Lakatkaa kiusaamasta toisenne hengiltä

Varoitus: Vakavia ajatuksia.

***

Elämässäni on pari intohimoa. Valitettavasti kumpikaan niistä ei (tällä hetkellä)  ole mies.

Ensimmäinen intohimoni on ravitsemusala ja iloa ja hyvää oloa tuottava syöminen (terveellisyys on vain yksi aspekti asiassa). Siis tämmöisenä kokonaisuutena. Onhan siinä sata asiaa intohimon kohteena, mutta ymmärtänettä, mitä ajan takaa.

Toinen intohimo on omannäköinen elämä ja erityisesti hyvä työelämä. Koen, että olen voittanut lotossa, kun saan tehdä työtä, josta tykkään. Tämä intohimoinen työstään tykkääminen on kuitenkin harvinaista tänä päivänä. Tai siltä kovasti vaikuttaa, kun kuuntelen ystäviä ja kollegoja vapaalla.  Ja tietysti erityisesti töissä tämä aihe tulee vastaan.

Työterveyshuolto on avartanut silmiäni todella paljon ihmiselämän kirjolle. Sairaalassa ja tk:ssa kyllä tulee hurjia tarinoita vastaan, mutta työterveydessä terveysongelmat ovat sellaisia taka-alalla vaikuttavia, jotka ärtyvät akuuteiksi vuosien hauduttelun jälkeen ja ovat siksi varsin pirullisia ja syväänjuurtuneita.

Sanotaan, että riitaan ja eripuraan on aina kaksi osapuolta, mutta tässä postauksessa asetun julkeasti vain toiselle puolelle ja väitän, että isoin syy ongelmiin on ennen kaikkea huono johtajuus.

Kyllä, työntekijällä on vastuu omasta työstä ja siitä ja tästä, mutta ilmiötä sivusta seuranneena ja sitä myös läpieläneenä voin sanoa, että yksilöllä ei yleensä ole juuri mitään tehtävissä, jos työpaikan johtoporras tai lähin esimies on pihalla kuin lumiukko.

”Asiat riitelevät eivät ihmiset.” Höpöhöpö, heikolla itsetunnolla varustetut egojohtajat nimenomaan loukkaantuvat ja eivät kestä yhtään kritiikkiä tai kohdata sitä tosiasiaa, että omassa työyhteisössä on ongelmia (joista hän siis on loppupelissä vastuussa, kun on siinä johtaja-asemassa).

Pahimmillaan tästä seuraa kyykyttämistä, kyttäämistä ja pikku asioista huomauttelua. Asioista, joilla ei ole mitään tekemistä todellisen työssä pärjäämisen tai työn jäljen kanssa. Erityisen ikäviä nämä tilanteet ovat siksi, että ne ovat osittain sanatonta ja vaivihkaista viestintää: ikävä katse, puhumattomuus tai se, että jätetään tärkeitä asioita kertomatta.

Joskus tietysti kyse on työntekijöiden välisestä kitkasta, mutta senkin ratkomisen keskiössä on hyvä johtaja.

On todella masentavaa kuulla, miten rikki ihmiset ovat huonon työilmapiirin takia ja itkevät vastaanotolla puhtaasta uupumuksesta ja toivottomuuden tunteesta. (Niin, siis itsehän en rajoita keskustelua pelkkään ruokavalio-asiaa, vaan pyrin kartoittamaan terveystilaa laajemmaltikin. En halua hoitaa pelkkää oiretta, vaan miettiä, mikä oiretta ylläpitää.)

En ollut yllättynyt Hesarin uutisoinnista aiheeseen liittyen: ”Juhani, 51, on tyypillinen suomalainen toimitusjohtaja – ja hän elää kuplassa ” 

Juhanit tai Jaanat, ihan miten vaan, mutta pelottavaksi jutun tekee seuraava tieto:

”Kun toimitusjohtajilta kysyttiin viittä asiaa, jotka heitä eniten työssä inspiroivat, ihmiset tulivat listassa viimeisinä. Edelle menivät kehittäminen, onnistumiset, mahdollisuus vaikuttaa ja tulokset.

Ihmiset näyttäytyivät stressin lähteinä. Henkilöstöön liittyvät asiat stressasivat toimitusjohtajia kaikkein eniten.”

