Älä laihduta – päivä – mitä tiede sanoo?

Olen kirjoittanut vuosittain välillä aktiivisesti ja välillä vähemmän aktiivisesti Älä laihduta – päivän aikaan. Tänä vuonna sitä vietetään sunnuntaina 6.5. Joka vuosi saan myös käydä Facebookissa, Twitterissä ja täällä blogin puolella keskustelun siitä, mitä Älä laihduta – päivä oikein tarkoittaa ja mitä se ajaa takaa. Kehoaktivistit ja syömishäiriöiden ennaltaehkäisytyötä tekevät ovatkin nyt keskustelleet muutaman vuoden, että pitäisikö päivän nimi muuttaa.

Tänä vuonna ajattelin olla selittelemättä mitään ja totean, että nimeä ei missään nimessä saa muuttaa, sillä se on tieteellisestä näkökulmasta tarkasteltuna osuva ja totuudenmukainen.

Syömistutkimukset kertovat karua tarinaa: Laihduttaminen ei auta laihtumaan ja pahimmillaan vain kerryttää lisää painoa. Näitä tutkimuksia sekä lihavuustutkijoiden kirjoittamia kirjoja olen saanut kahlata läpi tehdessäni taustatyötä uutta kirjaani varten. Mitä enemmän teen taustatyötä, sitä enemmän allekirjoitan Älä laihduta – päivän nimen.

Ne, jotka laihtuvat saavat terveyshyötyjä, kuten vaikkapa kivuttomammat ja vetreämmät polvet ja lonkat, verensokerit ovat aisoissa ja verenpaine kurissa. Tätä en minäkään kiellä. Ongelmana vain on se, että aktiivinen laihduttaminen, se, että kehoa kuritetaan pienempään ja kilomäärältään kevyempään muottiin, ei ole se teko, joka nuo hyvät muutokset saa aikaan.

Avataanpa terminologiaa. Suurin osa niistä, jotka puhuvat laihduttamisesta, tarkoittavat niitä tekoja, jotka saavat painon putoamaan ripeään ja tasaiseen tahtiin. Yleisesti ajatellaan, että mitä nopeammin, sitä parempi. Toisaalta olen huomaavinani, että laihduttaminen on epämuodikas sana, jota muun muassa markkinoinnissa vältellään. Puhutaan ”kiinteytymisestä” tai mainostetaan, että ohjeilla pääsee ”timmiksi kesäksi”. ”Elämäntapamuutos”-termiä viljellään myös ahkerasti. Ammattilaisena, eli laillistettuna ravitsemusterapeuttina, tarkastelen tällaiset jutut kriittisesti, sillä lähes aina erilaiset nettikurssit, artikkelit tai kirjat kuvaavat aktiivista laihduttamista, ruokavalion rajoittamista ja suuria treenimääriä. Se, että joukkoon on ujutettu lause henkisestä hyvinvoinnista, ei tarkoita, etteikö suurin osa sisällöstä olisi samaa vanhaa huttua.

Moni näistä kursseista ja ohjelmista perustuu itsekuriin ja ohjeiden tarkkaan noudattamiseen. Me, jotka teemme töitä useassa työpisteessä ja joiden elämäntapa on liikkuvainen, tiedämme, miten haastavaa näiden ohjeiden noudattaminen on. Jääkaapissa ei olekaan nyt juuri niitä raaka-aineita, joita listalla lukee tai kokous aikaistuu ja joutuukin syömään lennosta lounasravintolassa, eikä esimerkiksi valmiiksi pakattuja eväitä. Stressaannun pelkästä ajatuksesta.

Mutta niin stressaantuvat myös laihduttavat ihmiset. Tutkimusten mukaan laihdutuskuurit ovat niitä noudattaville stressin lähde, mikä entisestään heikentää mahdollisuuksia onnistua pudottamaan painoa. Stressihormonit kehossa ovat signaali pitää kiinni ylimääräisistä energiavarastoista ja mielellään varastoida entistä herkemmin ruokavaliosta saatavaa energiaa. Stressaantuneena moni nukkuu vähemmän, syö enemmän ja valitsee mielellään rasvaista ja sokerista ruokaa, eli käytännössä tekee asioita, jotka vaikeuttavat painonhallintaa saati laihdutusyritystä entisestään.

Houkuttelevat mainoslauseet, kurssille osallistujien ylistävät tarinat ja kampanjatarjoukset ovat  kuitenkin suunniteltu niin, että niitä on vaikea vastustaa. Laihdutusfirmojen edunmukaista ei ole, että ihmiset laihtuvat, sillä siinähän se bisnes sitten meneekin. Painonvartijat on yksi tunnetuimmista alan yrityksistä. Yrityksen talousasiantuntija Richard Samber on verrannut laihduttamista lottoamiseen: jos et voita ensimmäisellä kerralla, herkästi sitä ajattelee, mutta ehkä seuraavalla kierroksella onnistaa! Edes yrityksen pääjehun luotto oman tuotteet toimivuuteen ei ole kovin suuri! Tai tavallaanhan konsepti toimii oikein hyvin: se tuottaa voittoa omistajilleen (muualla kuin Suomessa, sillä täällä se ei enää toimi) ja laihduttajat palaavat kerta toisensa jälkeen asiakkaiksi ajatellen, että ehkä tällä kierroksella lykästää!

Laihduttamisen vaikutukset koskevat myös työelämää. Työnantajiakin pitäisi kiinnostaa, että työntekijöistä iso osa on muissa maailmoissa ja ruoka-ajatuksissa. Laihduttajat nimittäin ajattelevat ruokaa koko ajan. Fyysisesti paikalla, henkisesti miettimässä, mitä seuraavalla aterialla uskaltaa syödä tai haaveilemassa, mitä söisi, jos voisi syödä mitä vain mieliruokia – ellei olisi tällä kirotulla dieetillä. Ravitsemusterapeutit tietävät tämän ilmiön myös syömishäiriömaailmasta: potilaat ajattelevat suurimman osan ajastaan ruokaa, sitä mitä ei ”saa” syödä (mutta jota usein nimenomaan tekisi mieli syödä). Tutkimusten mukaan laihduttavat henkilöiden muisti ei pelitä yhtä hyvin kuin normaalisti ja reaktionopeuskin huononee.  Lisäksi dieetti saa mielialan apeaksi, joten työn teho ei varmasti ole parhaimmillaan.  Toisin sanoen: iso osa työkapasiteetistä ei ole käytössä.

Siksi kyseenalaistaisin, kuinka fiksua on, että työterveyshuollossa kehotetaan laihduttamaan tai järjestetään laihdutuskuureja työnantajan piikkiin. Työpaikoilla ja ystäväpiireissä kisataan hävitetyistä senteistä tai kiloista. Yleensä aikaa laihduttaa on viikkoja tai kuukausia ja taktiikka mahdollisimman askeettinen ja energiavaje iso. Tämä on varma resepti sekoittaa aineenvaihdunta ja varmistaa, että kilot palaavat, kun laihdutuskuuri lakkaa.

Tärkeintä olisi tajuta, että rankka energiavaje ja/tai ekstra energiankulutus johtaa fysiologisesti nälkiintymiseen ja siihen, että elimistö dieetin loputtua alkaa kerätä kiloja. Elimistö virittyy kiinnittämään huomiota ruokaan, ajattelemaan ruokaa ja hidastamaan aineenvaihduntaa – onhan sille aivan selvästi signaloitu, että nyt on karut pula-ajat käsillä, kun ruokaakin saa vain niukasti!  Siksi minun on vaikea tajuta, miksi ihmeessä erittäin niukkaenergiainen ruokavalio, joka käytännössä on nälänhätää imitoiva ruokavalio, kuuluu Käypä hoito – suosituksiin. Pikavoitto voi nimittäin hyvinkin kostautua suurempina painonhallinta-ongelmina tulevaisuudessa.

