Pitääkö kehoa rikkova liikunta hyväksyä, koska sitä kutsutaan urheiluksi?

Jos liikunta rikkoo ja hajottaa, voidaanko silloin puhua enää terveellisestä tai tavoiteltavasta toiminnasta? Oletetaan, että vaikkapa mäkihypyssä havahduttaisiin, että kypärät lisäävät painoa ja ovat siksi turhia. Sieltä sitten tyypit pomppisivat torneista ilman kypärää ja aika ajoin kajauttaisivat päänsä kunnolla lumiseen kanveesiin. Kaikki pitäisi tätä hulluna toimintana ja vaatisivat kypäröitä turvatoimeksi.

Mutta kun urheilussa puhutaan ruokavaliosta ja ravitsemuksesta, kaikki terveen järjen ja tieteen äänet sammutetaan ja kehon turvaaminen on toissijainen juttu. Mihinkään muuhun johtopäätökseen en ravitsemusalan ammattilaisena pääse, kun nyt olen tässä ammattilaisena vuodesta 2009 ja opiskelijana vuodesta 2003 urheilu-uutisointia seurannut.

Kehoja pakotetaan toimimaan liian vähäisellä energialla ja palautumaan olemattomilla ravintoaineilla ja sitten ihmetellään, miksi tulee rasitusvammoja, loukkaantumisia ja suomalaiset urheilijat eivät menesty. (En tosin menisi vannomaan, että missään muualla tehtäisiin tätä paljon paremmin.) Voisikohan vaikka olla niin, että turvatoimenpiteistä on unohtunut se olennaisin: kehon fysiologisten tarpeiden huomioiminen monipuolisen, riittävän ja joustavan syömisen kautta? Keho ei toimi pitkään liian vähällä energialla ja yksipuolisella ruokavaliolla! Totta kai se alkaa hajota ja treeni kärsii.

Oman osansa ajattelun vääristämisessä tekee media. Luin juuri uusimmasta Trendi-lehdestä juuri Eva Wahlströmin haastattelua, josta lainauksia.

Aamupalaksi yön aikana hautunut jyväpuuro, puoli purkkia rasvatonta raejuustoa ja paistettuja kananmunia, joista heitetään keltuaiset roskiin. Ketsuppia vain juhlapäivinä. Mustaa kahvia, ei maitoa.

 Kun Wahlström oli parikymppinen amatöörinyrkkeilijä, hän oli itseään kohtaan äärimmäisen ankara. ”Ei ollut väliä, oliko joulu vai juhannus, mutta tein joka päivä raskaat treenit ja pidin painoni kurissa. Olin mustavalkoisesti päättänyt, että hoidan homman, kunnes olen maailman paras.”

Jos itsekuri joskus petti, syytökset tulivat saman tien. ”Älä fuskaa, paskahousu”, Wahlström sätti itseään, kun oli lorauttanut tilkan maitoa kahviinsa. Juoma lensi lavuaariin, ja pian Wahlström oli jo juoksutrikoissa lenkkipolulla.

”Edes valmentajani eivät tienneet, mitä naisen keho kestää. Minua valmennettiin samalla tavalla kuin miehiä.” Sitten Wahlströmin kroppa sanoutui irti, ja pysähdys oli raju.

(Pitkät tarinat ylikunnosta, kivuista, sairasteluhistoriasta ja muista elämänmuutoksista, kuten raskaudesta jne.)

”Mutta jokin oli muuttunut: hän päätti nyrkkeillä rennommin. ”Aloin syödä juustoja, juoda viinejä ja nukkua pitkään aamulla, jos halusin. Päätin lopettaa turhan kiristelyn.”

 Se kannatti.  ”Aloin voida paremmin.” Oli vain kivempi elää.”

Aloittelevana urheilijana hän ei olisi voinut höllätä. Mutta huipulla hänen oli opittava rentoutumaan.

Ravitsemusammattilaisena joudun kyllä olemaan skeptinen sen suhteen, etteikö jo nuorempana olisi voinut olla rennompi, sillä hänen kuvaamansa ruokailutottumukset eivät missään nimessä ole välttämättömyyksiä menestymiselle: Nähdäkseni ne enemmin vaarantavat sen. Kahvin hylkääminen maitotilkan takia ja ruokavalion ehdottomuus eivät ole normaalin ja terveen syömiskäyttäytymisen merkkejä.

Tässä artikkelissa rääkkääminen, kehon pakottaminen ja ”ylikunnon kautta voittoon” – tarina vahvistavat vain sitä, että yhteiskunnassa yleisesti on ilmeisen vaikea hahmottaa, millaista on kehoystävällinen treenaaminen ja syöminen. Keho usein kestää rääkkiä vuosiakin, riippuen vähän, millaisia muita kuormittavia tekijöitä elämässä on. Se onko se järkevää onkin sitten toinen juttu.

Aivan järkyttävän usein saan lukea, kuinka joku keskustelupalstalla avautuu, että ”se nyt on se ammattiurheilun hinta, joka pitää maksaa”. Todellako koko elämän mittainen ongelmallinen suhde syömiseen, kehon palautumattomat kivut ja vammat ovat järkevä hinta muutamien vuosien urheilumenestyksestä? Vain harvoista tulee Evan kaltaisia menestyneitä urheilijoita ja näissäkin tapauksissa pohtisin, että olisiko esimerkiksi tuon ravitsemusvalmennuksen voinut tehdä paljon paremminkin.

Otin syksyllä kantaa voimistelijoiden epäinhimillisiin treeniohjelmiin ja ruokavalioihin. Arvioin niin rasvaprosentin mittaamista kuin ravitsemusohjelmaa, jonka toinen ravitsemusterapeutti oli tehnyt. Olen pahoillani, mutta en osaa mitenkään muuten arvioida 1100-1500 kcal/pv ateriasuunnitelmaa yhdistettynä 30 treenituntiin viikossa kuin kuvaamalla sitä epäinhimilliseksi kidutukseksi.

Lopulta painonhallintaan tuli sikäli ammattimaisuutta, että rytminen voimistelija sai ravitsemusterapeutilta ruokaohjeen, jonka mukaan hänen päivittäinen kilokalorimääränsä rajattiin 1500:aan.

”En ikinä päässyt tavoitepainoon, joten jouduin noudattamaan 1 500 kilokalorin kuuria koko ajan. Se voisi olla inhimillinen normaalille ihmiselle, mutta meillä oli treeniä 30 tuntia viikossa.”

Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) Syödään yhdessä -taulukon mukaan energiasuositus 14–17-vuotiaille on laskennallisesti 2 340 kilokaloria päivässä.

”Ehkä tästä voi jotain päätellä, miten kaukana ollaan kehon fysiologisesta tarpeesta, jos ruokavaliota rajoitetaan 1 100–1 500 kilokaloriin”, Putkonen toteaa.

