Älä laihduta – päivä – mitä tiede sanoo?

Olen kirjoittanut vuosittain välillä aktiivisesti ja välillä vähemmän aktiivisesti Älä laihduta – päivän aikaan. Tänä vuonna sitä vietetään sunnuntaina 6.5. Joka vuosi saan myös käydä Facebookissa, Twitterissä ja täällä blogin puolella keskustelun siitä, mitä Älä laihduta – päivä oikein tarkoittaa ja mitä se ajaa takaa. Kehoaktivistit ja syömishäiriöiden ennaltaehkäisytyötä tekevät ovatkin nyt keskustelleet muutaman vuoden, että pitäisikö päivän nimi muuttaa.

Tänä vuonna ajattelin olla selittelemättä mitään ja totean, että nimeä ei missään nimessä saa muuttaa, sillä se on tieteellisestä näkökulmasta tarkasteltuna osuva ja totuudenmukainen.

Syömistutkimukset kertovat karua tarinaa: Laihduttaminen ei auta laihtumaan ja pahimmillaan vain kerryttää lisää painoa. Näitä tutkimuksia sekä lihavuustutkijoiden kirjoittamia kirjoja olen saanut kahlata läpi tehdessäni taustatyötä uutta kirjaani varten. Mitä enemmän teen taustatyötä, sitä enemmän allekirjoitan Älä laihduta – päivän nimen.

Ne, jotka laihtuvat saavat terveyshyötyjä, kuten vaikkapa kivuttomammat ja vetreämmät polvet ja lonkat, verensokerit ovat aisoissa ja verenpaine kurissa. Tätä en minäkään kiellä. Ongelmana vain on se, että aktiivinen laihduttaminen, se, että kehoa kuritetaan pienempään ja kilomäärältään kevyempään muottiin, ei ole se teko, joka nuo hyvät muutokset saa aikaan.

Avataanpa terminologiaa. Suurin osa niistä, jotka puhuvat laihduttamisesta, tarkoittavat niitä tekoja, jotka saavat painon putoamaan ripeään ja tasaiseen tahtiin. Yleisesti ajatellaan, että mitä nopeammin, sitä parempi. Toisaalta olen huomaavinani, että laihduttaminen on epämuodikas sana, jota muun muassa markkinoinnissa vältellään. Puhutaan ”kiinteytymisestä” tai mainostetaan, että ohjeilla pääsee ”timmiksi kesäksi”. ”Elämäntapamuutos”-termiä viljellään myös ahkerasti. Ammattilaisena, eli laillistettuna ravitsemusterapeuttina, tarkastelen tällaiset jutut kriittisesti, sillä lähes aina erilaiset nettikurssit, artikkelit tai kirjat kuvaavat aktiivista laihduttamista, ruokavalion rajoittamista ja suuria treenimääriä. Se, että joukkoon on ujutettu lause henkisestä hyvinvoinnista, ei tarkoita, etteikö suurin osa sisällöstä olisi samaa vanhaa huttua.

Moni näistä kursseista ja ohjelmista perustuu itsekuriin ja ohjeiden tarkkaan noudattamiseen. Me, jotka teemme töitä useassa työpisteessä ja joiden elämäntapa on liikkuvainen, tiedämme, miten haastavaa näiden ohjeiden noudattaminen on. Jääkaapissa ei olekaan nyt juuri niitä raaka-aineita, joita listalla lukee tai kokous aikaistuu ja joutuukin syömään lennosta lounasravintolassa, eikä esimerkiksi valmiiksi pakattuja eväitä. Stressaannun pelkästä ajatuksesta.

Mutta niin stressaantuvat myös laihduttavat ihmiset. Tutkimusten mukaan laihdutuskuurit ovat niitä noudattaville stressin lähde, mikä entisestään heikentää mahdollisuuksia onnistua pudottamaan painoa. Stressihormonit kehossa ovat signaali pitää kiinni ylimääräisistä energiavarastoista ja mielellään varastoida entistä herkemmin ruokavaliosta saatavaa energiaa. Stressaantuneena moni nukkuu vähemmän, syö enemmän ja valitsee mielellään rasvaista ja sokerista ruokaa, eli käytännössä tekee asioita, jotka vaikeuttavat painonhallintaa saati laihdutusyritystä entisestään.

Houkuttelevat mainoslauseet, kurssille osallistujien ylistävät tarinat ja kampanjatarjoukset ovat  kuitenkin suunniteltu niin, että niitä on vaikea vastustaa. Laihdutusfirmojen edunmukaista ei ole, että ihmiset laihtuvat, sillä siinähän se bisnes sitten meneekin. Painonvartijat on yksi tunnetuimmista alan yrityksistä. Yrityksen talousasiantuntija Richard Samber on verrannut laihduttamista lottoamiseen: jos et voita ensimmäisellä kerralla, herkästi sitä ajattelee, mutta ehkä seuraavalla kierroksella onnistaa! Edes yrityksen pääjehun luotto oman tuotteet toimivuuteen ei ole kovin suuri! Tai tavallaanhan konsepti toimii oikein hyvin: se tuottaa voittoa omistajilleen (muualla kuin Suomessa, sillä täällä se ei enää toimi) ja laihduttajat palaavat kerta toisensa jälkeen asiakkaiksi ajatellen, että ehkä tällä kierroksella lykästää!

Laihduttamisen vaikutukset koskevat myös työelämää. Työnantajiakin pitäisi kiinnostaa, että työntekijöistä iso osa on muissa maailmoissa ja ruoka-ajatuksissa. Laihduttajat nimittäin ajattelevat ruokaa koko ajan. Fyysisesti paikalla, henkisesti miettimässä, mitä seuraavalla aterialla uskaltaa syödä tai haaveilemassa, mitä söisi, jos voisi syödä mitä vain mieliruokia – ellei olisi tällä kirotulla dieetillä. Ravitsemusterapeutit tietävät tämän ilmiön myös syömishäiriömaailmasta: potilaat ajattelevat suurimman osan ajastaan ruokaa, sitä mitä ei ”saa” syödä (mutta jota usein nimenomaan tekisi mieli syödä). Tutkimusten mukaan laihduttavat henkilöiden muisti ei pelitä yhtä hyvin kuin normaalisti ja reaktionopeuskin huononee.  Lisäksi dieetti saa mielialan apeaksi, joten työn teho ei varmasti ole parhaimmillaan.  Toisin sanoen: iso osa työkapasiteetistä ei ole käytössä.

Siksi kyseenalaistaisin, kuinka fiksua on, että työterveyshuollossa kehotetaan laihduttamaan tai järjestetään laihdutuskuureja työnantajan piikkiin. Työpaikoilla ja ystäväpiireissä kisataan hävitetyistä senteistä tai kiloista. Yleensä aikaa laihduttaa on viikkoja tai kuukausia ja taktiikka mahdollisimman askeettinen ja energiavaje iso. Tämä on varma resepti sekoittaa aineenvaihdunta ja varmistaa, että kilot palaavat, kun laihdutuskuuri lakkaa.

Tärkeintä olisi tajuta, että rankka energiavaje ja/tai ekstra energiankulutus johtaa fysiologisesti nälkiintymiseen ja siihen, että elimistö dieetin loputtua alkaa kerätä kiloja. Elimistö virittyy kiinnittämään huomiota ruokaan, ajattelemaan ruokaa ja hidastamaan aineenvaihduntaa – onhan sille aivan selvästi signaloitu, että nyt on karut pula-ajat käsillä, kun ruokaakin saa vain niukasti!  Siksi minun on vaikea tajuta, miksi ihmeessä erittäin niukkaenergiainen ruokavalio, joka käytännössä on nälänhätää imitoiva ruokavalio, kuuluu Käypä hoito – suosituksiin. Pikavoitto voi nimittäin hyvinkin kostautua suurempina painonhallinta-ongelmina tulevaisuudessa.

