkäreistä ja hoitajista, jotka tarjoavat ylipainoon ratkaisuksi suun suppuun laittamista tai mahalaukun nipistämistä pienemmäksi. Droppeja ja uutteita myyvistä terveslähettiläistä, joista iso osa on intoilijoita, ei niinkään ammattilaisia.

Heille haluan tässä lausua kiitokseni: Thanks for making EVERYONE’S life difficult. Niin sen tyypin, joka yrittää saada elämäntapojaan kuosiin kuin meidän, jotka yrittää auttaa siinä järkevin ja toimivin keinoin (jotka tosin vievät vähän enemmän aikaa).

Turhat lupaukset

”Saavuta ihannepaino.”

Kenenkä ihannepainosta olikaan kyse? Tiedetään, että etenkin nuorten naisten käsitys ihannepainosta on kaikkea muuta kuin realistinen ja terve, niin mitähän tässä nyt lähdetään tavoittelemaan? Kuuta taivaalta? Maagista, mielessä päätettyä lukua vaa’alla?

Se on lukema. Se on vain lukema. Se ei kerro lihasmassasta, voimasta, jaksamisesta, paremmasta unesta ja vastustuskyvystä, paremmista verensokeriarvoista, maltillisemmasta verenpaineesta tai paremmasta potenssista (kyllä vain! Tästä aiheesta lupaan puhua blogissa lisää!  Kovat (pun unintended) keinot käyttöön terveysvalistuksessa! :P).

Samaa viestiä terveydenhuoltoon. Se on vain lukema. For the love of god,  ihminen on enemmän kuin paino tai ylipainoinen ulkomuoto. Ihan hirveästi tulee palautetta siitä, että millekään terveysasialle ei tehdä mitään, kun vastaus on ”kun sulla on tota ylipainoa”. Terkut hoitajille ja lääkäreille, että ohjatkaa vaan ravitsemusterapeuteille. Uskoisin, että suurin osa kollegoista keksii kyllä tukun juttuja, joilla terveyttä voi kohentaa. Turhat lupaukset on siis eri asia kuin ihan realistiset lupaukset, joita voi antaa, jos tietää mitä tekee.

Epärealistiset tavoitteet

Mitä vastata, jos asiakas/potilas kysyy: ”Miten laihtua 3 kg viikossa?”

Reippaasti ylipainoa omaavalle vastaus on: Tämä voi tapahtua ihan vaan ruokaremonttia tekemällä, eli karsimalla turhat napostelut ja lipittelyt, mutta syömällä muuten riittävästi ateria-aikoina. Liikunta tukee tavoitetta.

Sellaiselle ehkä hieman ekstrakiloja omaavalle vastaus on: Don’t do it. Liian kovat tavoitteet ovat epärealistisia, syövät motivaatiota ja ovat hulluja, koska ei elimistön puolesta nyt ihan noin vaan päätetä, että tästä veke sen ja sen verran. Syömiseen ja liikuntaan voi vaikuttaa, mutta esimerkiksi stressin ja univajeen vaikutus on epäselvempi.

Plus liian nopea tahti syö lihasmassaa. Jos sitten hetken päästä paino lähteekin nousuun, tilalle tulee rasvakudosta. Eli noin! Kehon rasvaprosentti saatiin suuremmaksi, kun yritettiin laihduttaa liian nopeasti.

Asiakasta/potilasta pitää kuunnella, mutta ammattitaitoon kuuluu myös sanoa ”kuule, tämä ei tee sinulle hyvää pidemmän päälle ja nytpä minä voin selittää miksi ei…”.

”Yksilöllisyys”-harha

Kätösiini on vastaanotolla päätynyt useampi ”henkilökohtainen” ateriasuunnitelma, jossa on jokaiselle päivän aterialle suositellut ruoat. ”Laatijana” joku nettisaitti tai pt. En tiedä, millä perusteella näitä kaupitellaan yksilöllisiksi, sillä niissä kaikissa toistuu a) samat ruoat: salaattia, kananrintaa, raejuustoa, rahkaa, kalaa, pähkinöitä välipalaksi b) ne muistuttavat toisiaan asiakkaan kokoon tai sukupuoleen katsomatta.