Tiedän tasan tarkkaan, miten hämmästyttävän pienillä energiamäärillä osa ihmisistä pärjää ja selviää: Syömishäiriöitä sairastavien ruokapäiväkirjat rikkovat välillä kaikkia fysiikan lakeja. Selviäminen on kuitenkin eri asia kuin kehon fysiologisten tarpeiden riittävä huolehtiminen, sairauksien ennaltaehkäisy koko elämän mittaisella matkalla (ei vain kisavuosina) ja kehosta huolehtiminen, niin, että se kestää rankkaakin harjoittelua. Ennen pitkää tuossa selviämispelissä alkaa pää ja keho hajota.

Englannin kielessä on mainio sana ”thrive”, jota mielelläni käyttäisin tässä yhteydessä, mutta suomeksi kehon kukoistaminen kuulostaa enemmän huolestuttavalta sienisairaudelta kuin tavoiteltavalta fysiologiselta tilalta.

En ehtinyt syksyllä opiskelukiireiden takia sen kummemmin bloggaamaan, mutta ehkä painokkaat kannanotot antoivat ilmi, mitä ajattelen ammattimaisesta urheilusta yleisestikin – ja ehkä vähän urheiluravitsemuksestakin. En itse tee urheiluravitsemusta varsinaisesti, koska koen sen eettisesti niin ongelmalliseksi. Se ei silti tarkoita, ettenkö jatkuvasti törmäisi näihin asioihin vastaanotolla. Silloin syömisen kanssa on jo ongelmia. Lajitavoitteet ovat liian usein epäfysiologisia ja kehoa ja tervettä syömiskäyttäytymistä rikkovia, enkä siksi halu olla sellaisessa osana. Tiedän, että lajien sisällä on varmasti pelaajia ja urheiljoita, jotka eivät sairastu syömishäiriöihin ja jotka ovat fysiikkansa puolesta terveitä. Valitettavasti kuitenkin koen, että riskit ongelmille ovat niin suuret, että pysyn skeptisenä tämän sektorin suhteen.

Eipä silti, tällä hetkellä lasken kaloreita umpihankihiihtoa varten. Kaloreiden laskeminen on ihan ok silloin kun saan laskea riittävän suuria lukemia. Energiaa pitää olla niin suoritukseen, termogeneesiin, jotta pysyy lämpimänä kuin siihen, että päänuppi toimii kunnolla. Tällaista urheiluravitsemussuunnittelua toki teen mielelläni. Vielä mieluummin lähden tosin sitä toteuttamaan kuun lopussa hiihtovaellukselle ja umpihankihiihdon SM-kisoihin. Tiimillämme on muuten varsin tervehenkinen nimi: ”Nisun perässä”.

Liikutetaan kehoa sitä kunnioittaen ja liikkeestä nauttien ja iloiten! Jos ei kehon liikuttaminen tunnu erityisen hyvältä, kannattaa mennä raittiiseen ilmaan virkistäytymään ja vaikkapa kauniita maisemia katsomaan. Ehkäpä se liikunnan ilo löytyykin jotain muuta kautta kuin hikisen treenisalin uumenista. Uudessa kirjassa myös pohdintoja aiheesta.

Ja hei, feel free to disagree! Ajattelin tässä kuitenkin asiakseni horjuttaa “business as usual” – ajattelua mitä urheilumaailmaan tulee.

P.S. Lue fiksusta liikunnasta ja treenistä  hiihtovalmentaja ja ravitsemustieteiljä Maria Heikkilän blogista, joka löytyy osoitteessa: https://mariaheikkila.com 

Painonhallinnan tarkistuslista

Tämän listan koostin eräälle asiakkaalle avuksi, vähän niin kuin pahan päivän varalle, sillä painonpudotus ei ollut hänellä tarpeen. Ajattelin, että tästä voisi olla iloa muillekin!

Painoa ei tarvitse syynä tai kytätä, mutta jos vaatteet alkaa kiristämään eikä oikein tajua miksi, voi listan avulla päästä jujulle, mikä tilannetta voisi selittää. 

Nukunko riittävästi?

Liian vähäinen uni on yksi merkittävin painonhallintaan vaikuttava tekijä. Vähäinen uni muuttaa elimistön hormonitasapainoa niin, että painoa ja rasvakudosta kertyy helpommin. Väsyneenä valitsee herkästi myös vähemmän terveellisiä ruokia, sillä väsyneenä makea ja rasvainen maistuu ihmiselle erityisen hyvin.

Syönkö säännöllisesti?

Ateriarytmi auttaa merkittävästi siinä, että nälkä ei kasva liian suureksi, jolloin helposti syödään yli tarpeen.

Syönkö aterioilla sopivasti?

Kunnon ateriat vähentävät välipalojen napostelun tarvetta, mikä on hyvä asia. Välipalat voivat olla sokeri- ja rasvapitoista ekstraa, jonka ravintoarvot voivat olla vähäiset.

Syönkö värikkäästi?

Kasvisvoittoinen syöminen takaa sen, että maha tulee täyteen ja olo on kylläinen, mutta ateriasta saatava energia pysyy kohtuullisella tasolla. Monipuolisesti koostetut ateriat, kuten lautasmallin mukaisesti rakennetut, sisältävät tarvittavat ravintoaineet, jotta aineenvaihdunta toimii tehokkaasti ja ihminen pysyy terveenä.

Syönkö tai juonko tunteisiin?

Tunnesyöminen on yleistä ja usein se voi olla myös tiedostamatonta. Myös alkoholin nauttiminen lohtuna vaikuttaa haitallisesti niin terveyteen yleisestikin ja painonhallintaan. Ruoalla lohduttautuminen silloin tällöin on normaalia, mutta ongelmia se ei ratkaise. Ne pitää työstää muilla keinoin, tarvittaessa ammattiauttajan kanssa.

Liikunko vähemmän kuin ennen?

Liikunta laihduttaa huonosti, mutta auttaa painonhallinnassa paljon.

Ei tehdä tästä nyt vaikeeta

Koska on sunnuntai ja pyrin siihen, että minulla on elämää myös blogin ulkopuolella, pidän tämän nyt lyhkäisenä tälle päivälle.

Olen yrittänyt olla aktiivinen SEFBin Facebook-sivulla ja sinne tulee linkattua jos jonkinmoista nettiartikkelia ja videon pätkää. Jos ei ole tuttu paikka, niin käyhän tarkastamassa. Muutkin kuin me kirjotellaan fiksuja (ehe ehe), niin ei sitten jää hyvät artikkelit lukematta.

Faceen syölsin joskus tuohtuneessa mielentilassa noin kahdessa minuutissa terveen elämän salaisuuden kommenttina johonkin dorkaan nettiartikkeliin.