Pahinta laihduttamisessa on se, että vaikka sitä monesti perustellaan terveyssyillä, todellisuudessa taustalla vaikuttavat esteettiset seikat ja kehon kokoon liitetyt ennakkoluulot. Ylipainoon liitetään tutkitusti sellaiset mielleyhtymät kuin laiskuus, tehottomuus, typeryys ja aikaansaamattomuus. Erityisen kurjaa on lukea niiden tutkimusten tuloksia, joissa on arvioitu terveydenhuoltohenkilökunnan asenteita ylipainoisia kohtaan. Ne kun ovat hyvin negatiivisia, mikä on omiaan selittämään myös ne lukuisat kertomukset omalla vastaanotollani, kun asiakas kertoo, että on saanut riittämätöntä hoitoa, kun ratkaisuksi tarjotaan vain laihduttamista. Moni kokee, että ei tule kuulluksi, vaan hoidon lähtökohta on olettamuksessa, että ylipainoinen syö epäterveellisesti, ei urheile ja todennäköisesti kolesterolit ja verensokerit ovat koholla. Näinhän ei suinkaan aina ole.

Kauneusihanteisiin taas vaikuttavat kulttuurilliset ja opitut seikat. Naisellinen keho on siro, sorja ja hoikka, miehen lihaksikas, raamikas ja voimakas. Näihin kategorioihin ei kovin moni sovi, eivätkä niihin varmasti sovi ne, jotka eivät koe kuuluvansa joko kumpaankaan sukupuoleen. Stereotyyppiset kauneusihanteet tuottavat mitattoman määrän ahdistusta, mielipahaa ja huonommuuden tunteita. Tunteita, jotka eivät varmasti tuo hyvää terveyttä.

Mikä sitten avuksi, jos laihduttaminen – siinä muodossa kuin sen tunnemme – on haitallista terveydelle?

Itse toivon, että ensin tunnustetaan se, että ylipaino ei ole yksilön terveys-ongelma vaan yhteinen tasa-arvo-ongelma. Ihmettelen tässä potilastyötä tekevänä, että miten voimme vielä olla näin lapsenkengissä tämän asian edessä. Minulta ei vienyt kyllä montaa työvuotta tajuta, että ne keinot, joita esimerkiksi itse sain ravitsemustieteen opinnoissa, eivät vain toimi tai selitä ylipainoa tai auta sen hoidossa. Tokihan lautasmallille on oma hyvä tarkoituksensa, mutta varsinaista ylipainoa se ei ratkaise. Harvoin asiakkaitteni ylipainon syy on vain se, että ruokavalio on lihottava. Lähes kaikilla taustalla löytyy stressiä, kiirettä, työpaikan sisäisiä ongelmia (yleensä henkilöstöasioissa), itsetunto-ongelmia tai tyytymättömyyttä itseen tai elämään. Eivät nämä ongelmat ratkea salaattia syömällä. Puhutaan työelämän rakenteista, kestämättömästä kiireestä, johtajuuden laadusta, epävakaista tulevaisuuden näkymistä, taloudellista huolista. Harvoin tässä sopassa ehtii ensimmäisenä miettiä lenkille lähtöä, koko viikon ravitsevaa ruokalistaa tai perheen aktiivista laatuaikaa. Yksilöiden syyllistäminen ylipainosta on vastuunpakenemista. Sitä, että ei haluta myöntää, että olemme yhteiskuntana luoneet sietämättömän epäterveen ja ihmisille fysiologisesti luonnottoman maailman.

Mitä yksilöt voivat tehdä yhteiskunnan muuttumista odotellessa? Ainakin tehdä realistisen arvion laihduttamistarpeesta. Kehosta kannattaa pitää huolta, oli se sitten pieni, suuri, kapea, leveä, jäntevä, letkeä, notkea tai jäykkä. Nautinnollista, monipuolista ja värikästä ruokaa sopivissa annoksissa tasaisin väliajoin, jotta keho jaksaa. Annoksia, jotka vievät nälän ja tuovat hyvän olon. Liikettä, jotta veri kiertää ja lihakset saavat kaipaamaansa työtä. Keholle pitää antaa myös lepoa, sillä levossa keho kehittyy ja palautuu, jotta se jaksaa tehdä yhteistyötä jälleen vuodesta toiseen. Kun kehoa huoltaa, paino mitä todennäköisemmin asettuu sille sopivaan biologiseen painoon, joka useimmiten on painoväli, ei suinkaan yksi puntarilukema. Osalla taas perimä on sellainen, että kehon koko nyt kerta kaikkiaan on suurempi kuin mitä terveysmittarit kertovat. Heillekin kehon huolto tuottaa terveyttä ja toivottavasti myös hyvää oloa.

Erityistä huolenpitoa kaipaa minuus fyysisen kehon sisällä. Sille toivon sitkeyttä ja uskoa siihen, että vaikka yhteiskunta tuputtaa ajatuksia hoikkuuden onnea tuovasta voimasta, on minuudella, persoonalla, lujuutta kuunnella sitä, mikä itselle on parasta ja opetella näkemään itsensä kauniina ja arvokkaana kaikissa painoluokissa.

Ja ainahan voi olla osa sitä muutosta, jonka haluaa maailmassa nähdä. Minä ainakin ajattelin olla.

Kirjoituksen lähteenä on käytetty muun muassa seuraavia kirjoja:

Mann, Traci. Secrets from the Eating Lab, www.secretsfromtheeatinglab.com

Bulik, Cynthia M.  The Woman in the Mirror: How to Stop Confusing What You Look Like with Who You Are.

Tribole Evelyn,‎ Elyse Resch  Elyse. Intuitive Eating, 2nd Edition: A Revolutionary Program That Works.

Näiden lisäksi taustamateriaalina on alkuperäistutkimuksia, joista osa löytyy listattuna:

The Mann Lab

***

Kirjoitus löytyy myös Etelän-SYLI:n blogista. Allekirjoittanut toimii yhdistyksen hallituksessa.

Ravitsemusterapeuteilla on huono maine – eikä täysin syyttä

”Ravitsemusterapia, ei ravitsemusneuvonta tai -ohjaus. Terapia on tila, jossa työstetään asioita. Valitettavasti ihmeita pääsee todistamaan vain harvoin. Toisaalta, prosessi itsessään on mielestäni palkitsevampaa kuin pikavoitot. Kyllä, niitäkin ”terapeutteja” on, jotka käytännössä lätkivät ateriasuunnitelmaa nenän eteen, mutta minun käsitykseni ammatistani on varsin erilainen.”

Mitä odottaa ravitsemusterapeutin vastaanotolta?

Varmasti kukaan ammattilainen ei halua hyppiä yhdenkään kollegan varpaille tai kritisoida toisen työtä. Tämä lienee kirjoittamaton sääntö alalla kuin alalla.

Joskus tulee kuitenkin tilanteita, joissa epäkohtiin puuttumatta jättäminen on karhunpalvelus kollegialisuuden nimissä. Tulee tilanteita, jolloin on oikeastaan velvollisuus sanoa sanottavansa.

Eikä tämä suinkaan taida olla ensimmäinen kerta, kun pöllyttelen mielipiteitäni hoitoalan takaperoisista asenteista ja kaloritiedon tuputtamisesta asiakkaille. Näitä kirjoituksia ja huomautuksia sivulauseissa on SEFBissä menneiltä vuosilta useita. Enkä edelleenkään ole asettumassa mihinkään omiin sfääreihini, vaan myös minun työtäni saa ja pitää kritisoida, jos siinä on kritiikin aihetta.

Juttelin kollegan kanssa ihan muista asioista puhelimessa, kun hän kertoi juuri lukeneensa eräältä keskustelupalstalta ikävän tarinan ravitsemusterapeutilla käynnistä ja kuinka kommenttikentät täyttyivät pöyristyneistä kommenteista. Halusin itsekin lukea, mistä oli kyse.

Henkilö* oli käynyt ensimmäisen kerran elämässään ravitsemusterapeutilla ja tapaamisesta jäi vähintäänkin karvas maku suuhun ja synkkä mieli sieluun. Enkä ihmettele yhtään.

