#ruokarauhaa

Kirjottelin tuossa äskettäin #againstbodyshaming ja #stopbodyshaming – haasteen puitteissa siitä, että miten ihmiset kommentoivat eri ruumiin osia ja painoa. Mutta on mulla tähän vielä lisäosa (tietty), eli #painorauhaa ja nyt myös #ruokarauhaa!

Case ”Miksi sulla on on noi terveelliset eväät?”

Sosiaalista mediaa seuraava (ja lähinnä sieltä ajankohtaisaiheensa saava) voi häkeltyä tiedosta, että ihan kaikissa työyhteisöissä ei arvosteta itsestä huolehtimista. Aika monesti kuulee potilaiden ja kavereiden suusta, että ruokaisat salaattiateriat tai ihan vaan runsaasti kasviksia sisältävät kotiruoat joutuvat poikkeuksetta työkavereiden pilkan kohteeksi. Ehkä siinä kommentoijaa harmittaa, että omat eväät ovat pikkuisen hätäisemmin valittu ja jonkinlaista huonommuuden tunnetta potiessa on kiva nälviä sitten kaveria. Erityisesti oma heimoni savolaiset ovat valitettavasti tämän alan mestareita. Sen nälvimisen sijaan voisi vaikka pyytää neuvoja ja apua, jotta oma eväsboksikin muuttuisi mielekkämmäksi ja maukkaammaksi.

Kehoaktivistin painajainen on kyllä kahvihuonekeskustelut. Myönnän, että välttelen lounasaikaan terveyskeskusten ja -klinikoiden kahvihuoneita, sillä kertaakaan en ole saanut muonittua rauhassa ilman, että joku on a) voivotellut painoaan ja parjannut kehoaan b) antanut hölmöjä laihdutusvinkkejä kavereille c) jos on käynyt niin, että ammattini on tiedossa tai selvinnyt, alkanut skabaamaan aiheesta. Yleensä aihepiiri on liittynyt nimenomaan laihduttamiseen.

#muneväät #annaolla #ruokarauhaa

Isältäni löytyi tämmönen helmi opas. Aarre! Aamupala: ”Puuroa voisilmän kera, maitoa, silli-muna-voilepä lisänä keitettyä punajuurta, appelsiini tai joku muu hedelmä. Lopuksi kupillinen tai pari kahvia.”

Case ”Et kai sä noita osta, kun sun pitää laihduttaa?”

Aivan  kuten isotissiset ihmiset, myös isot ihmiset saavat osansa julkisesta riepottelusta. Heidän ruokailutottumuksiaan tai ostoskoriaan voi surutta kommentoida. Aikuiset ihmiset, herranjestas nyt sentään! Vähän sama kuin kaupassa alkaisi kovaan ääneen huutamaan, että ”Aijaa, sulla näyttää sitten olevan kuukautiset, kun tamponeja ostat noin kauhean kasan! Onko kovatkin vuodot?” Aivan, kuulostaa härölle ja sille, että tuo keskustelu ei kuulu julkiseen tilaan ja puolitutun kanssa käytäväksi. Jostain kumman syystä voi kuitenkin huudella, että jättäisit sinäkin nuo pähkinät ostamatta, kun sun pitää laihduttaa. Henkilökohtainen alue, emme mene sinne, emmehän?

Vaikka uusia pöösönal treinereitä tulee kuin sieniä sateella, ei se tarkoita, että jokaisen tarvitsee ryhtyä naapurinsa syömisiä kyttäämän.

#aikuisiaihmisiä #kaupparauha #pähkinätonterveellisiä

Case Kuka syö vähiten

Se, että syö vähän ei ole mikään meriitti. (Just söin tässä kirjottelun välissä 1,3 litraa ruokasalaattia – juu, mittasin, että saan hahmotettua salaatin koon, kotitekoista teeleipää ja puoli pakettia tofua. Kohta taidan syödä jälkkäriä – kauravälipalaa ja/tai suklaata. Se selviää, kun vähän sulattelee.) Vihaan sitä kauhistelua, että yhyy, yhyy, tuli syötyä liian paljon sitä tai tätä. Ihmiset monesti selittävät, kun pläräilen ruokapäiväkirjaa, että ”en mä yleensä syö noin paljon”.

Here’s news: Volyymi ei ole ongelma.

1 l litra jäätelöä  on ravintoarvoltaa aika eri juttu kuin 1 l tuota meikän ruokaisaa salaattia. Ruokaremontissa satsaa laatuun ja riittäviin määriin RAVITSEVAA ruokaa. The rest will follow.

