TAHDONVOIMAA!!

Vaikka maalla onkin niin kovin mukavaa, piti sinne silti päästä. Aloitin reilu kuukausi sitten ensimmäisen varsinaisen fysioterapiaharjoitteluni ja eihän minulle suuren kaupungin kuviot kelvanneet. Ettei vaan elämä menisi liian tasapainoiseksi ja tylsäksi ja etenkään helpoksi, otin suunnan ja 65 km:n matkan omalta tämänhetkiseltä mukavuusalueeltani eli Jyväskylästä kohti pohjoista. Viidettä viikkoa harjoitellaan fysioterapeuttina olemista ja vähän elämistäkin Saarijärvellä ja hyvin pyyhkii. Kannatti lähteä.

Ei harjoittelusta sen enempää. Puhutaan ennemmin Petrasta, paikallisesta ryhmäliikuntaohjaajasta. Sillä Petrastahan puhutaan Saarijärvellä (niissä piireissä missä minä siellä liikun ainakin). Puhuttaessa puhujien ääniin muodostuu kunnioittava sävy. Petra on selvästi ilmiö Saarijärven seudulla. Petra on selvästi ryhmäliikuntamaailmassa jotain muuta, kuin mihin on totuttu. Selvästi jotain, mikä piti itse nähdä ja kokea, että voi ymmärtää, mistä puhutaan.

Ja pitihän se nähdä ja kokea. Vaihtoehdoista zumba, kuntonyrkkeily ja kahvakuula valinta oli helppo. Varsinkin kun olen aina tykännyt kahvakuulasta ja sen ideasta, mutta tunnit, joilla aikanaan kävin innostumassa lajista, olivat loppupeleissä ehkä turhan pliisuja. Ja nyt oli selvästi odotettavissa jotain ihan muuta kuin pliisua. Töissäkin yksi ohjaajistani toppuutteli, että mitä sinä sinne, ei ne Petran tunnit ole raskaana olevia varten. Minähän otan tuollaiset puheet yllytyspuheina (ei se nyt voi niin rankkaa olla!). Ei muuta kuin paikalle.

Niin, tosiaan, paikalle. Paikka on pihalla. Ulkona. Esimerkiksi koulun urheilukentällä, ABC:n parkkipaikalla tai nuorisotalon pihassa. Ympäri vuoden. Tunnista riippumatta. Kelistä riippumatta. Idea kuulostaa mahtavalta, toteutus on vielä mahtavampaa. Pyöräilin kauniina syyskuisena iltana (silloin kun ilmassa ei vielä ollut talven hajua) Saarijärven keskustaan ja yritin paikallistaa, missä se koulun kenttä on, jossa kahvakuulatunti on alkamassa. En tarvinnut karttaa ja kompassia. Meneillään olevan kuntonyrkkeilytunnin taustamusiikit ohjasivat oikeaan osoitteeseen.

Kentän reunaan oli parkkeerattu isoilla www.tahdonvoimaa.net -teksteillä koristeltu auto, perässään peräkärryllinen kahvakuulia, joista selvästi näki, että näitä on käytetty ja muuallakin kuin kliinisessä sisäilmastossa. Auton edessä nökötti iso, jaloillaan seisova kaiutin antamassa tahtia kuntonyrkkeilijöille. Olen selvästikin oikeassa paikassa. ”Upeet housut sulla, minkä merkkiset? Aa, joo, adidakset. Hienot! Ootko kahvakuulatunille tulossa? Hyvä.” Tämä limenvihreisiin, rentoihin housuihin ja pinkkiin paitaan pukeutunut, hiekkakentän pölyn tahrima huutelija oli selvästikin se paljon puhuttu Petra, joka kiiruhti jatkamaan kuntonyrkkeilijöiden ohjaamista (ja minun mielestäni sillä oli paljon hienommat housut kuin minulla!). Minä jäin ihmettelemään kahvakuulavalikoimaa ja maksusysteemiä.  Ystävällinen kanssakuntoilija riensi onneksi apuun: ”Tarviitko apua? Laita nimi siihen listaan ja raha maitotonkkaan.” Maitotonkkaan. Suuressa maailmassa kuntoilurahat lähtevät automaattisesti suoraveloituksena tililtä. Täällä maksetaan maitotonkkaan. Mahtavaa.