Ja kyllä, ravitsemusterapeutitkin välillä käyttävät ateriasuunnitelmia. Suhteeni niihin on kuitenkin kankea: en itse niistä pidä, mutta jos niitä käytän (asiakkaan ehdottomasta toiveesta tai tiettyjen potilasryhmien kanssa), painotan, että tämä on vain esimerkki ja käytän kipsivertausta: Ateriasuunnitelma on kuin kipsi. Se auttaa alkuun, mutta ei ole tarkoitus, että se ohjaa syömistä hamaan tulevaisuuteen saakka.

Itsekin puhun paljon samoja teemoja asiakkaiden kanssa: Kasviksia lisää, riittävästi hyviä rasvoja (vieläkin saa tähän ”patistaa”), maltillisesti alkoholia ja runsasrasvaisia ja -sokerisia makupaloja (kuulostaa vähän koiranruoalta, sorkke) ja arkiliikuntaa lisää, mielekkäitä urheilutapoja valitsemaan. Stressinhallinta ja uni ovat myös tapetilla usein.

Yksilöllisyys sen sijaan syntyy siitä, että huomioidaan työt ja vapaat, perhetilanne, yhteiset syömiset perheen, puolison tai ystävien kanssa ja tietysti erityistarpeet (ruoka-yliherkkyydet, painonpudotus tai -nostamistarve jne.). Ja puidaan, mistä ne huonot tavat oikein tulee ja miten niitä voisi muuttaa jatkossa. Just kyseisen asiakkaan kohdalla. Hänen ehdoillaan.

Unelmientoteuttajat

”Me teemme unelmistasi totta!”

Olen mielestäni aika hyvä näkemään sumutuksen läpi, joten käännänpä näkemäni mainosviestit ymmärrettävälle kielelle. Tsekkailin tässä vähän netissä kaupiteltäviä ”elämä remonttiin paketteja”. Sivustoilla kaupitellaan kisadieettiä tai jotain vastaavaa ”paras sinä pikana” – pakettia. Mitä todellisuudessa saa on rasvattoman vartalon, hormonitasapainon häiriön, epäsosiaalisen elämän, kasan orjallisesti noudatettavia ateriasuunnitelmia, hiustenlähdön, rahanmenon suihkurusketukseen ja kynsisalonkiin (miksi niitä kutsutaan?), ahdistuneen mielentilan, harhakäsityksen siitä, mikä on normaalia ja mikä tervettä. Halvalla lähtee. Terveys. Ja tämäkö oli jonkun unelma?

Saatavana yhdellä saitilla näyttäisi olevan myös erityisesti perseen treenaamiseen suunnattu paketti. What can I say? Oh, I said it already.

Kenelle markkinoidaan?

Jatkoin selailua. Sitten hymy hyytyi totaalisesti. Nuorille tarkoitettu ohjelma. Ihmisten toimesta, joiden käytös muita ihmisiä kohtaa vaikuttaa lähinnä läksyttämiseltä ja joista netissä on useita tarinoita huonosta asiakaspalvelusta ja semmosesta ”jos et meitä kuuntele, mene muualle” – asenteesta. Plus ihan tutuilta kuullut myös samaa tarinaa. Että näin. Sinne vaan lapsukaiset näiden tyyppien käsiin koulittavaksi. Kuulemma myös nuorille sopiviin ravintolisiin saa vinkit. *kiroilee itsekseen*

Pelastakaa Lapset ry:lle uusi kohde.

Omat palikat paikallaan

On ihan syynsä, miksi terveydenhuoltohenkilöstö kouluttautuu ennen kun lähtee kentälle auttamaan ihmisiä. Koulutus auttaa ymmärtämään, mitä tietää ja pystyy suhteuttamaan omat rajansa. Ns. virallisen linjan tyyppien sanomiset on tasoa ”tästä VOI olla sinulle apua”, ei ”kun teet niin kuin minä tässä nyt sanon, niin näin VARMASTI tapahtuu”. If it’s too good to be true, it is not true. Monen maallikkoauttajan tausta on oma muodonmuutos, mutta pitäisi ymmärtää, että silloin on kokenut vain yhden tavan ja version siitä, miten  muuttaa elämää. Ammatti-ihmisillä on yleensä aikas paljon laajempi näkemys, pääosin ihan sen takia, että tapaavat paljon erilaisia ihmisiä.

