Itsekurista itsensä hyväksymiseen

Kansainvälistä Älä laihduta -päivää vietetään vuosittain 6.5. Perinteisesti Älä laihduta -päivänä on Jyväskylässä jalkauduttu kadulle, vaaleansinisiä rintamerkkejä ja lupauskortteja satunnaisille ja ehkä viattomillekin ohikulkijoille ojennellen. Tänä vuonna minä päätin päätettiin siirtyä viettämään päivää kadulta sisätiloihin. Laihduttamattomuuden ilosanoma säilyy rintamerkeissä ja lupauskorteissa, mutta laajenee myös n. kahden tunnin pituiseksi yleisöluentotilaisuudeksi.

Luennolla ihmetellään ravitsemusaiheisia kysymyksiä liittyen laihduttamisen ja normaalin syömiskäyttäytymisen tasapainoon. Luento järjestyy yhteistyössä Väli-Suomen syömishäiriöperheet ry:n, Syömishäiriöliitto-SYLI ry:n ja Jyväskylän ammattikorkeakoulun kanssa. Luento ei ole erityisesti suunnattu millekään tietylle ihmisosastolle tai -ryhmälle, vaan tilaisuus on avoin kaikille aiheesta kiinnostuneille.

Tsekkaa tapahtuman tarkemmat tiedot oheisesta mainoksesta ja tuu paikalle! See ya! Je, jou.

-K

itsekurista_itsensa_hyvaksymiseen

Näppäränä tyttönä askartelin tapahtumasta mainoksen. Koulutoverit väittivät, ettei uskoisi minun tekemäksi. Eivät ne tosin usko minua (tai minuun) muutenkaan. Katsotaan uskaltavatko tulla paikalle.

Terveet ajatukset terveessä ruumiissa

Väittäisinpä, että aika moni oman alan ammattilainen on elänyt läpi jonkinlaista ulkonäkö-, koko- tai syömiskriisiä. Itselläni on meinannut joskus lähteä liikunta vähän lapasesta. Pistäpä nyt pikkukylän kasvatti suureen Kuopion kaupunkiin kuntosalikeskuksen vuosikortin kanssa ja sitähän ei pidättele mikään! Siis tykkäsin liikkua niin paljon, että illat meni salilla ja 4  kilometrin kotimatkaa tarpoessa. Jostain syystä ajattelin, että tarvitsen lisäliikuntaa 1-2 tunnin sali- tai jumppatreenin lisäksi. Tein kyllä kunnon lämpimät ruoat iltaisin kotiin päästyäni, mutta haloo, ehkä vähän vähempikin olisi riittänyt.

No, niinhän siinä sitten kävi, että intokin vähän hiipui. Onneksi, sillä jälkikäteen kuvia katsellessa voi vain todeta, että oli vähän turhankin hoikassa kunnossa. Lääkärit tunki e-pillereitä minkä ehti, kun kuukautiset eivät pelittäneet. Laskivat BMI:tä, että kyllä sä oot normaalipainoinen. Niin, mutta en ollut omassa biologisessa painossani, se on varsin eri asia. Liikuntaintoilu maltillistui ja paino pääsi nousemaan muutaman kilon (siis söin kyllä, mutta enhän minä ehtinyt siltä kuntoilultani syömään riittävän usein). Kas kummaa, elimistö alkoi toimia.

Oppitunti oli vaivan väärtti. Osaan kuunnella elimistöäni paremmin, antaa sen levätä, kun on levon paikka. Hyvä olisi myös pitää liikuntamäärät sellaisena, että ehtii kotiin ruoka-aikoina. Luontainen liikkumisintoilu ei ole kadonnut mihinkään. Onhan kropalle vain luonnollista saada veri virtaamaan ja lihakset pumppaamaan. Ei sinne lenklle tarvitse erikseen itseään houkutella, jos kuuntelee, mitä kroppa kertoo. Tämä tietysti siis siinä tilanteessa, että kiireeltään ja stressiltään (eli ihan normaalilta nykyelämältään) ehtii sitä pysähtyä kuuntelemaan. Ihmistä nyt vaan ei ole luotu olemaan paikallaan.