#ruokarauhaa #toimivankehoneväät #ravintoainetiheys

(P.S. valitsin haukkasun suklaan jälkiruoaksi)

***

Älä laihduta – päivä on ensi viikolla keskiviikkona 6.5.  No Diet Day on vuosittainen, kansainvälinen teemapäivä, jolloin yritetään muistuttaa, että laihduttaminen voi olla varsin haitallista. Elämäntapojen kohentaminen ja hyvinvoinnin lisääminen sen sijaan ei ole.

Se erilainen fitness – blogissa julkaistaa Älä laihduta – päivää edeltävällä viikolla joka päivä uusi juttu teeman ympäriltä (miinus vappu 😀 ).

Kelvotonta laihduttamista

Yleensä laihdutusaiheiset kirjoitukset antavat vinkkejä, miten homma hoituu. Suurin osa vinkeistä on joko ihan diipadaapaa tai keskittyy epäolennaisuuksiin (Lähde: suurin osa internetin laihdutusta koskevista sivustoista). Ajattelin kääntää tämän aiheen kuitenkin juuri toisinpäin: Miten epäonnistua laihduttamisessa 100 %:n varmuudella?

Älä vaan arvosta itseäsi

Tämä on hyvä lähtökohta. Tunne itsesi arvottomaksi ja ajattele, että olet arvokas vasta kun olet x kg laihempi. Tunne, että sinun pitää ansaita ruokasi. Jos et ole liikkunut, et myöskään saa syödä porkkanaa väkevämpää tavaraa. Tämä johtaa leijonanälkään, ja sen sammuttaminen vaatii vähintään seepranraadon verran tavaraa. Sitten onkin taas morkkis ja voit ruoskia itseäsi itseinhon partaalle.

Bonuksena: parisuhdeongelmat, ystävyyssuhteet voivat olla haasteellisia, et viihdy itsesi kanssa.

Nuku liian vähän

Varmin tapa saada aineenvaihdunta sekaisin, on nukkua liian vähän. Lisäksi väsyneenä tekee huonoja valintoja (ainakin ruokien) suhteen. Pitkään jatkuneena elimistö kokee väsymyksen stressinä ja käytännössä viestii elimistöä varastoimaan ruokaa entistä tehokkaammin.

Bonuksena:  työt ei suju, mieli on maassa ja elämä tuntuu värittömältä.

Älä syö kasviksia

Sen lisäksi, että tarvittavat ravintoaineet (vitamiinit, kivennäisaineet, antioksidantit, kuidut ja mitä näitä nyt on) jäävät saamatta, jää saamatta myös energianiukka kylläisyysvaikutus. Kasvikset keventävät, mutta täyttävät. Jättämällä ne pois, on käytännössä mahdotonta syödä niin, että maha tulee kylläiseksi, mutta energiaa ei tule mahdottomasti.

Bonuksena: huono iho, vetämätön fiilis ja kiertävät lenssut tarttuvat varmasti.

“Laihduttele” 

Ole jatkuvasti laihdutuskuurilla.  Kuurit laittavat elimistön hyvin sekaisin. Osallistu bikinifitness-dieetille, jotta hankit lisäksi kilpirauhasen vajaatoiminnan, joka näppärästi lisää painonnousua, kun haluat päinvastaista.

Bonuksena: kilpirauhasen vajaatoiminta aiheuttaa monille myös mielialavaihteluita ja alakuloa, jotta homma olisi varmasti mahdollisimman hankalaa.

Laihdutan, siis lihon.

Rakastan itseäni, pidän huolta itsestäni, näytän esimerkkiä lapsilleni ja läheisilleni, syön hyvin, liikun ja lepään.

Ja kas, voin paremmin ja todennäköisesti laihdun.*

*Vieläkään en suostu kaupittelemaan turhia lupauksia, vaikka se kuulostaisi miten tylsältä.

***

Älä laihduta – päivä on ensi viikolla keskiviikkona 6.5.  No Diet Day on vuosittainen, kansainvälinen teemapäivä, jolloin yritetään muistuttaa, että laihduttaminen voi olla varsin haitallista. Elämäntapojen kohentaminen ja hyvinvoinnin lisääminen sen sijaan ei ole.

Katsotaanpas, jos riittäisi juttua viikon jokaiselle päivälle teeman ympäriltä… 😉

Laihdutuksen uusi aikakausi

”Syö vähemmän, kuin kulutat.” 

”Liiku enemmän.”

”Tarkkaile mitä syöt.”

Kuulostaako tutulta?

”Potilasta vaivaa energiatasapainon epätasapaino.”