Tiivistetysti käynti meni näin:

  1. Itsensä esittelyn jälkeen työterveyshuollon ravitsemusterapeutti kysyy, onko asiakas miettinyt laihdutusleikkausta.
  2. Asiakas kertoo, että ei ole kiinnostunut, koska on jo pudottanut omin toimin 10 kg painostaan, laboratoriokokeiden perusteella ei myöskään ole terveydellistä tarvetta akuuteille toimenpiteille.
  3. Ravitsemusterapeutti jatkaa laihdutusleikkausesittelyään piittaamatta edellisestä.
  4. Ravitsemusterapeutti kokee asiakseen lytätä maltillisen painonhallinnan periaatteita, mm. aamupalan syömisen. Se on kuulemma ”painoaktivistien propagandaa”. (Haluan muuten tietää, että mihin suuntaan nämä aktivistit painoa haluavat muuttaa…? Sen verran hämärä käsite…)
  5. Asiakas poistuu 1200 kcal ateriamallin kanssa, josta hänen on kehotettu vielä alkuun vähentämään 200-300 kcal, eli syövän 900-1000 kcal/päivä.

Sehän meni, no… päin persettä.

En pyydä yhtään anteeksi kielenkäyttöäni, sillä en hyvällä tahdollakaan saa tästä väännettyä muuta arviota. Tilannekuvauksen perusteella (ja asiasta henkilön kanssa yksityisviestein sanasen vaihdettuani), en näe mitään tolkun selitystä, miten tällainen vastaanottotilanne pääsi syntymään.

Hirveä mennä toisen ammattilaisen työtä tällä tavalla alleviivaamaan, mutta no, nyt on vaan pakko. Ravitsemusterapeutin arvovalta on kiikun kaakun muun hoitohenkilökunnan silmissä ja varsinkin julkinen mielipide on aika tyly. Meillä ei ammattikuntana ole varaa näin paskaan tasoon.

Ai, mikä tässä meni pieleen? En tiiä, pitäskö tässä alkaa joku Reilu kerho -sertifikaatti kehittelemään, joka takaa, että terveydenhuollon alalla toimiva henkilö on sitoutunut palveluammatin periaatteisiin, kuuntelemaan, ymmärtämään oman roolinsa auttajana, ei päällepäsmärinä, ja sitoutuvansa sopeuttamaan ohjausta kunkin tarpeiden mukaan sekä olemaan sortumatta terveysfasismiin. Tämä pitäisi olla itsestään selvää, mutta ei näköjään, mitä ilmeisemmin, sitä ole. Oli sitten ravitsemusterapeutti, lääkäri, hoitaja, fysioterapeutti tai vaikka vastaanottovirkailija. Herrajeesus, ei tämä voi olla niin vaikeaa. Ole ystävällinen, kuunteleva, läsnä, toimi asiakkaan lähtökohdista  ja kohtele kaikkia tasa-arvoisesti.

Etenkin tuo toisen tarinan kuuntelu on kyllä kaiken a ja o. En edes tiedä, miten muuten näitä töitä voi tehdä, kuin asiakkaan lähtökohdista?

Toisekseen, en todellakaan tajunnut, että vuonna 2018 joku alani ammattilainen neuvoo asiakkaille 1200 kcal SAATI vähentämään siitä vielä 200-300 kcal. * tähän se silmät päästä vollottava emoji * En tiedä, miten tästä vetäisi jotain analyysia. Että joidenkin ammattilaisten mielestä laihduttaminen on kalorilaskentaa, nälkäkuuria ja aamiaisen väliin jättämistä? Sanattomaksi vetää.

Kolmannekseen, henkilökohtainen mielipiteeni laihdutusleikkauksia kohtaan on hyvin, hyvin kriittinen. Mielipiteeni olen muodostanut aikanaan, kun vielä tein näitä ohjauksia ja seurasin leikkausprosessia. Laihdutusleikkaus on joskus harvoin perustelua ja tiedän toki onnellisiakin tarinoita, mutta sekään ei ratkaise niitä juurisyitä, miksi paino on noussut. Ilman niiden hoitamista, homma on sulaa hulluutta.

Jotta näin kurjilta kokemuksilta ja suurelta mielipahalta vältyttäisiin, vetoan jokaiseen ravitsemusterapeuttiin, joka alalla työskentelee, että pohtii kriittisesti omaa ammattitaitoaan ja kykyään toimia sillä tontilla, jolla toimii. Jos pitää kalorilaskennasta, kannattaa mieluummin mennä vaikka erikoissairaanhoitoon letkuravitsemussuunnitelmia tekemään tai ruokapalveluihin suunnittelemaan eri annostasoja. Ravitsemusterapia on auttamistyötä, vilpittömästi toiselle hyvän tekemistä. Se ei ole arvovalta-areena, kaloritaulukoita saati omien periaatteiden tuputtamista.

Minulla on toki myös ravitsemusterapeutille tuleville toiveena muutama seikka. Ne olen listannut aikanaan kirjoittamaani ”Mitä odottaa ravitsemusterapeutin vastaanotolta?” Haluaisin sanoa, että me olemme teitä varten, ei tarvitse pelätä, ei tarvitse tulla yhtään sillä ajatuksella, että siellä rajoitetaan kaikki ja kielletään syömästä sitä ja tekemästä tuota. Valitettavasti se ei aina mene niin ja siitä olen kovin, kovin pahoillani.

Leena ja hengessä myös Katri (jonka silmien näin pyörähtelevän puhelinlangan päässäkin tarinan kerrottuani 😀 )

Se erilainen fitness -blogi, we won’t do calories in 2018 either. 

* Kertomus ja lainaukset asianomaisen suostumuksella. 

Parantaako paheksunta?

Kukapa meistä ei olisi jossain tilanteessa paheksunut toista ihmistä.

”Mitä se tuolla tavalla kailottaa?”
”Ai, kauhea, miten se voi tolla tavalla roskata?!”
”Hirveää, että se pettää puolisoaan.”

Tämä on normaalia ja joskus jopa suotavaa toimintaa. Se virittää moraalista kompassiamme toimimaan niin, että olemme hyviä tiimipelaajia yhteisössä. Että osaa ottaa muut huomioon ja toimimaan fiksusti. (Kunhan näkee myös omatkin mokat eikä vain muiden…)

On kuitenkin tilanteita, joissa paheksunta ja syyllistäminen toimivat erittäin huonosti ja jopa vahvistavat epätoivottua toimintaa ja käyttäytymistä. Terveydenhuolto ja elämäntapojen tervehdyttämisprojektit ovat tilanteita, joissa paheksunta ja syyllistäminen ovat hukkaan heitettyä energiaa. Silti niitä käytetään jatkuvasti niin neuvoja-antavan tahon kuin itse muutoksen tekijän toimesta.

”Kyllä se nyt on niin, että sinun pitäisi ryhdistyä ja alkaa laihduttamaan.”
”Olen niin huono, kun en ole jaksanut mennä tällä viikolla salille.”
”Terapeuttini pyysi, että teen tämän tehtävän tällä viikolla, mutta en ole ehtinyt. Tässäkin minä epäonnistuin!”

Myös itsestäänselvyyksien ja ulkokultaisten ohjeiden jakaminen on minusta toista väheksyvää toimintaa, joka voi kimmota paheksunnasta ja toisen arvioimisesta nenänvartta pitkin.

Varsinkin ylipainoisia ja päihdeongelmaisia on saanut paheksua ja vähätellä iät ja ajat.  Luulisi, että se, että samat ihmiset ovat hetken päästä uudelleen hakemassa apua olisi riittävän vahva signaali, että taktiikka ei toimi, mutta kun ei. Ei se näytä olevan. Epäilen, että monella on syvällä sisimmässään niin tiukassa ajatus, että koska ihminen on itse aiheuttanut vaivansa (syönyt itsensä suureksi tai ”ryhtynyt” alkoholistiksi), kuuluu hänen myös itsensä siitä suosta nostaa ylös.

Syyllisyys, etenkin yhdistettynä häpeään, voi lamaannuttaa ja se johtaa toteamaan ”fuckit, ei tämä onnistunut taaskaan!” ja luovuttamaan. Monelle, joka on kokeillut useita kertoja raitistumista tai laihduttamista ja (näennäisesti) epäonnistunut, voi olla muodostunut epäonnistujan identiteetti, mikä lannistaa muutosprojektin starttilinjoille. Suottako sitä taas yrittää, kun kuitenkin epäonnistun ja sehän se vasta noloa onkin.

Mitä sitten tilalle avunantajalle?