Kuntoilu ja liikunta ei ole yhtä kuin kalorien kulutusta ja sitä, että jos liikuu saa syödä. Tai toisin päin, kun syö, pitää liikkua.  Tähän tematiikkaan pureudun tulevissa kirjoituksissa lisää. Tälle kerralle ajattelin kuitenkin esitellä eräänlaiset teesit siitä, millaisia  ovat normaalit ja epänormaalit syömistavat. Nämä ovat kirjasta Syömishäiriön ravitsemushoito (Viljanen R, Larjosto M, Palva-Alhola M. Duodecim, 2005), mutta ihan tavan pulliainenkin voi pohtia omaa suhtautumistaan ruokaan ja liikuntaan näiden kautta. Pidetään nämä mielessä myös Älä laihduta – päivän lähestyessä.

”Normaalia on

  • syödä ainakin neljä kertaa päivässä
  • järjestää ruokailunsa niin joustavaksi, ettei se häiritse työtä, opiskelua, perhe- tai sosiaalista elämää
  • syödä herkkuja ilman että muusta ruoasta täytyy vähentää
  • kokeilla uusia ruokia
  • syödä ruokia, joiden ravintosisältöä ei tiedä
  • syödä toisinaan pikaruokaa
  • juhlistaa juhlatilanteita myös ruoalla
  • syödä muiden seurassa
  • syödä joskus enemmän kuin tuntuu tarpeelliselta
  • syödä joskus vähemmän kuin tuntuu tarpeelliselta
  • valita joskus runsaasti niitä ruokia, joiden mausta pitää erityisesti
  • syödä sellaistakin ruokaa, joka ei ole kulinaarinen makuelämys
  • syödä toisinaan vain siksi, että tarvitsee energiaa (tankata)
  • syödä tai olla syömättä silloin, kun tuntee itsensä esim. surulliseksi, stressaantuneeksi tai tyytymättömäksi
  • syödä sekä paljon että vähän energiaa sisältäviä ruokia eli monipuolisesti kaikkea ilman syyllisyyttä
  • ajatella, ettei syöminen ole elämän tärkein asia, mutta kuitenkin merkittävä hyvinvointiin ja terveyteen vaikuttava tekijä

 

Normaalia ei ole

  • laskea kaloreita tai punnita ruokia
  • päättää elimistönsä puolesta milloin on nälkäinen ja kylläinen
  • noudattaa tiukkaa, esimerkiksi rasvatonta tai sokeritonta ruokavaliota
  • tuntea syyllisyyttä ja itseinhoa poiketessaan tiukoista ruokasäännöistään
  • suunnitella tarkasti pitkälle etukäteen ruokailujaan ja pidättäytyä jäykästi suunnitelmissa
  • jättää itseään aterioilla nälkäiseksi
  • jättää joka aterialla lautaselle ruokaa syömättä
  • syödä yksinomaan kevyttuotteita, esimerkiksi kevytjuomia, keinotekoisesti makeutettuja tai rasvattomia ruoka-aineita
  • syödä vain kasviksia ja hedelmiä tai muita vähän energiaa sisältäviä ruoka-aineita
  • täyttää vatsaansa energiaa sisältämättömillä juomilla
  • käyttää ylettömästi ja joka aterialla keinotekoisia makeutusaineita, mausteita tai suolaa
  • syödä pelkästään yksin
  • jättää terveys- yms. syihin vedoten ruoka-aineita pois ruokavaliostaan, kun todellisuudessa poisjättämisen syynä on halu laihduttaa.”

 

Itselle viimeistään näiden lukeminen on auttanut hahmottamaan (siis vuosia sitten), mitä terveellinen (niin henkisesti kuin fyysisesti) syöminen oikeasti on. Valitettavan monessa syömistä, laihduttamista tai treenaamista sivuavassa blogissa nousee ainakin ammattilaisen silmin esiin se, että blogin pitäjällä ei ole hajuakaan, mitä tavalliseen hyvään syömiseen ja kuntoiluun kuuluu. Ammattini puolesta kun blogeja ja nettijuttuja selailen ja ruodin.