Ei tarvitse välttämättä kuitenkaan olla terveydenhuoltoalan ihminen auttaakseen ihmisiä, jos ymmärtää, missä menee omat rajat. Ja ei ole alalla auttaakseen itseään. Sillä jos meinaa olla muille avuksi, omat pään sisäiset palikat olisi hyvä olla järjestyksessä. Koskee myös meikäläisiä: Syömisestä ahdistuneet terapeuttikollegat, hakekaa apua (ainkin siellä opiskelijoissa ongelmaisia on useampi per vuosikurssi – ja noin, the secret is out).

Se, että välittää muista ihmisistä eikä ole rahastus-mielessä liikenteessä on hyvä lähtökohta. Toki itsekin kärvistelen sen kanssa, missä menee raja tässä, kun pitäisi markkinoida ja kaupallistaa elinkeinon varmistamiseksi, mutta haluan tehdä sen hyvän maun ja eettisen toimistantavan rajoissa. Tätä joutuu pohdiskelemaan aikas paljon.

No, kenen on vastuu?

Meidän kaikkien. Ei voi syyllistää ylipainoista siitä, että on yrittänyt laihduttaa pussikuurilla, rääkkiliikuntakuurilla, karppauksella, paastoamalla ja muilla huonoilla keinoilla, jos ne ovat ne näkyvimmät keinot, joita tuputetaan lehdissä, netissä ja telkkarissa. ”Mitäs hassahdit!” Ja ennen sitä ”Mitäs söit!” Ei näin. Kaupalliset tahot vetää porukkaa kuin pässiä narussa ja porukka on vaan silleen: markkinatalous, what can you do? Tarvitsemme aikamoisen  ajatus- ja periaatevallankumouksen!

Jotain terveydenhuollossa tehdään pirun väärin, kun meillä ei ole tarjota kovinkaan toimivia keinoja auttaa ihmisiä, jotka haluavat omaksua paremmat elintavat. Yritin aloittaa Helsingin keskustassa eräällä yksityisellä klinikalla vastaanottoja. Sain vastauksen, että ei ole kysyntää. Siis ei ole kysyntää ravitsemusterapeutille, kun tiedetään, että terveellinen ruokavalio on isoin selittävä tekijä suurimpien sairausryhmien ehkäisyssä? Pientä epätoivoa ja ahdistusta tunsin kyllä. Tunnen edelleen. Puhelun soitin toissapäivänä.

Palvelun tarjoajien pitää ymmärtää, että jos kaupittelee epäeettisiä keinoja laihduttaa ja muokata ruokavaliota, voi aiheuttaa yksilölle todella isoa hallaa. Pahimmassa tapauksessa peruuttamatonta vahinkoa, kuten näissä kilpirauhasongelmatapauksissa, joihin törmää jatkuvasti ja joista soisi puhuttavan enemmän. Plus jojoilu tosiaan tekee painonpudottamisen aina vaan hankalammaksi. Mihinkäpä muuhun nämä niukkuuteen ja vippaskonsteihin perustuvat kuurit johtavatkaan kuin juuri siihen.

Fiksuja toimijoita on kyllä, mutta näyttäisi valitettavasti siltä, että ne hautautuvat räväkämpien ja rohkeampien viestien alle. Terveys on edelleen monelle yhtä kuin painonpudotus.

Tarjolla päätöntä ja paidatonta laihdutusta ja omenan syöntiä.

***

Älä laihduta – päivä on ensi viikolla keskiviikkona 6.5.  No Diet Day on vuosittainen, kansainvälinen teemapäivä, jolloin yritetään muistuttaa, että laihduttaminen voi olla varsin haitallista. Elämäntapojen kohentaminen ja hyvinvoinnin lisääminen sen sijaan ei ole.

