Kävin liikuttumassa koululaisten perjantain ilmastolakossa Helsingissä männä viikolla. Hävettihän se. Siellä ne kymmenvuotiaat kertoi minulle, puolihuolimattomasti aikuiseksi kasvaneelle, että en ole tehnyt elämässäni riittävästi. Äh, eikö tätä syyllistämistä ja riittämättömyyden tunnetta ole jo muutenkin aikuisen elämä täynnä?
Ei ole. Nämä nuoret elävät elämää aivan eri asetelmista kuin mitä itse olen tehnyt. Vaikka ole ollut teinistä asti maailmantuskainen ja kiinnostunut niin ihmisoikeuksista, ympäristöaktivismista kuin eläintenoikeuksista, skaala on nykynuorilla totaalisesti toinen. Nuoruuden epävääryyden kohteet tuntuivat olevan kovin kaukana arkisesta elämästäni. Joku mielipidevanki jossain Aasian maassa. Sademetsät menossa selluksi tai polttopuuksi jossain kaukana. Puuhun köyttäytyjät – en todellakaan ollut niin rohkea, että olisin omalla naamallani mennyt mihinkään vastaavaan mukaan. Maksoin jäsenmaksuja ja velloin ahdistuksessani. Olipa rakentavaa.
Eräs perjantain puhuja kertoi, että hänen opettajansa oli luvannut viedä ne oppilaat, jotka eivät menisi eduskuntatalolle lakkoilemaan, metsään, jossa he pohtisivat rakentavasti noin kahdenkymmenen hengen voimin, mitkä olisivat tehokkaammat ilmastoteot. Entisenä pohdiskelijana totean, että siellä metsässä ei todennäköisesti tullut yhtään ajatusta, joka kilpailisi kansalaisaktivismin kanssa.
Olin todella vakuuttunut nuorten puheista. Meni tunteisiin. Eikä pelkästään sen takia, että minulla sattui olemaan kuukautishormoniryöppy kehossani vellomassa. (Hyvin lähellä oli, etten alkanut suoraan vaan itkeä, kun pääsin paikalle.) En kauheasti riemastu niistä aikuisista, jotka holhoavat nuoria ja ovat huolissaan heidän ilmastoahdistuksesta. Jumankeuta, siitä ilmastosta tässä pitää olla huolissaan! Sillä se ahdistuskin korjaantuu, kun tapahtuu tärkeitä päätöksiä ja muutoksia.
Kyynikot parjaavat nuoria sanomalla, että oikeasti pullamössö-diginatiivit eivät ole valmiita luopumaan mistään viihteestä tai pikamuodista, kunhan puhuvat. Sanoisin, että parempi se onkin vaatia laajoja poliittisia päätöksiä ja räpeltää kännykkää, kuin olla vaatimatta niitä ja jatkaa Twitterissä sättimistä aktiiveja. Suosittelen myös lämpimästi marssimaan paikalle ajan kanssa ja kuuntelemaan, mitä ajatuksia lapsilla ja nuorilla on.
Miten tämä kaikki liittyy otsikkoon? Siten, että ajattelin, että pohtisin, mitä ilmastotekoja voi ravitsemusalan asiantuntijatyöni kautta tehdä.
Minulle on itsestäänselvyys, että työpanokseni pitää jotenkin liittyä maailman pelastamiseen. Onnekseni satuin kouluttautumaan ravitsemusammattilaiseksi, sillä ruoantuotannolla ja kulutustottumuksilla on merkittävä rooli siinä, miten lihavat vuodet meillä on luvassa.
Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että yritän ohjata jokaista asiakasta tai luennon kuulijaa kohti kasvisvoittoista ruokavaliota – lihalla, kalalla, kananmunalla tai ilman. Ilmaston kannalta oleellisinta on, että suurin osa siitä, mitä massat syö, on kasviperäistä. (Lihaisat ketot, paleot ja muut ekstremedieetit ovat tästä näkövinkkelistä egoistinen ja kestämätön valinta. En syyllistä vaan realistina totean.)
Minulla oli muutama vuosi valmistumisen jälkeen todella hankala paikka, kun tuntui, että en voi tehdä ammattiani, jossa olen tekemisissä lihansyönnin kanssa. Tämä taisi olla jopa aikana, jolloin satunnaisesti söin itsekin poroa ja riistaa. Jotenkin se tehotuotettu liha alkoi vaan tuntua moraalisesti niin arveluttavalta valinnalta, että olin saada jonkinmoisen hermoromahduksen tästä ristiriidasta.Toisaalta tajuan, että kukaan ei ”käänny” kasvissyöjäksi minun suostuttelun tai vakuuttelun takia.