Pahinta laihduttamisessa on se, että vaikka sitä monesti perustellaan terveyssyillä, todellisuudessa taustalla vaikuttavat esteettiset seikat ja kehon kokoon liitetyt ennakkoluulot. Ylipainoon liitetään tutkitusti sellaiset mielleyhtymät kuin laiskuus, tehottomuus, typeryys ja aikaansaamattomuus. Erityisen kurjaa on lukea niiden tutkimusten tuloksia, joissa on arvioitu terveydenhuoltohenkilökunnan asenteita ylipainoisia kohtaan. Ne kun ovat hyvin negatiivisia, mikä on omiaan selittämään myös ne lukuisat kertomukset omalla vastaanotollani, kun asiakas kertoo, että on saanut riittämätöntä hoitoa, kun ratkaisuksi tarjotaan vain laihduttamista. Moni kokee, että ei tule kuulluksi, vaan hoidon lähtökohta on olettamuksessa, että ylipainoinen syö epäterveellisesti, ei urheile ja todennäköisesti kolesterolit ja verensokerit ovat koholla. Näinhän ei suinkaan aina ole.

Kauneusihanteisiin taas vaikuttavat kulttuurilliset ja opitut seikat. Naisellinen keho on siro, sorja ja hoikka, miehen lihaksikas, raamikas ja voimakas. Näihin kategorioihin ei kovin moni sovi, eivätkä niihin varmasti sovi ne, jotka eivät koe kuuluvansa joko kumpaankaan sukupuoleen. Stereotyyppiset kauneusihanteet tuottavat mitattoman määrän ahdistusta, mielipahaa ja huonommuuden tunteita. Tunteita, jotka eivät varmasti tuo hyvää terveyttä.

Mikä sitten avuksi, jos laihduttaminen – siinä muodossa kuin sen tunnemme – on haitallista terveydelle?

Itse toivon, että ensin tunnustetaan se, että ylipaino ei ole yksilön terveys-ongelma vaan yhteinen tasa-arvo-ongelma. Ihmettelen tässä potilastyötä tekevänä, että miten voimme vielä olla näin lapsenkengissä tämän asian edessä. Minulta ei vienyt kyllä montaa työvuotta tajuta, että ne keinot, joita esimerkiksi itse sain ravitsemustieteen opinnoissa, eivät vain toimi tai selitä ylipainoa tai auta sen hoidossa. Tokihan lautasmallille on oma hyvä tarkoituksensa, mutta varsinaista ylipainoa se ei ratkaise. Harvoin asiakkaitteni ylipainon syy on vain se, että ruokavalio on lihottava. Lähes kaikilla taustalla löytyy stressiä, kiirettä, työpaikan sisäisiä ongelmia (yleensä henkilöstöasioissa), itsetunto-ongelmia tai tyytymättömyyttä itseen tai elämään. Eivät nämä ongelmat ratkea salaattia syömällä. Puhutaan työelämän rakenteista, kestämättömästä kiireestä, johtajuuden laadusta, epävakaista tulevaisuuden näkymistä, taloudellista huolista. Harvoin tässä sopassa ehtii ensimmäisenä miettiä lenkille lähtöä, koko viikon ravitsevaa ruokalistaa tai perheen aktiivista laatuaikaa. Yksilöiden syyllistäminen ylipainosta on vastuunpakenemista. Sitä, että ei haluta myöntää, että olemme yhteiskuntana luoneet sietämättömän epäterveen ja ihmisille fysiologisesti luonnottoman maailman.

Mitä yksilöt voivat tehdä yhteiskunnan muuttumista odotellessa? Ainakin tehdä realistisen arvion laihduttamistarpeesta. Kehosta kannattaa pitää huolta, oli se sitten pieni, suuri, kapea, leveä, jäntevä, letkeä, notkea tai jäykkä. Nautinnollista, monipuolista ja värikästä ruokaa sopivissa annoksissa tasaisin väliajoin, jotta keho jaksaa. Annoksia, jotka vievät nälän ja tuovat hyvän olon. Liikettä, jotta veri kiertää ja lihakset saavat kaipaamaansa työtä. Keholle pitää antaa myös lepoa, sillä levossa keho kehittyy ja palautuu, jotta se jaksaa tehdä yhteistyötä jälleen vuodesta toiseen. Kun kehoa huoltaa, paino mitä todennäköisemmin asettuu sille sopivaan biologiseen painoon, joka useimmiten on painoväli, ei suinkaan yksi puntarilukema. Osalla taas perimä on sellainen, että kehon koko nyt kerta kaikkiaan on suurempi kuin mitä terveysmittarit kertovat. Heillekin kehon huolto tuottaa terveyttä ja toivottavasti myös hyvää oloa.

Erityistä huolenpitoa kaipaa minuus fyysisen kehon sisällä. Sille toivon sitkeyttä ja uskoa siihen, että vaikka yhteiskunta tuputtaa ajatuksia hoikkuuden onnea tuovasta voimasta, on minuudella, persoonalla, lujuutta kuunnella sitä, mikä itselle on parasta ja opetella näkemään itsensä kauniina ja arvokkaana kaikissa painoluokissa.

Ja ainahan voi olla osa sitä muutosta, jonka haluaa maailmassa nähdä. Minä ainakin ajattelin olla.

Kirjoituksen lähteenä on käytetty muun muassa seuraavia kirjoja:

Mann, Traci. Secrets from the Eating Lab, www.secretsfromtheeatinglab.com

Bulik, Cynthia M.  The Woman in the Mirror: How to Stop Confusing What You Look Like with Who You Are.

Tribole Evelyn,‎ Elyse Resch  Elyse. Intuitive Eating, 2nd Edition: A Revolutionary Program That Works.

Näiden lisäksi taustamateriaalina on alkuperäistutkimuksia, joista osa löytyy listattuna:

The Mann Lab

***

Kirjoitus löytyy myös Etelän-SYLI:n blogista. Allekirjoittanut toimii yhdistyksen hallituksessa.

Otetaan rennosti, ei syyllistytä… ja pysytään paksuna?

Suunnittelematon osa 2 kirjoitukseen Parantaako paheksunta? Tsekatkaas ensin osa 1, niin ootte, rakkaat lukijat, kärryillä paremmin.

***

Ei, jessus sentään, ei. Älä laihduta – päivä, rento painonhallinta tai nautinnollinen katsantokanta syömiseen ei tarkoita, että ihmisen elopaino ei saisi missään tilanteissa muuttua. Että riskeistä huolimatta, ihmisen pitää pitää kiinni syömällä ja juomalla haalituista kiloista kaikin voimin.

Se, että edellisessä postauksessa kannustan ihmisiä ja terveydenhuollossa toimivia ammattilaisia olemaan käyttämättä syyllistämistä työkaluna ei ole suora johtopäätös, että kannustan  ihmisiä olemaan puhumatta painosta tai ekstrakilojen tuomista terveyshaitoista.

Puhun siitä siksi, että se ei toimi. 

Syyllistäminen on yhtä tehokasta kuin homeopatia ylipainon hoidossa. Se ei toimi, ei tehoa. Jos siitä jotain pientä vaikutusta saa, se on tilapäistä ja verrattavissa alkuvaiheen psykologiseen vaikutukseen – plaseboon. Plasebossa on vaan semmonen kurja piirre, että se ei kyllä vaikuta, kun todistusaineistoa alkaa kerääntyä sitä vastaan. Tässä tapauksessa siihen, että se syyllisyyden tunteminen ei itse asiassa johda laihtumiseen, vaan negatiiviseen jojoilukierteeseen ja häiriintyneeseen syömiskäyttäytymiseen.