Ihan mitä tahansa muuta. Ensisijaisena steppinä olisi ymmärtää, että ihmiset eivät ole tietämättömiä ja siksi kykenemättömiä muutokseen. Jos puhutaan laihduttamisesta, olisi järkevämpää keskittyä kaatamaan tietoa ihmisten käyttäytymismalleista, ei siitä, missä ruoassa on paljon energiaa ja missä ei.

”Minulla ei ole tarjota ratkaisua kansanterveydelliseen lihavuusongelmaan. Mutta olen vakuuttunut, että ei sitä tarjoa läskivihapuhekaan.”

Mikkilä täällä

Esimerkkinä tutkimus Canterburyn yliopistosta. Tutkijat havaitsivat, että ihmiset, jotka mielessään yhdistivät suklaakakun syömisen syyllisyyteen juhlimisen sijaan, olivat puolentoista vuoden seurannassa todennäköisemmin huonompia painonhallinnassa verrattuna heihin, jotka yhdistivät suklaakakun osaksi juhlimista.

Minulla on tapana sanoa, että syömispulmat (oli ne ali-, yli- tai laadullisesti kehnoa syömistä) ovat yleensä oireilua jostain muusta sisäisestä ja syvällisemmästä probleemasta, joka kaipaa ratkaisua. Siksi se ongelma ei myöskään korjaannu esittelemällä McDonaldsin kaloritaulukkoa tai 1400 kcal ateriamallia.

”People turn to diets to address vulnerable issues such as body image, sexuality and happiness – the answers to those issues does not sit in a diet – and often require deeper psychological work.

Ramani Durvasula, Sharecare-sivusto

Ja sitten yksi juttu… Hoida itsesi kuntoon ensin ennen kuin hoidat muita. Ihminen välittää omia ennakkoluulojaan alitajuntaisesti ympäristöön, halusit sitä tai et. Jos juhlapuheissa puhut siitä, miten tärkeää on suhtautua suvaitsevasti kaikkiin, mutta kaveripiirin kesken toimit ja puhut ihan muuta, niin kyllähän se varsin tekopyhää toimintaa on.

Entä mitä tilalle, jos paheksuu, syyllistää ja syyttelee itseään jatkuvasti?

Malttia, ymmärrystä ja tahtoa tutustua itseensä syvällisesti ja arvostavasti. Monesti syyllisyys ja itsensä morkkaaminen juontaa niinkin syvällisiin tunteisiin kuin että tuntee itsensä huonoksi tai epäkelvoksi. Ettei ansaitse hyvää. Että ei ole hyvän arvoinen. Energiaa kannatta ohjata siihen, että tekee asioita, joilla on merkitystä muutoksessa on kannattavaa. Syyllisyydessä vellominen ei auta eikä toimi, koska se vaan ylläpitää epäonnitumisen kierrettä.

Paheksuminen ja itsekuri-ajattelu, so last season. Let’s all move along.

Taustalähteet:

http://mattheweppelsheimer.com/2017/03/replace-guilt-with-science/

http://www.huffingtonpost.com/2013/12/05/guilt-weight-loss_n_4380080.html

http://jolamble.com/2011/12/08/the-paralysis-of-guilt/

https://www.sharecare.com/health/psychology-and-weight-loss/diet-guilt-shame?logref=Helpful_Button&regref=Helpful_Button

http://womenssuccesscoaching.com/radio-shows/the-science-of-motivation/

Tehtävä on kesken

”…Mä luulen, että mun ois pitänyt olla viistoista kiloa laihempi..”

Kahvilassa naapuripöydässä parikymppiset tytöt kävivät keskustelua, että miksi poika ei ollutkaan pitänyt heistä. Johtopäätös oli, että olisi pitänyt olla laihempi.

Ehkä Se erilainen fitness – blogi jatkaa kehopositiivisuudesta puhumista, vaikka välillä tuntuu, että eikö sitä oo jo sanonut kaiken aiheesta.

Ehkä meitä vielä tarvitaan.

Kiitos meidän 1004 Facebook-seuraajalle! Rajapyykkejä ylitelty tässä männä päivän. 🙂

DSC_1149

Kaikki kehot ovat kauniita. – Katri ja Leena, Se erilainen fitness -blogi

Painonhallinnan tarkistuslista

Tämän listan koostin eräälle asiakkaalle avuksi, vähän niin kuin pahan päivän varalle, sillä painonpudotus ei ollut hänellä tarpeen. Ajattelin, että tästä voisi olla iloa muillekin!

Painoa ei tarvitse syynä tai kytätä, mutta jos vaatteet alkaa kiristämään eikä oikein tajua miksi, voi listan avulla päästä jujulle, mikä tilannetta voisi selittää. 

Nukunko riittävästi?

Liian vähäinen uni on yksi merkittävin painonhallintaan vaikuttava tekijä. Vähäinen uni muuttaa elimistön hormonitasapainoa niin, että painoa ja rasvakudosta kertyy helpommin. Väsyneenä valitsee herkästi myös vähemmän terveellisiä ruokia, sillä väsyneenä makea ja rasvainen maistuu ihmiselle erityisen hyvin.

Syönkö säännöllisesti?

Ateriarytmi auttaa merkittävästi siinä, että nälkä ei kasva liian suureksi, jolloin helposti syödään yli tarpeen.

Syönkö aterioilla sopivasti?

Kunnon ateriat vähentävät välipalojen napostelun tarvetta, mikä on hyvä asia. Välipalat voivat olla sokeri- ja rasvapitoista ekstraa, jonka ravintoarvot voivat olla vähäiset.

Syönkö värikkäästi?

Kasvisvoittoinen syöminen takaa sen, että maha tulee täyteen ja olo on kylläinen, mutta ateriasta saatava energia pysyy kohtuullisella tasolla. Monipuolisesti koostetut ateriat, kuten lautasmallin mukaisesti rakennetut, sisältävät tarvittavat ravintoaineet, jotta aineenvaihdunta toimii tehokkaasti ja ihminen pysyy terveenä.

Syönkö tai juonko tunteisiin?

Tunnesyöminen on yleistä ja usein se voi olla myös tiedostamatonta. Myös alkoholin nauttiminen lohtuna vaikuttaa haitallisesti niin terveyteen yleisestikin ja painonhallintaan. Ruoalla lohduttautuminen silloin tällöin on normaalia, mutta ongelmia se ei ratkaise. Ne pitää työstää muilla keinoin, tarvittaessa ammattiauttajan kanssa.

Liikunko vähemmän kuin ennen?

Liikunta laihduttaa huonosti, mutta auttaa painonhallinnassa paljon.

Kallista kuraa ja karkkia

Tunnustuksen paikka. En ole ikinä saanut yhtäkään annosta VLCD-, eli ENED-pussia alas. Oksennusrefleksi on väistämätön.

Ken ei tiedä, mistä nyt puhutaan, niin avataan vähän. VLCD on lyhenne sanoista very low calorie diet ja ENED taas erittäin niukkaenergiainen dietti.  Uskomatonta, mutta totta, nämä huijaustuotteet saavat olla markkinoilla . Eikä siinä vielä kaikki. Nämä ovat osa Käypä hoito suositusta lihavuuden hoidossa. Joo, jos halutaan saada paino keinotekoisesti vauhdilla alas, niin siihen nää tosiaan toimii. Sen sijaan lihavuuden hoitona? Ei, ei todellakaan.

Olen ollut huono ihminen. Olen joskus selittänyt potilaille, miten näitä käytetään ja ohjannut laihduttamaan näillä. Se on ehkä hirvein ammattimoka, jonka olen koskaan tehnyt. Muuten olen pyrkinyt hyvin vahvasti ”do no harm” -toimintaan. Anteeksi kaikille, joille olen näistä puhunut ja kannustanut käyttämään.

Puolustuksekseni sanottakoon, että en tiennyt silloin paremmin, enkä vastavalmistuneena varmasti tajunnut riittävästi lihavuudesta ja sen hoidosta, jotta oisin voinut olla kriittisempi. Kyseenalaistamista kun oppii vasta vuosien mittaan. Mutta aina voi oppia ja tarvittaessa pyytää julkisestikin anteeksi.