Johtajuuden määritelmät ovat monet , mutta itse ajattelen aina, että johtajan tehtävä on nimenomaan johtaa ihmisiä hyvään lopputulokseen heitä uhraamatta (oli se sitten massin takominen sijoittajille tai jokin ”jalompi” päämäärä) ja lisäksi vastuunkanto (hence isompi palkkapussi). Eli ihmiset ovat tärkein työkalu ja energian lähde, joka johtajalla on käytettävissä – eivät ongelma! Samaa viestiä näyttäisi olevan ainakin suomenkielisessä Wikipediassa.

Valitettavasti omalla työurallani olen törmännyt vähän turhankin usein niin huonoon ihmisten johtamiseen kuin vastuunpakoiluun. Tätä samaa tuntuu tapahtuvat järjettömän paljon lähipiirissä alalla kuin alalla tutkimuksesta trendikkäisiin startuppeihin.

Johtajuutta on tietysti todellisuudessa monenlaista, mutta fakta nyt on, että jos suurin stressin lähde on ihmiset maailmassa, jossa lähes kaikki työ liittyy ihmisiin ja heidän ajatuksiin tai taitoihin, jotain on pahasti pielessä.

Mistä tämä kaikki kumpuaa?

En väitä olevani psykologi ja tajuavani mielen liikkeistä kaikkea, mutta minun tulkintani on, että johtajiksi päädytään ennen kaikkea ulkoisen paineen seurauksena. Kun on älliä, ajatellaan, että sitä sitten varmaan edetään johtajaksi – mitäs muuta? Kai se edelleen on jotenkin status-juttu olla johtaja. (Minusta kaikki ammatit ovat tärkeitä. Ylilääkäri ja siivooja ovat omassa arvomaailmassani tasan samalla viivalla.)

Kun johtajaksi sitten päätyy ilman, että sitä todella haluaa oikeista syistä, en oikein usko, että jälki on hyvää. Toinen syy, jonka olen päässäni leiponut on se, että todella moni ihminen ei edes tiedä, kuka on ja mitä haluaa. Mitkä ovat omat arvot? Mitä haluaa elämässä tehdä? Mihin suhtautuu intohimoisesti? Silloin tarttuu helpommin yhteiskunnan valmiina syöttämiin ajatuksiin siitä, mikä on tavoiteltavaa ja arvokasta.

En oikein näe, että työpaikoilla toisten kiusaaminen hengiltä loppuu ennen kuin saadaan terveempi pohja johtajuudelle ja organisaatiokultuuri uusiutuu. Minusta parhaimmat työpaikat ovat tasa-arvoisia, innostavia… ja joissa on taitava ja ihmisläheinen pomo. Sillä inspiroivaa johtajuutta vastaan minulla ei suinkaan ole mitään – täysin päinvastoin! Hyvät johtavat innostavat ihan vaan jo reiluudellaan ja tolkun meiningillä tekemään työnsä hyvin. Ja se jos mikä tuottaa myös sitä tulosta viivan alle.

My Superpower Secret

Mitä enemmän tulee ikää ja mitä enemmän tulee kokemusta elämästä – omasta ja muiden – sitä varmemmaksi tulen, että tässä maailmassa on kaksi ominaisuutta, jotka antavat lähes kuolemattomuutta vastaavan vahvuuden ja olotilan.

1) Hyvä itsetunto

2) Hyvä itsetuntemus

Tajusin tässä yhden hieman epäselvän suhdekuvion yhteydessä, että hetkonen, ei tämä hajotakaan minua. Joskus aiemmin olisin ollut aivan tuusan pasana ja rikki ja oisin vellonut huonoissa fiiliksissä viikko- ellei kuukausi- ELLEI (!) vuositolkulla (näinkin on päässyt joskus käymään – noloa sanoa, mutta jep, tunteellaeläjille nämä jätöt ja jättämiset voi olla todella raastavia).  Ei minulla ole enää tarvetta märehtiä ja soimata itseäni siitä, että olen huono, en kelpaa, olen vajavainen. En kyllä ole.

Tästä havainnosta tuli oikeasti olo, että omaan supervoiman: Hahaa, olen kuolematon! Osaan korjata itse itseni!  Tajusin, että olen päässyt aidosti sellaiseen vaiheeseen, jossa osaan arvioida tilanteen omasta näkökulmastani. Olla terveesti itsekäs. Tai toisin sanoin: Omaan riittävän hyvän itsetunnon.