Kukaan ei väitä, etteikö jokaisen kuulu kantaa vastuu itsestä ja terveydestään. Sen välttelystä ei ole kyse, kun sanotaan, että ei kannata syyllistää tai syyllistyä. Kyllä, ihmisen pitää hakea ja ottaa apua vastaan, jos on terveyshuolia. Ongelmana on, että se mitä on tarjota, on usein täysin toimimattomia keinoja, jotka pahentavat tilannetta. Jos laihduttaja hakee apua, että nyt treenataan ja syödään terveellisesti, mutta saa huonoja neuvoja (niitä perinteisiä syyllistämiskeinoja yhdistettynä ”syö vähemmän ja liiku enemmän” -mantraan), niin siinä helposti käy niin, että  näitä näennäistuloksia (paino putoaa, liikunta lisääntyy) syntyy hetkellisesti, mutta jos ei fiksata syvällisempiä ajatusmalleja , ollaan todennäköisesti saatu ihminen tilaan, jossa hänellä on käytännössä yksi epäonnistumisen kokemus lisää ja viturallaan oleva aineenvaihdunta.

Itsensä hyväksyminen ja painonhallinta on kanssa toinen asia, joka varmaan pitää tähän samaan syssyyn purkaa auki.  Se, että hyväksyy itsensä ei tarkoita, että ei sen jälkeen saisi lisätä liikuntaa tai fiksuntaa syömiskäyttäytymistään. Rento painonhallinta ei tarkoita, että otetaan rennosti ja odotellaan, että terveys ja kunto kohenee pelkästään sillä. Itsensä hyväksyminen on ainakin osittain minuuden erottamista ruumiillisesta puolesta. Sitä, että kokee olevansa arvokas ja ainutlaatuinen ihminen – oli elopaino mitä vain. Että ei jätä tekemättä elämässä asioista ylipainon takia.

Inspiraatiota – ei enää yhtään lisäsyyllisyyttä – ELÄMÄÄN kaiken kokoisille tästä videosikermästä.

Vikassa videossa ei nyt näy koko tarina, mutta ainakaan videolla ei mainita motivaatioksi tiedon puutetta (päinvastoin) eikä musertavaa syyllisyyttä.

Hyvinvointihämäys

Olen räyhännyt aiheesta jo useammalle ystävälle ja nyt on aika avautua blogin puolelle. Tiedättekö ilmiön, joka englanniksi kulkee nimellä gaslighting?  Itse käytän puhekielessä siitä termiä sumutus tai hämäys, mutta periaatteessa sillä tarkoitetaan tilannetta, jossa uhri tai kohde saadaan uskomaan, että hänen kokemansa tai näkemänsä todellisuus on jotenkin hänen omassa päässään. Laajemmin ajateltuna se voisi olla myös semmoinen keisarin uudet vaatteet – ilmiö, jossa tosiasiat kyllä ovat nenän alla, mutta suuri joukko mölisee tyytyväisenä, että onpa hienoa. (Tämä nyt on taas meikän omaa tulkintaa, että feel free to disagree.)

Meillä on meneillään paraikaa varsin massiivinen sumutusoperaatio niin sanotulla hyvinvointi-alalla, joka on hyvin irvokas nimitys alasta, jonka pääasiallinen tarkoitus on lähinnä tuottaa tulosta isoille lisäravinto- tai valmennusfirmoille. Ala tunnettiin ennen nimellä laihdutusbisnes. Nythän on niin, että Jutta Gustavbergin vanavedessä lukuisat muutkin ”hyvinvointivalmentajat” ovat lisänneet ohjelmistoonsa henkistä valmennusta, puhuvat mindfulnessistä ja itsensä hyväksymisestä.

Samat ihmiset, jotka toisella kädellä myyvät persetreeniä ja pikalaihdutusta sössöttäävät mediassa henkisestä kasvusta ja itsensä hyväkysymisestä. Yes, Fitfarmin tyypit, looking at you. Samaa kuraa on tarjolla sivustolla kuin aina ennenkin, mutta nyt siellä lukee siitä henkisyydestä joka kurssilla.

Aloin jo miettiä, että muistanko nämä asiat jotenkin väärin – että oliko ne ennen muka niin ikäviä ja raakalaismaisia kurinalaisuuteen pyrkijöitä? Kunnes muistin, että onneksi Katri on dokumentoinut Jutta Gustavsbergin Superdieetti-formaatin sanoman upeaan Puolen vuoden supersankarit – blogipostaukseen. Oli ne.

”Ruokavalion ehdottomuutta korostetaan joka välissä. Lipsumisia ei sallita. Keittiövaa-alla punnitut määrät minuuttiaikataululla. Jäävuoren huippu saavutettiin, kun valmennettava lähti sukukekkereistä (rippijuhlista tms.) välillä kotiin syömään. Koska oli ruoka-aika. Koska tätähän säännöllinen ateriarytmi tarkoittaa. Koska koko puoli vuottahan menee toki yhdestä kakunpalasta pilalle. Koska maailmassa ei ole muita värejä kuin musta ja valkoinen.”

”Tavoite määritetään kilogrammoina. Onnistuminen määritetään kilogrammojen perusteella. Dieetin eteneminen arvioidaan puolivälissä kilogrammojen perusteella. Koska laihtuminen puksuttaa eteenpäin tasaista tahtia, puolessa välissä on siten loogista olla pudotettuna puolet tavoitteesta. Kilogrammoista puhutaan yhden desimaalin tarkkuudella. Onhan se nyt oleellista, onko massa vähentynyt 12,2 vai 12,3 kilogrammaa. Niin. Eihän tämä kansa vielä ihan liikaa tuijottanutkaan sitä vaakaa.”

Mikkilä, Puolen vuoden supersankarit

Sami Sundvik on entisen räksyttämisen sijaan alkanut Suomen David Avocado Wolfiksi jakaen täysin merkityksettömiä PeaceWarrior-meemejä ja koristaen kaikki sarkastiset kommenttinsa sydämillä.  Tosin vähän huono vertaus, kun Sami ei kuulemma syö hedelmiä ja sellaiseksi kai se avokado kuitenkin lasketaan? 😉

Miten tämä liittyy mihinkään? Syvällistä sanomaa voi kukin nyt syvällä sisimmässään hakea.

Lempipäiväni, eli Älä laihduta – päivän, yhteydessä törmäsin myös bikinifitness-harrastajan Linda Paldaniuksen postaukseen aiheesta. ”Päivän tarkoituksena on, että edes yhtenä päivänä vuodessa jokainen voi ja saa hyväksyä kehonsa sellaisena kuin se on.” Hän myös mainitsee (trendin mukaisesti)… ”Hyvinvointi lähtee sisältäpäin.”

Kaksi asiaa, ensimmäinen…

Linda, Älä laihduta – päivässä EI ole kyse, että hyväksyy itsensä EDES yhtenä päivänä vuodessa. Siinä ei myöskään ole kyse siitä, että voi muokata itsestään sellaisen kuin itse  haluaa. Älä laihduta – päivä on anarkian ja feminismin päivä. Se on sitä, että hyväksyy itsensä joka päivä enemmän kuin eilen (kiitos tästä ajatuksta, Nora Yrjölä!). Että ei yritetä sopia mihinkään ulkopuolelta annettuun malliin. Esimerkiksi sellaiseen malliin, johon bikinifitness perustuu. Seksistiseen, miehen katseeseen, perustuvaan malliin.

Olen pahoillani, mutta ei ole ok,  että otat tästä propsit kotiin, koska nyt on niin trendikästä hyväksyä itsensä ja puhua siitä, että hyvinvointi lähtee sisältä päin. Katsoin tätä postausta varten juuri Yleltä Muodonmuutoksia-dokumentin, joka kuvaa muun muassa Lindan bikinifitness-harrastusta.