Toinen puolustuksen pointti on, että ihmiset olisivat kyllä löytäneet nämä tuotteet, nutrilettit ja pelit, ihan itsenäisestikin ilman apuani. Niitä nimittäin kaupitellaan aikas aggressiivisesti.

Se pitää laskea ENED-tuotteitten kuitenkin kunniaksi, että en oo kuullut, että niillä ois kukaan maksaa saanut hajalle.  Mutta sappikohtauksen voi äkillinen laihtuminen aiheuttaa. Onneks ne sappikivet ei satu yhtään tai mitään *sarkasmivaroitus* Tässä jutussa piti käsitellä myös ENE-tuotteita, mutta luulen, että jätän niiden ruotimisen toiseen kertaan. Päivän aihe liittyy sen sijaan ruoankorvikkeisiin.

Kun syöminen väsyttää

Sain juttuvinkin Facebookista, että suoramarkkinointi-kavanien uusinta uutta (?) on Juice PLUS+ -tuotteet. En ollut ikinä kuullut näistä, mutta hyvä, että kuulin, koska voidaan ottaa semmonen tuoteselosteiden luetun ymmärtämisharjoitus tähän. Ensin kuitenkin muutama sana tieteellisestä sumutuksesta.

”Tätä on oikein tutkittukin!”

Eipä oikeastaan ole. Juice PLUS+:lla on kökköä suomea sisältävä nettisaitti, jossa esitellään erilaisia terveysvaikutuksia ja hyötyjä. Ei tosin tuotteesta, vaan kasviksista, hedelmistä ja marjoista sekä näiden sisältämistä ravintoaineista. Horistaan antioksidanteista ja niiden vaikutuksista, vitamiineista, mitä näitä nyt hevi-osastolta ja marjametsistä löytyvistä herkuista löytyy.

Sivustolla viitataan lasten terveyttä määrittäneeseen ”seurantatutkimukseen”, jonka firma on itse tehnyt, kukaan ei ole kontrolloinut mitään ja jonka tulokset esitetään pylväsdiagrammina tai mitä lie palkkeja nämä nyt ovatkaan. ”Tulokset” perustuvat kyselylomakkeeseen, jonka vanhemmat ovat saaneet täyttää. Edellisestä linkistä, joka vie MLM Watchin sivuille (MLM = multilevel marketing), löytyy myös kysymykset, joita perheille on esitetty.

1425116875651

Mikä tässä ihan eniten mättää (niiden biljoonien tutkimusvirhelähteiden lisäksi)?

Noh, siis. Tutkimukseen osallistuu lapset, jotka nauttivat tutkimusjakson aikana ilmaisia tuotteita. Purukapseleita, joissa on marjoja ja hedelmiä, nam. Pillereitä, joissa on tosi kallista mehumäskiä tai vastaavaa. Mitä tekevät vanhemmat? No, he osallistuvat tavallaan myös, sillä saadakseen ilmaiset tuotteet lapselleen, he ostavat omat tuotteensa.

Lisää Juice + -tutkimusten ruotimista löydät tästä blogista. (Pisteet pt:lle, joka rehellisesti kertoo omat sponssinsa ja vielä päälle pyytää kysenalaistamaan hänenkin markkinointinsa. Mikä sekin voi olla markkinointikikka… hmmm….)

”Melkein kuin naapurin maanviljelijältä tilaisi!”

”Miten Juice PLUS+ tuotetaan?” -osiossa esitellään karpalon tuottaja ja söpösti piirretty tuotantoketju. Jutussa vilahtelee termit ”suoraan pellolta”, ”auringon kypsyttämät” ja ”huippulaatua”. Tuotteella on myös SGS Institut Freseniuksen sertifikaatti. Mikä se on? No, en todellakaan tiedä.

Halpaa kuin haiseva silakka

Sillä tämä juttu todella haiskahtaa… huijaukselle. Mennään vihdoin siihen tuoteselosteiden lukuharjoitukseen, jonka alussa lupasin. Tekniikan ihmelapsi ei nyt osaa säätää niin, että kuva näkyisi suurempana (joo, yritin kyllä vaikka mitä), mutta kuva suurenee klikkaamalla.

Screen Shot 2016-07-20 at 17.21.21

 Tuote 1. Juice PLUS+ -marjasekoitus. Helpotin oppituntia ja alleviivasin ongelmakohdat. Mennään järjestyksessä.

  • ”Tuote sisältää vaihtelevissa määrin” ainesosia. Siis aha, tässä ostetaan tuote, jossa voi olla jonkun verran mustikkaa tai sitten homeopaattinen hönkäys? Kiva, no, onneks tän tuotteen kuukausihinta on vaan 32 euroa, että silleen ei oo niin tarkkaa, mitä tässä on.
  • Tuotteessa on niin vähän marjaa, että siihen pitää lisätä C-vitamiinia, jota lisäyksen jälkeenkin on äärettömän vähän. Suositellusta päiväannoksesta, 2 kapselia, saa hukeat 36 % päivän saantisuosituksesta.
  • Tuotetta ei suositella raskaana oleville. Mistä lähtien marjojen syönti on ollut vaarallista raskaana oleville?

Screen Shot 2016-07-20 at 17.24.44Tuote 2. Kasvissekoitus-kapselit.

  • Sama juttu kuin edellisessä, että itse asiassa nuo vitamiinit on dumpattu lisänä kasvisjauhesössöön. Siltikään vitamiinimäärät eivät päätä huimaa, kun annostelu on kaksi kapselia per päivä.
  • Tällä kertaa varoitetaan, että lääkäriltä pitää saada lupa, jos meinaa lapsille ja raskaana oleville antaa. Muistutuksena, että ihan peruskasviksia saa syödä maisteluannoksia 4-6 kk iästä lähtien. Raskaana olevien pitää nauttia kasviksia raskausaikana.
  • Yhdessä hedelmäpuristeen kanssa 55 egeä kuussa.

Screen Shot 2016-07-20 at 17.21.21

Tuote 3. Marjapurutabletit 

  • Nyt on energisyyttä pienessä paketissa! Tuoteluettelon ensimmäiset raaka-aineet ovat nimittiän tapiokasiirappi ja ruokosokerimehu.
  • Hedelmäjauheseoksen osuus on 7,6 %. Blow your mind.
  • Taas on lisätty vitskui, mutta himmaillen. Neljästä purutabletista saa jopa 35 % päivän C-vitamiinista. E- ja foolihappopitoisuudet sentään on suuremmat. Mutta ei nämäkään lukemat itse marjoista tule, vaan lisästä.
  • 38 euroa kuussa. Aika kalliita viinikumikarkkeja mun mielestä.

Screen Shot 2016-07-20 at 17.30.35

Tuote 4. Kasvissekoitus-purutabletit. Nam. 😛 Nyt alan jo toistaa itseäni, mutta siis…

  • Vitamiinit lisätty. Saanti neljästä tyynystä 80 % päivän saantisuosituksesta muiden paitsi C-vitamiinin osalta, joka on taas 38 %.
  • Sokerien lisäksi tuote sisältää huimat 8,3 % vihanneksia. Eikö tässä kandeis olla huomautus ”saattaa sisältää jäämiä kasviksista”?
  • Hedelmä- ja kasvispurutyynyt yhteensä 38 euroa kuussa. Sillä saa tällä hetkellä verrattaen kallista kotimaista paprikaa noin 7,5 kiloa. Ihan vaan vertailun vuoksi.

Pikainen laskutoimitus loppuun… Jos ostaisin kaikki nämä tuotteet ja söisin suosituksen mukaan, tämä lysti (sisältää myös ne hedelmäpillerit ja -purutabletit) kustantaisi 163 euroa. Sillä saisi aika hemmetin paljon kasviksia ja hedelmiä lähikaupasta. Lisää tuotteita, kuten ateriankorvikkeita löytyy näiden nettikaupasta läjäpäin.

