Kallista kuraa ja karkkia

Tunnustuksen paikka. En ole ikinä saanut yhtäkään annosta VLCD-, eli ENED-pussia alas. Oksennusrefleksi on väistämätön.

Ken ei tiedä, mistä nyt puhutaan, niin avataan vähän. VLCD on lyhenne sanoista very low calorie diet ja ENED taas erittäin niukkaenergiainen dietti.  Uskomatonta, mutta totta, nämä huijaustuotteet saavat olla markkinoilla . Eikä siinä vielä kaikki. Nämä ovat osa Käypä hoito suositusta lihavuuden hoidossa. Joo, jos halutaan saada paino keinotekoisesti vauhdilla alas, niin siihen nää tosiaan toimii. Sen sijaan lihavuuden hoitona? Ei, ei todellakaan.

Olen ollut huono ihminen. Olen joskus selittänyt potilaille, miten näitä käytetään ja ohjannut laihduttamaan näillä. Se on ehkä hirvein ammattimoka, jonka olen koskaan tehnyt. Muuten olen pyrkinyt hyvin vahvasti ”do no harm” -toimintaan. Anteeksi kaikille, joille olen näistä puhunut ja kannustanut käyttämään.

Puolustuksekseni sanottakoon, että en tiennyt silloin paremmin, enkä vastavalmistuneena varmasti tajunnut riittävästi lihavuudesta ja sen hoidosta, jotta oisin voinut olla kriittisempi. Kyseenalaistamista kun oppii vasta vuosien mittaan. Mutta aina voi oppia ja tarvittaessa pyytää julkisestikin anteeksi.

Toinen puolustuksen pointti on, että ihmiset olisivat kyllä löytäneet nämä tuotteet, nutrilettit ja pelit, ihan itsenäisestikin ilman apuani. Niitä nimittäin kaupitellaan aikas aggressiivisesti.

Se pitää laskea ENED-tuotteitten kuitenkin kunniaksi, että en oo kuullut, että niillä ois kukaan maksaa saanut hajalle.  Mutta sappikohtauksen voi äkillinen laihtuminen aiheuttaa. Onneks ne sappikivet ei satu yhtään tai mitään *sarkasmivaroitus* Tässä jutussa piti käsitellä myös ENE-tuotteita, mutta luulen, että jätän niiden ruotimisen toiseen kertaan. Päivän aihe liittyy sen sijaan ruoankorvikkeisiin.

Kun syöminen väsyttää

Sain juttuvinkin Facebookista, että suoramarkkinointi-kavanien uusinta uutta (?) on Juice PLUS+ -tuotteet. En ollut ikinä kuullut näistä, mutta hyvä, että kuulin, koska voidaan ottaa semmonen tuoteselosteiden luetun ymmärtämisharjoitus tähän. Ensin kuitenkin muutama sana tieteellisestä sumutuksesta.

”Tätä on oikein tutkittukin!”

Eipä oikeastaan ole. Juice PLUS+:lla on kökköä suomea sisältävä nettisaitti, jossa esitellään erilaisia terveysvaikutuksia ja hyötyjä. Ei tosin tuotteesta, vaan kasviksista, hedelmistä ja marjoista sekä näiden sisältämistä ravintoaineista. Horistaan antioksidanteista ja niiden vaikutuksista, vitamiineista, mitä näitä nyt hevi-osastolta ja marjametsistä löytyvistä herkuista löytyy.

Sivustolla viitataan lasten terveyttä määrittäneeseen ”seurantatutkimukseen”, jonka firma on itse tehnyt, kukaan ei ole kontrolloinut mitään ja jonka tulokset esitetään pylväsdiagrammina tai mitä lie palkkeja nämä nyt ovatkaan. ”Tulokset” perustuvat kyselylomakkeeseen, jonka vanhemmat ovat saaneet täyttää. Edellisestä linkistä, joka vie MLM Watchin sivuille (MLM = multilevel marketing), löytyy myös kysymykset, joita perheille on esitetty.

1425116875651

Mikä tässä ihan eniten mättää (niiden biljoonien tutkimusvirhelähteiden lisäksi)?

Noh, siis. Tutkimukseen osallistuu lapset, jotka nauttivat tutkimusjakson aikana ilmaisia tuotteita. Purukapseleita, joissa on marjoja ja hedelmiä, nam. Pillereitä, joissa on tosi kallista mehumäskiä tai vastaavaa. Mitä tekevät vanhemmat? No, he osallistuvat tavallaan myös, sillä saadakseen ilmaiset tuotteet lapselleen, he ostavat omat tuotteensa.

Lisää Juice + -tutkimusten ruotimista löydät tästä blogista. (Pisteet pt:lle, joka rehellisesti kertoo omat sponssinsa ja vielä päälle pyytää kysenalaistamaan hänenkin markkinointinsa. Mikä sekin voi olla markkinointikikka… hmmm….)