Jäin tonkimaan kahvakuulia. Uskaltauduin kysymään tältä samalta kanssakuntoilijalta apua myös kuulan valintaan. ”Minkälaisia liikkeitä täällä tehdään, kuinkahan ison kuulan uskallan ottaa?” Vastaukseksi sain noin tuplat isomman kuulan kuin mitä itse olin ajatellut. ”Kyllä sä täällä ittes kipeeksi saat, jos haluut.” Muistutin itseäni vatsani tilasta ja että lupasin osata ottaa iisisti. Eikä näillä pitkän vipuvarren rimpulakäsillä muutenkaan valtaisia massoja heilutella. Sain kanssakuntoilijalta ”omapahan on asiasi, kohta näet miten käy” -olankohautuksen vastaukseksi maltillisille valinnoilleni.

Tunti pärähti käyntiin. Totesin jo ensimmäisen vartin aikana, että olin joko yliarvioinut tekstiilin tarpeeni ulkosalla tai sitten puhtaasti aliarvioinut tunnilla pukkaavan hien määrän. Petra puolestaan totesi, että olin aliarvioinut voimani ja pudotti varpaideni eteen isomman kuulan: ”Kyllä sä tolla jaksat tehdä!” En lähtenyt kyseenalaistamaan. Tai no, en uskaltanut.

Ja niin jaksoinkin. ”Jumppakuulalle” ja ”jättikuulalle” oli omat liikkeet ja ne jättikuulaliikkeet todella olisivat olleet liian pliisuja liian pienellä kuulalla. Liikkeitä tehtiin 10, 12 tai 20 toistoa. Tai ”uupumukseen”.  Biisi kerrallaan, kahta eri liikettä biisin ajan vuorotellen. Ruosteen ja hiekan ihana värimaailma tarttui kahvakuulista kämmeniin. Välillä kynnettiin menemään nenä lähes kiinni hiekkakentän tomussa. Ei ole mikään prinsessojen laji tämä. Käskytys oli napakkaa, mutta täynnä pilkettä. Kannustusta ja kuittailuja sopivassa suhteessa. V*ttuilun (voimaa) kasvattavaa vaikutusta ei käy kieltäminen. Sekä huumorintaju että tunnin biisivalinnat kolahtivat ja lujaa. Lienee sanomattakin selvää, että minusta tuli kertaheilautuksella Petra-fani.

Tunnin loputtua minua ohjeistanut kanssakuntoilija lähestyi ”mitä minä sanoin” -ilmeellä ja totesi, että eikö vaan olisi kannattanut ottaa isompi kuula. No, ensi kerralla tiedän. Kotiin pyöräillessäni mietin, etten ehkä ole pitkään aikaan viihtynyt ryhmäliikuntatunnilla noin hyvin. En ehkä sen jälkeen kun Sats Jyväskylä menetti parhaan pers…, öhm, siis combat-ohjaajansa Sebastian Vettelille. Ohjaajalla ja etenkin tekemisen meiningillä on todella väliä.

Seuraavalla viikolla arvoin, lähteäkö salille vai Petran kahvakuulatunnille. Kun siellä on niin kylmäkin, onkohan minulla sopivia varusteita tunnille. Täh!? Enkö juuri miettinyt, että Petran tunnissa yksi parhaista puolista oli ulkoilma. Ympärillä pöllyävä hiekkakenttä. Hiki ja lika. Eikä siellä vielä ole edes pakkasta. Vaatetta niskaan ja tunnille. Eikä kaduttanut. Edellisen kerran lämpimässä, aurinkoisessa, vielä kesältä haiskahtavassa, hiekkaa pöllyävässä syysilmassa oli oma tunnelmansa, mutta niin oli pimenevässä illassa, märässä hiekassa ja hyisessä talven hajua tuovassa viimassakin. Kahvakuulailu pakkasella, pimeällä, lumen narskuessa kenkien alla. Senkin haluaisin vielä kokea.

Petran Tahdonvoimaa hakkaa mennen tullen kliiniset Les Millsit ja ne monet muut miljoonat lisenssisisäliikuntatunnit, joita tässä maassa pyörii. Jos ette usko, tervetuloa treenikaveriksi. Saarijärvi ja allekirjoittanut ottaa innokkaat kahvakuulavierailijat vastaan tiistai- ja torstai-iltaisin. Tämä tosiaan pitää nähdä ja kokea, ennen kuin voi kommentoida. Tosin hienohelmanirppanokkaprinsessat voi rauhassa jatkaa salille meikkaamista ja sävysävyyn sopivien jumppatrikoiden etsimistä. Meillä täällä maalla on parempaakin tekemistä. 😛

”Elämässä tärkeintä on lista hämähäkkimiehen vihollisista, mutta kyllä toiseksi tärkeintä on ehdottomasti hyvä lankkuasento!” Näitä ohjaajia tämä maailma tarvitsee lisää.

-K