Aina ei ole kyse siitä, että minussa on jotain vikaa. Joskus se ”vika” on toisessa päässä ja joskus on vaan niin, että kenessäkään ei ole mitään vikaa, mutta ajoitus on väärä tai ihmiset eivät sitten kuitenkaan sovi yhteen. Toivoisi tosin, että tällaisille havainnoille annettaisiin aikaa tässä ”kaikki mulle nyt heti” – maailmassa.

Toiseksi tunnen itseni hyvin. Tiedän, millainen olen. Olen opetellut tykkäämään itsestäni. Tunnen vahvuuteni ja heikkouteni. Siksi en ole mitenkään riemuissani, jos joku tulee sanomaan, että minun pitäisi olla enemmän tai vähemmän sitä tai tätä. Ei muuten pidä. Jos kelpaan itselleni, se riittää. 

Sokeaan itseensä uskomisen sijaan tarkoitan hyvällä itsetunnolla ja -tuntemuksella sitä, että osaa realistisesti tarkastella omia kykyjään ja ominaisuuksiaan ja uskoo, että niitä hyviä piirteitä voi kehittää ja vähemmän hyviä pitää aisoissa. Ilman, että omilla teoilla tekee kenellekään muulle hallaa.

Tässä nämä minun oman elämän esimerkit, mutta mietitäänpä yleisesti.  Mitä hyvä itsetunto ja -tuntemus voivat tehdä meille kaikille?

Hyvän itsetunnon ja -tuntemuksen edut:

  • uskaltaa tehdä asioita, silloinkin kun ne tuntuvat vaikeilta tai ovat uusia
  • ei tarvitse suhteessa/työsuhteessa toisen tukea seistäkseen omilla jaloillaan (seuraus: ei takerru ja roiku muissa)
  • tietää, mitä haluaa elämältä (suuntaviivat riittää)/työltä/parisuhteelta (seuraus: seuraava kohta)
  • osaa ilmaista itseään, koska tietää, mitä haluaa tai tarvitsee
  • tuntee omat rajansa ja osaa sanoa, että nyt en jaksa enempää tai tarvitsen tauon
  • ei ole tarvetta hakea hyväksyntää toisilta ihmisiltä –> märehtimisen sijaan (”mitä musta nyt ajatellaan”) jää energiaa toimintaan ja itsensä toteuttamiseen – mahdollisesti toisten hyödyksi
  • ymmärtää, että ihminen on aina keskeneräinen, mutta aina voi pyrkiä parempaan
  •  koska on sinut itsensä kanssa, toisten auttaminen on hedelmällisempää ja sitä jaksaa paremmin.

Jos joku kysyy minulta, mistä ominaisuuksistani on ollut minulle eniten elämässäni hyötyä, niin  ne ovat ehdottomasti nämä kaksi.

Muutamia asioita, joita olisin jättänyt tekemättä tai tehnyt hölmösti ilman näitä:

  • Monet hyvät tanssimuuvssit oisi jäänyt heittämättä, jos olisin miettinyt kehtaanko. Täten monet hyvät bileet olisi jäänyt juhlimatta. (Kyllä, hyvien tanssibileiden tärkeyttä elämänsisältöä tuovana asiana ei sovi vähätellä. Nim. Unohtumattomat illat Sansibarilla v.2009)
  • En olisi uskaltanut sanoa ”ei” töille, jotka eivät sovi minulle enkä ”kyllä”, jos olisin epäröinyt jatkuvasti osaamistani.
  • Olisin luullut, että vanhemmat ihmiset ovat AINA ehjempiä, kokeneempia ja siksi fiksumpia. Eivät ole.
  • Olisin jäänyt kärsimään suhteisiin, joista on haittaa molemmille osapuolille pidemmän päälle. Jos olisin pelännyt yksinäisyyttä tai ajatellut, että en ansaitse enempää tai en ole enemmän arvoinen, olisin jäänyt vääriin suhteisiin. En pelkää yksinäisyyttä.
  • Olisin jättänyt elämättä elämää, joka on minun näköistäni ja jonka allekirjoitan. Joka päivä.

Siksi olen iloinen kaikista niistä kömmähdyksistä, alakulon ja epävarmuuden ajoista, toimimattomista suhteista, vääristä työpaikoista ja jopa omista hölmöilyistäni, sillä olen niiden  ansioista saanut mainion lahjan: My very own superpower of being me.

selfconfidence1