”Melkein kuin naapurin maanviljelijältä tilaisi!”

”Miten Juice PLUS+ tuotetaan?” -osiossa esitellään karpalon tuottaja ja söpösti piirretty tuotantoketju. Jutussa vilahtelee termit ”suoraan pellolta”, ”auringon kypsyttämät” ja ”huippulaatua”. Tuotteella on myös SGS Institut Freseniuksen sertifikaatti. Mikä se on? No, en todellakaan tiedä.

Halpaa kuin haiseva silakka

Sillä tämä juttu todella haiskahtaa… huijaukselle. Mennään vihdoin siihen tuoteselosteiden lukuharjoitukseen, jonka alussa lupasin. Tekniikan ihmelapsi ei nyt osaa säätää niin, että kuva näkyisi suurempana (joo, yritin kyllä vaikka mitä), mutta kuva suurenee klikkaamalla.

Screen Shot 2016-07-20 at 17.21.21

 Tuote 1. Juice PLUS+ -marjasekoitus. Helpotin oppituntia ja alleviivasin ongelmakohdat. Mennään järjestyksessä.

  • ”Tuote sisältää vaihtelevissa määrin” ainesosia. Siis aha, tässä ostetaan tuote, jossa voi olla jonkun verran mustikkaa tai sitten homeopaattinen hönkäys? Kiva, no, onneks tän tuotteen kuukausihinta on vaan 32 euroa, että silleen ei oo niin tarkkaa, mitä tässä on.
  • Tuotteessa on niin vähän marjaa, että siihen pitää lisätä C-vitamiinia, jota lisäyksen jälkeenkin on äärettömän vähän. Suositellusta päiväannoksesta, 2 kapselia, saa hukeat 36 % päivän saantisuosituksesta.
  • Tuotetta ei suositella raskaana oleville. Mistä lähtien marjojen syönti on ollut vaarallista raskaana oleville?

Screen Shot 2016-07-20 at 17.24.44Tuote 2. Kasvissekoitus-kapselit.

  • Sama juttu kuin edellisessä, että itse asiassa nuo vitamiinit on dumpattu lisänä kasvisjauhesössöön. Siltikään vitamiinimäärät eivät päätä huimaa, kun annostelu on kaksi kapselia per päivä.
  • Tällä kertaa varoitetaan, että lääkäriltä pitää saada lupa, jos meinaa lapsille ja raskaana oleville antaa. Muistutuksena, että ihan peruskasviksia saa syödä maisteluannoksia 4-6 kk iästä lähtien. Raskaana olevien pitää nauttia kasviksia raskausaikana.
  • Yhdessä hedelmäpuristeen kanssa 55 egeä kuussa.

Screen Shot 2016-07-20 at 17.21.21

Tuote 3. Marjapurutabletit 

  • Nyt on energisyyttä pienessä paketissa! Tuoteluettelon ensimmäiset raaka-aineet ovat nimittiän tapiokasiirappi ja ruokosokerimehu.
  • Hedelmäjauheseoksen osuus on 7,6 %. Blow your mind.
  • Taas on lisätty vitskui, mutta himmaillen. Neljästä purutabletista saa jopa 35 % päivän C-vitamiinista. E- ja foolihappopitoisuudet sentään on suuremmat. Mutta ei nämäkään lukemat itse marjoista tule, vaan lisästä.
  • 38 euroa kuussa. Aika kalliita viinikumikarkkeja mun mielestä.

Screen Shot 2016-07-20 at 17.30.35

Tuote 4. Kasvissekoitus-purutabletit. Nam. 😛 Nyt alan jo toistaa itseäni, mutta siis…

  • Vitamiinit lisätty. Saanti neljästä tyynystä 80 % päivän saantisuosituksesta muiden paitsi C-vitamiinin osalta, joka on taas 38 %.
  • Sokerien lisäksi tuote sisältää huimat 8,3 % vihanneksia. Eikö tässä kandeis olla huomautus ”saattaa sisältää jäämiä kasviksista”?
  • Hedelmä- ja kasvispurutyynyt yhteensä 38 euroa kuussa. Sillä saa tällä hetkellä verrattaen kallista kotimaista paprikaa noin 7,5 kiloa. Ihan vaan vertailun vuoksi.

Pikainen laskutoimitus loppuun… Jos ostaisin kaikki nämä tuotteet ja söisin suosituksen mukaan, tämä lysti (sisältää myös ne hedelmäpillerit ja -purutabletit) kustantaisi 163 euroa. Sillä saisi aika hemmetin paljon kasviksia ja hedelmiä lähikaupasta. Lisää tuotteita, kuten ateriankorvikkeita löytyy näiden nettikaupasta läjäpäin.