Pikainen yhteenveto, miksi nämä ovat hölmöjä tuotteita:

  • Hiton kalliita vitamiineja.
  • Huijausta markkinoida erityisesti kasvis-, hedelmä- ja marjakärjellä—ei näissä oo niitä nimeksikään.
  • Hevi-osaston ja marjapuskien hyveitä ei voi purkittaa pillereiksi. Yritetty on, mutta koska ruoka ja ravintoaineet on niin maagisia, niitä ei voi noin vain jalostaa purkitettavaksi tuotteeksi. (Huomaatteko, alan oppia markkinointikieltä?)
  • Höpöhöpön verhomaista tiedeviittaan. Aku Ankkakin on uskottavampi referenssi kuin nämä näiden kyselylomakkeet. Toimiskohan omassa gradussa tämä viittaustapa?
  • Raivostuttavaa lasten terveyteen vetoamista täysin katteettomin perustein.
  • EI jatkoon. Todellakaan.

Kovastihan nämä kaupittelevat hullua energiaa, elinvoimaisuutta ja tajunnan selkeyttä. Olen joskus naureskellut (blogin FB:ssä ainakin), että mitähän mulle tapahtuisi, jos olisin vieläkin energisempi ja touhukkaampi. Lentäisin ehkä kuuhun maagisilla voimillani?  Come to think of it…  😛 Tajunnan selkeyttä oisin tänäänkin kyllä monesti tarvinnut, mutta se johtui siitä, että saastutin aivojani tällä hutulla.

Oikotie onneen—paitsi että…

Pointti nyt kuitenkin on, että kaikki nämä pillerit, pulverit, sheikit, patukat ja pilipali-ruoankaltaiset valmisteet ovat pääosin kukkua. Ne eivät laihduta tai tee terveemmäksi.

Ateriankorvikkeet,  pikalaihdutukset ja ravintolisät myyvät meille lupauksia, joita ne eivät mitenkään voi lunastaa. Terveys ja hyvinvointi ei tule rapisevassa kääreessä eikä sheikkerissä huljuteltavana liuoksena. Ei myöskään pureskeltavina kasvis- tai marjageelityynyinä.

Terveys ja hyvinvointi tulee siitä, että opettelee, mitä kannattaa kaupasta ostaa, miten kokataan ja miten tehdään hyvistä liikunta- ja unitottumuksista tapa. Ennen kaikkea mietitään, mitä sitä elämällään haluaa tehdä ja millainen ihminen siinä omassa elämässä seikkailee.

Hektisessä ajassa ei tarvita lisäenergiaa, vaan pysähtymistä ja priorisoimista, oman elämänpolkujen siivoamista ja terveitä ihmissuhteita.

Mainoslauseiden kavalkaadi

Loppuun tunnelman keventäjä (tai verenpaineen nostattaja, miten vaan), eli mainoslauseiden parhaimmistoa. Reiluuden nimissä linkkien kera! Älkää silti ostako.

”Valitsemalla proteiiniyhdistelmän, annat kropallesi laajan spektrin tärkeitä ravintoaineita.”

Laajan spektrin saadaan ihan pureskeltavana ruokana myös, ei tartte olla teollinen jauheseos. (Tää ei oikeastaan edes liity tähän juttuun, mutta oli pakko sisällyttää tuon dorkan lauseen takia.)

”Complete—täydellinen elämäntapa” (ateriankorvikeet)

Ahaahaa! Joo, masokistille.

”Käyttöohjeet: Lämmitä kattilassa 300 ml rasvatonta maitoa (0,1 % rasva). Lisää yhden pussin sisältö (29,5 g jauhetta) ja sekoita vispilällä. Odota noin 1 minuutin verran ennen syömistä. Keiton valmistamisessa on noudatettava näitä ohjeita. ”

Korostus oma. Vaihtoehtoinen tapa ehkä sniffata tai suoneen tiputus? Hauskinta muuten on, että tätä kasviskeittoa toisaalta mainostetaan mm. näin:

+ keitto hyvinvointisi parantamiseksi (Tää on mun all time favourite nyt! Keitto, joka parantaa hyvinvointia – woop, woop!)
+ täydellinen ateriankorvike (Subjektiivinen määritelmä uskon.)
+ sopii vegaaneille (Siis sekoitetaan rasvattomaan maitoon…? Eikö maito tule lehmästä…?)
+ valmistettuna kasvimaitoon (Mutta se maito…? Ohjeesta ei saanut poiketa!)

P.S. Jos haluat syödä edullisesti ja maukkaasti heviä, niin muista Satokausikalenteri.

***

Tässäpä englanniksi hyvät artikkelit aiheesta:

http://www.devingrayfitness.com/debunked-juice-plus-a-research-review/

http://www.mlmwatch.org/04C/NSA/juiceplus.html

http://www.mlmwatch.org/04C/NSA/crf.html

 

Makuelämyksien karsiminen tuntuu ankealta

Olen aloittamassa mökillä parin viikon kirjoituslomaa, joten olen jo mökkeytynyt ja tuntuu kuin viime viikon debatista olisi aikaa jo vaikka kuinka. Ajattelin, että poimin keskustelusta muutaman pointin. Ihan jokaiseen kommenttiin en ehtinyt enkä pystynyt vastailemaan mökiltä. Risusavotta, vesurin käytön opettelu ja aika perheen parissa meni edelle.

Kirjoitimme Katrin kanssa myös vastineen Hanna Partasen Helsingin Sanomien juttuun.  Varsinaista keskustelua käytiin ennen kaikkea SEFBin Facebook-sivulla.

Halusin, ja haluan, vain painottaa, että en yhtään allekirjoita sitä, että apua painonhallintaan saisi siitä, että yrittää tekemällä tehdä ja syömällä syödä ei-niin hyvää ruokaa. Katri on samoissa mietteissä, vaikkei some-keskusteluun ehdikään osallistua.

Miten voi aina syödä hyvää ruokaa?

Valitsemalla hyviä raaka-aineita satokauden mukaan. Omassa keittiössäni ja vastaanotoilla painotan satokausien mukaan syömistä. Olen tehnyt niin aikoja ennen kuin edes hokasin Satokausikalenterin olemassaoloa (mikä ei poista sitä tosiasiaaa, että se on nerokas keksintö).

Sillä uskon vahvasti, että ihminen tulee aina valitsemaan maku edellä ja satokauden mukaan valitut ruoat nyt vaan maistuvat herkullisimmilta.

Lisäksi erittäin keskeinen juttu omassa ajattelussa on, että ruoanlaittoa kannattaa muuttaa siten, että ruoanlaitto (ja kauppareissu, ja kauppalistan suunnitellu) alkaa aina kasviksista. Suoraan sanottuna, ns. vastarintaa tulee kyllä verrattaen harvoin ja usein seurantakertaan mennessä on uudet ajatuksetkin kypsynyt niin, että voidaan alkaa pohtia reseptejä tai muuten miettiä, mitä kannattaisi laittaa ruoaksi.

Jos taas ongelma on se, että on tottunut (ja sittemmin turtunut) hyvin suppeaan makumaailmaan, aletaan juttelemaan uusien makujen opettelusta ja miten sen tekisi helpoiten. Harvoissa asioissa olen jämäkkä, mutta tämän seikan ilmaisen kyllä suoraan, että ilman kasviksia, hedelmiä ja marjoja on mahdotonta syödä terveellisesti. Suurin osa TIETÄÄ tämän, joten sitten pitää alkaa pehmittämään vaan maaperää kokeiluja varten.

Moni muuten on turtunut semmoiseen mietoon, kapeaan makumaailman eineksiä syömällä, mikä on minusta surullista ja harmillista. Etenkin lapset, jotka ovat tottuneet todella pliisuun makumaailmaan, voivat hyvinkin säikähtää kouluruokaa tai kasvisten karvaita makuja. Lasten ruokailussa keskiössä on monesti myös vuorovaikutussuhteet ja perhe-tilanteet. Monen aikuisen ruokahaasteet taas kumpuavat näistä samoista syistä tai tilanteista.

Pitääkö ei-hyvä ruoka jättää syömättä?

Ei tietenkään. Jos joskus saa eteensä vähemmän hyvää sapuskaa tai vaikka mautonta kasvisruokaa tai liian suolaista muonaa, niin siinä voi puntaroida, että nakkaanko tämän keittiöön takaisin vai lapioinko menemään. Joskus palautan keittiöön, joskus syön. Kyläpaikassa tietysti syödään kohteliaasti annos loppuun.