Joskus pienilläkin asioilla ja jutuilla on suuri merkitys. Itselleni tiellä oman kehon hyväksymiseen ja painontuijottelun lopettamiseen auttoi Helsingin Sanomien Kuukausiliiteen pikkuruinen juttu Umayya Abu-Hannasta ehkä kymmenisen vuotta sitten. Tiedätte varmaan sen minipalstan, jolla julkimot on stailisti alasti ja kertoo suhteestaan kroppaansa.  Siinä Umayya kertoi, että hänen painonsa heittelee useita kiloja sinne ja tänne, kyllä ne siitä sitten taas johonkin keskivaiheille asettuu. Joskus söi enemmän, joskus vähemmän. Jotenkin se lempeys ja pinnistelemättömyys kuulosti niin houkuttelevalta ja suorastaan eksoottiselta tässä meidän maailmassamme, että ehkä omatkin ajatukset vapautui taas asteen pari.

Näitä elämän oppitunteja itsensä kanssa tulee ja menee. Tasapainon löytäminen voi viedä aikaa – itse lasken ”opetelleeni” joustavaa ja rentoa syömistä ja liikuntaa palttiarallaa viitsen vuotta – mutta ihan tosi, mihin sillä opettelulla on kiire, jos palkinnoksi saa kymmeniä vuosia stressittömämpää ja väittäisin että myös onnellisempaa aikaa?

Näistä teemoista löytyy hyviä juttuja myös Patrik Borgin Pöperöproffa-blogissa, johon suosittelen tutustumaan. Taitaapa se rento ja hyvä syöminen – käsitteet olla pitkälti Patrikin viljelemiä. Jatkamme asian rummuttamista, jotta pauke on sitä kovempi mitä enemmän tästä puhutaan ja kirjoitetaan.

lihatehdas

Lapset on terveitä, kun ne leikkii. Normitreenit Gym Lihatehtaalla Leppävirralla. Ei Ankkalinnassa, vaikka niin nimestä päätellen voisi ajatella.

Laihdutuslupauksia

Tammikuu alkoi tänäkin vuonna tuttuun tapaan. Sillä, että lähes tulkoon revin hiuksia päästä, kun en ollut selviytyä kauppareissulta enkä työpaikan kahvihuoneesta ilman, että jossain joko näkyy sana laihdutus tai joku puhuu aiheesta – tai avautui siitä, miksi paino ei putoa, vaikka liikkuu monta kertaa viikossa. (Koska liikunta on ihan *piiiiiip* laihdutuskeino yksistään.) Joogasalilla oli ennennäkemätön tunku, kun uudet innokkaat tulokkaat aloittivat harrastuksen. Nyt huhtikuussa on jo paljon väljempää. Kannoin korteni kekoon antamalla iltapäivälehdelle haastattelun, josta kyllä taisi tulla ihan mukiinmenevä (kiitos hyvän toimittajan). Annoin vinkkejä välipaloiksi, jotka on fiksuja valintoja (villejä heittoja, kuten ”maustamaton jogurtti myslillä”)  ja sitten niitä joita kannattaa välttää (nerokkaasti laitoin sinne ”tupakka + kahvi” – ehe ehe). Minulta pyydettiin jotain alle 100 kcal vinkkejä, mutta totesin, että en ymmärrä tehtävänantoa. Mitä järkeä on syödä joku porkkana välipalaksi, kun sen välipalan tarkoitus on nimenomaan lykätä nälkää tunti jollei toinenkin? Onneksi toimittaja oli samaa mieltä, joten tällä jutulla oli happy ending. 😉 Silti, ahdisti kaikki se laihdutuspuhe ja supersuoriutujien haastattelut lehdissä.