Jos itse luo epätervettä ulkonäkökulttuuria, ei ole oikein, että sen jälkeen puhuu siitä, että hyväksykää te muut itsenne, minä tässä jatkan tämän toisen sanoman levittämistä, että on ”ihan normaalia” oksentaa kuntosalin roskikseen rankan treenin päälle ja punnita ruokaa. (Dokkarista teenkin vielä ihan oman postauksen.)

AdBlock oli hetken pois päältä ja tämä ilmestyi hienosti Lindan blogin yhteyteen. Ehkä lievästi irvokasta, että kaksi kirjoista käsittelee syömishäiriöitä, kolmas ahdistusta ja neljäs tietoista syömistä. Minulle tuttuja kirjoja, ehkä Lindankin kannattaisi niihin tutustua?

Toinen asia…

Hyvät ”hyvinvointivalmentajat”, luulitteko tosiaan, että kukaan ei huomaa, kun tuuli kääntyy ja sanoma vaihtuu? Guess what? I’ve been watching. Ja mä en jaksa olla hiljaa.

Enkä mä jaksa olla tämän korrektimpi:

This is utter bullshit.

On ok kasvaa ihmisenä ja oppia virheistä. Ei ole ok vaivihkaa vaihtaa sanomaa ja sitten omia hyvinvointi-viestit omaksi, mutta tehdä sitä ihan samaa kurjuuteen, kontrolliin ja tyytymättömyyteen perustuvaa dieettaamista ja kurittamista. Tämä on nyt sitä hyvinvointihämäystä.

Tiedän, että kassakone siellä taas kilisee, mutta sitä vaan haluaisin kysyä, että miltä tuntuu repiä oma menestys toisten pahoinvoinnista ja epävarmuudesta? Miltä tuntuu tietää, että kaikki tämä vaikuttaa todella negatiivisesti nuoriin ja pahimmillaan lapsiin?

Kanssakuluttajat, kansalaiset, katsokaapas te tämä hieno tiivistys siitä, millainen laihdutus- aka tänä päivänä hyvinvointi-ala teitä kusettaa. Vastustakaa sen houkutuksia ja viestiä. (MIELEN-)TERVEYDEN  – ei hyvinvoinnin –  nimissä.

Fiksut sivustot painonpudotukseen tai elämäntapojen uudistukseen

Sen sijaan, että jaan ihan jokaista artikkelia mielestäni parhaimmilta nettisaiteilta eteenpäin SEFBin Facebook-seinällä, ajattelin, että ehkä fiksuinta laittaa sivustot yhteen postaukseen. Ideana on, että pääset suoraan käsiksi erinomaisiin juttuihin eikä tarvitse seuloa ja etsiskellä puolta päivää. This is pretty much all you need. SEFBin lisäksi. 😉

Vaakakapina

Ylen proggis, joka lähti liikkeelle Maria Hintikka Show’n kylkeen syntyneestä Jenny ja Läskimyytinmurtajat. LMM toimii edelleen FB:ssä suljettuna keskustelupalstana. Asiantuntijanäkemystä ja Jennyn hienoja ajatuksia taas on artikkeleiden muodossa Vaakakapinan puolella.

Neuvokas perhe

Sydänliiton hankkena syntynyt palvelu, joka valittiin juurikin hallituksen kärkihankkeeksi. Mainostin edellisessä postauksessa, mainostan uudestaan, koska olen Neuvokkaan perheen suuri fani. Lapsiperhefokus, mutta suosittelen kaikkia lapsekkaita vilkaisemaan teemat ja sen hengen, millä näistä terveys-asioista puhutaan. Viestinnällisesti erittäin onnistunut kokonaisuus. 

Pöperöproffa

Virallisesti kai blogi, mutta silläpä ei ole mitään väliä, sillä asiantuntevaa asiaa laidasta laitaan. Ravitsemusasiantuntija Patrik Borgin juttuja vuodesta 2011 alkaen. Harva asiantuntija kirjoittaa painonpudottamisesta ja laihduttamisesta näin moniulotteisesti.

Tee itsellesi palvelus: Uskalla olla väärässä

Sekavia sunnuntai-mietteitä, olkaa hyvät! 😀

***

Ammattini puolesta joudun usein pohtimaan, miten vaikuttaa ihmisiin ja heidän mielipiteisiin ja ajatuksiin niin, että eläisivät terveellisemmin ja olisivat onnellisempia. Mielessäni on todellakin aina, että haluan lisätä ihmisten onnellisuutta ja ehkä jollain tavalla semmoista tasapainoista asennetta omaan elämään.

Oravanpyörässä juoksijoita on paljon ja monesti auttaa, että ulkopuolinen taho –  tässä tapauksessa minä ravitsemusterapeutin roolissa – annan perspektiiviä kokonaisuuteen. Joku käyttäisi työskentelytavastani termiä ”holistinen”, mutta koska sillä termillä myydään tänä päivänä kaiken maailman kukkua, en sitä mielelläni käytä. (Huvittavinta on, että nämä “holistisia” palveluja myyvät kauppaavat nimenomaan tarkkaa testiä ja lisäravintopilleriä. Varsinaista “kokonaisvaltaista” ajattelua…)

Tutkimustulokset siitä, miten ihmisten mieli käännetään, ovat aika lohduttomia. Mielipiteet ja asenteet ovat hyvin tiukassa. Rationaalisimmatkin tyypit pitää kynsin hampain kiinni sitä mielipiteestä, joka heillä on pitkään ollut, vaikka todistusaineisto osoittaisi toista. Kummallisinta on, että vaikka tyypeille esiteltäisiin vedenpitävästi, että heidän mielipide tai ajattelumalli on väärä, he uskovat siihen entistä varmemmin jatkossa.

Olen ymmärtänyt, että paras tapa saada pää kääntymään on vanha kunnon kollektiivisen ajattelun ja mielipiteen muutos, eli että kun porukassa muutkin alkavat ajatella toisin, alkaa omakin mielipide muuttaa muotoaan. Tämähän vie aikaa ja vaatii mielipiteen muuttajilta lehmänhermoja.

Koska itse tietysti haluaisin pienenä egoistina haluan voida toimia fiksummin kuin suuri massa (hahah…), yritän pitää mieleni avoinna omille virheilleni ja typerille ajattelumalleille. Haluan olla rohkea, oppia uutta ja uudistua. En halua ajatella, että olen jääräpää, joka ei pysty oppimaan uutta. Se ajatus on itse asiasta karmiva. Siksipä huvikseni listasin asiat, joista olen ollut joskus eri mieltä, mutta olen mielipiteeni muuttanut.

Henkilökohtaisen elämän pölhöyksiä:

On tervettä olla “vähän mustasukkainen”

Ei ole ollenkaan tervettä olla mustasukkainen. Se on merkki siitä, että ei luota kumppaniinsa ja siinä samalla ei luota itseensä. Todennäköisesti merkki siitä, että suhde ei ole terveellä pohjalla.

Joku toinen tulee ja täydentää minua

Voi jeesus, miten noloa näitä omia dorkia ajatuksia on edes myöntää… Kuinkahan monta vuotta meni hukkaan ajatellessa, että olen kokonainen vasta suhteessa. Onneksi tulin järkiini ja käytin sen energian, jonka ennen käytin sen pähkimiseen, mistä löydän sen puuttuvan palasen, siihen, että opettelin olemaan itseni paras kaveri ja kokonainen ihan itsenäni.

Tapahtumien, sanomisien ja “merkkien” ylianalysointi auttaa ymmärtämään

Ajanhukkaa. Kenenkään muun ajatuksiin ei voi sukeltaa ja niitä ymmärtää täysin. Ylianalysointi on suhdeasioissa (myös ystävyyssuhteissa) täysin päätön energiaimuri.

Välillä pitää räyhätä, se on vaan tervettä

Tämä on ollut entiselle nillittäjälle ja marisijalle kova opettelun paikka. Että se, mikä hetkellisesti tuntuu hyvältä (urputtaminen tai jopa päin naamaa räksyttäminen), ei olekaan pitemmän päälle itsellenikään tervettä.