Nyt jaan sen täällä blogin puolella. Ihan ilmaiseksi.  Sillä ehdolla, että jaat sen eteenpäin mahdollisimman monelle! 🙂

Kerrataanpa terveen elämän salaisuus:

1) Tutustu itseesi, opettele olemaan sinut itsesi kanssa.
2) Nuku riittävästi.
3) Vältä stressiä, järjestä elämä tasapainoon. Meditoi, keskity, ole tietoinen, ole läsnä.
4) Syö säännöllisesti ja pääsääntöisesti terveellisesti.
5) Liiku, mielellään joka päivä. Vaihtele lajeja, tee sellaista, mistä nautit.
6) Älä ylianalysoi ruokavaliotasi, liikuntatottumuksiasi, kehonkoostumustasi ja ihmissuhteitasi.

Ei muuta kuin rentoa sunnuntaita! Itse unelmoin näistä hetkistä hetken päästä maalla. Kesä tulee, ihan varmasti tulee!

10527373_10152174948050800_1156328197217939290_n (1)

Kenen on vastuu, kun aineenvaihdunta on pilalla ja pää hajalla?

Tavoittelin seitsemää kirjoitusta ennen Älä laihduta – päivää, joka on keskiviikkona 6.5. Eilen, aurinkoisena vappuaattona tämän jutun raskaus tuntui kuitenkin väärältä ja jätin sen siksi julkaisematta. Paasausvaroitus annettu.

***
Tärskäytänpäs eetteriin ruodintaa siitä, mikä MEIDÄN tervespalveluja tarjoavien tyyppien vastuu toisten ihmisten terveydestä oikein on. Sillä, kyllä, kuulun itsekin tähän porukkaan.

Olen kuullut ravitsemusterapeutin ammatissani, ja ihan siviilissäkin, karmeita tarinoita hirviö – personal trainereista, nipottavista ja tunnekylmistä ravitsemusterapeuteista  sekä itsensänäännyttäneistä jumppareista. Lääkäreistä ja hoitajista, jotka tarjoavat ylipainoon ratkaisuksi suun suppuun laittamista tai mahalaukun nipistämistä pienemmäksi. Droppeja ja uutteita myyvistä terveslähettiläistä, joista iso osa on intoilijoita, ei niinkään ammattilaisia.

Heille haluan tässä lausua kiitokseni: Thanks for making EVERYONE’S life difficult. Niin sen tyypin, joka yrittää saada elämäntapojaan kuosiin kuin meidän, jotka yrittää auttaa siinä järkevin ja toimivin keinoin (jotka tosin vievät vähän enemmän aikaa).

Turhat lupaukset

”Saavuta ihannepaino.”

Kenenkä ihannepainosta olikaan kyse? Tiedetään, että etenkin nuorten naisten käsitys ihannepainosta on kaikkea muuta kuin realistinen ja terve, niin mitähän tässä nyt lähdetään tavoittelemaan? Kuuta taivaalta? Maagista, mielessä päätettyä lukua vaa’alla?

Se on lukema. Se on vain lukema. Se ei kerro lihasmassasta, voimasta, jaksamisesta, paremmasta unesta ja vastustuskyvystä, paremmista verensokeriarvoista, maltillisemmasta verenpaineesta tai paremmasta potenssista (kyllä vain! Tästä aiheesta lupaan puhua blogissa lisää!  Kovat (pun unintended) keinot käyttöön terveysvalistuksessa! :P).

Samaa viestiä terveydenhuoltoon. Se on vain lukema. For the love of god,  ihminen on enemmän kuin paino tai ylipainoinen ulkomuoto. Ihan hirveästi tulee palautetta siitä, että millekään terveysasialle ei tehdä mitään, kun vastaus on ”kun sulla on tota ylipainoa”. Terkut hoitajille ja lääkäreille, että ohjatkaa vaan ravitsemusterapeuteille. Uskoisin, että suurin osa kollegoista keksii kyllä tukun juttuja, joilla terveyttä voi kohentaa. Turhat lupaukset on siis eri asia kuin ihan realistiset lupaukset, joita voi antaa, jos tietää mitä tekee.

Epärealistiset tavoitteet

Mitä vastata, jos asiakas/potilas kysyy: ”Miten laihtua 3 kg viikossa?”

Reippaasti ylipainoa omaavalle vastaus on: Tämä voi tapahtua ihan vaan ruokaremonttia tekemällä, eli karsimalla turhat napostelut ja lipittelyt, mutta syömällä muuten riittävästi ateria-aikoina. Liikunta tukee tavoitetta.

Sellaiselle ehkä hieman ekstrakiloja omaavalle vastaus on: Don’t do it. Liian kovat tavoitteet ovat epärealistisia, syövät motivaatiota ja ovat hulluja, koska ei elimistön puolesta nyt ihan noin vaan päätetä, että tästä veke sen ja sen verran. Syömiseen ja liikuntaan voi vaikuttaa, mutta esimerkiksi stressin ja univajeen vaikutus on epäselvempi.

Plus liian nopea tahti syö lihasmassaa. Jos sitten hetken päästä paino lähteekin nousuun, tilalle tulee rasvakudosta. Eli noin! Kehon rasvaprosentti saatiin suuremmaksi, kun yritettiin laihduttaa liian nopeasti.

Asiakasta/potilasta pitää kuunnella, mutta ammattitaitoon kuuluu myös sanoa ”kuule, tämä ei tee sinulle hyvää pidemmän päälle ja nytpä minä voin selittää miksi ei…”.

”Yksilöllisyys”-harha

Kätösiini on vastaanotolla päätynyt useampi ”henkilökohtainen” ateriasuunnitelma, jossa on jokaiselle päivän aterialle suositellut ruoat. ”Laatijana” joku nettisaitti tai pt. En tiedä, millä perusteella näitä kaupitellaan yksilöllisiksi, sillä niissä kaikissa toistuu a) samat ruoat: salaattia, kananrintaa, raejuustoa, rahkaa, kalaa, pähkinöitä välipalaksi b) ne muistuttavat toisiaan asiakkaan kokoon tai sukupuoleen katsomatta.

Ja kyllä, ravitsemusterapeutitkin välillä käyttävät ateriasuunnitelmia. Suhteeni niihin on kuitenkin kankea: en itse niistä pidä, mutta jos niitä käytän (asiakkaan ehdottomasta toiveesta tai tiettyjen potilasryhmien kanssa), painotan, että tämä on vain esimerkki ja käytän kipsivertausta: Ateriasuunnitelma on kuin kipsi. Se auttaa alkuun, mutta ei ole tarkoitus, että se ohjaa syömistä hamaan tulevaisuuteen saakka.

Itsekin puhun paljon samoja teemoja asiakkaiden kanssa: Kasviksia lisää, riittävästi hyviä rasvoja (vieläkin saa tähän ”patistaa”), maltillisesti alkoholia ja runsasrasvaisia ja -sokerisia makupaloja (kuulostaa vähän koiranruoalta, sorkke) ja arkiliikuntaa lisää, mielekkäitä urheilutapoja valitsemaan. Stressinhallinta ja uni ovat myös tapetilla usein.