Se erilainen fitness – blogissa julkaistaa Älä laihduta – päivää edeltävällä viikolla joka päivä uusi juttu teeman ympäriltä (miinus vappu 😀 ).

Laihdutuksen uusi aikakausi

”Syö vähemmän, kuin kulutat.” 

”Liiku enemmän.”

”Tarkkaile mitä syöt.”

Kuulostaako tutulta?

”Potilasta vaivaa energiatasapainon epätasapaino.”

Lääkäriä sen sijaan vaivasi joko vakava unenpuute tai pahaksi äitynyt lääketieteen kapulakielen tartunta.

***

Painonhallinta, painonpudotus, laihdutus. Nämä termit ovat minusta kovin latteita ja kankeita. Toisaalta niin on monesti suhtautuminen ja asennoituminen itse aiheeseen. Kukapa ei olisi kuullut edellä esitettyjä hokemia, että kun vaan tietoisesti tsemppaat ja otat itseäsi niskasta kiinni, niin kyllä se sillä sitten korjaantuu. Vaan kun se ei mene niin.

Olen itsekin ymmärtänyt vasta viime aikoina, miten väärinymmärretty tila ylipainoisuus on. Valitettavasti terveydenhuollossakaan ei tajuta, miten monisyisestä ongelmasta on kyse. En ole vielä tavannut sellaista potilasta, jonka ongelma olisi pelkästään energiatasapainon epätasapaino.

Ensinnäkin, painonpudottaminen ei ole kuuriluontoista. Se on uusien hyvien tapojen omaksumista sellaisten tilalle, jotka haittaavat terveyttä. Eikä vain fyysistä vaan myös henkistä terveyttä. Syömiseen liittyy hyvin usein negatiivisia mielikuvia, morkkista syömisestä ja sellaista ikuista mielen painia mitä saa ja mitä ei saa syödä. Tämä vie ilon niin ateriahetkiltä kuin elämästä yleensäkin. Minusta on kauhean surullista, miten moni ei nauti syömästään ruosta.

Toisekseen, kaikki painonpudottamisessa äkkiliikkeet ovat tuhoontuomittuja. Tarkat ateriamallit, sahanjauhonmakuiset sheikit (yhtään hyvänmakuista ei ole maisteluista huolimatta tullut vielä vastaan) ja tiukat treenisuunnitelmat eivät tuo pysyviä painonpudotustuloksia ja voivat pahimmillaan olla terveydelle haitallisia. Superdieetit voivat johtaa hetkelliseen ulkoiseen muutokseen, mutta sisäisesti ei tapahdu juurikaan. Painonpudottamisessa tärkein treenattava kehon osa sijaitsee korviesi välissä.

Kolmanneksi, positiiviset muutokset lähtevät positiivisista ajatuksista. Tämä ei yleensä ole se laihduttamisen lähtökohta. Ylipainoiset kokevat paljon syrjintää painonsa takia – useimmat jo lapsesta lähtien. Monilla on itsestään kaikkea muuta kuin mairitteleva kuva. Näinhän sen ei tietenkään pitäisi olla: keho ei ole yhtä kuin se persoona siellä sisällä. Terve ja positiivinen minäkuva on tärkeimpiä apuvälineitä laihduttamisen polulla.

Laihdutuksen uusi aikakausi on täällä!

Näistä ajatuksista ja halusta tarjota tilalle jotain paljon parempaa syntyi Koodinimi: Kaizen. Hassu nimi, mutta sillä on hieno merkitys. Kaizen tarkoittaa hyvää muutosta ja jatkuvaa kehittymistä. Olen mukana Kaizen – liikunta- ja ravitsemusryhmässä yhdessä personal trainer Juhani Pitkäsen (K3Fitness), syömisen psykologiaan erikoistuneen psykologi Anna Riihimäen (Luminous Mind) ja ravitsemusasiantuntija Patrik Borgin (Pöperöproffa) kanssa.

