Koska kroppani on – kirjoitushaaste

…hyvä, toimiva, kiva katsella, sitkeä, kestävä ja joustava.

On se hyvä, että muut bloggarit patistelevat kirjoittamaan, koska SEFB-tiimi on aika hissukseen ollut. Toinen venailee, millon ipana numero kaksi tulee maailmaan ja toinen on koodaillut elämäänsä ja ajankäyttöään kuosiin. Vaan kyllä näitä kirjoituksia on luvassa jatkossa ihan varmasti. 🙂

Heftytrainingin Anna on ennenkin haasteita heittänyt kehiin ja tottahan näihin hyviin idiksiin haluaa mukaan lähteä. Tällä kertaa ideana oli kehaista itseään – tarkemmin sanottuna kehoaan ja sitä, mihin se pystyy. Jotain vastaavaa on tullut naputeltua tuossa viime Älä laihduta – viikon aikoihin,  mutta ehkä on syytä päivittää tilanne, sillä edellisen Oodi keholle jutun jälkeen on nimittäin tullut ihan erilainen fyysisen aktiivisuuden ajanjakso.

Eli sitä ei oman mittapuun mukaan ole kauheasti ollut. Kyllä, kävelen edelleen kilometritolkulla viikottain ja tällä viikolla järkytin Herttoniemen hyvinvointikaupan myyjää toteamalla, että tietysti kävelen kotiin, eihän matkaan mene kuin 1,5 h. (Tässä kohti tuli vähän täti- ja maalais-fiilis myyjää kohtaan. ”Darling, et sä tartte näitä superruokia, jos sä hoidat kehoa tälleen tosi, tosi vanhanaikaisesti.” )

Mutta jos alan juosta, hengästyn noin kymmenen askeleen jälkeen, koska kunto ei todellakaan ole kummoinen. Punttiksella näyttäisi ihan jees tilanne olevan viime käynnin perusteella, vaikka keskivartalo onkin selvästi laiminlyöty. (Tähän isäni sanoi, että miksi et vaan tee joka aamu vatsalihaksia ennen kuin nouset sängystä – hän saa sen kuulostamaan maailman luonnollisimmalta vaihtoehdolta. :D)

Silti olen vannonut, että näinäkin hetkinä rakastan kehoani. Ja pidän tästä itselleni antamasta lupauksestani kiinni. Aina. Tahdon. 😉

Sillä kehoni sisältää aivot ja sormet, jotka ovat taikoneet esikoiseni eikä odotusaikakaan ollut edes yhdeksää kuukautta. Kyllä, suhtaudun kirjaani kuin lapseeni – näytän kansivedoksia kaikille (halusivat he katsoa niitä tai eivät) ja puhun jatkuvasti kirjaprojektista (koska mistäpähän muusta sitä puhuisi). Kehoni kesti istumismaratonit ja keittiöpäivinä seisomismaratonit.

Tämän lisäksi kehoni sisältää sydämen, jonka uskon herkistyvän vuosi vuodelta kokemaan syvemmin ja ymmärtämään enemmän.Kai ne aivotkin tähän prosessiin jotenkin osallistuu. Korvat, jotka toivottavasti oppivat kuulemaan entistäkin herkemmin avunpyynnöt ja suun, joka toivottavasti oppii pyytämään apua vähän herkemmin.

Silmät, joiden itkuisuus taitaa olla Facebookin puolella SEFBin juttuja lukeville ihan tuttua asiaa. Mutta tämä on ominaisuus, josta olen ylpeä. Uskallan näyttää tunteita – välillä isosti (huutoitkua, kädet vispaa ja jalka polkee lattiaa) ja välillä pienesti (silitys, hymy tai tippa linssissä).

Kehoni sisältää myös mahtavan mekanismin, eli sen, että osaan hallita painoani aidosti ilman mitään laskemista, mittaamista, punnitsemista tai säätelyä. Luotan kehoni viesteihin (yhdistettynä tietysti tietoon) ja siksi meillä on mahtava suhde: Minä ravitsen ja huollan konkreettisin teoin, kehoni kestää ajoittaiset laiminlyönnit ja toisaalta auttaa kertomalla, mihin suuntaan ja miten paljon kutakin huoltotoimenpidettä pitää säätää.

I’m at peace with my body. We are one. Minulla ei ole mitään taistelua käytäväksi kehoni kanssa – se on täydellisen kaunis ja upean toimiva sellaisena kuin on. Niin liikunnallisissa ylä- kuin alamäissä.

