Kävin pt-konsultaatiossa. Koska halvalla (ilmaiseksi) sai.

Vakkarisalini yksi personal trainereistä jakoi eräänä perjantaina ilmaisia konsultaatiokuponkeja viattomille treenaajille. En tietenkään voinut olla tarttumatta tilaisuuteen, varsinkin, kun tämä pt sattui olemaan juuri se eniten luottamusta herättävä salini valikoimassa. Lisäksi olen sitä mieltä, että kuukausijäsenyyshintaa salille maksaville jäsenille jonkun sortin pt-palvelut, esim. tapaamiset muutaman kerran vuodessa tms, pitäisi kuulua pakettiin – ja tiedän, että joillain saleilla näin onkin. Että oikeastaan oli jo aikakin tulla tarjoamaan itseään ilmaiseksi!

Sanotaanpa heti kärkeen, että kyllähän kaveri hommansa osasi. Tapaamisesta ehkä viisitoista minuuttia vietettiin salin puolella, ja olin saanut ison kasan tehoa, tekniikkaa ja uskoa omaan tekemiseeni kahden perustavaa laatua olevan mutta minulle ongelmallisen liikkeen suhteen. Juuri sitä mitä hain ja tarvitsin. Ja juuri sitä mitä pt:ltä odotinkin. Jes.

Mutta. Ennen salille siirtymistä käytiin toimiston puolella juttelemassa. Minkä ikäinen olen, töitä vai opiskelua, minkälaista treeniä teen ja kuinka usein, onko mitään vaivoja. En tiedä, kumpi meistä ei osannut hommaansa, mutta risomaan jäi monikin asia.

Ensinnäkin arkiaktiivisuuden kuittaaminen joojoo, on tosi tärkeetä joo, mutta entä ne oikeat liikuntakerrat? -tyylillä. Ei jäänyt sellainen fiilis, että se arkiliikunta oikeasti olisi kovin tärkeää. Mokasit. No kuinka usein tulee sitten tehtyä näitä lenkkejä, pyörällä tai vaunuilla? Hmm, jos vastaan että kerran viikossa ni en ainakaan liiottele. Mokasin. Olisi pitänyt vastata, että joka päivä ja joskus jopa kahdesti. Tajuutko sä jätkä, että joka päivä kun lähden esim. opiskelijaravintolaan lounaalle, käyn samalla lenkillä. Ei se mun arkiaktiivisuus tarkota sitä, että lompsin tien toiselle puolelle lähikauppaan hakemaan karkkipussin!

Toiseksi, ai niin joo, sähän tosiaan oot lapsen kanssa kotona. Tulee varmaan aika paljon istumista? Täh? Juuri liikkumaan oppineen lapsen kanssahan tosiaan istutaan paikallaan tosi paljon. Tietokoneella on kamalan helppo nököttää, kun kukaan ei ainakaan pyri koko ajan nuolemaan näyttöä. Aamukahvia juodessa ei tarvitse nousta kuin kolmesta kolmeentoista kertaan nostamaan lapsi pois sähköjohtojen kimpusta, kerran tarkistamaan, että iskän kitaratelineessä ei ole kitaraa ja se on siten ihan sopiva lelu, kerran nostamaan kaatunut jalkalamppu, jota ei olisi voinut kuvitella, että seitsemänkuinen saa kumoon ja noin seitsemän kertaa tarkistamaan, että mitä se nyt tekee kun on niin hiljaista. Enkä kyllä oikeastaan muista, milloin viimeksi päivärutiineihin olisi kuulunut näin paljon kävelyä. Okei, tavallaan se olin minä, joka mokasi, kun varovaisesti vastasin, että no ehkä ennemmin sellasta lattialla möyrimistä tulee paljon kuin istumista, kun edellä oleva vastaus olisi ollut paljon parempi, mutta kyllä silti pistän tän mokan sun piikkiin.