Kurssin sisältö rakentuu kolmen tukirangan varaan: ravinto, liikunta ja psykologia. Valmennus, kurssi, ihan miksi haluat sitä kutsua, toimii netissä ja siten sille voi osallistua mistä päin maailmaa vain ja rauhassa itselle sopivaan vuorokauden aikaan. Kurssin kesto on kahdeksan viikkoa ja se on aika intensiivinen. Ruokailun puolesta lupaan paljon asiaa tietoisesta syömisestä, mutta myös hyviä käytännön vinkkejä ja ruoanlaittovinkkejä! Lisätietoja kurssin rakenteesta, sisällöstä, valmentajista ja aikataulusta löydät osoitteessa www.kaizen.fi (nettisivut pelittää n-y-t-nyt! 🙂 )

Tämä on siis avoimesti mainospostaus. Ennen kaikkea siksi, että toivomme kovasti, että Kaizen-kurssin löytävät kaikki ne, jotka tarvitsevat apua ruokarauhan löytämiseen ja saadakseen vaikuttavat apukeinot painonhallintaan ja siten painonpudottamiseen. Tervetuloa mukaan!

Ihannepaino – kun normaali paino on liikaa

Kun itse ei ehdi kirjoittaa, pistetään kaveri asialle. Tässä hämmästyttävän ihanan, upean ja upeaa työtä tekevän Ullan vieraskynäkirjoitus, olkaapa hyvä!

***

Katri ja Leena pyysivät minua vieraskynäksi mahtavaan blogiinsa. Lämmin kiitos pyynnöstä! Aikakausikirja Duodecimin julkaisi katsauksemme Nuoren naisen ihannepaino -sosiokulttuurisia ja terveydellisiä näkökohtia hiljattain. Katsauksen tarkoituksena on tarkastella ihannepainoa terveydellisistä ja sosiokulttuurisista lähtökohdista. Lisäksi katsauksessa käsitellään ihanteiden ja todellisuuden väliseen ristiriitaan liittyviä ilmiöitä (tyytymättömyys omaan vartaloon, painonhallintakeinot ja häiriintynyt syöminen) ja annoimme käytännön neuvoja ihannepainostaan kyselevän nuoren naisen kohtaamiseen. Yritän tässä kirjoituksessa nostaa esille katsauksesta oleellisimman.

Tämä vieraskynäkirjoitus on hyvää jatkoa Katrin juttuun, kun hän kävi puhumassa Lääkäripäivillä omasta kokemuksestaan ja kasvuprosessistaan syömishäiriön ja kehonkuvaan liittyvistä asioista. Moni nuori ja aikuinenkin pohtii juurikin sitä, että mikä olisi hyvä paino juuri minulle. Netti on täynnä tämän tyyppisiä kysymyksiä:

Niin, mikä ihannepaino? Ja miten määriteltynä?

Ihannepaino on käsitteenä on hämmentävä, koska terveyden sanelema ja sosiokulturaalisten ihanteiden sanelema ihannepaino ovat keskenään ristiriidassa. WHO.n määrittelemä terveen ihannepainon (painoindeksi 18.5-25) alue on laaja, sosiokulturaalinen ihannepaino suppeampi – Demissä keskustelevat nuoret naiset tarjosivat kyselijälle ihannepainoarvoja jotka vaihtelevat 18,8 ja 22,6 kg/m² välillä.

Tiesitkö tämän painoindeksistä?

”WHO:n normaalipainon alaraja on kompromissi, joka on peräisin nälkiintymisen vaikutuksia ja ruoka-avun tarpeen määrän arvioimista käsittelevistä YK-raporteista; joissakin kehitysmaissa jopa puolet väestöstä on alipainoisia^6,7. Alun perin alipainon määritelmään haluttiin sisällyttää myös energiansaannin tai fyysisen aktiivisuuden kuvaajia, mutta näistä luovuttiin käytännön syistä⁶. Nälkiintyminen hidastaa kasvua ja kehitystä, häiritsee lisääntymisikäisillä naisilla hormonitoimintaa ja kuukautiskiertoa sekä johtaa pienipainoisten lasten syntymiin⁷…