Leipä lihottaa

… koska sen avulla voi käydä näin:

katri ja maha korjattu 1

 

katri ja maha maha tekstit 2

 

Jos yhtään seuraatte, rakkaat lukijat, uutisia, niin ootte ehkä huomannut, että vilja puhututtaa taas. Vähän aikaa sitten oli maito. Että pitäisikö vältellä, parantua kaikesta ja ei sairastua mihinkään.

Katrille se leivän syönti tosiaan teki taas sen, että se lihoo. Koska kasvattaa vauvaa pötsissään. Taas. Keho tuntuu toimivan tälläkin ruokavaliolla ihan hyvin, koska pulla oli uunissa (pun unintended) ennen kuin hormonikierto oli toennut esikoisesta.

Emme usko ulkonäköpöllistelyyn, mutta ajattelimme silti (pienen pohdinnan jälkeen) hahmottaa, miten petollista se ns. virallisiin ravitsemussuosituksiin (iiik!!!) perustuva ruokavalio voikaan olla. Rappiotila ja keskivartalolihavuus vissiin tulee viiveellä?

Katri

katri motot

Leena

leenan motot

 

Valitettavasti tämän ruokavalion sivuoireena on tahatonta ja tahallista hönöilyä jatkuvasti.

 

DSC_1149

 

1437537888770

 

Saattaa aiheuttaa myös energianpurkauksia, jotka voivat kohdistua viattomiin, tikapuuttomiin lintotorneihin.

 

leena korjattu 1

 

Tai suunnittelemattomaan tasapainoharjoitteluun. (Kyllä, nuo raajat kuuluvat Katriin ihan oikeasti. Ei ole jatkettu millään, eikä ole photoshopattu.)

katri korjattu 5

Joskus voi myös seota jättiporkkanasta.

DSC_1119

Ei, tässä ei loppunut energia. Tässä nauratti lokin kakkoja väistellessä. Katso kohta hönöilystä. Also known as avustettu belfie.

IMG_1833

 

IMG_1834

”Kehoni tietää” – Se kaksiteräinen miekka

i4mabl5yykdtowjwd3wa

”Kun syö hyvin, sen tuntee.”  Tähän Elastisen tähdittämään mainokseen oli vähän aikaa sitten mahdotonta olla törmäämättä niin bussipysäkillä, metrossa kuin lehtien sivuillakin.

Tuossa on tuo lause, johon suhtaudun kerta kaikkisen ristiriitaisesti, suorastaan skitsofreenisesti. Käytän tuota perustetta itsekin potilaiden kanssa, että hei, kun lautasen täyttää värikkäät ja herkulliset rehut, niin olokin alkaa tuntua kyllä virkeämmältä muutaman viikon päästä.

Tai kun ihminen, jonka tarvitsisi syödä enemmän, alkaa suurentaa annoskokoja ja lakkaa stressaamasta painosta koko ajan, niin varmasti mieliala ja olo kohenee.

Vatsavaivoista kärsivät varmasti kokevat, että kun syö yhdellä tavalla, niin voi hyvin, ja kun taas syö toisella tavalla, niin sen tuntee hemmetinmoisena kipuna, vessassa juoksemisena ja ilmavaivojen päästelynä.

Kyllä, kun syö hyvin – tai huonosti – sen voi tuntea.

Mutta.

Kasvissyöjä, joka ei ole pahemmin paneutunut kasvissyöntiin, voi elellä kuukausia ellei vuosia ilman ihmeellisiä tuntemuksia. Hän ei voi tuntea hiipivää B12-vitamiinin puutostilaa, sinkin puutosta ja rautatasotkin on yleensä jo selvästi alhaalla, ennen kuin hälytyskellot kilkattavat. Lihaani voi pistellä poskeensa vuosiakin lihaisia aterioita rehuja kartellen, eikä hän välttämättä hokase liittää orastavaa vetämättömyyttä ja flunssailua vitamiinien ja kivennäisaineiden vajeeseen, jota tällainen ruokavalio voi synnyttää. Koholla olevaan verenpaineeseen havahdutaan yleensä vasta rutiinimittauksissa terveystarkastuksessa. Harva sitä tuntee mitenkään. Saati koholla olevia kolesteroliarvoja.

Minä taas en tunne enkä tiedä suolistobakteerieni sielunelämää, vaikka se minua kiinnostaakin. Vaikuttaakohan juuri minun suolistobakteeristooni negatiivisesti se, että ruoassani on vähänlaisesti huonosti imeytyviä FODMAP-hiilhydraattiyhdisteitä? Onko suolistossani hyviä bifidobakteereja lainkaan? Pitäisikö minun kärsiä vatsakivuista, jotta suolistobakteerit voisivat hyvin ja takaisiko se minulle kokonaisvaltaisen terveyden?