Kolmanneksi minkä takia sä käyt salilla, mikä sua motivoi, mikä on sun tavoite? Hyvinvointi ja liikkumisen ilo ei kelvannut. Kannattaa olla joku konkreettinen tavoite, ettei kato sitte käy niin että jää käymättä. Tässä kohtaa en tiennyt olisiko pitänyt itkeä vai nauraa. Jos on suurimman osan aikuisiästään viettänyt liikkumisen suhteen jumppajumppapumppipamppi-enemmän-on-enemmän-elämää ja vasta viime vuosina oppinut järkevöittämään treeniä, kuulostelemaan kehoaan ja joskus jopa jättämään treenin väliin, ei todellakaan pelkää, että yhtäkkiä vahingossa jäisi kokonaan käymättä. Ennemmin pelkää, että ajautuu takaisin sinne enemmän/paremmin/kovemmin/korkeammalle-maailmaan. Ei vissiin tullut mieleen, että tällaisiakin ihmisiä voi olla olemassa?

Lopulta saatiin tiristettyä irti pt:llekin kelpaava tavoite (jonka tahallani jätän mainitsematta tässä). Täähän on ihan hyvä tavoite, ei kaikkien tartte juosta maratonia tai tähdätä fitness-kisoihin. Oho, ihanko totta? Millä aikataululla sä haluaisit tän tavoitteen saavuttaa? No katsos kun sillä nyt oikeastaan niin ole väliä. Pystyn kyllä elämään elämäni ihan onnellisena, vaikken ikinä saavuttaiskaan tätä tavoitetta. En halua tehdä itselleni tästä mitään elämää isompaa asiaa, kehoni on mulle ihan yhtä rakas, pystyy se siihen ikinä tai ei. Mutta kyllä mä lupaan iloita, jos sen joskus saavutan. Facebook-päivitystä tai blogitekstiä en kyllä aio tehdä aiheesta. Mutta niin, sinähän se tässä ammattilainen oot, en minä tiedä kuinka nopeasti se on edes mahdollista saavuttaa. Sulle tää tavoite taitaa muutenkin olla tärkeempi juttu. Että millä aikataululla sä haluaisit, että mä saavutan sen? Ai miten niin oon hankala asiakas?

Neljänneksi. Käydääs vielä vähän läpi tätä sun ruokavaliota, miten sä syöt? Hihii, jätkä unohti kysyä, millä alalla olen, kun oli vaan puhetta, että lapsen kanssa kotona. Aloin kertoa tunnollisesti, ja tässä kohtaa minä mokasin. Kerroin liian tunnollisesti. Sä taidat olla miettinyt näitä juttuja ennenkin? Vastaukseni tähän minä hölmö menin paljastamaan koulutukseni. Ruokavaliokeskustelut jäi siihen, henkselit piirtyivät lomakkeen ravitsemusosion ylle. Pahus. Olisin mielelläni kuullut, minkälaisen tuomion ruokavalioni saisi personal trainerilta. Jälkikäteen mietityttikin, oliko henkselien veto puhdas luottamuksen osoitus ravitsemusterapeutin osaamiselle vai miettikö kaveri vaan, että tuo ammattiryhmä on niin luupäinen, että turha sille on mitään edes yrittää.

Viimeiseksi ja ehkä kaikkista eniten risoo kuitenkin se, että kaikista edellä mainituista hermon kiristymisistä huolimatta olin niin tyytyväinen salin puolella saamaani valmennukseen, siihen osioon henkilökohtaisesta valmennuksesta, johon tarvitsinkin apuja, että päätin maksaa kolmesta lisäkerrasta. Okei, asiaan saattoi vaikuttaa se, että tyyppi osasi myös myyntipuhepuolen älyttömän hyvin. Ei tyrkyttänyt, ei lirkuttanut, vaan piti itsestäänselvyytenä, että haluan sen saman tehon, tekniikan ja uskon muihinkin liikkeisiin kuin niihin kahteen ongelmakohtaan, jotka ilmaiskerralla ehdittiin käydä läpi.

Tietenkin halusin. Ja jos puhe vielä kääntyy arkiliikunnan tärkeyteen, kotiäitien laiskanlölleään elämään, tavoitteen saavuttamiseen tai ruokavalioon, minä osaan tällä kertaa hommani.

-K