Yksilöllisyys sen sijaan syntyy siitä, että huomioidaan työt ja vapaat, perhetilanne, yhteiset syömiset perheen, puolison tai ystävien kanssa ja tietysti erityistarpeet (ruoka-yliherkkyydet, painonpudotus tai -nostamistarve jne.). Ja puidaan, mistä ne huonot tavat oikein tulee ja miten niitä voisi muuttaa jatkossa. Just kyseisen asiakkaan kohdalla. Hänen ehdoillaan.

Unelmientoteuttajat

”Me teemme unelmistasi totta!”

Olen mielestäni aika hyvä näkemään sumutuksen läpi, joten käännänpä näkemäni mainosviestit ymmärrettävälle kielelle. Tsekkailin tässä vähän netissä kaupiteltäviä ”elämä remonttiin paketteja”. Sivustoilla kaupitellaan kisadieettiä tai jotain vastaavaa ”paras sinä pikana” – pakettia. Mitä todellisuudessa saa on rasvattoman vartalon, hormonitasapainon häiriön, epäsosiaalisen elämän, kasan orjallisesti noudatettavia ateriasuunnitelmia, hiustenlähdön, rahanmenon suihkurusketukseen ja kynsisalonkiin (miksi niitä kutsutaan?), ahdistuneen mielentilan, harhakäsityksen siitä, mikä on normaalia ja mikä tervettä. Halvalla lähtee. Terveys. Ja tämäkö oli jonkun unelma?

Saatavana yhdellä saitilla näyttäisi olevan myös erityisesti perseen treenaamiseen suunnattu paketti. What can I say? Oh, I said it already.

Kenelle markkinoidaan?

Jatkoin selailua. Sitten hymy hyytyi totaalisesti. Nuorille tarkoitettu ohjelma. Ihmisten toimesta, joiden käytös muita ihmisiä kohtaa vaikuttaa lähinnä läksyttämiseltä ja joista netissä on useita tarinoita huonosta asiakaspalvelusta ja semmosesta ”jos et meitä kuuntele, mene muualle” – asenteesta. Plus ihan tutuilta kuullut myös samaa tarinaa. Että näin. Sinne vaan lapsukaiset näiden tyyppien käsiin koulittavaksi. Kuulemma myös nuorille sopiviin ravintolisiin saa vinkit. *kiroilee itsekseen*

Pelastakaa Lapset ry:lle uusi kohde.

Omat palikat paikallaan

On ihan syynsä, miksi terveydenhuoltohenkilöstö kouluttautuu ennen kun lähtee kentälle auttamaan ihmisiä. Koulutus auttaa ymmärtämään, mitä tietää ja pystyy suhteuttamaan omat rajansa. Ns. virallisen linjan tyyppien sanomiset on tasoa ”tästä VOI olla sinulle apua”, ei ”kun teet niin kuin minä tässä nyt sanon, niin näin VARMASTI tapahtuu”. If it’s too good to be true, it is not true. Monen maallikkoauttajan tausta on oma muodonmuutos, mutta pitäisi ymmärtää, että silloin on kokenut vain yhden tavan ja version siitä, miten  muuttaa elämää. Ammatti-ihmisillä on yleensä aikas paljon laajempi näkemys, pääosin ihan sen takia, että tapaavat paljon erilaisia ihmisiä.

Ei tarvitse välttämättä kuitenkaan olla terveydenhuoltoalan ihminen auttaakseen ihmisiä, jos ymmärtää, missä menee omat rajat. Ja ei ole alalla auttaakseen itseään. Sillä jos meinaa olla muille avuksi, omat pään sisäiset palikat olisi hyvä olla järjestyksessä. Koskee myös meikäläisiä: Syömisestä ahdistuneet terapeuttikollegat, hakekaa apua (ainkin siellä opiskelijoissa ongelmaisia on useampi per vuosikurssi – ja noin, the secret is out).

Se, että välittää muista ihmisistä eikä ole rahastus-mielessä liikenteessä on hyvä lähtökohta. Toki itsekin kärvistelen sen kanssa, missä menee raja tässä, kun pitäisi markkinoida ja kaupallistaa elinkeinon varmistamiseksi, mutta haluan tehdä sen hyvän maun ja eettisen toimistantavan rajoissa. Tätä joutuu pohdiskelemaan aikas paljon.

No, kenen on vastuu?

Meidän kaikkien. Ei voi syyllistää ylipainoista siitä, että on yrittänyt laihduttaa pussikuurilla, rääkkiliikuntakuurilla, karppauksella, paastoamalla ja muilla huonoilla keinoilla, jos ne ovat ne näkyvimmät keinot, joita tuputetaan lehdissä, netissä ja telkkarissa. ”Mitäs hassahdit!” Ja ennen sitä ”Mitäs söit!” Ei näin. Kaupalliset tahot vetää porukkaa kuin pässiä narussa ja porukka on vaan silleen: markkinatalous, what can you do? Tarvitsemme aikamoisen  ajatus- ja periaatevallankumouksen!

Jotain terveydenhuollossa tehdään pirun väärin, kun meillä ei ole tarjota kovinkaan toimivia keinoja auttaa ihmisiä, jotka haluavat omaksua paremmat elintavat. Yritin aloittaa Helsingin keskustassa eräällä yksityisellä klinikalla vastaanottoja. Sain vastauksen, että ei ole kysyntää. Siis ei ole kysyntää ravitsemusterapeutille, kun tiedetään, että terveellinen ruokavalio on isoin selittävä tekijä suurimpien sairausryhmien ehkäisyssä? Pientä epätoivoa ja ahdistusta tunsin kyllä. Tunnen edelleen. Puhelun soitin toissapäivänä.

Palvelun tarjoajien pitää ymmärtää, että jos kaupittelee epäeettisiä keinoja laihduttaa ja muokata ruokavaliota, voi aiheuttaa yksilölle todella isoa hallaa. Pahimmassa tapauksessa peruuttamatonta vahinkoa, kuten näissä kilpirauhasongelmatapauksissa, joihin törmää jatkuvasti ja joista soisi puhuttavan enemmän. Plus jojoilu tosiaan tekee painonpudottamisen aina vaan hankalammaksi. Mihinkäpä muuhun nämä niukkuuteen ja vippaskonsteihin perustuvat kuurit johtavatkaan kuin juuri siihen.

Fiksuja toimijoita on kyllä, mutta näyttäisi valitettavasti siltä, että ne hautautuvat räväkämpien ja rohkeampien viestien alle. Terveys on edelleen monelle yhtä kuin painonpudotus.

EPIX-Health-Fitness-Weight-Loss-Resources

Tarjolla päätöntä ja paidatonta laihdutusta ja omenan syöntiä.