Onnekseni ajat ovat muuttuneet melkoisesti. Tuolloin eläintenoikeudet taisi olla enemmän esillä lihakysymyksen kohdalla, nyt vaa’assa painaa ilmasto. Nykyisin asiakkaat ja kuulijat ovat ne, jotka oma-aloitteisesti kysyvät neuvoja kasvispainotteisemman ruokavalion koostamiseksi tai vinkkejä siitä, miten syödä lihaa niin eettisesti kuin mahdollista. Tein jo romahduksen jälkeen sopimuksen itseni kanssa, että vaikka lihasta työssä tuleekin puhuttua, muistan esitellä myös muita proteiinin lähteitä ja kerron, että punaista lihaa ei suositella paljoa.
Sillä tukea muutospuheeseen saa niinkin läheltä kuin ravitsemussuosituksista, sillä Pohjoismaiset ravitsemussuositukset olivat ensimmäiset jotka jo vuonna 2014 käsittelivät kestävän kehityksen näkökulmaa. Kanadan suositukset ja planetaarisen ruokavalion suositukset kirkastavat ja selkeyttävät ravitsemussuositusten linjaa entisestään.
Pyrin lisäksi seuraamaan ruokakeskutelua aktiivisesti ja hahmottamaan suurin piirtein, mikä eri ruokien hiilijalanjälki on ja miten ekologisia trendiruoat ovat (hello, avokado…) ja mikä olisi ilmastoystävällisempi, mutta ravitsemuksellisesti samanarvoinen vaihtoehto (esim. avokadon öljykoostumus ei ole niin maaginen, ettei sitä muut öljyt korvaisi).
Sekin on tosiasia, että mielihyväruoista on varaa nipistää. Enkä puhu tässä nyt kahvileivästä tai marjapiirakasta mummulassa, vaan vaikkapa limppareista ja karkeista, jotka ovat oikeasti aikamoisia turhakkeita. Jos ruokaa tuotetaan, tuotetaan sitten ravitsemuksellisesti hyvää ja terveellistä tavaraa eikä tuhlata resursseja epäterveellisiin ruokiin tai ilmastolle haitallisiin tuotteisiin. En tarkoita, etteikö kaupoissa saisi olla sipsejä, karkkeja tai limppareita, mutta ei niitä tarvita siinä skaalassa, kun niitä nyt on tarjolla. Niiden karsimisesta ei seuraisi mitään fataalia. Paitsi ehkä pörssikurssien romahdus, mutta nykytalousjärjestelmän olikin jo aika uudistua.
Joku voisi ajatella, että noh, paljonko sillä saa aikaan, kun sitä ekoruokailusta vähän puhuu ja purnaa. Parempi kuitenkin yrittää, kuni olla miettimättä asiaa ollenkaan. Kauppa, maatalous ja markkinat eivät pyöri ilman kuluttajaa ja tiedostavat kuluttajat joka päivä ruokakaupassa kannanoton siitä, mitä ruokaa tuotetaan. (Erikseen on henkilöt, joilla ei ole taloudellisesti mahdollisuutta olla valikoiva.) Toisaalta ruoantuottajilla on myös suuri vastaa siitä, että ne ohjaavat kuluttajien käytöstä kohti kestästi tuotetun ruokaa. Ei enää halpuuttelua, jooko?
Ruokamysteerit-kirjasta tulen olemaan aina iloinen ja olen ylpeä, että se kirjoitettiin (hirveissä uupumustiloissa ja aikatauluprässissä). Se on kirja, jonka olisin halunnut maailmantuskassani nuorempana lukea. Minusta se on vallan mainio lähde arjen ekotekojen tekemiseen. Jos haluat kirjan hyllyysi, niitä saa minulta suoraan tilattua (ohjeet täällä).
Joku tutkimustyötä tekevä kollega saa kirjoittaa syvällisemmin tutkijatyön ilmastonäköulmasta, mutta pikaisesti tulee ainakin mieleen se, että priorisoisin tällä erää rahoituskohteet ilmastonäkökulmasta (näin varmaan tapahtuukin). Esimerkiksi tutkimukset, joissa märehtijöiden metaanin tuotantoa pyritään vähentämään suolistomikrobeja muuttamalla, ei minusta edusta sen tason toimintaa, johon pitäisi rahkeet laittaa.
En ole täydellinen omissa valinnoissa, enkä aina jaksa olla paasaamassa näistä asioista töissäkään. Mutta sain nuorista kyllä uutta pontta ja virtaa siihen, että vielä voin tehdä paremmin. Kiitos siitä! I totally stand by you! Suosittelen kaikkia kynnelle kykeneviä menemään paikan päälle kuuntelemaan nuorten ajatuksia ja ymmärtämään, että muutosvastainen änkyröinti ei ole optio.
Se erilainen fitness -blogi 