Miksi en terveystieteilijänä jaksaisi jauhaa painosta

En edes muista, milloin olisin asiakkaan kanssa vaaka käyttänyt. Silloinkin se oli asiakkaan ehdotuksesta.

Jos asiakkaan toiveena on tietty kilotavoite, en ole oikea ravitsemusterapeutti hänelle. Tiedän, että tämä on yrittäjänä kai hölmöä sanoa ääneen, mutta avoimuus ja rehellisyys on kaikkien parhaaksi. Minun mielessä on tasan 0 prosenttia kiinnostusta kilotavoitteisiin – oli ne sitten omia tai muiden. Olen tässä vuosien saatossa menettänyt useita asiakkaita tästä syystä, mutta vastaanotto on myös minun työpaikka – en voi toimia omaa arvomaailmaa ja etiikkaa vastaan tai alan aika nopeasti voida huonosti henkisesti.

Tämä ei tarkoita, ettenkö ymmärtäisi, että lihavuus liittyy joidenkin sairauksien riskitekijöihin tai voi vaikuttaa niiden kulkuun. Tiedän nämä seikat aivan yhtä hyvin kuin muutkin terveydenhuollon ammattilaiset.

Se, että minä valitsen ratkaisukeskeisyyden ja positiivisen mahdollistamisen tien, ei tee minusta huonompaa terveystieteilijää tai terveydenhuollon ammattilaista. En vaan yhtään tajua, miten se, että minä kerron jollekin hänen painolukemasta tai lätisen lihavuuden terveysriskeistä, motivoisi ketään muutokseen. Itsehän en todellakaan tee mitään, jos kukaan läksyttää minua terveyteni laiminlyömisestä (siis muut teot kuin autopilotilla menevä syöminen). Vihaan holhoamista ja huonoa palvelua, arvostan asiakaslähtöisyyttä ja aitoa empatiaa.

Esimerkki: Julkisesti kiitän tässä nyt fyssaria, joka viime talvena vastasi uteluihini laskettelumahdollisuudesta toipuvalla selällä, että no, jos käy afterskin kautta, niin tulee vähän rennommin mäkeä alas. 😀 En mennyt  mäkeen ja afterskitkin oli aika rauhallisia, mutta olen täysin varma, että uskalsin Lapissa tehdä vaikka mitä fyysistä ihan vaan tämän rennon ja humoristisen kannustuksen takia. Muuten olisin varonut selkää aivan liikaa ja aivan turhaan.

Tuossa juuri viestittelin terveysviestinnästä kollegojen kanssa ja esitin vertauksen. Ajatelkaa, jos minun pääsanomani ärtyvän suolen hoidossa olisi viimeiset 10 vuotta ollut, että ärtyvä suoli  1) on todella yleinen 2) on vaikea hoitaa 3) on sairaus,  oireet palaavat herkästi, vaikka välillä olisi parempia kausia. Olisipa ollut kivan toiveikas ja motivoiva viestintästrategia! Ei yhtään ratkaisu, ei yhtään toivoa, ei apua, ei terveystekoja. Ajattelen, että sehän se terveystieteilijän virka tässä maailmankaikkeudessa on – lisätä terveyttä. Siitä samasta syytä viestintää myös painokeskustelussa pitäisi miettiä aivan todella, todella paljon. Jos en saa motivoitua muutokseen, mitä teen väärin tai pitäisikö yleisen keskustelun sävyä muuttaa?  Joskus viestintuojan lynkkaamiseen on vahvat perusteet.

Tajuan kyllä sen, missä maailmassa laihtumista haluava elää.  Tiedän varsin hyvin, miten ulkonäkö- ja laihuuskeskeinen ympäristö meillä on. Joku voisi ajatella, että eikö olisi vain helpompi antaa myöten ja todeta, että saavuttaakseni arvostetun paikan maailmassa, on ok, että haluaa panostaa ulkonäköön. Tämä vaan sotii omaa oikeus- ja tasa-arvokäsitystä (sekä vastarintaan taipuvaista mieltäni…) vastaan rankasti. Vain näyttämältä joltain saat äänesi kuuluviin ja ansaitset paikkasi yhteisössä? Ookoo, tosi reilua. Samalla nostaisin kädet pystyyn, että paska status quo jatkukoon, koska on niin vaikea muuttaa.

Huomaako kukaan muu, että kun hyvinvointikauppiaat kauppaa meille muutosta, he nimenomaan myyvät meille tapojen murtamista, mutta kun keskusteluun tulee alan oma muutostarpeet, yht’äkkiä muutoshalukkuutta ei löydykään? Eli omat neuvot ei koske itseä?