Se ei ole kehittävää, eikä muuta kenenkään mielipidettä. Vaikka nautinkin sarkastisesta naljailusta, en ole ihan varma, muuttaako se kenenkään mielipidettä. Se voi vahvistaa jo samaa mieltä olevien mielipidettä, mutta muutoksen tekijäksi siitä harvoin on. Esimerkkinä nyt vaikka itseäni kovasti viihdyttävät sarkastiset FB-ryhmät tai -nettisivut.

Enkä tarkoita, etteikö tätä saisi ja voisi tehdä, mutta se on sitten eri tarkoituksia varten. Lisäksi tiedän muun muassa SEFBin lukijadatan puolelta, että mitä enemmän räksyttää, sitä enemmän lukijoita. Yritän siltikin “räksyttää”, jos on aihetta ja jotain sanomista. Päätön märehdintä ei oikein anna mitään tällä tietotulvan aikakaudella.

Tämä ei tarkoita, ettenkö koskaan hyvien ystävien kanssa marisisi asioista, mutta silloinkin pyrin tekemään sen ilman, että sorrun ajatuksissani tarpeettomiin ilkeyksiin tai päättömiin haukkumisiin. Varmasti ei aina mene nappiin. Jeesustella en taaskaan halua. Pyrkimys kyllä on, että olen ymmärtäväinen niitäkin kohtaan, joiden mielipiteitä en ymmärrä tai olen niistä eri mieltä.

Ja sitten vähän ammattimaisempia virheajatuksia…

Geenimuuntelu on vahingollista

Kolme viikkoa asiaan perehtymistä ja mielipiteen käännös 360 astetta. Lauri Reuterille (tuolle palkitulle tiedemiehelle) iso kiitos ajatusten pallottelusta. Tästä opin myös sen, että vanha kunnon keskustelu livenä on todella tärkeää. Pelkkä nettipölöttely ja nohevien kommenttien heittely ei oikein riitä uuden oppimiseen. (Vaikka se muuten on hyödyllistä ja kiinnostavaa ja auttaa esim. argumentoinnin opettelussa.) Uutta oppiakseni yritänkin hakeutua itseäni fiksumpien seuraan ihan tosielämässäkin.

Laihduttaminen pussikuurein on ok, koska se on ns. virallista terveydenhuoltoa

Ns. virallisessa terveydenhuollossa tehdään niin paljon hölmöjä asioita, että se, että Käypä hoidossa lukee jotain, ei tee siitä aina a) eettisesti järkevää b) tehokasta. Inhokkini pussikuurit kuuluu tähän kategoriaan. Urani alussa neuvoin näitä, koska no, se kuului ammatin kuvaan. Palaute työstä alkoi kuitenkin olla sitä tasoa, että aloin vähitellen kääntää mielipidettäni aiheesta. Sama pätee myös lihavuusleikkausten osalta. (Tosin tämä on jopa minun mielestä ihan perusteltua pienen joukkion osalta. Toisaalta alku- ja jälkihoidon taso vaihtelee melkoisesti eri paikoissa.)

Virallinen terveydenhuolto voisi ensin keskittyä fiksaamaan suuret linjat lihavuuden hoidossa ja sen jälkeen voidaan näitä lillukanvarsia pohtia. Hieno esimerkki oikeasta suunnasta on Sydänliiton kehittämän Neuvokas perhe -menetelmän ottaminen hallituksen kärkihankkeeksi lasten ja perheiden terveyspulmien ennaltaehkäisyssä (onnea tästä, Neuvokas perhe -tiimi!).

Kalori on kalori

Hahah, joopa joo… En oikein tajua, miten joku VOI tehdä vuosikausia ravitsemusterapeutin tai  lihavuustutkijan hommia ja pitäytyä tiukasti kalorilaskenta-ajattelussa. Omat luulot otettiin pois viimeistään siinä parin vuoden kohdalla urani alussa. Että ei se kaloriajattelu tai tietojutut yleensäkään nyt taida tätä lihavuusepidemiaa  tai yksilön terveysongelmia ratkaista. Minä en ainakaan pysty tekemään työtäni tuosta tulokulmasta vaikuttavasti. 

Tässä tekemäni käsitekartta aiheesta terveys. Tällä yritän luennoilla hahmottaa, että joskus elämän- (ja painon-)hallinta lähtee jostain ihan muusta kuin ruoasta. Jonkun pitää ensin fiksata uni, toisen sosiaaliset suhteet, kolmannen lisätä liikuntaa, jotta kivut saa hallintaan. Joo, tämä ei ole mikään nopea ratkaisu eikä pikakuuri eikä kuuden viikon kuuritus. Mutta eettisistä syistä minä en voi tehdä työtä, joka on omaa arvomaailmaa ja omaa auttamishalua vastaan. Ja sitähän pikaratkaisut tarjoaa: varmaa pettymystä ja mielipahaa. Pintaremonttia, joka ei kestä, jos pohjarakenteet on pielessä.

Tyrmää kaikki vaihtoehtojutut ennen kuin edes perehdyt niihin

Oman alani sisällä on kyllä oikeasti edelleen turhan paljon nillittämistä vähääkään vaihtoehtoisista jutuista tai edes tulokulmista. Tämä ei tarkoita, että itsekään kannattaisin kymmentä lisäravinnetta tai kannustaisin yhtään ketään kuppauksen tai yrttihoitojen pariin, mutta potilastyö ja kirjaprojektit on opettanut, että mieli kannattaa pitää avoinna. Siksipä Superhyvää suolistossa -kirjassa puhutaan yrteistä, entsyymeistä, hypnoosista ja akupunktiosta.

Koska joskus sitä tutkimusnäyttöä on, mutta se pitää kaivaa ja etsiä. Ja se vie aikaa, työtä ja vaatii sinnikkyyttä. Aika usein olen myös arvon tutkijoiden huomannut sortuvan siihen ajatusvirheeseen, että koska ei ole itse ikinä asiasta kuullut tai siihen perehtynyt (vaikkapa FODMAP-ruokavalio), sen voi sitten oman arvovaltansa nimissä dissata täysin. 

Ja toisekseen, potilastyössä hoidetaan yksilöitä – ei massoja. Väitellyt tutkijaystäväni (ihan OIKEA tutkija siis) kanssa juteltiin juurikin aiheesta ja siitä, että sehän ongelma se tutkimusnäytössä on, että tutkitaan sitä, miten tehokkaasti joku hoitomuoto tehoaa massaan. Sen tarkoitus on nimenomaan häivyttää yksilöt numeerisiksi arvoiksi. Potilastyössä pitää toki tukeutua tutkittuun tietoon, mutta jos jäädään pelkästään sille tasolle, mikä tutkitusti tehoaa suurimpaan osaan, mennään aika pahasti metsään vaikuttavuudessa ja yksilötason hoidossa.

Makuelämyksien karsiminen tuntuu ankealta

Olen aloittamassa mökillä parin viikon kirjoituslomaa, joten olen jo mökkeytynyt ja tuntuu kuin viime viikon debatista olisi aikaa jo vaikka kuinka. Ajattelin, että poimin keskustelusta muutaman pointin. Ihan jokaiseen kommenttiin en ehtinyt enkä pystynyt vastailemaan mökiltä. Risusavotta, vesurin käytön opettelu ja aika perheen parissa meni edelle.

Kirjoitimme Katrin kanssa myös vastineen Hanna Partasen Helsingin Sanomien juttuun.  Varsinaista keskustelua käytiin ennen kaikkea SEFBin Facebook-sivulla.

Halusin, ja haluan, vain painottaa, että en yhtään allekirjoita sitä, että apua painonhallintaan saisi siitä, että yrittää tekemällä tehdä ja syömällä syödä ei-niin hyvää ruokaa. Katri on samoissa mietteissä, vaikkei some-keskusteluun ehdikään osallistua.