Lääkäriä sen sijaan vaivasi joko vakava unenpuute tai pahaksi äitynyt lääketieteen kapulakielen tartunta.

***

Painonhallinta, painonpudotus, laihdutus. Nämä termit ovat minusta kovin latteita ja kankeita. Toisaalta niin on monesti suhtautuminen ja asennoituminen itse aiheeseen. Kukapa ei olisi kuullut edellä esitettyjä hokemia, että kun vaan tietoisesti tsemppaat ja otat itseäsi niskasta kiinni, niin kyllä se sillä sitten korjaantuu. Vaan kun se ei mene niin.

Olen itsekin ymmärtänyt vasta viime aikoina, miten väärinymmärretty tila ylipainoisuus on. Valitettavasti terveydenhuollossakaan ei tajuta, miten monisyisestä ongelmasta on kyse. En ole vielä tavannut sellaista potilasta, jonka ongelma olisi pelkästään energiatasapainon epätasapaino.

Ensinnäkin, painonpudottaminen ei ole kuuriluontoista. Se on uusien hyvien tapojen omaksumista sellaisten tilalle, jotka haittaavat terveyttä. Eikä vain fyysistä vaan myös henkistä terveyttä. Syömiseen liittyy hyvin usein negatiivisia mielikuvia, morkkista syömisestä ja sellaista ikuista mielen painia mitä saa ja mitä ei saa syödä. Tämä vie ilon niin ateriahetkiltä kuin elämästä yleensäkin. Minusta on kauhean surullista, miten moni ei nauti syömästään ruosta.

Toisekseen, kaikki painonpudottamisessa äkkiliikkeet ovat tuhoontuomittuja. Tarkat ateriamallit, sahanjauhonmakuiset sheikit (yhtään hyvänmakuista ei ole maisteluista huolimatta tullut vielä vastaan) ja tiukat treenisuunnitelmat eivät tuo pysyviä painonpudotustuloksia ja voivat pahimmillaan olla terveydelle haitallisia. Superdieetit voivat johtaa hetkelliseen ulkoiseen muutokseen, mutta sisäisesti ei tapahdu juurikaan. Painonpudottamisessa tärkein treenattava kehon osa sijaitsee korviesi välissä.

Kolmanneksi, positiiviset muutokset lähtevät positiivisista ajatuksista. Tämä ei yleensä ole se laihduttamisen lähtökohta. Ylipainoiset kokevat paljon syrjintää painonsa takia – useimmat jo lapsesta lähtien. Monilla on itsestään kaikkea muuta kuin mairitteleva kuva. Näinhän sen ei tietenkään pitäisi olla: keho ei ole yhtä kuin se persoona siellä sisällä. Terve ja positiivinen minäkuva on tärkeimpiä apuvälineitä laihduttamisen polulla.

Laihdutuksen uusi aikakausi on täällä!

Näistä ajatuksista ja halusta tarjota tilalle jotain paljon parempaa syntyi Koodinimi: Kaizen. Hassu nimi, mutta sillä on hieno merkitys. Kaizen tarkoittaa hyvää muutosta ja jatkuvaa kehittymistä. Olen mukana Kaizen – liikunta- ja ravitsemusryhmässä yhdessä personal trainer Juhani Pitkäsen (K3Fitness), syömisen psykologiaan erikoistuneen psykologi Anna Riihimäen (Luminous Mind) ja ravitsemusasiantuntija Patrik Borgin (Pöperöproffa) kanssa.

Kurssin sisältö rakentuu kolmen tukirangan varaan: ravinto, liikunta ja psykologia. Valmennus, kurssi, ihan miksi haluat sitä kutsua, toimii netissä ja siten sille voi osallistua mistä päin maailmaa vain ja rauhassa itselle sopivaan vuorokauden aikaan. Kurssin kesto on kahdeksan viikkoa ja se on aika intensiivinen. Ruokailun puolesta lupaan paljon asiaa tietoisesta syömisestä, mutta myös hyviä käytännön vinkkejä ja ruoanlaittovinkkejä! Lisätietoja kurssin rakenteesta, sisällöstä, valmentajista ja aikataulusta löydät osoitteessa www.kaizen.fi (nettisivut pelittää n-y-t-nyt! 🙂 )

Tämä on siis avoimesti mainospostaus. Ennen kaikkea siksi, että toivomme kovasti, että Kaizen-kurssin löytävät kaikki ne, jotka tarvitsevat apua ruokarauhan löytämiseen ja saadakseen vaikuttavat apukeinot painonhallintaan ja siten painonpudottamiseen. Tervetuloa mukaan!