Omista kokkauksistani arviolta joka kymmenes tai kaksi kymmenestä on sinnepäin. Syynä on useimmiten vähemmän hyvä raaka-aine (karvas nauris, mauton tomaatti tms.) tai kiireessä huonosti valittu kombinaatio.

Tavoitteena on kuitenkin syödä rakkaudella  ja tehdä ruokaa raaka-aineita kunnioittaen.

Kriitiikin pointtina ei missään vaiheessa ollut, että ala kermapyllyilemään ruoan kanssa, vaan se, että minusta on hullua ohjeistaa ihmisiä syömään ei-niin hyvää ruokaa, jotta ei syö ”liikaa”.

Se tuntuu keinotekoiselta ja pakoteltulta. Ja erittäin ahdistavalta. Ikään kuin rankaisisi itseään siitä arjesta ja elämästä, jota elää.

received_10154394850789739

Esimerkki, kun ruoanlaitto ei mennyt nappiin. Tavoittelin herkullista beer can cabbagea grillissä. Sain kitkerää varhaiskaalia apealla kaljan aromilla.

Mikä on realistista?

Kyllä, on alueellisia eroja siinä mitä lähikaupasta löytyy. Kyllä, kokkaustaidoissa on eroja.

Mutta Suomi on vauras hyvinvointivaltio, jonka lähikauppohinkin saadaan kyllä hyvää ja terveellistä ruokaa. Koskaan ei ole liian myöhäistä oppia kokkaamaan. Vaikkapa sitä pastaa. Minä en oikein edes tajua, miksi ihmeessä sitä pitäisi rajoittaa vain satunnaisesti syötäväksi? Helppoa, nopeaa ja hyvää.

Kävin juuri Leppävirralla kaupassa mökkireissua varten. Ostin kilotolkulla kasviksia, hedelmiä, papuja, linssejä ja tofua, näkkäriä, maapähkinävoita, mitä nyt voi parin viikon ajalle tarvita. Lisää fillaroin hakemaan kyläkauppaan tarvittaessa. (Sijaitsee vain tunnin pyöräreissun päässä! Tajuan, että maalla ihmisillä on autot.) Perässäni tuli nuori kundi, joka osti metripizzan. Jutusteli siinä savolaisen letkeällä otteella kassarouvan kanssa, että kun ei jaksa tehä ruokaa ja tämähän on halvempaakin kuin grillillä.

Tästä voisi masentua. Että yhyy, työmaa ei lopu ikinä. Mutta tosiasia on, että siitä samasta kaupasta saa näitä kaikkia ruokia. En oikein usko, että tällaisten nuorten miesten ylipaino asettuisi sillä, että kehottaisin heitä syömään vähemmän hyvää, vaan sillä, että hän saisi kokemuksia siitä, miten hyvää se kasvisvoittoinen perusruoka voi olla. Joo, olen ikuinen optimisti ja naiivi, mutta hey, that’s just me.

DSC_0946

Näihin Suomen parhaimpia mansikoita tuottavassa kunnassa onneksi satsataan! Muistakaa kysyä ”onko leppävirtalaisia mansikoita?” 😉 Eilen hain lisää lähitilalta.

In mindful eating I trust

En todellakaan ikuna rajoita ruokailuani laskeskelemalla, että onko nyt jo pizzapäivä tai kannattaako tänään ottaa kakkua. Olen näemmä sisäistänyt tietoisen syömisen käsitteen niin hyvin, että meinaan välillä unohtaa, että aika iso osa muuta maailmaa kontrollointia vielä harrastaa. Siinä mielessä tämä keskustelu on ollut silmiäavaavaa ja sehän on siten hyvä vaan.

Katrin kanssa ihmeteltiin  tuossa puhelimessa myös sitä, että kumpikaan ei tietoisen syömisen taidon opittuani edes osaa syödä ähkyyn. Lopetan syömisen ilman mitään tunnelatausta, että voi ei, en voi syödä tätä enää. Jos olen ravintolassa, pyydän lopun ruoasta mukaan, jos kotona, nakkaan loput ruoat jääkaappiin myöhäisempää ajankohtaa odottamaan. (Tämä ei tarkoita, etten tajuaisi, mistä ahmintahäiriöissä on kyse.)

SIksi se, että painottaa hyvään ruokaan ei tarkoita, etteikö voisi joskus syödä vain tankkausmielessä. Tietoiseen syömiseen kuuluu myös se, että ruoasta kyllä nautitaan, mutta se ei ohjaa elämää ja tekemistä. Tietty neutraalius on tärkeä osa ajatteluani. Sillä haluan tehdä elämässä paljon muutakin kuin elää makuelämyksestä toiseen.

Tämän keskustelun jälkeen alan myös entistä selvemmin painottaa, että oma ravitsemusterapia-työskentely perustuu tietoiseen syömiseen. En itse ajattele ruokaa kaloreina, vaikka osaankin niitä laskea. Annosmäärät ja ateriasuunnitelmat on käytössä vain erittäin perustelluista syistä ja vain alussa.

Mottoni tässä on, että ateriasuunnitelmat ovat kuin kipsi, joka auttaa paranemiseen alussa, mutta jota ei voi jättää ikuisiksi ajoiksi, sillä muuten se rampauttaa ja rajoittaa turhaan.

Välillä tuntuu, että olen syntynyt väärään ruokakulttuurimaahan. Iloitsen ruoasta monta kertaa päivässä ja nimenomaan mauista. Olen oppinut pienestä pitäen monenlaisiin makuihin. Siitä, että rakastan ruokaa, on kiittäminen nimenomaan vanhempiani ja kasvuympäristöäni eikä suinkaan alan koulutusta. Itse asiassa alan koulutus on suurin uhka, joka minulla on koskaan ollut ruokasuhteeseeni. (Ehkä siitäkään syystä en koe, että minun tarvitsisi jumittaa dogmeissa, jotka eivät minusta toimi tai joita en allekirjoita.)

Minulle lapsuuden makumaailma on puutarhaletkun alla huuhdeltuja retiisejä, maalta napsittuja ruohosipulin kukkia, kirpeitä karviaisia, mutta myös äidin pullat, kakut, raparperikiisseli kermavaahdolla ja rosmariini-possuvuoka sekä punajuuri-jauhelihavuoka.

Tässä muutama otos viikon varrelta. (Kuvaanko oikeasti näin paljon ruokaani? Huolestuttavaa! 😀 )

DSC_0878 (1)

Maanantain pikalounas: järkisärki-salaattia. Joukossa kasvisten lisäksi hampunsiemeniä ja oluthiivaa. To die for. Järjettömän hyvää. Valmistusaika 4 minuuttia.

DSC_0917

Töissä basilika-tofua, leipää, avomaankurkkua, porkkanoita, hummusta ja mansikoita. Brunbergin pusun nappasin vielä illlalla ennen kotiin lähtöä.

DSC_0924 (1)

ResQ Clubista saa edullisesti lounasruokien ylijäämiä. Nämä tuli Modern Asian Dinerista ja olivat niin hyviä, että laitoin ystävälleni Marille tekstarin, että tekisi mieli itkeä. 😀

IMG-20160630-WA0005

Tällä viikolla oli myös sukulaistytön synttärikakkua!

Suomessa on ihanaa ruokaa ja ihania makuja. Iso osa näistä ruoista on terveellisiä ja hyviä kaikilla mittareilla. Kotimaiset raaka-aineet myös taipuvat monen ruokakulttuurin ruoiksi. Kyllä, minun toiveeni on, että suomalaiset heräisivät tajuamaan tämän. Hintapolitiikasta voidaan vääntää kättä, mutta se on eri keskustelu — tärkeä sellainen.

Miksi riistää itseltään jokapäiväinen elämysmatka ruoan parissa, kun ei tarvitse?

IMG-20160625-WA0001

Taivaallista pizzaa ja juomaa.

13490644_10154397196114739_7549637369568388580_o

Mutta parasta tässä pizzahetkessä oli ystävien seura! Kiitos Marille kuvasta!