Miten voi aina syödä hyvää ruokaa?

Valitsemalla hyviä raaka-aineita satokauden mukaan. Omassa keittiössäni ja vastaanotoilla painotan satokausien mukaan syömistä. Olen tehnyt niin aikoja ennen kuin edes hokasin Satokausikalenterin olemassaoloa (mikä ei poista sitä tosiasiaaa, että se on nerokas keksintö).

Sillä uskon vahvasti, että ihminen tulee aina valitsemaan maku edellä ja satokauden mukaan valitut ruoat nyt vaan maistuvat herkullisimmilta.

Lisäksi erittäin keskeinen juttu omassa ajattelussa on, että ruoanlaittoa kannattaa muuttaa siten, että ruoanlaitto (ja kauppareissu, ja kauppalistan suunnitellu) alkaa aina kasviksista. Suoraan sanottuna, ns. vastarintaa tulee kyllä verrattaen harvoin ja usein seurantakertaan mennessä on uudet ajatuksetkin kypsynyt niin, että voidaan alkaa pohtia reseptejä tai muuten miettiä, mitä kannattaisi laittaa ruoaksi.

Jos taas ongelma on se, että on tottunut (ja sittemmin turtunut) hyvin suppeaan makumaailmaan, aletaan juttelemaan uusien makujen opettelusta ja miten sen tekisi helpoiten. Harvoissa asioissa olen jämäkkä, mutta tämän seikan ilmaisen kyllä suoraan, että ilman kasviksia, hedelmiä ja marjoja on mahdotonta syödä terveellisesti. Suurin osa TIETÄÄ tämän, joten sitten pitää alkaa pehmittämään vaan maaperää kokeiluja varten.

Moni muuten on turtunut semmoiseen mietoon, kapeaan makumaailman eineksiä syömällä, mikä on minusta surullista ja harmillista. Etenkin lapset, jotka ovat tottuneet todella pliisuun makumaailmaan, voivat hyvinkin säikähtää kouluruokaa tai kasvisten karvaita makuja. Lasten ruokailussa keskiössä on monesti myös vuorovaikutussuhteet ja perhe-tilanteet. Monen aikuisen ruokahaasteet taas kumpuavat näistä samoista syistä tai tilanteista.

Pitääkö ei-hyvä ruoka jättää syömättä?

Ei tietenkään. Jos joskus saa eteensä vähemmän hyvää sapuskaa tai vaikka mautonta kasvisruokaa tai liian suolaista muonaa, niin siinä voi puntaroida, että nakkaanko tämän keittiöön takaisin vai lapioinko menemään. Joskus palautan keittiöön, joskus syön. Kyläpaikassa tietysti syödään kohteliaasti annos loppuun.

Omista kokkauksistani arviolta joka kymmenes tai kaksi kymmenestä on sinnepäin. Syynä on useimmiten vähemmän hyvä raaka-aine (karvas nauris, mauton tomaatti tms.) tai kiireessä huonosti valittu kombinaatio.

Tavoitteena on kuitenkin syödä rakkaudella  ja tehdä ruokaa raaka-aineita kunnioittaen.

Kriitiikin pointtina ei missään vaiheessa ollut, että ala kermapyllyilemään ruoan kanssa, vaan se, että minusta on hullua ohjeistaa ihmisiä syömään ei-niin hyvää ruokaa, jotta ei syö ”liikaa”.

Se tuntuu keinotekoiselta ja pakoteltulta. Ja erittäin ahdistavalta. Ikään kuin rankaisisi itseään siitä arjesta ja elämästä, jota elää.

received_10154394850789739

Esimerkki, kun ruoanlaitto ei mennyt nappiin. Tavoittelin herkullista beer can cabbagea grillissä. Sain kitkerää varhaiskaalia apealla kaljan aromilla.

Mikä on realistista?

Kyllä, on alueellisia eroja siinä mitä lähikaupasta löytyy. Kyllä, kokkaustaidoissa on eroja.

Mutta Suomi on vauras hyvinvointivaltio, jonka lähikauppohinkin saadaan kyllä hyvää ja terveellistä ruokaa. Koskaan ei ole liian myöhäistä oppia kokkaamaan. Vaikkapa sitä pastaa. Minä en oikein edes tajua, miksi ihmeessä sitä pitäisi rajoittaa vain satunnaisesti syötäväksi? Helppoa, nopeaa ja hyvää.

Kävin juuri Leppävirralla kaupassa mökkireissua varten. Ostin kilotolkulla kasviksia, hedelmiä, papuja, linssejä ja tofua, näkkäriä, maapähkinävoita, mitä nyt voi parin viikon ajalle tarvita. Lisää fillaroin hakemaan kyläkauppaan tarvittaessa. (Sijaitsee vain tunnin pyöräreissun päässä! Tajuan, että maalla ihmisillä on autot.) Perässäni tuli nuori kundi, joka osti metripizzan. Jutusteli siinä savolaisen letkeällä otteella kassarouvan kanssa, että kun ei jaksa tehä ruokaa ja tämähän on halvempaakin kuin grillillä.

Tästä voisi masentua. Että yhyy, työmaa ei lopu ikinä. Mutta tosiasia on, että siitä samasta kaupasta saa näitä kaikkia ruokia. En oikein usko, että tällaisten nuorten miesten ylipaino asettuisi sillä, että kehottaisin heitä syömään vähemmän hyvää, vaan sillä, että hän saisi kokemuksia siitä, miten hyvää se kasvisvoittoinen perusruoka voi olla. Joo, olen ikuinen optimisti ja naiivi, mutta hey, that’s just me.

DSC_0946

Näihin Suomen parhaimpia mansikoita tuottavassa kunnassa onneksi satsataan! Muistakaa kysyä ”onko leppävirtalaisia mansikoita?” 😉 Eilen hain lisää lähitilalta.

In mindful eating I trust

En todellakaan ikuna rajoita ruokailuani laskeskelemalla, että onko nyt jo pizzapäivä tai kannattaako tänään ottaa kakkua. Olen näemmä sisäistänyt tietoisen syömisen käsitteen niin hyvin, että meinaan välillä unohtaa, että aika iso osa muuta maailmaa kontrollointia vielä harrastaa. Siinä mielessä tämä keskustelu on ollut silmiäavaavaa ja sehän on siten hyvä vaan.

Katrin kanssa ihmeteltiin  tuossa puhelimessa myös sitä, että kumpikaan ei tietoisen syömisen taidon opittuani edes osaa syödä ähkyyn. Lopetan syömisen ilman mitään tunnelatausta, että voi ei, en voi syödä tätä enää. Jos olen ravintolassa, pyydän lopun ruoasta mukaan, jos kotona, nakkaan loput ruoat jääkaappiin myöhäisempää ajankohtaa odottamaan. (Tämä ei tarkoita, etten tajuaisi, mistä ahmintahäiriöissä on kyse.)

SIksi se, että painottaa hyvään ruokaan ei tarkoita, etteikö voisi joskus syödä vain tankkausmielessä. Tietoiseen syömiseen kuuluu myös se, että ruoasta kyllä nautitaan, mutta se ei ohjaa elämää ja tekemistä. Tietty neutraalius on tärkeä osa ajatteluani. Sillä haluan tehdä elämässä paljon muutakin kuin elää makuelämyksestä toiseen.

Tämän keskustelun jälkeen alan myös entistä selvemmin painottaa, että oma ravitsemusterapia-työskentely perustuu tietoiseen syömiseen. En itse ajattele ruokaa kaloreina, vaikka osaankin niitä laskea. Annosmäärät ja ateriasuunnitelmat on käytössä vain erittäin perustelluista syistä ja vain alussa.