….Terveyden kannalta merkittävä painoindeksiin liittyvä kysymys on sopimuksiin perustuva normaalipainoalueen yläraja. Se on kyseenalaistettu, sillä laajoissa väestön kuolleisuustutkimuksissa ylipainoisilla on pienempi kuolleisuus kuin muilla¹⁰. Etenkin iäkkäämmässä väestössä painon ja kuolleisuuden suhde on U:n tai J:n muotoinen¹¹. Yhdysvalloissa on aiemmin käytetty muita maita suurempaa (27 kg/m²) ja joissakin Aasian maissa pienempää (22 kg/m²)¹²ylipainorajaa².”

Eli esimerkiksi Demin keskustelupalstalla nuorten ehdottamat ihannepainojen alhaisimmat ehdotukset on ruoka-avun tarpeessa olevien henkilöiden painoindeksejä. Pysähdy. Mieti tätä hetki….

Tämä kertoo paljon vallitsevista kauneusihanteista. Koska vallitsevat kauneusihanteet ovat paljon tiukemmat kuin terveyden kannalta hyvä ja normaali paino, aiheuttaa se omalta osaltaan tyytymättömyyttä omaan kehoon.

Tyytymättömyys omaan vartaloon, mistä se oikein johtuu?

”Tyytymättömyys omaan vartaloon on esitetty kehittyvän kahdella tavalla: oman ja ihannevartalon välisistä eroavaisuuksista tai vanhempien puutteellisen huolenpidon aiheuttamien minäkuvan häiriöiden ja kanssakäymisen ongelmien seurauksena. Yksi nuoruusiän keskeisistä kehitystehtävistä on realistisen minäkuvan kehittyminen, johon kuuluu oman ulkonäön hyväksyminen; tämä kehitys häiriintyy, mikäli tavoitteet ovat hyvin epärealistisia. Koska tyytymättömyys omaan painoon ja vartaloon on yleistä, ilmiötä pidetään usein harmittomana.”

Mielenkiintoista median vaikutuksista

”Median vaikutuksista naisten kehotyytymättömyyteen, laihuusihanteen sisäistämiseen ja ihanteisiin liittyvään syömiskäyttäytymiseen on tutkittu runsaasti. Kokeellisia ja korrelaatio -tutkimuksia käsittelevässä meta-analyysissa laihuutta ihannoiville median viesteille altistuminen on yhteydessä kehotyytymättömyyteen naisilla. Pian sen jälkeen kun televisiolähetykset alkoivat Fijillä, jossa naisten lihavuutta on perinteisesti arvostettu, 74 % nuorista tytöistä raportoi kokevansa itsensä liian lihavaksi. Samaan aikaan nuorten naisten syömishäiriöinen käyttäytyminen lisääntyi voimakkaasti: 15 % raportoi oksentavansa kontrolloidakseen painoaan ja tavoitellakseen TV-näyttelijöiden kaltaista vartaloa.”

Tietenkään mediaa ei voi yksin syyttää ja osoittaa sormella, mutta tämä oli mielestäni erittäin mielenkiintoinen ja havainnollistava esimerkki sen voimasta.

Laihduttaminen

”Vallitsevat kauneusihanteet ovat merkittävin nuorten naisten nimeämä syy laihduttamiseen; muita keskeisiä syitä ovat terveydelliset syyt, vanhempien ja terveydenhuollon ammattilaisen kehotus. Muita laihduttamiselle altistavia tekijöitä ovat huono itsetunto sekä muut psyykkiset ongelmat. Ylipainoisen lapsen tai nuoren kohdalla tavoitteena on elintapojen muuttaminen terveyttä edistäviksi, ei laihduttaminen. Suosituksista huolimatta nuorista naisista 60–80 % on laihduttanut viimeisen vuoden aikana; valtaosa laihduttajista on normaalipainoisia. 