***

ala-laihduta-logo

Älä laihduta – päivä on ensi viikolla keskiviikkona 6.5.  No Diet Day on vuosittainen, kansainvälinen teemapäivä, jolloin yritetään muistuttaa, että laihduttaminen voi olla varsin haitallista. Elämäntapojen kohentaminen ja hyvinvoinnin lisääminen sen sijaan ei ole.

Se erilainen fitness – blogissa julkaistaa Älä laihduta – päivää edeltävällä viikolla joka päivä uusi juttu teeman ympäriltä (miinus vappu 😀 ).

Mistä on pienet interventiotutkimukset tehty?

Vihdoin vähän ravitsemusasiaa tähän blogiin. 😉

Screen Shot 2015-03-12 at 13.12.02

Tänään to 12.2.2015 on uutisoitu laajasti siitä, miten suositusten mukainen ruokavalio voi suojata muistia. Näin kertoo laaja, suomalainen interventiotutkimus FINGER, jonka tuloksia julkaistiin maineikkaassa The Lancet – lehdessä.

Olen tästä uutisesta enemmän kuin iloinen, sillä olen itse ollut kyseisen tutkimuksen ravitsemusasiantuntija Seinäjoen pisteessä. Muita tutkimusyksikköjä oli Oulussa, Kuopiossa, Turussa, Vantaalla ja Helsingissä. Tuntuu vilpittömästi hienolta tietää, että on ollut osana näin hienoa tutkimusta.

Interventiotutkimuksen tekemiseen, ainakin FINGERin tapauksessa, tarvitaan ohjaajia. Motivoivia ja innostavia, asiantuntevia ammattilaisia, jotka saavat tutkittavat innostumaan elämäntapamuutoksista. Seinäjoella interventioporukka koostui kahdesta laboratoriotyöntekijästä, kahdesta psykologista sekä fysioterapeutista (yhdestä, jos oikein muistan).

Mutta tietääkö tätä kukaan? Ei.

Pronutritionist-blogista bongasin uutisoinnin yhteydessä myös kalvosarjan, joka muistuttaa sitä, jonka näin Ravitsemusterapeuttien yhdistyksen Valtakunnallisilla ravitsemuspäivillä viime syksynä. Jo tuolloin minua vaivasi, että kiitos-kalvolla ei ole mitään mainintaa kenttätyöntekijöistä. Kommenttipuheenvuorossani kerroin yleisölle lyhyesti, mitä tutkimuksen teko oli siellä tutkittavien kanssa toimiessa ja miten kivaa työskentely tutkittavien kanssa oli.

Jokaisen toimijan nimeä ei kalvolle olis tarvinnut tikistää, mutta lyhyt ”kiitos kaikille kenttätyöntekijöille sekä TUTKITTAVILLE hitonmoisesta panostuksesta” (tästä kohta lisää) olisi ollut paikallaan.

Vaikka virallisilta toimijoilta ei kiitosta tulisikaan, haluan minä nostaa hattua kaikille kenttätyöntekijöille, eli laboranteille, ravitsemusasiantuntijoille, psykologeille ja fyssareille, kaikissa FINGER-tutkimuskeskuksissa. Ilman meitä noin hienoa tutkimusta ei olisi koskaan tehty. Mahtavaa, iloitaan siitä!

Tutkimuksia tehdään ihmisiä ja yhteiskuntaa varten, ei siksi, että tutkijat saavat nimensä julkaisuun. Siksi toivoisin, että myös uutisoinnissa ja kiittelyssä muistettaisiin käytännön työntekijöitä. Tämä näin yleisenä huomautuksena, ei mitenkään tähän tutkimukseen vain kohdistettuna.

Otan nyt riskin ja avaan suuni. (Ei tule varmaan kellekään ystävälleni ja blogia seuraavalle yllätyksenä, että tykkään puhua vaikeista asioista.)

Tarkoitukseni ei ole vähätellä tutkijoiden panosta, ei missään nimessä. He ovat ansaitteet tulla arvostetuiksi ja kiitellyksi hyvästä työstä. Ei sitä The Lancetiin ihan joka päivä pääse! Tutkimusasetelma on erinomainen ja tulokset uraa-uurtavia – onnea tutkimustiimille!

Mutta. Kliinikkojen työtä arvostetaan aivan liian vähän ravitsemusalalla. Väitän, että maassa on akatemiamafia ja ilman akateemisia suorituksia olet vähän semmoinen B-luokan alan tekijä. There, I said it. Tältä se minun näkövinkkelistä on näyttänyt. Saa olla eri mieltä, etenkin, jos vielä ilmaisee sen kommentti-osioon. 😉 (Tästä aiheesta tulossa ihan oma postaus pian.)

Millaista oli tehdä FINGER-tutkimusta?

Haluan päättää postauksen iloisiin tunnelmiin ja muistella FINGER-työstentelyä. Olen kiitollinen, että PÄÄSIN työskentelemään tässä tutkimuksessa (kiitos, THL ja Hjelt-instituutti, että palkkasitte minut!). FINGER on ehdottomasti ollut yksi ihanimmista työtehtävistäni ikinä.

Ennen kaikkea haluan muistella tutkittavien panosta. Pohjanmaalla oli hillittömät välimatkat, mutta niin vaan tulivat tutkittavat useiden kymmenien kilometrien päästä useita kertoja viikossa milloin jumpalle, milloin aivoja harjoittamaan tehtävien parissa ja milloin ravitsemusryhmään tai -yksilökäynnille. He tulivat, koska tykkäsivät tulla. Totta kai välillä joku sanoi, että huh, huh, pitääpäs täällä rampata, mutta toisaalta he viihtyivät hirmu hyvin jumpparyhmissä ja olivat selvästi innoissaan ravitsemusryhmistä.

Mitä ravitsemusryhmissä tehtiin? Keksittiin yhdessä keinoja, miten syödä hyvin. Jaettiin ruokamuistoja. Vaalittiin hyvää ruokahenkeä ja iloa syömisestä.  Maisteltiin, erottaako suolan näkkäreistä ja kokeiltiinpa sitä, miltä linssit maistuu (maistui kaikille, santsikierros oli suosittu myös).

Itselleni oli todella mielenkiintoista päästä seuraamaan noin 80 henkilön ravitsemustilaa noin 1,5 vuoden ajan. Ja konkreettisesti nähdä, miten kolesterolitasot laskevat ja verenpainetasot ovat terveellisimmällä tasoilla. Moni hoikistui ja innoistui liikunnasta.

Tein töitä päivätyöni päälle ja kun raahustin naapuritaloon tutkimuskeskukseen neljän maissa olin aina vähän, että apua, kun väsyttää. Poistuessani seiskan kasin maissa uhkuin kuitenkin intoa: Miten voi olla näin mahtava ammatti ja miten voi tutkittavat olla noin huippuja! (Huom. en suinkaan tehnyt jatkuvasti tämmöisiä työpäiviä, vaan tutkimusviikot menivät ryppäinä.)