Helmikuu oli vähän helpompi , koska yhden viikon olin Italiassa syömässä ja juomassa. Todella hyvää ruokaa ja itku melkein pääsi onnesta muka-huonon lähikaupan hyllyjen äärellä. Viljatuotteet tosin ei ollut kummoisia – liikaa vehnää ja liian vaaleaa minun makuun. Sen havainnon kyllä tein, että erittäin lituskaksi tilsitty pizzapohja tomaatti-äyriäistäytteillä ja 4 ohuen ohuella mozzarella-siivulla on aika kaukana Suomen mättömestojen halpisjuustoräiskäleistä. Sanoinko jo, että se pizza oli ihan törkeän hyvää? Siinä oli yrttiöljyäkin mausteena. 😛

Maaliskuussa oli monta keissiä töissä, joiden jälkeen oli otettava puhelu jollekin ystäväkollegoista. Pohtia ääneen, miksi ihmiset hukkaa elämän siihen, että ne laihduttaa, tuntee syyllisyyttä, ei todellakaan nauti ruoasta ja silti syövät suklaata suruunsa ja stressin keskellä? Jos jotain olen potilastyöstä oppinut niin sen, että ylipaino jos mikä, ei ole henkilökohtainen ”sairaus” eikä ainakaan heikkous. Toisaalta pulma on juuri siinä, että kaikki aika, ja jos ei aika niin ainakin ajatukset, menee laihduttamiseen. Mikä sitten lihottaa, ketuttaa, masentaa ja potuttaa (silloinkin, kun jostain ihme syystä on jättänyt sen perunan pois aterialta – on maukasta, ekologista, paljon kaliumia sisältävää). Ei onnistu. Ei tälläkään kertaa.

Laihdutuspuhe, lupaukset, vippaskonstit ja vipstaakit ympäröivät meidät joka suunnalta ja tästä kaikesta on tullut normaalia. SE EI OLE SITÄ. Keisarilla ei ole vaatteita – haloo! Ei ole normaalia laihduttaa koko ajan, eikä kuuriluontoisestikaan. Mikäli on tarvetta oikeasti pudottaa painoa, pitää tehdä elämän komeroissa suursiivous. Varsinkin siellä pääkopassa. Pitää pysähtyä ja kysyä, kuka minä olen ja millaiseksi haluan tulla. Bongasin yhdestä täysin tähän aiheeseen liittymättömästä gradusta seuraavan valaisevan havainnon: ”…voidakseen olla voimaantunut, ihmisellä täytyy olla selvä identiteetti.” Mitenkä voit saada aikaan pysyviä muutoksia elämäntavoissa (ruokailu, liikunta, lepo, sosiaalisten suhteiden luominen ja ylläpito), jos ei tiedä kuka on tai miksi niitä muutoksia oikein tekee? Vaikeita kysymyksiä, mutta niihin kannattaa vastata ja vapauttaa elämää muuhun. Ihan vaan esimerkkinä teemabileiden, pyöräretken tai kalakukon leipomispäivän suunnitteluun ja toteuttamiseen. Ihan vaan esimerkkeinä.

Nyt mennään huhtikuussa. En ole nähnyt vielä niitä dorkia ”kesäkuntoon” kommentteja lööpeissä – jee, erävoitto.  Ehkä siksi, että kesä jättää tänä vuonna Suomen turneen tekemättä? 😉 Tällä hetkellä vähän siltä vaikuttaa lämpölukemien puolesta, mutta eiköhän se sieltä tule. Toivottavasti, koska reitti Savonlinna-Helsinki on aavistuksen extremempi, jos pitää toppavaatteissa polkea. 😀 Väitän, että erävoitto on myös viime aikojen uutisointi jostain niinkin häkellyttävästä asiasta, että laihdutustuotteet eivät toimi. Siellä on joku toimittaja innoissaan ollut huutamassa ”stop the press”, kun tämä havainto on tehty.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Oi, ihan toukokuu! Se, joka tuo tullessaa tänäkin vuonna tärkeän kampanjan. Syömishäiriöliitto SYLI ry:n Älä laihduta – päivä on jälleen 6.5. SYLI on muutenkin yksi suurimmista innoittajista tähän meidän projektiimme. Tekevät tärkeää ja hyvää työtä, nostamme pipojamme.

Annamme Katrin kanssa käsi sydämellä laihdutuslupauksen: emme laihduta Katrin kanssa 6.5. emmekä minään muunakaan päivänä. Kenenkään ei ”pidä” laihduttaa. Se ei ole kansalaisvelvollisuus, kuten ei ole rahkan syönti kahdesti päivässä eikä karppaaminenkaan.

”Rahka kuuluu mielestäni pullaan ja pashaan.” L.T. Putkonen