Vaikka laihduttaminen on yleistä, sen pitkäaikaisteho on kyseenalainen. Monissa väestötutkimuksissa laihdutuskertojen määrän ja ”jojo-laihduttamisen” ja epäterveellisten painonhallintakeinojen on osoitettu olevan yhteydessä ylipainoisuuden riskin kasvamiseen. ”

On hurjaa, että…

…”Nopeamman painonmuutoksen toivossa yli puolet teini-ikäisistä tytöistä oli laihduttanut viimeisen vuoden aikana syömällä niukasti, paastoamalla, jättämällä aterioita väliin, oksentamalla tai käyttämällä laihdutusvalmisteita tai ulostus- ja nesteenpoistolääkkeitä. Suomalaisista 7.-9. luokkalaisista tytöistä seitsemän prosenttia ilmoitti oksentavansa tahallaan syömisen jälkeen. ” 

Painonhallintakeinojen jatkumo

Laadimme katsaukseen havainnollistavan kuvan painonhallintakeinojen jatkumosta. Tämän kuvan avulla voit hyvin kartoittaa, että missä kohtaa ja minkä värisessä pallossa oma syömis- ja liikuntakäyttäytymisesi on tällä hetkellä.

  

Mikä sitten on oleellista ihannepainon suhteen?

Oleellista on biologinen normaalipaino.

Mitä ja mikä on nuoren naisen ihannepaino?

Katsauksen parissa työskennellessä olen pohtinut tätä kysymystä paljon. Edelleen tätä pohtiessa menen hiljaiseksi. Aihe on äärimmäisen herkkä yksilölle sekä ammattilaiselle. Mitä voit sanoa? Miten voit sanoa? Miten lähestyä asiaa? Haastavaa, mutta äärimmäisen tärkeää, koska todellisuus on, että ristiriita ihanteiden ja biologisen hyvinvointipainon välillä on suuri. Lapset, nuoret, aikuiset, naiset ja miehet ovat erilaisia kehoiltaan. Mittarit on mittareita, ne eivät ikinä kerro koko totuutta. Se kuinka sinä voit kehossasi kertoo paljon enemmän. Juuri siinä sinun kehossasi. Olipa se minkä ikäinen tai kokoinen. Se on sinun kotisi ja sillä on olemassa oma biologinen rytmi, joka ei välttämättä istu ympäristön liian tiukkoihin ihannekriteereihin. Se ei silti tarkoita sitä, että sinussa, sinun hienossa kehossasi olisi mitään vikaa. Ihannepainon alue on laaja. Sinulla on oikeus olla jossain kohti siellä laajalla alueella ja voida hyvin.

Jäitkö pohtimaan omaa tilannettasi ja suhtautumistasi omaan kehoosi? Onko syömiskäyttäytymisesi ja suhtautumisesi liikuntaan normaalia?

Katri pohti todella tärkeitä aiheeseen liittyviä teemoja aikaisemmin postauksessaan En kokenut olevani tarpeeksi sairas. Niin, kuinka sairaaksi ihmisen tulee itsensä tuntea, jotta voisi hakea apua. Erityisesti kehonkuva- ja syömisongelmien kohdalla on enemmän kuin tavallista, että oireita vähätellään eikä apua haeta, koska pelätään, ettei kukaan ota vakavasti. Kirjoitin omaan blogiini viime keväänä yhteistyössä Syömishäiriöliitto Syli-ry:n kanssa aiheesta Kun mietit onko oma tai läheisen syöminen, suhtautuminen ruokaan, kehoon, liikuntaan tai painoon normaalia? Jos mietityttää, käy lukemassa.

Kaunista ja lempeää talvea!

Ulla Kärkkäinen

Laihdutuksen loppu

Tässä se nyt on. Tie pois ikuisista laihdutuskuureista. Kohti tervejärkisiä ja tervehenkisiä syömis- ja liikuntatottumuksia.

Ei kituuttamista, ei tiukkaa kuria eikä siten kurinpalautuksia. Itseään kiusaamalla ja negatiivisten ajatusten voimalla ei saa aikaiseksi muutoksia, jotka tuovat iloa ja terveyttä elämääsi. Niitä sen sijaan saat lausumalla koodinimen kaizen.