Liikuttavimmat muistamiset olen saanut FINGER-tutkittavilta. Isännät ojensivat Jussi-paidoissaan paketit itsekaadettua hirveä pakasteena joululahjaksi ja toinen herra toi ämpärillisen omenoita.

Oma osuuteni tutkimusta loppui viimeiseen yhteiseen ravitsemuskertauskertaan. Muistelen lämmöllä  – ja liikuttuneena – kun Mediwestin luentosali on viimeistä paikkaa myöten täynnä eri ryhmien (yhteensä 8, jos muistan oikein) tutkittavia. Vaikka itsestä tuntui, että jaksaako ne enää tätä ravitsemusasiaa, mutta voi pojat, kyllä he vaan jaksoivat ja osallistuivat aktiivisesti sillä viimeiselläkin luennolla.

Mistä on pienet  – tai vähän suuremmatkin – interventiotutkimukset  tehty?

Hyvän suunnittelutyön, riittävän budjetin ja taitavan tutkijatyön lisäksi kenttätyöläisten tiimityöstä ja hyvästä hengestä sekä ennen kaikkea tutkittavien omistautumisesta tutkimukselle.

 

Jälkikirjoitus:
Mietin koko aamupäivän, viitsinkö lykästä tätä postausta tänään ja tähän ilouutisen perään.  Juttelin ennen jutun kirjoittamista tutkijaystäväni kanssa ja kysyin, mitä mieltä hän on. Halusin nimenomaan tutkijan kommentit näkemykseeni. Hän totesi, että ajattelussani on vinha perä ja hän kannusti herättäämään tästä keskustelua. 

Laihdutuksen loppu

kaizen_logo_pinkkimusta

Tässä se nyt on. Tie pois ikuisista laihdutuskuureista. Kohti tervejärkisiä ja tervehenkisiä syömis- ja liikuntatottumuksia.

Ei kituuttamista, ei tiukkaa kuria eikä siten kurinpalautuksia. Itseään kiusaamalla ja negatiivisten ajatusten voimalla ei saa aikaiseksi muutoksia, jotka tuovat iloa ja terveyttä elämääsi. Niitä sen sijaan saat lausumalla koodinimen kaizen.

Kaizen tarkoittaa hyviä muutoksia. Niitä lähdetään hakemaan ja opettelemaan positiivisen ajattelun kautta 1.3.2015 alkavalla Koodinimi: Kaizen – liikunta- ja ravitsemuskurssilla. Ammattilaisten avulla, ryhmän tuella.

Koossa on Suomen ammattitaitoisin apujoukko. Kurssin asiantuntijoina toimivat personal trainer Juhani Pitkänen, ravitsemusterapeutti Leena Putkonen (eli allekirjoittanut) ja psykologi Anna Riihimäki. Vierailevana asiantuntijana on ravitsemusasiantuntija, Pöperöproffana tunnettu, Patrik Borg.

Syksyn pilottiryhmä sai paljon apua syömisen hallintaan, liikunnallisen elämäntavan omaksumiseen ja ennen kaikkea positiiviseen ajatteluun itsestään ja elämästään. Tässä joitain otteita palautteista:

“Olen saanut läjän erittäin käyttökelpoisia työkaluja, joilla syömisestä ja syömisen ajattelemisesta on tullut mielekkäämpää ja stressittömämpää. Olen tykännyt kovasti kaikkien valmentamiseen osallistuneiden asennoitumisesta: yksinkertaisesti, ystävällisesti, painostamatta ja syyllistämättä.”

“Olen iloinen ja kiitollinen siitä, että olen saanut olla tässä mukana! Kaikkien asiantuntijoiden ammattitaito on ihailtavaa. Mielestäni tämä oli loistavasti onnistunut kokonaisuus ja hyvä konsepti.”

“Olen tehnyt merkittäviä oivalluksia ruokasuhteestani ja sen syistä. Paino on kääntynyt kuin huomaamatta laskusuuntaan. On ylipäätään helpompi hengittää, myös ruoan äärellä. Lisäksi olen saanut uusia ystäviä, vaikka en ajatellut sellaisia kaipaavani. Hämmentävän hieno kokemus! En kyllä keksi, miten tätä voisi vielä parantaa. Nautin!”

“Olen ymmärtänyt mitä on normaali suhde ruokaan, vaikken sitä osaakaan vielä täysin toteuttaa mutta ainakin tiedän etten lähde mihinkään pikadieetteihin enää mukaan. Hienointa on, että tässä ollaan jalat maassa eikä hötkyillä, ja oikeasti yritetään muuttaa ajattelutapaa, mikä on tärkeintä. Lisäksi tämä oli tosi kokonaisvaltainen kurssi vaikka ensin mietin miten mahtaa jaksaa mukana. Kenties hommaan vaikutti hyvä ja aktiivinen porukka. Ja tietysti se että opitaan siihen ettei syyllistytä syömisestä. Se on ehkä mulle ollut se paras oppi, koska dieettiajattelu syyllistää ja siihen on saanut itsensä jumiin. Ja kun koko ajan on saanut kaikkea kysellä, uskon että sillä tavalla on saanut kaiken irti. Niin ja hienoa oli että oli vierailijoitakin kuten Patrik! Vau!”

“Perustervettä ajattelua, syyllisyyden lieventymistä. Hyviä oppeja, myös oppia itsestäni. Paras painonhallintakurssi!”

Kolahtiko? Tule mukaan ja vapauta ajatuksesi irti syömisen tarkkailusta, liikunnasta stressaamisesta ja huonosta omatunnosta! Lisätietoja 1.3.2015 alkavasta kurssista ja koodinimi: Kaizenista saat liittymällä sähköpostilistalle osoitteessa kaizen.fi.

***

Tykkäätkö Se erilainen fitness – blogin jutuista ja aiheista? Sitten tykkäät Koodinimi: Kaizenin annista. Tai onko lähipiirissäsi tai työpaikalla ikuisia dieettaajia ja ruoasta stressajia? Sitten kannattaa vinkata kurssista heille. Kiitos, että välität tietoa eteenpäin! Can’t wait to get started! 🙂 – Leena

Ei mul sit muuta

Nythän on niin, että tämä blogi on proggis, vähän niinkun kesäharrastus. Meillä on sekä hyviä että huonoja uutisia. No, tääkin on kyllä subjektiivista. Sanotaan siis näin, että meillä on uutisia, muutosuutisia.

Joka kesän lopussa alan huokailemaan, että tää on kyllä ollut paras kesä ikinä. Jotenkin jokainen kesä on toistaan parempi, että ilmeisesti olen joko todella onnekas ihminen (mitä kyllä olenkin) tai ehkä paremmin, koen, että vuosi vuodelta järkeä tulee enemmän, sydän on suurempi ja mieli levollisempi. Mä rakastan vanhenemista näin paljon (* venyttää käsiään niin paljon kuin lihakset ja nivelet antaa myöten *). Eiku olihan mulla tästä(kin) kuva:

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Yritän sulautua Australian länsi-rannikon poltettuun metsään. PItäisi vissiin seistä käsillä.