Tietoisesta syömisestä puhuessani ja sitä opettaessani puhun varsin paljon siitä, miltä mikin nälkätuntemus kehossa tuntuu.

Silti AINA ei vaan voi tuntea, kun syö hyvin. Kuukausi sitten kohua herätti personal trainerin ja professorin mittelö siitä, millaista ruokavaliota ihmisten pitäisi syödä. Vastassa olivat ”tuhannet laihdutetut kilot ” (mittaustapa, jota SEFB-tiimi arvostelee jyrkästi mittarina terveydelle ja hyvinvoinnille), asiakkaiden fiilikset sekä ravitsemustieteen tutkimustieto.

Minun on vaikea välillä purematta niellä näitä sankaritarinoita, että kun tämä toimii minulla, suosittelen sitä asiakkaillenikin. Ei myöskään ole ihme, että jos ihminen alkaa kasvisvoittoistaa ja vähäsokeristaa ruokavaliotaan, siitä tulee parempi olo.

Toisaalta eipä se ravitsemustietokaan tee auvoiseksi – tämän tiedän ihan omasta kokemuksesta, kun yritin hoitaa omaa ärtyvän suolen oireyhtymää niillä vanhoilla ravitsemusohjeilla, jotka vain pahensivat oireitani järkyttäviin sfääreihin.

Minun tarinani vatsavaivojen saralla on siis samankaltainen kuin kyseisellä personal trainerislla, eli aloin etsiä apua, kun en sitä senhetkisistä ohjeista saanut.  Kylläkin sillä erotuksella, että etsin sitä tieteestä enkä fiiliksestä. Ensisijaisesti halusin tietää, mitä minun sisälläni tapahtuu ja miten sitä voisi kontrolloida. Sitä kautta löysin onneksi FODMAP-ruokavalion. Tunne seurasi tiedettä. 🙂

Osaan erottaa sen mikä toimii minulla ja sen mikä toimii asiakkaillani.  Omat kokemukseni hyödyttävät arjen tietotaitona, mutta minä en ole yhtä kuin kaikki vatsaongelmaiset.

11048657_10153136000006141_1791494292340729790_n

Kehoni tunsi vastustamatonta tarvetta syödä belgialaista vohvelia kirsikkahillolla ja kermavaahdolla Antwerpenin rautatieasemalla. Pic by J.Bersa

Olen kiitollinen koulutustaustastani, joka helpottaa työtäni ravitsemusräätälinä hyvien muutosten hakemisessa, sillä en halua, että neuvoistani on jossain vaiheessa haittaa. Ravitsemustiede ei suinkaan ole erehtymätön tiede ja se, mitä neuvon nyt, voikin jossain vaiheessa paljastua haitalliseksi. Tiedostan tämän ja hyväksyn sen. Silti tutkittuun tietoon perustuva ravitsemusneuvonta on todennäköisesti pienempi paha kuin ”musta tuntuu”-neuvonta. 

Syövän kehittymistä ei tunne. Verisuonten tukkeutumista ei tunne. Sitä verenpainetta ei tunne. Siksi valintani on tunteiden huomioiminen ja kuunteleminen – tiedettä unohtamatta.

Lensku

P.S. Kirjoittaja edustaa tätä nykyä todellista, antiikinaikaista huuhaata. Näitä juttuja luetaan nyt sitten ihan vaan omalla vastuulla siellä ruutujen ääressä!

Arlan mainos täältä.

Mittanauhalla ei voida mitata ihmisarvoa – vieraskirjoitus

SEFB proudly present…. lukijamme, sosiaalipsykologi Salla Saxénin kirjoituksen ulkonäköpaineista. Kiitos Salla! 

***

Kiitos Se erilainen fitness – blogille kannanotoista, jotka pureutuvat eri tavoilla ja eri näkökulmilla meitä kaikkia velvoittaviin ulkonäköpaineisiin. Blogi peräänkuuluttaa harvinaisia, mutta niin mittaamattoman arvokkaita kriittisiä näkökulmia vallitsevaan ruumis- ja kauneuskulttuuriin.

Blogi on osunut yhteiskunnallisesti polttavaan teemaan, jota voisi mielestäni pitää jopa uutena ihmisoikeuskysymyksenä. Sen ytimessä on kulttuuriimme vakiintunut pahaa ilmapiiriä ja ihmisten välistä eriarvoisuutta levittävä uskomus siitä, että mittanauhalla voitaisiin mitata ihmisarvoa. Tämä uskomus on karannut käsistä kuin rutto. Se näkyy esimerkiksi kiusaamisena kouluissa, itsetunto-ongelmina, ahdistuksena, masennuksena, syömishäiriöinä ja syrjintänä työnhaussa.