Painorauhaa ja rakkautta

Huikeat lukijamäärät ollunna viime päivinä ja palaute on ollut mielenkiintoista. Perustiistaiangsti voi joskus olla luovaakin näemmä. Kiitos kommenteista ja tykkäyksistä. Arvostamme. Ja sitten taas sorvin ääreen ja asiaan. 😉

***

Silloin kun minä olin pieni, eli  reilut parikymmentä vuotta sitten, äiti, hoitotäti ja kaikki muutkin aikuiset opetti, että lihavia ihmisiä ei saa osoitella eikä heille saa nauraa. Ylipaino tuskin oli heidän vikansa, luultavasti heillä oli jokin sairaus. Muistelen, että sitä sääntöä myös noudatettiin ja kunnioitettiin. Siksi olen surullinen, että niin moni potilaistani on kokenut kaikenlaista syrjintää. Osoitella ja nauraa saa, sitä varten on ainakin tusina telkkariohjelmiakin kehitetty. Vai pitäisikö sanoa pitää nauraa. Jos  et naura, et tajua, että televisiossa äheltävät pullukat ovat ihan itse naurettavuutensa aiheuttaneet syömällä ja mässäilemällä. Ja paskanmarjat. Eivät tasan tarkkaan ole.

Olen siirtynyt toistaiseksi pääsääntöisesti sairaalatyöhön, mutta elämäni opettavaisinta aikaa niin ravitsemusterapeuttina kuin ihmisenäkin on olleet nämä 2,5 vuotta, jotka olen saanut tehdä työterveyshuoltoa. Olen tavannut niin häkellyttävän hienoja ihmisiä, että sanat ei oikein riitä. Aika moni on stressaantunut. Aika moni on väsynyt. Aika monella on painonhallintaongelmia. Aika moni on ylipainoinen ja lihava. Aika moni ei tajua, miten hienoja ihmisiä he ovat. Kauniita, kokoon katsomatta. Nokkelia ja osaavia, koulutustaustasta riippumatta.

Sosiaalisesti on ihan hyväksyttyä purkaa turhaumia juoksemalla maratoneja 17 kertaa vuodessa tai pumppaamalla hauiksen niin suureksi, että se kooltaan vastaa jonkun toisen reittä. Itsekuria ja jämptiyttä työnantajalle viestität pitämällä itsesi ”kuosissa”. Burn-out ja masennus ja näitä seuraavat downshiftaus ja valaistuminen kuuluvat nekin lähinnä listalle ”must do” työuran aikana. Ainakin mikäli median luoma kuvaa on uskominen.

Mutta annas olla, kun otetaan käsittelyyn työelämän paineiden purkaminen syömisen ja sohvalla makaamisen keinoin. Ei ole sosiaalisesti hyväksyttyä, ei. Laiska. Henkisestikin. Saamaton. Varmasti epäluotettavakin ja huono työntekijä. Epäkiinnostava suhdemielessä. Aika moni on niin pinnallinen, että suoraan ilmoittaa, että ei ole kiinnostunut toisesta naisena tai miehenä, koska henkilön ulkoinen olemus ei vastaa tiettyä olettamusta, millainen seksuaalisesti vetoava ihminen on.

Työkaverin tai sukulaisen painoa ja lounastarjotinta kommentoidaan.
”Jaa, etkö sä enempää syö?” ”Mitä sää voit mättää noin paljon ja silti olla noin hoikka?” ”Onko sulla anoreksia?” ”Maija on suvun serkuksista aina ollut tukeva.”  On aivan yhtä epäkorrektia kommentoida ruokamääriä, vähäisiä tai suuria määriä, kuin kanssaihmisen kokoa. Normaalipainoinen ja hoikka asiakas valitti, että on aivan kyllästynyt anorektikko-kommentteihin. Taustalla taisi lisäksi olla lähinnä kateus siitä, että hän oli onnistunut pysymään samassa painossa kymmenen vuotta. Ylipainoisille saatetaan vaatekaupassa ohimennen sähähtää ”läski!”.

Ylläpidä siinä sitten hyvää itsetuntoa. Itsetuntoa, joka olisi tärkeä elämän aikataulujen järkeistämisessä ja ehkä siinä rauhallisessa painonpudottamisessakin, jos on tarvetta. Terve itsekkyys, josta äskettäin kirjoitin. Ihan tosi, en ole vielä tavannut sellaista ihmistä, joka viihtyisi merkittävästi ylipainoisena ainakaan vuosikymmeniä. Jossain vaiheessa olisi kiva liikkua ripeämmin, pysyä juoksevien lasten perässä ja vaikka leikata ne varpaankynnet ilman, että joutuu pidättämään hengitystä leikkuuprosessin ajan (asiakkailta opittua arjen kuvausta). Ongelmana vaan nyt on se, on aika hankala lähteä hiomaan painonpudotussuoritustaan siltä pohjalta, että ajattelee, että ei osaa tai ansaitse mitään parempaa.