Lihavuuden taustatekijät on niin monimutkaiset ja laihtuminen on osalle  todella vaikeaa, joten se, että meillä tulevaisuudessakin olisi pelkkään kehon hoikkaan kokoon nojaava terveys- ja kauneuskäsitys lisää epätasa-arvoisuutta, koska se ei vaan kaikille ole mahdollista. Ymmärrän, että yksilölle on vaikea omaa mieltään saada kääntymään pois ulkonäkökeskeisyydestä, mutta se ei tarkoita, etteikö yhteisön kannattaisi sitä työstää. Ja on ne ajatusten muokkaaminen yksilötasollakin täysin mahdollista. Täällä yksi elävä esimerkki.

Toimivampi strategia– tutkitusti – on lisätä terveystekoja, jotka mahdollisesti ajansaatossa johtavat painon hakeutumiseen kohti biologista painoa. Se henkinen energia, mikä laitetaan kalorien laskemiseen tai aktiviisuusmittarin armoilla elämiseen, kannattaisi yleensä käyttää mieluummin terveyttä lisääviin juttuihin. Ateriarytmin fiksaamiseen, kauppalistan laatimiseen, ruoanlaittoon,  kasvisten, hedelmien ja marjojen syömisen lisäämiseen, kuitupotin kasvattamiseen  ja fiksuihin rasvavalintoihin ja vähentämällä suolan syömistä. (Jos ootte kuullut nää jutut aiemminkin  ja ootte silleen, että mitä helvettiä, miks toi muija ei ikinä puhu mistään muusta, niin se johtuu vaan siitä, että nää on ne seikat, jotka vuosi toisensa jälkeen nousee esille hyvinä juttuina. 😀 )

Näillä teoilla lasketaan kolesterolia, verenpainetta, vähennetään tyypin 2 diabeteksen ja monen syövän sekä kohtalokkaiden sydän- ja aivotapahtumien (=infarktit) riskiä. Suolistomikrobisto, ja sitä kautta keho ja mieli,  tykkää näistä tavoista myös. Mekanismit ovat moninaiset: verenpaineen lasku, matala-asteisen tulehduksen hillitseminen, suolistomikrobien tuottamat lyhytketjuiset rasvahapot tuo parempaa kylläisyyttä, mikä auttaa kehon signaalien tulkintaa, immuunipuolustus vahvistuu…

Tässä lainatussa kuvassa summatuu se, miksi minä en jaksa jauhaa kauheasti painosta ja terveydestä. Kuvassa on yhdeksän todella isoa terveys-/sairausteemaa, mutta se, mistä suurimmaksi osaksi julkisesssa keskustelussa jauhetaan on tuo yksi ainoa osio: lihavuus. Tiedän, tiedän, siinä nyt puhutaan suolisto-aivot-mikrobisto-akselin sairauksista, mutta tarkkanäköisemmät huomaa, että perhana, nehän linkittyy jotakuinkin kaikkiin kroonisiiin sairauksiin, joten yleistäminen sallittakoon.

Cryan et al., 2019, The microbiota-gut-brain axis

Painosta pitää puhua, mutta miten? Mulla meni Älä laiduta – päivä tänä vuonna vähän ohi, kun just oli kesken suolistoteemainen minikurssi. Siksi minulta jäi mainostamatta Syömishäiriöliiton keväällä ilmestynyt erinomainen esite Miten siitä painosta sitten pitäisi puhua? Ottakaas kaikki lukuun tämä!

Meidän super-Katri taas pitää Zoom-tilaisuuden Etelän-Sylin järjestämänä kehosuhteesta ensi keskiviikkona. Tarkemmat tiedot ja ilmoittautumistiedot täällä.

Sit niille, jotka haluaa edistää terveyttä ilon kautta, niin tässäpä tämä ihmisiä innostanut 30 viikossa – pylpyrä, jota käytin Turun minikurssilla. 🙂 Muuttamattoma saa käyttää omaksi iloksi ja vaikka potilashommissa. Tästä kannattaa tehdä omia tehtäviä asiakkaiden, lasten tai työkavereiden kanssa: Mitkä kasvikset on tämän kauden juttu? Mistä pavuista pidän? Mitä pähkinöitä en ole koskaan maistanut – pitäisikö kokeilla? Olenko syönyt koskaan vihannes- tai papupastaa? Sopii kaikkiin ruokavalioihin, koska tämän juju on nimenomaan tuo erilaisuus ja vaihtelevuus, eikä tässä ole suinkaan kaikki viikon ruoka-aineet kuvattuna. Pdf:nä lataus tästä: 30 erilaista viikossa by leenaputkonen.fi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.