Kaizen tarkoittaa hyviä muutoksia. Niitä lähdetään hakemaan ja opettelemaan positiivisen ajattelun kautta 1.3.2015 alkavalla Koodinimi: Kaizen – liikunta- ja ravitsemuskurssilla. Ammattilaisten avulla, ryhmän tuella.

Koossa on Suomen ammattitaitoisin apujoukko. Kurssin asiantuntijoina toimivat personal trainer Juhani Pitkänen, ravitsemusterapeutti Leena Putkonen (eli allekirjoittanut) ja psykologi Anna Riihimäki. Vierailevana asiantuntijana on ravitsemusasiantuntija, Pöperöproffana tunnettu, Patrik Borg.

Syksyn pilottiryhmä sai paljon apua syömisen hallintaan, liikunnallisen elämäntavan omaksumiseen ja ennen kaikkea positiiviseen ajatteluun itsestään ja elämästään. Tässä joitain otteita palautteista:

“Olen saanut läjän erittäin käyttökelpoisia työkaluja, joilla syömisestä ja syömisen ajattelemisesta on tullut mielekkäämpää ja stressittömämpää. Olen tykännyt kovasti kaikkien valmentamiseen osallistuneiden asennoitumisesta: yksinkertaisesti, ystävällisesti, painostamatta ja syyllistämättä.”

“Olen iloinen ja kiitollinen siitä, että olen saanut olla tässä mukana! Kaikkien asiantuntijoiden ammattitaito on ihailtavaa. Mielestäni tämä oli loistavasti onnistunut kokonaisuus ja hyvä konsepti.”

“Olen tehnyt merkittäviä oivalluksia ruokasuhteestani ja sen syistä. Paino on kääntynyt kuin huomaamatta laskusuuntaan. On ylipäätään helpompi hengittää, myös ruoan äärellä. Lisäksi olen saanut uusia ystäviä, vaikka en ajatellut sellaisia kaipaavani. Hämmentävän hieno kokemus! En kyllä keksi, miten tätä voisi vielä parantaa. Nautin!”

“Olen ymmärtänyt mitä on normaali suhde ruokaan, vaikken sitä osaakaan vielä täysin toteuttaa mutta ainakin tiedän etten lähde mihinkään pikadieetteihin enää mukaan. Hienointa on, että tässä ollaan jalat maassa eikä hötkyillä, ja oikeasti yritetään muuttaa ajattelutapaa, mikä on tärkeintä. Lisäksi tämä oli tosi kokonaisvaltainen kurssi vaikka ensin mietin miten mahtaa jaksaa mukana. Kenties hommaan vaikutti hyvä ja aktiivinen porukka. Ja tietysti se että opitaan siihen ettei syyllistytä syömisestä. Se on ehkä mulle ollut se paras oppi, koska dieettiajattelu syyllistää ja siihen on saanut itsensä jumiin. Ja kun koko ajan on saanut kaikkea kysellä, uskon että sillä tavalla on saanut kaiken irti. Niin ja hienoa oli että oli vierailijoitakin kuten Patrik! Vau!”

“Perustervettä ajattelua, syyllisyyden lieventymistä. Hyviä oppeja, myös oppia itsestäni. Paras painonhallintakurssi!”

Kolahtiko? Tule mukaan ja vapauta ajatuksesi irti syömisen tarkkailusta, liikunnasta stressaamisesta ja huonosta omatunnosta! Lisätietoja 1.3.2015 alkavasta kurssista ja koodinimi: Kaizenista saat liittymällä sähköpostilistalle osoitteessa kaizen.fi.

***

Tykkäätkö Se erilainen fitness – blogin jutuista ja aiheista? Sitten tykkäät Koodinimi: Kaizenin annista. Tai onko lähipiirissäsi tai työpaikalla ikuisia dieettaajia ja ruoasta stressajia? Sitten kannattaa vinkata kurssista heille. Kiitos, että välität tietoa eteenpäin! Can’t wait to get started! 🙂 – Leena