Noh, tässä kesän aikana tuli tietoon, että siirryn potilastyöstä muille työkentille. Tämä on siis omasta näkövinkkelistäni enemmän kuin hyvä uutinen. Ei sen takia, että en tykkäisi potilastyöstä. Edellä mainitut ikääntymiseen liittyvät ”sivuvaikutukset” ovat isolta osin kyllä juuri  potilastyön ansiota. Olen saanut ihmisenä tästä erittäin paljon ja en todellakaan opiskelijana ollessa tajunnutkaan, miten oikean alan olin valinnut tai miten paljon siitä saisin eväitä omaan henkiseen kasvuun. Kuulostaa vähän korkealentoiselta, mutta siltä se nyt vaan tuntuu.

Uutinen on enemmän kuin hyvä sen takia, että nyt on aika uusille haasteita. Ei niin, etteikö haastetta olisi potilastyössä. Nyt kuitenkin tarvitsen UUSIA pähkinöitä purtavaksi ja maisemanvaihdosta.

Uusi työ pitää sisällään myös sen, että bloggailut loppuvat nyt ainakin tämän blogin osalta tähän. Siksi näitä postauksia on tullut tiheään – piti kirjoittaa nyt, jos meinasi kirjoittaa. Katri totesi tähän, että ”Huh, onneksi. Mahtava, että joku säätelee sun työ- ja vapaa-aikaa.” (vapaa lainaus, jotain tonne päin) Ja kaiken rehellisyyden nimissä: eiköhän tässä ole tullut suollettua suurin osa mieltä askarruttavista ravitsemus- ja liikunta-asioista tämän blogin kautta kevään ja kesän aikana. Pitää hautoa uusia, että voi taas joskus blogia pitää. 😉 MUTTA: Katri jatkaa! Luulen, että tuleva harjoittelu tuo myös liudan blogiaiheita.

Bloggailu on ollut lähinnä vaan mukavaa. On ollut kiva lukea kommentteja, joita ei määrällisesti ole tullut massoittain, mutta ne ovat olleet sitäkin nasevampia ja asiapitoisia. Hyvä näin. Bloggailu on ollut informatiivistakin, koska tämän myötä olen tutustunut tosi hyviin liikunta- ja ihan vaan ajattelublogeihin. Niitä seuraan varmasti jatkossakin. Yksi pulma kyllä on: jos nyt haluaisin liikunta-alan ammattilaisen apua, niin nyt on kyllä tiedossa monta hyvää tyyppiä (blogien kautta), että kellekähän sitä sitten soittas, jos tarve tulee? Runsauden pula. 🙂 Fysioterapeuttihan mulla onneks on jo tässä lähipiirissä. 😉

Joku taisi Pronutritionist-blogin Facebook-sivulla kysellä, että onko tämä meidän Se erilainen fitness – blogi joku syömishäiriöisille tarkoitettu blogi. No, ei todellakaan. Ja Katri kävikin tämän kuittaamassa Facessa. Tämä on miesten, naisten, tyttöjen ja poikien sekä jotain siltä väliltä olevien blogi. (Btw, sairauden mukaan ei pitäisi ihmisiä ikinä muutenkaan määritellä.) Tämän olemme myös iloksemme kesän aikana todenneet, kun olemme huomanneet lukijoinamme olevan esimerkiksi nuoria kundeja (menneisyydestämme 😉 ) ja kavereiden sukulaisia. Kiitos ihan kaikille, jotka ovat blogimme pariin löytäneet!

Itselläni on tausta-ajatuksena ollut, että ainakin osittain ja ajoittain kirjoitan näitä juttuja sille 15-vuotiaalle Leenalle, joka koki olevansa liian iso, liian ruma, rillipää ja liian hyvin koulussa pärjäävä (yläaste, ei niin kiva paikka, jos osaat lukea, kirjoittaa, laskea ja tulet juttuu opettajien kanssa). Hänelle, joka oli tuijotellut reisiään 10-vuotiaasta lähtien ajatellen niiden olevan kauheat pökkelöt.  Hänelle, joka ei ehkä edes tiedostanut tätä kaikkea. Katri ja minä haluttiin antaa erilaista näkövinkkeliä siihen, mitä ulkonäköpaineet, osittain terveyden nimissä, tekevät ihmisille ja miten ne voivat kääntyä terveyttä vastaan. Siis blogi on kaikille miehille, naisille… jne.

Onneksi kotoa tullut viesti oli hyvinkin itsetuntoa tukevaa ja liikuntaharrastusten sponssaus on ollut kullanarvoinen apu vuosien mittaan. Vanhemmilleni olen todella kiitollinen ikuisesti ja aina siitä, että kotoa on tullut hyvä liikkumisen malli, eli mielihyvä ja virkistys – ei pakonomainen treenaus.  Vaikka sosiaaliset paineet voi olla raakoja, ja on ollut kiva, että kotona ei moisesta tarvinnut välittää. Äitini ei koskaan ole puhunut laihduttamisesta eikä puhunut ikävää kehostaan ja tämä on yksi parhaista malleista evö. Mitä ilmeisesti tämä on myös harvinaista, minkä tietysti olen tajunnut vasta kasvettuani aikuiseksi. Että kandee muidenkin miettiä, onko se palosammutin siinä vieressä, kun alkaa voihkimaan vatsamakkaroistaan. Iskä nyt… Niin. Harva tyttö saa syntymäpäivälahjaksi World Loppet – hiihtopassia. 🙂

Blogimaailmakin on täynnä jos  jonkinmoista liikuntahaastetta. On ihan hyvä, että näin on,  mutta ennen kaikkea on tärkeä, että ihmisellä on henkisesti tavoiteltavaa. Luen tässä paraikaa kirjaa ayurvedasta, eli intialaisesta elämänfilosofiasta, ja siinä oli aika mahtava lausahdus: ”Jos terveydessä on vain kyse ihon kimmoisuudesta ja lihasten koosta, kehosta tulee jäykkä ja kova.” Tulkintani: Koska sydän on lihas, siitäkin tulee jäykkä ja kova. 😉 Kesän ajan olen varsin aktiivisesti näitä liikuntablogeja seuraillut ja toivoisin, että seuraava blogitrendi olisikin aiempaa holistisempi. Hyvä elämä ei tule täydellisistä äbseistä eikä timakasta pyllystä. Tästä ajatuksestahan meidän blogikin ponnisti. Ja kyllä, väittäisin, että blogimaailmassakin on jo monipuolisempi ja kattavampi ote terveyteen ja treenaamiseen. Monia Se erilainen fitness – blogin kaltaisi blogeja on iloksemme tullut vastaan.