Hyvä lukija, suhtaudutko kriittisesti omaan ulkonäköösi? On ymmärrettävää, jos oma peilikuva ahdistaa: se nimittäin ahdistaa suurinta osaa, ja aivan erityisesti se ahdistaa nuoria naisia. Toivon, että Se erilainen fitness – blogin antama esimerkki ottaa asia rohkeasti puheeksi antaa voimia kaikille niille, jotka päivittäin katsovat itseään peilistä kriittisin silmin, peilaten itseään mahdottomaan ihanteeseen – ja uskoen usein olevansa mielipahansa kanssa yksin.

Vastaukseni heille, jotka kokevat yksin kärsivänsä ulkonäköpaineista, on yksinkertaisesti tämä: ulkonäköpaineet eivät ole lähtökohtaisesti yksilöllinen ongelma. Yksilölliset kokemukset rakentuvat suhteessa kulttuurilliseen ihanteeseen, joka on yksilöille kuitenkin niin normittava ja armoton, että ongelma voi tuntua yksilölliseltä.

Julistankin nyt, että ruumiin rajojen survominen ahtaaseen kulttuurilliseen muottiin on yhteiskunnallinen ongelma. Emme enää suvaitse rasismiakaan; miksi siis suvaitsisimme yhtä ahdaskatseisia kauneusihanteita? Kuulutan nyt kaikkia katsomaan kauneuden ihanteita kriittisesti ja keskustelemaan niistä avoimesti. Tällä hetkellä ruumiinkulttuurimme pakottaa erityisesti naisia – ja vuosi vuodelta enemmän myös miehiä – ahtaisiin muotteihin, jotka useimmissa meissä tuottavat pahan olon ja riittämättömyyden tunteiden tuhoisia kierteitä.

Kuulutan myös käytäväksi julkista kriittistä keskustelua siitä, millaista mainontaa ja ruumiskuvastoa hyväksymme levitettäväksi, ja millaisia arvoja haluamme tämän aiheen osalta yhteiskuntana edustaa. Käsillä on paitsi uhka myös mahdollisuus. Mikäli kaikista ongelmistamme huolimatta voisimme kyetä suhtautumaan kriittisesti kulttuurimme kauneusihanteisiin ja niiden tuottamiin yksilöiden kokemuksiin, mahdollistaisi tämä myös eriarvoistavaan kauneuskulttuuriin puuttuvan kriittisen keskustelun. Toisaalta, jos tätä keskustelua ei käydä, emme koskaan pääse yhteistyöhön ja eteenpäin ongelmien ratkaisemisessa. Samoin, mikäli tätä keskustelua ei käydä, siirrämme ajallemme yleisen kielteisen kehonkuvan ja itseinhon kierteen väistämättä myös tuleville sukupolville.

Tällöin kasvatamme tulevaisuuden lapsistamme koneenosien sukupolvia, jotka ostavat ruumiillisen hyväksyntänsä ja itseymmärryksensä kauneuskulutusmarkkinoilta sen sijaan, että he oppisivat tärkeää kriittisyyttä, sananvapautta, erilaisuuden tunnustamista sekä toisten ihmisten empaattista kunnioittamista.

Kieltäydytään tästä tulevaisuudesta! Avoimen keskustelun ja kriittisen äänen kuulemisen aika on nyt.

Salla Saxén, YTM

Tohtoriopiskelija (sosiaalipsykologia), Itä-Suomen yliopisto
2014–2015 Harvard Medical School Bioethics Fellow
Kirjoittaja on usein ulkonäköpaineista kärsinyt nuori nainen.

***
Leenan infoisku

Etelän-Syli ja Sydänliiton Neuvokas perhe järjestävät Helsingissä tämän teeman ympäriltä keskiviikkona tilaisuuden Kansalissalissa. Katri luennoi Läskivihapuheen loppu – aiheesta Jyväskylässä Tulikarin auditoriossa JAMKissa.

Kaikki Syömishäiriöliiton Älä laihduta – päivän tapahtumat eri paikkakunnilla löytyvät täältä.

***

ala-laihduta-logo

Älä laihduta – päivä on ensi viikolla keskiviikkona 6.5.  No Diet Day on vuosittainen, kansainvälinen teemapäivä, jolloin yritetään muistuttaa, että laihduttaminen voi olla varsin haitallista. Elämäntapojen kohentaminen ja hyvinvoinnin lisääminen sen sijaan ei ole.

Se erilainen fitness – blogissa julkaistaa Älä laihduta – päivää edeltävällä viikolla joka päivä uusi juttu teeman ympäriltä (miinus vappu 😀 ).