Penskasta otsaan lyöty leima laiskasta pullukaista istuu sitkeässä. Ja tiedän, mistä puhun. Voi olla, että olen tästä aiemminkin kirjoittanut. Sain kuulla ala-asteen lopulla läski-huuteluita pojilta. Olin jonkun verran pyöreä. Vanhemmat sisarukset olivat muuttaneet pois, isä asui töiden vuoksi maailmalla ja äiti touhusi paljon töissä. Niinpä minä ja rakas koirani Romi oltiin paljon kahdestaan. Ruokapuoli hoitui siinä 11-vuotiaana napostellen ja herkuttelu-hetkiä oli paljon. Muistan usein ostaneeni pizzeriasta pizzaa, tilille riisisuklaalevyjä ja sipsipussi meni perjantaisin. Söin tunteisiin. Olin hämilläni uudesta elämäntilanteesta, minulla oli ikävä kaikkia ja kaikkea ja lisäksi olin tylsistynyt. Olisin toivonut, että kotona olisi ollut enemmän väkeä ja minulla kivaa tekemistä.

Tajusin sitten itse, että en voi jatkaa samaa rataa. Siitä alkoi sitten vuosien treenaus kohti kohti kohtuuta. Vuosia syöminen oli tasapainoilua – saanko syödä tämän, jos äsken söin tuon. Pituuskasvu muutti kehoa ja läski-huutelut jäi. Henkisesti olen silti aina suurempi kuin oikeasti olen. Kuvia katsoessa ihmellen aina, että olenko tuo oikeasti minä. Toivon, että kenenkään muun ei tarvitsisi kantaa mukanaan läski-leimasimen jättämää näkymätöntä jälkeä.

Painoon vaikuttaa siis yksilön kokemukset ja normien aiheuttamat käsitykset siitä, mikä on suotavaa. Työterveydessä tulee jatkuvasti myös vastaan toinen äärettömän tärkeä seikka. Työaikasuunnittelu. Olen puhissut tästä asiasta jo keskusteluissa niin paljon, että pitää jakaa se täällä blogissakin. Kuvitellaan, että olet myyjänä marketissa. Työaika ”poikkeukselliset” 6 tuntia. Tauko 12 minuuttia. Kaikki meistä tietää, että nykyinen ruokakauppa on poikkeuksetta urheilustadionin kokoinen, joten päästääksesi tuolla 12 minuutin tauolle käytät aika roiman osan kävelemällä taukopaikalle. Siellä sitten vessakäynti (”kiva, joku on just vessassa”)  ja ”lounaan” syöminen 5 minuutissa. Kotiin päästyä tyhjennätkin sitten ruokakaapin ja jääkaapin moneen otteeseen. Kaupasta olet ”osta 4 maksa 3 ”- tarjouksia hyödyntäen ostanut makeisia ja kaikkea maan ja ylimmän hyllyn välillä. Niin, miksiköhän työpaikalla on monella paino-ongelmia? Nivelongelmia? Kipuja? Särkyjä? Pahaa mieltä?

Eli kaikki, jotka hetkeäkään ajattelette, että lihavat ihmiset ovat vaan tyhmiä ja laiskoja ja saamattomia painonhallinnan kanssa, hävetkää. Näin ei ole. Näin ei todellakaan ole. Jokainen voi osaltaan vaikuttaa siihen, että jätetään aikuisten ihmisten ateriat ja painonmuutokset kommentoimatta. En tykkää edes siitä, että kommentoidaan, että ”oletpa sinä laihtunut!” Ihan kuin ihminen olisi samalla muuttunut jotenkin persoonana ja olisi nyt jotenkin parempi, ”uudistunut”. Vastustan myös sitä, että terveydenhuoltokin vielä jumittaa painonseurannassa terveyden mittarina. Aika moni asia jää huomioimatta, jos onnistunut painonpudotus tarkoittaa vähentynyttä painoa. Siksi toivon, että lähdetään oikeasti paneutumaan ylipainon syihin ilmiönä eikä junnata yksilöiden vyötärönympäryten syynäämisessä. Painorauhaa ja lähimmäisen rakkautta voi onneksi harrastaa ilman suurempia paneutumisia. Alkaen nyt.