P.S. Niistä toimivista painonpudotustaktiikoista sitten myöhemmin taas lisää. 😉

Vielä viisi kiloa – Läski-monologin jälkipuintia

Käytiiin eilen, lauantai-iltana, kaveriporukalla  katsomassa säväyttävä Läski-monologi, jossa läskeydestä pääsee – kerrankin – puhumaan itse ylipainoinen (huom., että en edes meinaa osata sanoa läski, kun sen on omasta sanastosta aika tehokkaasti raivannut).

Kuten tekijät, monologin kirjoittaja ja näyttelijä Raisa Omaheimo ja ohjaaja, dramaturgi Elina Kilkku, sanovat Huomenta Suomen haastattelussa, on eri asia kuka saa näytelmän katsomisesta eniten ja kuka tarvitsisi sitä eniten. Läski- ja kehofasismi rehottaa esimerkiksi terveydenhuollossa ja liikuntabisneksessä sen verran pahasti, että ainakin sen puolen ammattilaisille tätä on pakko suositella. Painoon katsomatta esityksessä on paljon, johon kehokeskeisessä kulttuurissa voi samaistua.

Läski-monologi pyörii Helsingissä Teatteri Takomossa ja vaikka lähiviikkojen esitykset on jo loppuunmyyty, helmikuun esityksiin on vielä lippuja jäljellä. Viikonlopun liput näyttävät hupenevan jo kovaa tahtia, eli jos haluat omasi, klikkaa tästä Tikettiin lippuostoksille.

Tässä joitain ajatuksia, joita esitys herätti ja joita esityksen jälkeisillä kaljoilla kavereiden kanssa keskusteltiin.

Läski se siinä rumentaa katukuvaa

Vaikka olen kuullut ravitsemusterapiavastaanotoilla lähes kaikki monologin kohtauksien kaltaiset tilanteet, suu loksahteli auki tasaiseen tahtiin.

Kun ne kokemukset tiivistää yhteen esitykseen, tulee absurdi olo: Miten hulluja ihmiset voivat olla? Kadulla voi vapaasti huutaa läskiksi ja huoraksi, persettä voi kopeloida ja todeta, että olisit sinäkin läski kiitollinen, että joku koskee.

Vaikka esityksessä on monta kohtausta, joissa on jotain tuttua eri elämänvaiheista, niin lihaviin kohdistuvat negatiiviset ja halventavat ajatukset on jotenkin ihan eri kategoriassa. Koska jostain kummasta syystä lihavien oletetaan olevan vapaata riistaa moraalisen paheksunnan kentällä.

Koska pitäähän sitä nyt patistaa tekemään itselleen jotain ja ottamaan itseään niskasta kiinni!

Vielä viisi kiloa

Eipä silti, kulttuurillinen perinne on, että jokaisen tulisi olla laihdutuskuurilla laihduttamassa sitä perinteistä viittä kiloa, oli lähtöpaino mikä vaan. Tilanne pysyy samana myös silloin, jos joltain putoaa se viisi kiloa. Viiden kilon laihduttamisella ei ole loppua.

Jatkoilla puhuttiin kaveriporukalla myös siitä, että kahvihuoneissa on lähes aina painostava tunnelma, sillä kaikki määkivät yhteen ääneen, kuinka ei pitäisi syödä tarjoiluja (niitä, joita joku on sinne vaivautunut leipomaan tai ainakin kaupasta tuomaan – onpa kohteliasta). Tässä syy, miksi aikanaan lakkasin eräässä työpisteessä syömästä eväitä kahvihuoneessa. Viiden kilon -kerho kokoontui siellä säännöllisesti.

Edelleen tunnen tuskan kouristuksia monessa kahvihuoneessa vieraillessani, kun ihmiset joko alkavat ammattini kuultuaan (tilanteessa, jossa joku esittelee, että tässä tulee ravitsemus-luennoitsija) äkkiä selittelemään, että ei heillä normaalisti ole tällaista tai alkavat kysyä laihdutusvinkkejä. Laihdutus kiinnostaa. Liikaa.

Kuulkaas hönöt siellä terveydenhuollossa

Monologissa on kohta, jonka tunnistin lähes sanasta sanaan. Se on kertomus siitä, miten lääkäri alkaa lihavan potilaan edessä kertoa karppauksen hyödyistä ja sen piristävästä vaikutuksesta – ”kannattais sunkin kokeilla”. Taito ymmärtää lihavuutta ja auttaa lihavaa ovat vielä kyllä todella hakusessa terveydenhuollossa. Etenkin kun tässä tapauksessa oli kyse mieliala-ongelmista.

Eikä tässä ole tarkoitus mollata nyt ketään yksittäistä ammatti-alaa. Silti on pakko sanoa ääneen, että lihavien ihmisten kohtaamisessa ja hoidossa on ihan hitosti petrattavaa. Ei sitä faktaa kyllä voi vältelläkään sillä ajatuksella, että nyt tulee jollekin paha mieli. Lihavilla on jo paha mieli.

Tässä pari SEFB-purkausta aiheesta:

Oppia lihavuudesta

Synkät sanat vastaanotolla

Aikuisillakin on syömishäiriöitä

Minusta oli todella hienoa myös se, että estraadilla mainittiin sana syömishäiriö ja kerrottiin, että sen myöntäminen oli iso osa muutoksessa ja suhteessa itseensä. Erityisesti ahmintahäiriöt, varsinkin BED, ovat vielä huonosti tunnettuja. Blogissa avasin aihetta toukokuussa.

Esityksessä todetaan, että Raisasta tuntui vaikealta myöntää, että hänellä on syömishäiriö. ”Eihän aikuisella voi olla syömishäiriö, sellaisiahan on vain nuorilla!” Kun se olisikin näin, vaan ei, ei ole. Aikuisillakin on syömishäiriöitä ja niihin pitäisi suhtautua vakavasti.

Monen niitä sairastavan piilottelu-helvetti on voinut jatkua vuosikymmeniä ja siten niiden hoitoon pitäisi panostaa selvästi nykyistä enemmän. Psykoterapiaa, ravitsemusterapiaa ja todennäköisesti myös somaattisten sairauksien hoitoa pitää tarjota hyväksyvässä ja ymmärtävässä hengessä, ei ketään syyllistäen ja ongelmaa turhaa yksinkertaistaen.

Meitsi on hyvä tällaisena

Olipa kokoluokka mikä hyvänsä, jokaisen tulisi voida iloita ja arvostaa kehoaan ilman, että yhteiskunnan normit, omat päänsisäiset demonit tai vaikkapa huonosti valittu puoliso dissaa sinua. Kenenkään ei tarvitse alistua odottamaan toisten hyväksyntää.

Sisäisen rauhan ja oman hyväksynnän hakeminen ei varmasti tapahdu kellään sormia napsauttamalla, mutta jo se, että ymmärtää, että tässä maailmassa mielikuvat itsestä eivät ole täysin oma päätös, voi tuntua helpottavalta. Ihminen, joka ei ole tyytyväinen itseensä, ostaa kaikkea maan ja taivaan väliltä, mikä vaan mahduttaisi hänet johonkin käsittämättömään mielikuvitusmalliin. Sillä let’s face it: juuri kukaan ei vastaa tuota länsimaisen naisen ihannetta. Siksi kaupallisten tahojen orjuuttavaa viestiä ”osta, koska et ihan vielä ole oikeastaan minkään arvoinen”, vastaan kannattaa taistella. Niin yksin pään sisällä kuin laajemmalla rintamalla vaatimalla muutosta.

Olen pyytänyt tätä lukuisia kertoja blogissa, mutta pyydän edelleen: Unohdetaan toisten kanssaihmisten ruokien ja painon kommentointi. Kiitos.

#painorauhaa #ulkonäkörauhaa

Se erilainen fitness – blogimme on pullollaan näitä aiheita ja ne löytyvät helposti hakusanoilla tai teema-pilvestä. Erityisesti viime kevään Älä laihduta -kirjoitusmarathon tuotti suman kehonhyväksyntä-tekstejä. Ne löytyvät valikoista toukokuun 2015 kohdalta. Näiden tekstien joukosta löytyy myös tietoa huonosti ymmärretyistä ahmimishäiriöistä. Joukossa on muuten myös kehon vapaasta kommentoinnista juttua.

Oli aihe tuttu tai ei, Läski-monologiia kannattaa tulla katsomaan kauempaakin!