Mottoni tässä on, että ateriasuunnitelmat ovat kuin kipsi, joka auttaa paranemiseen alussa, mutta jota ei voi jättää ikuisiksi ajoiksi, sillä muuten se rampauttaa ja rajoittaa turhaan.

Välillä tuntuu, että olen syntynyt väärään ruokakulttuurimaahan. Iloitsen ruoasta monta kertaa päivässä ja nimenomaan mauista. Olen oppinut pienestä pitäen monenlaisiin makuihin. Siitä, että rakastan ruokaa, on kiittäminen nimenomaan vanhempiani ja kasvuympäristöäni eikä suinkaan alan koulutusta. Itse asiassa alan koulutus on suurin uhka, joka minulla on koskaan ollut ruokasuhteeseeni. (Ehkä siitäkään syystä en koe, että minun tarvitsisi jumittaa dogmeissa, jotka eivät minusta toimi tai joita en allekirjoita.)

Minulle lapsuuden makumaailma on puutarhaletkun alla huuhdeltuja retiisejä, maalta napsittuja ruohosipulin kukkia, kirpeitä karviaisia, mutta myös äidin pullat, kakut, raparperikiisseli kermavaahdolla ja rosmariini-possuvuoka sekä punajuuri-jauhelihavuoka.

Tässä muutama otos viikon varrelta. (Kuvaanko oikeasti näin paljon ruokaani? Huolestuttavaa! 😀 )

DSC_0878 (1)

Maanantain pikalounas: järkisärki-salaattia. Joukossa kasvisten lisäksi hampunsiemeniä ja oluthiivaa. To die for. Järjettömän hyvää. Valmistusaika 4 minuuttia.

DSC_0917

Töissä basilika-tofua, leipää, avomaankurkkua, porkkanoita, hummusta ja mansikoita. Brunbergin pusun nappasin vielä illlalla ennen kotiin lähtöä.

DSC_0924 (1)

ResQ Clubista saa edullisesti lounasruokien ylijäämiä. Nämä tuli Modern Asian Dinerista ja olivat niin hyviä, että laitoin ystävälleni Marille tekstarin, että tekisi mieli itkeä. 😀

IMG-20160630-WA0005

Tällä viikolla oli myös sukulaistytön synttärikakkua!

Suomessa on ihanaa ruokaa ja ihania makuja. Iso osa näistä ruoista on terveellisiä ja hyviä kaikilla mittareilla. Kotimaiset raaka-aineet myös taipuvat monen ruokakulttuurin ruoiksi. Kyllä, minun toiveeni on, että suomalaiset heräisivät tajuamaan tämän. Hintapolitiikasta voidaan vääntää kättä, mutta se on eri keskustelu — tärkeä sellainen.

Miksi riistää itseltään jokapäiväinen elämysmatka ruoan parissa, kun ei tarvitse?

IMG-20160625-WA0001

Taivaallista pizzaa ja juomaa.

13490644_10154397196114739_7549637369568388580_o

Mutta parasta tässä pizzahetkessä oli ystävien seura! Kiitos Marille kuvasta!

P.S. Niistä toimivista painonpudotustaktiikoista sitten myöhemmin taas lisää. 😉

Laihdutuksen uusi aikakausi

”Syö vähemmän, kuin kulutat.” 

”Liiku enemmän.”

”Tarkkaile mitä syöt.”

Kuulostaako tutulta?

”Potilasta vaivaa energiatasapainon epätasapaino.”

Lääkäriä sen sijaan vaivasi joko vakava unenpuute tai pahaksi äitynyt lääketieteen kapulakielen tartunta.

***

Painonhallinta, painonpudotus, laihdutus. Nämä termit ovat minusta kovin latteita ja kankeita. Toisaalta niin on monesti suhtautuminen ja asennoituminen itse aiheeseen. Kukapa ei olisi kuullut edellä esitettyjä hokemia, että kun vaan tietoisesti tsemppaat ja otat itseäsi niskasta kiinni, niin kyllä se sillä sitten korjaantuu. Vaan kun se ei mene niin.

Olen itsekin ymmärtänyt vasta viime aikoina, miten väärinymmärretty tila ylipainoisuus on. Valitettavasti terveydenhuollossakaan ei tajuta, miten monisyisestä ongelmasta on kyse. En ole vielä tavannut sellaista potilasta, jonka ongelma olisi pelkästään energiatasapainon epätasapaino.

Ensinnäkin, painonpudottaminen ei ole kuuriluontoista. Se on uusien hyvien tapojen omaksumista sellaisten tilalle, jotka haittaavat terveyttä. Eikä vain fyysistä vaan myös henkistä terveyttä. Syömiseen liittyy hyvin usein negatiivisia mielikuvia, morkkista syömisestä ja sellaista ikuista mielen painia mitä saa ja mitä ei saa syödä. Tämä vie ilon niin ateriahetkiltä kuin elämästä yleensäkin. Minusta on kauhean surullista, miten moni ei nauti syömästään ruosta.

Toisekseen, kaikki painonpudottamisessa äkkiliikkeet ovat tuhoontuomittuja. Tarkat ateriamallit, sahanjauhonmakuiset sheikit (yhtään hyvänmakuista ei ole maisteluista huolimatta tullut vielä vastaan) ja tiukat treenisuunnitelmat eivät tuo pysyviä painonpudotustuloksia ja voivat pahimmillaan olla terveydelle haitallisia. Superdieetit voivat johtaa hetkelliseen ulkoiseen muutokseen, mutta sisäisesti ei tapahdu juurikaan. Painonpudottamisessa tärkein treenattava kehon osa sijaitsee korviesi välissä.

Kolmanneksi, positiiviset muutokset lähtevät positiivisista ajatuksista. Tämä ei yleensä ole se laihduttamisen lähtökohta. Ylipainoiset kokevat paljon syrjintää painonsa takia – useimmat jo lapsesta lähtien. Monilla on itsestään kaikkea muuta kuin mairitteleva kuva. Näinhän sen ei tietenkään pitäisi olla: keho ei ole yhtä kuin se persoona siellä sisällä. Terve ja positiivinen minäkuva on tärkeimpiä apuvälineitä laihduttamisen polulla.

Laihdutuksen uusi aikakausi on täällä!

Näistä ajatuksista ja halusta tarjota tilalle jotain paljon parempaa syntyi Koodinimi: Kaizen. Hassu nimi, mutta sillä on hieno merkitys. Kaizen tarkoittaa hyvää muutosta ja jatkuvaa kehittymistä. Olen mukana Kaizen – liikunta- ja ravitsemusryhmässä yhdessä personal trainer Juhani Pitkäsen (K3Fitness), syömisen psykologiaan erikoistuneen psykologi Anna Riihimäen (Luminous Mind) ja ravitsemusasiantuntija Patrik Borgin (Pöperöproffa) kanssa.

Kurssin sisältö rakentuu kolmen tukirangan varaan: ravinto, liikunta ja psykologia. Valmennus, kurssi, ihan miksi haluat sitä kutsua, toimii netissä ja siten sille voi osallistua mistä päin maailmaa vain ja rauhassa itselle sopivaan vuorokauden aikaan. Kurssin kesto on kahdeksan viikkoa ja se on aika intensiivinen. Ruokailun puolesta lupaan paljon asiaa tietoisesta syömisestä, mutta myös hyviä käytännön vinkkejä ja ruoanlaittovinkkejä! Lisätietoja kurssin rakenteesta, sisällöstä, valmentajista ja aikataulusta löydät osoitteessa www.kaizen.fi (nettisivut pelittää n-y-t-nyt! 🙂 )

Tämä on siis avoimesti mainospostaus. Ennen kaikkea siksi, että toivomme kovasti, että Kaizen-kurssin löytävät kaikki ne, jotka tarvitsevat apua ruokarauhan löytämiseen ja saadakseen vaikuttavat apukeinot painonhallintaan ja siten painonpudottamiseen. Tervetuloa mukaan!