Pikainen yhteenveto, miksi nämä ovat hölmöjä tuotteita:

  • Hiton kalliita vitamiineja.
  • Huijausta markkinoida erityisesti kasvis-, hedelmä- ja marjakärjellä—ei näissä oo niitä nimeksikään.
  • Hevi-osaston ja marjapuskien hyveitä ei voi purkittaa pillereiksi. Yritetty on, mutta koska ruoka ja ravintoaineet on niin maagisia, niitä ei voi noin vain jalostaa purkitettavaksi tuotteeksi. (Huomaatteko, alan oppia markkinointikieltä?)
  • Höpöhöpön verhomaista tiedeviittaan. Aku Ankkakin on uskottavampi referenssi kuin nämä näiden kyselylomakkeet. Toimiskohan omassa gradussa tämä viittaustapa?
  • Raivostuttavaa lasten terveyteen vetoamista täysin katteettomin perustein.
  • EI jatkoon. Todellakaan.

Kovastihan nämä kaupittelevat hullua energiaa, elinvoimaisuutta ja tajunnan selkeyttä. Olen joskus naureskellut (blogin FB:ssä ainakin), että mitähän mulle tapahtuisi, jos olisin vieläkin energisempi ja touhukkaampi. Lentäisin ehkä kuuhun maagisilla voimillani?  Come to think of it…  😛 Tajunnan selkeyttä oisin tänäänkin kyllä monesti tarvinnut, mutta se johtui siitä, että saastutin aivojani tällä hutulla.

Oikotie onneen—paitsi että…

Pointti nyt kuitenkin on, että kaikki nämä pillerit, pulverit, sheikit, patukat ja pilipali-ruoankaltaiset valmisteet ovat pääosin kukkua. Ne eivät laihduta tai tee terveemmäksi.

Ateriankorvikkeet,  pikalaihdutukset ja ravintolisät myyvät meille lupauksia, joita ne eivät mitenkään voi lunastaa. Terveys ja hyvinvointi ei tule rapisevassa kääreessä eikä sheikkerissä huljuteltavana liuoksena. Ei myöskään pureskeltavina kasvis- tai marjageelityynyinä.

Terveys ja hyvinvointi tulee siitä, että opettelee, mitä kannattaa kaupasta ostaa, miten kokataan ja miten tehdään hyvistä liikunta- ja unitottumuksista tapa. Ennen kaikkea mietitään, mitä sitä elämällään haluaa tehdä ja millainen ihminen siinä omassa elämässä seikkailee.

Hektisessä ajassa ei tarvita lisäenergiaa, vaan pysähtymistä ja priorisoimista, oman elämänpolkujen siivoamista ja terveitä ihmissuhteita.

Mainoslauseiden kavalkaadi

Loppuun tunnelman keventäjä (tai verenpaineen nostattaja, miten vaan), eli mainoslauseiden parhaimmistoa. Reiluuden nimissä linkkien kera! Älkää silti ostako.

”Valitsemalla proteiiniyhdistelmän, annat kropallesi laajan spektrin tärkeitä ravintoaineita.”

Laajan spektrin saadaan ihan pureskeltavana ruokana myös, ei tartte olla teollinen jauheseos. (Tää ei oikeastaan edes liity tähän juttuun, mutta oli pakko sisällyttää tuon dorkan lauseen takia.)

”Complete—täydellinen elämäntapa” (ateriankorvikeet)

Ahaahaa! Joo, masokistille.

”Käyttöohjeet: Lämmitä kattilassa 300 ml rasvatonta maitoa (0,1 % rasva). Lisää yhden pussin sisältö (29,5 g jauhetta) ja sekoita vispilällä. Odota noin 1 minuutin verran ennen syömistä. Keiton valmistamisessa on noudatettava näitä ohjeita. ”

Korostus oma. Vaihtoehtoinen tapa ehkä sniffata tai suoneen tiputus? Hauskinta muuten on, että tätä kasviskeittoa toisaalta mainostetaan mm. näin:

+ keitto hyvinvointisi parantamiseksi (Tää on mun all time favourite nyt! Keitto, joka parantaa hyvinvointia – woop, woop!)
+ täydellinen ateriankorvike (Subjektiivinen määritelmä uskon.)
+ sopii vegaaneille (Siis sekoitetaan rasvattomaan maitoon…? Eikö maito tule lehmästä…?)
+ valmistettuna kasvimaitoon (Mutta se maito…? Ohjeesta ei saanut poiketa!)

P.S. Jos haluat syödä edullisesti ja maukkaasti heviä, niin muista Satokausikalenteri.

***

Tässäpä englanniksi hyvät artikkelit aiheesta:

http://www.devingrayfitness.com/debunked-juice-plus-a-research-review/

http://www.mlmwatch.org/04C/NSA/juiceplus.html

http://www.mlmwatch.org/04C/NSA/crf.html