(Ayurveda-kirja on muuten päätynyt lukulistalle sen takia, että haluaisin ymmärtää, missä ihmiskunnan vaiheessa lännen näkemykset terveydestä muuttuivat täysin fysiologisiksi, mitattaviksi määreiksi ja miksi näin oikein kävi. Tässä onkin varmaan selvittelytyötä. Saa muuten varastaa blogi-ideaksi, jos ketä kiinnostaa. 😉 )

IMG_0529

Nääshallin upea salitaulu. Täydelliset pakarat?

Ihmeellistä jaarittelua ilman mitään rakennetta – ei haittaa, tämä on blogi. Katri tahtoo olla vähän turhan perfektionisti kirjoitustensa kanssa ja yritin tässä ”jäähyväisiksi” sanoa, että ei se ole niin justiinsa. Hommahan on nimittäin niin, että on hyvä tietty miettiä, mitä kirjoittaa, mutta virheitä ei saa pelätä. Tämä muuten viestiksi myös tuleville ravitsemusterapeuteille. Ihan kun oisin eläkkeelle jäämässä. 😀

Noni, nyt menee kyl jo ihan liian pitkäks, olkoonkin jäähyväispostaus. Syökee hyvin ja naattikee liikunnan ilosta ja elelkee immeisiks! Tämä kaikella rakkauvella. (Savo, kielistä jaloin, maakunnista rakkain.)

Ravitsemusterapeutti Putkonen kiittää ja kuittaa.

kuva

KIITOS, KATRI! Oli kivaa! 🙂

Tehdäänkö vallankumous?

Olen lukenut. Olen yrittänyt lukea istumatta. Ei ihan helppoa. Kirjotan tätäkin istuen. Tosin niin, että näyttö on matalalla ikkunalaudalla ja minä kökötän mytyssä sen edessä.

Facebookissa liikkui joskus meidän blogin alkumetreillä huhtikuussa mainos Arto Pesolan kirjasta Luomuliikunnan vallankumous – Sohvan pohjalta taisteluvoittoon, ja minä innostuin sen ennakkotilaamaan. Pyrin joko lainaamaan kotimaiset liikunta- ja ravitsemuskirjat het’ alkuunsa tai sitten jos on kovin varma olo, tilaan ne itselleni. Keräilen asiakkaille lukulistoja, joista voisi olla apua syventämään motivaatiota ravitsemus- ja liikuntatottumusten muutokselle. No, Pesolan kirja tulla tupsahti toukokuussa postiluukusta ja aloitin luku-urakan.

Luomuliikunnan vallankumous paljastui pian varsinaiseksi anti-istumisteokseksi. Podin huonoa omatuntoa, jos istuin ja luin. Totta kai olen aina tajunnut, että 8 tuntia töissä + löhöilyt päälle ei voi olla hyvästä, mutta Pesolan tutkimuksiin perustamat teesit ja ajatukset on karua luettavaa. Junamatkoja on taas kertynyt ja koska siellä on oikeasti vähän vaikea seistä Pendolinon keikkuessa sinne tänne, luin pääosin istuen, mutta niin, että se ei ollut pois liikkumisesta tai hyötyliikunnasta. Välillä tosin lisäsin jännitystä elämään ja  luin kirjaa paikallisjunassa seisten. Välillä oli kyllä otettava tukea seinästä tai penkistä. Ei se ole ihan tasaista menoa sekään.

Dataa istumisen haitoista riittää: tuki- ja liikuntaelinsairauksia, kohonnut riski kroonisiin sairauksiin. Viesti on siis: istu niin vähän kuin mahdollista. Ilman maanvetovoimaa vastaan taistelua ei kroppa vaan pitkällä aika välillä voi hyvin. Pesola myös pohtii istumisen sosiaalisia merkityksiä – pomojen tuolit on komeita, neuvotteiluissa pyydetään aina istumaan alas, ihan kuin se olisi suurempikin kunnioituksen ele. Kirjaa lukiessa alkaa tosiaan havahtua siihen, että tätä maailmaa ei ole luotu seisoskeluun. Tästä on omakohtaisiakin kokemuksia eräältä kesältä, kun selkäni meni niksnaks ja olin käytännössä istumakiellossa. Onneksi olin kesätöissä Unnukan matkailukeskuksessa myymässä kippoa ja kappoa, siitä työstä kun ei hyötyliikuntaa puuttunut ja tiskin takanakin pääosin seistiin. Vapaa-ajalla ei ollutkaan sitten ihan niin yksinkertaista. Könötin konttausasennossa telkkaria katsoen ja taisinpa syödä seisten. Onneksi oli hyvä fyssari, joka auttoi saamaan selän kuntoon mainioilla ohjeilla (kiitos Pulmulle! 🙂 ).

Samaa luomuliikuntaviestiä välittää Daliah Javne, lastentarhaopettaja ja liikuntapäiväkodinjohtaja, jonka haastattelun löysin jokanaisen vakiolukemistosta, eli Pilttipiiri-lehdestä (kesäkuu 2013). Lapsille pitäisi antaa mahdollisuus liikkua mahdollisimman monipuolisesti ja niin, että muksu saa kokeilla rajoja. Lihaskunto ja tasapaino kehittyy, kun lapsi saa itse kavuta vaikkapa syöttötuoliin. Muksahdukset ja kopsahdukset kuuluvat asiaan. Vaarallisempaa on, jos lapsen ei anna liikkua. Tästä olen ihan samaa mieltä. En vieläkään tajua, miksi sisätiloissa ei saa juosta. Lempivinkkini on, että pääalaspäin roikottelu on hyvästä aivoille. Lapsia kuulemma kandee kieputella ja käännellä. Heti kun flunssa hellittää, menen roikkumaan johonkin leikkipuistoon pääalaspäin. Voisin kyllä opetella myös päälläseisonnan ihan vaan huvikseni. Joogassa niskahartiaseisonta onkin  jo tullut tutuksi. Tekee hyvää.

Vaan istumisesta ja luomuliikunnan vallankumouksesta. Hommahan on niin, että ohjatut liikunnat tai se, että salilla käy 4 x 1,5 h ei oikein riitä kompensoimaan sitä istumismäärää, jolle altistumme. Sillä sitähän se on, haitalliselle passiviteetille altistumista. Itse ainakin suhtauden kotitöihin, asioilla käymiseen ja kaikenlaisen kuljeskeluun vieläkin suuremmalla innolla. Tähän asti olen ollut työmatkakävelyn ja -pyöräilyn suuri kannattaja, mutta nyt myös tajua, miksi kuntoni pysyy hyvänä, vaikka urheiluharrastuksille ei viime vuosina ole ollut niin paljon aikaa kuin toivoisin. Ennen: ”Ei jaksa leipoa.” Nyt: ”Hah, jälleen hyvä tekosyy olla istumatta!”

Luomuliikunnan vallankumous, meitsi ainakin on valmis. Mites muut?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Rouvalla on rivakka aamulenkki rekun kanssa Perthissä.