???????????????????????

Ystävämme Nälkä

Kiljuva Nälkä. Pikku Nälkä. Olematon Nälkä.  Mitä nälkä oikein tarkoittaa? Miten tunnistamme, että kokemamme tunne on nälkää? Mikä on nälän luonne ja miten se ilmenee?

Nälkä on mielestäni mahtava keksintö. Vaikea käsite, mutta mahtava. Nälkä pitää meidät hengissä – itse koen, että se on yksi linkki, joka maaduttaa meidät maahan ja osaksi ekologista lokeroamme. Semmoista hengissäselviämismeininkiä.  Kun on nälkä, pitää syödä. Jos ei ole nälkä, ei pidä syödä. Mutta hetkonen, et aina tunne nälkää lounasaikaan, mutta jos jätät syömättä voit olla satavarma, että ilta menee syödessä kaksin käsin. Kuulostaako tutulta? Nälkä ei menekään pois. Ei tämä ollutkaan ihan niin yksinkertaista.

Pelataan hieman roolileikkejä.

Jätit poika- tai tyttöystäväsi tai hän jätti sinut. Menetät kiinnostuksesi ruokaa, oikeastaan voit syömisen ajattelemisesta fyysisesti pahoin. Itkun takia sinun sentään on jano. Ainut mikä maistuu on vesi.

Menee viikko tai kaksi. Huomaat syöväsi napostellen pitkin iltaa. Fyysisesti et koe olevasi nälkäinen, mutta ”jotain tekisi mieli”. Jatkuvasti. Sisälläsi on ontto kolo, joka ei tunnu häviävän. See kolo voi hyvin olla  kadonnut rakkaus, päättyneen suhteen jättämä haikeus. Pyrit täyttämään onttoa oloa sisälläsi jollain konkreettisella, ruoalla, tajuamatta, että sydämen nälkää ei ruoka pysty sammuttamaan. Syöt silti. Osittain siksi, ettet tunnista sydännälkää, toisekseen siksi, että lohduttaudut ruoalla. Pyrit rakastamaan itsesi ehjäksi syömällä.

Päätät, että tässä elämän murrosvaiheessa teet kunnon elämäntapamuutoksen. Menet nettiin ja haet ”syö näin, laihdu” – ruokalistan. Ylipainoa sinulla ei varsinaisesti ole, mutta haluaisit muutaman kilon pois ja kiinteytyä. Samalla nettisurffailulla tulostat myös kuntoiluohjelman. Lista vaikuttaa ihan fiksulta, viisi kertaa päivässä jotain ja kasviksia näyttäisi olevan paljon listalla. Leipää ei listalla ole, mutta eikös se ollutkin ihan turha. ”Mikäs tässä, näyttää terveelliseltä ja siltä, että tätä pystyy noudattamaan.”

Menee kaksi kuukautta. Olet sinnikkäästi pupertanut iltapäivän proteiinipirtelösi ja kanasalaattisi ja syönyt ohjeen mukaan muutenkin. Paino on pudonnut muutaman kilon, siitä olet iloinen. Salitreenikin on tuottanut tulosta – lihakset ovat alkaneet näkyä selvemmin. Ongelmana tosin on, että iltapäivisn päässäsi tykyttää tolkuton makeanhimo. Joka ei ota laantuakseen vaikka marjoja tai hedelmiä söisit ämpärillisen. Sama toistuu joka ikinen ilta. Tuntuu, että alat menettää järkesi koko touhun kanssa.

Tulee tavallinen tiistaipäivä. Edellisen yön nukuit levottamasti ja töissä olet kinannut työkaverin kanssa. Kaverisi on pyytänyt sinut kahville ja raahustat sateisessa säässä kohti tapaamispaikaa.  Olet valmiiksi kauhuissasi. Kaverisi tahtoo mennä konditoriaan, jossa kävit lapsena. Tiedät, että hyllyt notkuvat croissantteja, jättimäisiä korvapuusteja ja pehmeitä rahkapullia sekä raikkaannäköisiä hyydytettyjä marjakakkuja. Astut ovesta sisään ja kaverisi vilkuttaa iloisena nurkkapöydästä. Samalla huomaat, että sinut ympäröi huumaava tuoksujen tulvahdus. Juuri uunista tulleen pullan tuoksu huumaa. Tiedät, että nyt repsahdat. Tiedät, ettet pysty vastustamaan tuoksua etkä onnellisia muistoja lapsuuden kauppareissuista ja pullapysähdyksistä kahvilassa. Otat kissanpäänkokoisen korvapuustin. Vesi on kihahtanut suuhusi jo ovella.

Seuraavana päivänä syytät itseäsi siitä, että et pysynyt järjestelmällisessä ohjeistuksessa. Eilinen pulla kalvaa hieman mieltä, mutta todellisuudessa syytät itseäsi siitä, että otit työkaverin läksiäiskahveillakin kermakakkua. Kaksi kertaa. Ennen kaikkea syytät itseäsi heikkoudesta ja siitä, että olet epäonnistunut. Kuinka vaikeaa listan noudattaminen muka voi olla? Kyllähän minun olisi pitänyt pystyä siihen! Tänään menen kahteen jumppaan kärvistelemään (ja tekemään synninpäästöä).

Mitä yhteistä näillä kaikilla tilanteilla on? Kaikkiin niihin liittyy nälkä. Tietoisen syömisen käsite (mindful eating) jakaa nälän seitsemään eri nälkään (nämä ovat sitten omia käännöksiä englanninkielisistä termeistä): näkönälkä (eye), nenänälkä (nose), makunälkä (mouth), mahanälkä (stomach), solunälkä (cellular), mielen nälkä (mind), sydämen nälkä (heart). Sillä nyt ei ole kauheasti merkitystä, millä nimellä näitä haluaa kutsua, tärkeintä on pohtia niiden sisältöä ja omaa syömiskäyttäytymistään.  Koen, että jokainen nälkä on tasa-arvoinen ja jotta oikeasti ymmärtää omaa syömiskäyttäytymistään olisi opittava ensin tunnistamaan omat nälkänsä sekä  tasapainottamaan niitä toisiinsa nähden.

Ihminen on yrittänyt laihduttaa vuosikymmeniä ellei vuosisatoja. Keinoja on ollut yhtä paljon kuin tekijöitä. Yhteistä näillä on se, että vippaskonstit ovat pettäneet meidät – ei toisin päin. Väittäisin, että todellisuudessa suurin osa ei osaa tulkita omaa nälkäänsä eikä siten käytännössä OSAA syödä. Jossain matkan varrella nälkäisestä ihmiseläimestä on tullut vain ihminen, jonka vaistot ja luontaiset syömissignaalit ja – tavat ovat sammuneet. Nyt pitäisi sitten opetella syömään uudelleen. Itse koen, että apua oppimiseen kannattaa hakea nimenomaan tietoisesta syömisestä.

Aloitan tämän tekstin myötä pureutumaan tarkemmin eri nälkien luonteeseen ja siihen, miksi itse ravitsemusterapeuttina pyrin ujuttamaan näitä ajatuksia ihmisten päähän hautumaan. 😉 Toivottavasti hetken hauduttelu johtaa myös siihen, että syömisen hallinta saa aivan uuden ulottuvuuden. Ulkoisesta hallinnasta sisäiseen joustavaan hallintaan. Hieno tunne ja taito, uskokaa pois. 🙂

Lukijoiden ajatuksia otetaan mielellään vastaan kommentti-osioon (löytyy tekstin alta kohdasta ”jätä kommentti” tai jos kommentteja jo on , tilalla lukee kommenttien lukumäärä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Leirieväitä muiden koostamana. Allekirjoittanut liittyy tarinaan vain syöjän roolissa.